torstai 29. tammikuuta 2009

Koulumyönteinen Vantaa

Muistatteko Vantaankosken koulun oman pikku julkimon, Kalapuikko-Aleksin? Hän on kuulemma taas ollut ehtiväisenä. Kerrotaan että sama heppu olisi ollut tämän pikku välikohtauksen primus motorina:

SEISKALUOKKALAISTEN HÄIRIKÖINTI KURIIN VANTAALLA

Vantaankosken koulua häiriköi pieni ryhmä seiskaluokkalaisia, joiden käytös yritetään nyt saada kuriin erilaisin tukitoimin. Lisätäänkö koulussa tiettyjen aineiden tunteja, erityisopetusta vai koulupsykologeja, sitä ei ole vielä päätetty.

– Nyt katsotaan, mitä koulu tarvitsee, jotta siellä päästäisiin vaikeuksien yli, sanoo Vantaan sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth.

Koululle tehtiin eilen poliisirynnäkkö, kun eräs oppilas oli esitellyt käsiasetta muistuttavaa tupakansytytintä tovereilleen. Poliisi vieraili opinahjossa jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Lehto-Häggroth kuvaa koulun tilannetta poikkeukselliseksi.

– Näin suurta ongelmien sumaa ei ole ehkä aiemmin ollut, Lehto-Häggroth sanoo.

Lehto-Häggrothin mukaan Vantaankosken koulussa on ollut vaikea syksy, ja vuoden alussa alkanut mediahuomio on vain pahentanut opettajien ja oppilaiden jaksamista. Jotain hyvääkin hässäkät ovat tuoneet tullessaan.

– Koulun yhteishenki on parantunut. Ja kaikkien hölmöilyjen alta nousee esille ehkä myös se asia, että meillä on lapsia, jotka ovat todellisessa syrjäytymisvaarassa.



Median eettisen nykytilan tuntien joku käy vielä kaivamassa pikku Aleksin haastateltavaksi. Kola-Ollin jälkeen kansa saa Kalapuikko-Aleksin.

Kuten edellä saamme lukea, jotain positiivista pitää viran puolesta kaivaa paskakasastakin. Nyt positiivisuutta saa edustaa parantunut yhteishenki.

Vähän yksityiskohtaisemmin tapausta käsitellään täällä:

Poliisi vahvisti iltapäivällä, että aseelta näyttävää sytkäriä esitteli koululla sama poika, joka oli osallisena kalapuikkokohussa.

Aamulehden tietojen mukaan kyseinen poika on useasti aiheuttanut harmia koulussa, ja hänestä on tehty kuusi rikosilmoitusta. Hän on muun muassa heittänyt opettajaa lumipallolla päähän.


Lääkkeeksi Vantaankosken hulinointiin mainitaan hieman epämääräisesti joko joidenkin aineiden opetusta, erityisopetusta tai psykologeja. Näiden resurssien saatavuus siis myönnetään riittämättömäksi, vaikkei tämä yksistään olisikaan aiheuttanut Vantaankosken nousua valtakunnan otsikoihin. Vantaalla rahaa ei ole ihan kamalasti jakaa joka koulun erityisiin tarpeisiin. Olen keräillyt tammikuun ajan omaa alaani sivuavia, erityisesti Vantaata koskevia artikkeleita. Ohessa kooste näistä. Kertokaa ihmeessä mitä ajattelette.

Ensiksi Ilta-Sanomat kertoo mitä opettajat ovat mieltä turvallisuudesta:

Opettajat: Kouluista pitää tehdä turvallisempia

Opettajat ovat varsin yksimielisiä siitä, mitä yhteiskunnan tulisi tehdä, jotta kouluista saataisiin turvallisempia.

Yli 90 prosenttia opettajista vaatii Educa-messujen ja opettajien ammattijärjestön OAJ:n teettämässä kyselyssä lisää rahaa nuorisotyöhön, enemmän henkilökuntaa kouluterveydenhuoltoon ja turvallisuuskoulutusta opettajille. Myös pienempiä opetusryhmiä kaivataan kouluihin.

Lähes 90 prosenttia opettajista peräänkuuluttaa myös lisää kuraattoreita, koulupsykologeja ja oppilaanohjaajia. Myös opettajien työn arvostuksen toivotaan nykyistä enemmän huomiota.

Kaikkein yksimielisimmän toiveen opettajat lähettävät vanhemmille: jopa 98 prosenttia opettajista on sitä mieltä, että vanhempien tulisi ottaa nykyistä enemmän vastuuta lastensa kasvattamisesta.

TSN Gallupin toteuttamaa kyselyä varten haastateltiin noin 300 satunnaisesti valittua opettajaa, jotka ovat OAJ:n jäseniä.

---

Suunnilleen yhdeksän opettajaa kymmenestä pitää kaikesta huolimatta kouluja edelleen turvallisina oppilaille. Koko kansaa kouluturvallisuus epäilyttää enemmän: vain kolme neljäsosaa pitää kouluja turvallisina kasvamis- ja oppimispaikkoina.



Vantaan Sanomat: Kouluväkivallasta tehdyt rikosilmoitukset kasvussa

Itä-Uudenmaan poliisin tietoon tuli viime vuonna 50 vantaalaiskoulussa tapahtunutta väkivaltatapausta. Vuonna 2007 kouluväkivallasta kertyi vähemmän rikosilmoituksia, 34 juttua.

–On vaikea sanoa, onko väkivalta todellisuudessa lisääntynyt kouluissa. Voi olla, että tapauksista vain ilmoitetaan aiempaa herkemmin poliisille, puntaroi ylikonstaapeli Hannu Salmilehto.

Salmilehto kertoo, että viime vuoden 50 rikosilmoituksessa oli kyse pääosin oppilaiden nahinoista, joissa lyötiin nyrkein tai kuristettiin kurkusta. Vakavimmissa tapauksissa luita murtui ja oppilas sai taltasta kylkeensä. Juttuja tutkittiin yleensä lievinä tai tavallisina pahoinpitelyinä.

–Kouluissa on yhä turvallista. Ainahan näitä koulutappeluja on ollut, Salmilehto huomauttaa.



Vantaan Sanomat: Vantaan koulumaailmassa nujakoidaan päivittäin

Kouluissa sattuneet kahnaukset ovat viime aikoina saaneet valtakunnallisesti laajaa näkyvyyttä. Vantaan kaupungin turvallisuusasiantuntija Timo Varpula kertoo,että vantaalaisilla ala- ja yläasteilla väkivalta on tuttu ilmiö.

–Oppilailla menee toisinaan sukset ristiin joistain asioista. Joka päivä jossain koulussa sattuu käsirysy.

Tyypillinen väkivaltatapaus on sellainen, jossa kahden 6. tai 7. luokalla olevan koulupojan riita johtaa nyrkkitappeluun tai painiin välitunnilla. Harvemmin tappelijoina ovat tytöt.

Nahina loppuu, kun välituntivalvojana toimiva opettaja tulee tilanteeseen väliin.

–Tavallisesti osapuolet saavat mustelmia tai naarmuja. Sairaalareissuja on harvoin, Varpula arvioi.

Varpulan mukaan Vantaan viime vuoden vakavin kouluväkivaltatapaus sattui toukokuussa itävantaalaisessa yläkoulussa. Koulupoika heitti riidan päätteeksi toista poikaa taltalla. Seurauksena oli, että uhri kiidätettiin sairaalaan, koska taltta upposi hänen kylkeensä. Uhri loukkaantui, muttei hengenvaarallisesti.

–Riita lähti jostain pienestä asiasta. Muita tämän vakavuustason pahoinpitelyjä ei sattunut viime vuonna Vantaalla, Varpula kertoo.

Väkivaltatapauksen vakavuuden perusteella tehdään päätös jatkotoimenpiteestä. Rangaistuksena nahinoitsijoille on useimmiten puhuttelua tai jälki-istuntoa. Ajoittain seurauksena on, että riehuja saa kirjallisen varoituksen tai hänet erotetaan määräajaksi koulusta.

Joskus tappelu menee koulun oppilashuoltoryhmän käsiteltäväksi. Jos oppilas syyllistyy useisiin kahinoihin, eivätkä vanhemmat ja koulu pysty lopettamaan ongelmaa, otetaan jo varhaisessa vaiheessa yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin.

Vähänkin rajummista väkivallanteoista ilmoitetaan aina poliisille.

Varpulan mukaan on hankala sanoa, onko väkivalta lisääntynyt kouluissa, koska kahnauksista ei ole saatavilla koottua tilastoa. Varpulan mukaan tapauksista kuitenkin ilmoitetaan aiempaa enemmän viranomaisille ja medialle.

Kauhajoen jälkimainingit ja lastensuojelulain muutos ovat varmasti syynä ilmoituspiikkiin.

–On huono sanoa, että pojat ovat poikia, mutta puberteetti-iässä nahinointia tapahtuu. Tappeluita on ollut kouluissa aina. Nyt tapauksia on alettu nostaa pintaan aiempaa enemmän, mutta kyllä kouluissa on yhä turvallista, Varpula vakuuttaa.

Hänen mukaansa kouluväkivaltaa voidaan kitkeä parhaiten tiivistämällä viranomaisten ja vanhempien yhteistyötä. On myös järjestettävä entistä enemmän turvallisuustunteja oppilaille opettajien, kaupungin turvallisuusasiantuntijoiden ja lähipoliisin voimin.


Pojat ovat poikia, ja kouluissamme kuulemma turvallista, mutta ainahan sadepäivän varalle kannattaa olla suunnitelma:

Vartti: Vantaan kouluissa varaudutaan aseellisiin konflikteihin

Yhtenäistetty turvallisuussuunnitelmat saadaan alkuvuodesta kaikkien oppilaitosten käyttöön Vantaalla. Esimerkiksi sairastumisia, kuolemantapauksia ja väkivaltatilanteita varten tehdyt suunnitelmat yhtenäistettiin, jotta kouluissa olisi selkeät ja samanlaiset tavat reagoida yllättäviin kriiseihin.

– Suunnitelmaan tulee esimerkiksi ohjeistusta siitä, miten mahdollisiin aseellisiin tilanteisiin reagoidaan. Niitä ei ole mietitty kaikissa kouluissa edes valtakunnallisella tasolla, sanoo projektin vetäjä, sivistysviraston turvallisuusasiantuntija Timo Varpula.

Kouluilla on jo nyt omia kriisisuunnitelmia, mutta ne poikkeavat toisistaan kovasti. Jotkut koulut ovat laittaneet internetiin jopa pohjapiirroksiaan, mikä palvelee ilkivallantekijöitä ja uhkaajia.

Suurin muutos nykyiseen on Varpulan mukaan se, että kouluja neuvotaan ongelmatilanteissa kysymään entistä herkemmin neuvoa sivistysviraston turvallisuusyksiköltä.

– Jos koulu saa esimerkiksi koulu-uhkauksen, rehtorillakin on lupa elää mukana, jopa säikähtää jos häntä uhataan. On hyvä, että mukaan tulee ihmisiä, jotka voivat olla johdon tukena, Varpula sanoo.


Hoitokeinoja ongelmiin keksitään kyllä esittää sitten kun jotain sellaista tapahtuu mikä ylittää uutiskynnyksen - tai pikemminkin sellaista mikä vuotaa jonkun tiedotusvälineen korviin. Yllä esitetyistä esimerkeistä käy piinallisen selväksi että opettajat ovat desensitoituneet verbaaliselle ja fyysiselle väkivallalle. Uutisiin kelpaavia tempauksia järjestetään yläasteillamme lähes päivittäin. Opettajien mielestä tämä on normaalia. Ei mitään erityistä. Silti aina kun näitä tapauksia aletaan ruotia julkisuudessa, yleisöllä nousee tukka pystyyn.

Mutta virallinen kanta on se että pojat ovat poikia.

Hoitokeinoiksi Vantaankosken erityisiin ongelmiin esitetään siis lisää opetusta, erityisopetusta tai koulupsykologin palveluja. Opettajat ovat yksimielisiä siitä että pienemmät ryhmäkoot ovat hyväksi sekä oppimiselle että työrauhalle. Mutta miten tämä tieto huomioidaan kunnissa, ja miten erilaisia resursseja on tarjolla?

HS: Ongelmaoppilaan hoitoon pääsy voi kestää pääkaupunkiseudulla toista vuotta

Vakavasti koulua häiritsevien ja henkisesti pahoinvoivien oppilaiden hoitoon pääsy saattaa pääkaupunkiseudulla kestää jopa yli vuoden.

"Voi sanoa, että 70 prosenttia oppilaista, jotka haluavat psyykkisiin ongelmiin apua, eivät sitä saa ajoissa", kertoo Vantaan peruskoulutoimenjohtaja Ilkka Kalo.

"Kun hoito viivästyy, syntyy tilanteita, joissa ongelmat kärjistyvät", toteaa Helsingin perusopetuksen johtaja Outi Salo.


Koulun väki ei voi omalla päätöksellään siirtää lasta erityisopetukseen tai järjestää hänelle hoitoa. Siihen tarvitaan vanhempien suostumus.

Sekä Outi Salon että Ilkka Kalon mukaan vain hyvin pieni osa vanhemmista kieltäytyy yhteistyöstä, kun heille perustellaan erityisopetuksen tai varsinaisen psyykkisen hoidon tarve.

"Osa saattaa hakea lapsilleen yksityishoitoa. Silloin voi käydä niin, että vanhemmat kertovat meille vain valikoiden hoidon tuloksista", Kalo sanoo.

Hän arvioi, että esimerkiksi Vantaan peruskoulun hankalimmassa ikävaiheessa olevista oppilaista 8–15 prosenttia häiritsee opetusta. Useimmat saadaan kuitenkin toimimaan sääntöjen mukaan tavallisin keinoin.


Erityisopetuksen muutokset huolettavat opettajia

Erityisopetuksen järjestämiseen kaavaillaan muutoksia siten, että eskarilaisia, ykkös- ja kakkosluokan oppilaita ei enää siirrettäisi erityisopetukseen, vaan opetusta tarjottaisiin tehostetusti tarpeen mukaan pienemmissä ryhmissä. Muutosehdotuksen takana on opetusministeriö. Asiasta kertoi HS:fi.

Opettajat ovat huolissaan siitä, sysätäänkö erityisopetusta nyt liikaa kuntien vastuulle, kun myös valtionosuusjärjestelmästä poistuu erityisopetuksen perusteella maksettu portaittainen lisäkorvaus.

Erityisasiantuntija Hanna-Mari Sarlin rauhoittelee opettajien pelkoa todeten, että erityisopetusta annetaan jatkossakin todellisen tarpeen mukaan. Myös tarkastustoiminnan tehostamista harkitaan.

Erityisopetuksessa on tällä hetkellä kahdeksan prosenttia peruskoululaisista.


Nuo oppilaat eivät ole erityisopetuksessa huvin vuoksi. Ja ainoa syy miksi kunnat tekevät yhtään mitään on rahan säästäminen. Kaikki missä kunnille annetaan harkintavaltaa, johtaa palveluiden huononemiseen. Ylläoleva uutinen pitäisi siis lukea näin: opettajat ovat huolissaan koska tietävät että tulevaisuudessa erityisopetusta saa harvempi ja huonommin.

Joko mainitsin että Vantaan luokkakoot ovat keskimäärin suurimmat kaikista isoista kunnista? Arvatkaapa mihin vantaan kuralla oleva talous on johtamassa:

Koulujen ryhmäkoot kasvussa Vantaalla

Osa Vantaan peruskouluista joutuu kasvattamaan ryhmäkokoja ensi lukuvuodeksi säästösyistä. Poliitikot päättivät alentaa perusopetuksen määrärahoja juuri ennen vuodenvaihdetta synkkien talousnäkymien vuoksi, joten käytössä on ensi syksynä noin 800 000 euroa vähemmän kuin nyt.

– Nyt näyttää siltä, että noin kolmasosa kouluista joutuu suurentamaan ryhmäkokoja, perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo arvioi.

Kalon mukaan koulut pyrkivät ensisijaisesti säästämään muista asioista kuin opetuksesta, mutta kaikki eivät valitettavasti siihen pysty. Kuinka paljon ryhmien koot kasvavat ja missä kouluissa, selviää vasta maalis–huhtikuussa.

– Jos meillä olisi enemmän rahaa, emme tietenkään tekisi näin. Mutta tilanne on nyt tämä, Kalo sanoo.

Vantaalla opetusryhmien koko 1.–6.-luokilla on maan korkein, jos vertailuun otetaan mukaan 10 suurinta kaupunkia. Opetusryhmien keskikoko Vantaalla on noin 23 oppilasta.


Silkkaa ilkeyttäni heitän tähän loppuun pari linkkiä joiden perusteella lukijalle kristallisoituu se mihin Vantaalla on rahaa ja mihin ei.

Bloggari Octavius kertoo Vantaan monikulttuurisuuskehittämisohjelmasta osuvassa kirjoituksessaan - alkuperäinen dokumentti täällä.

Vantaa jättää osan koulujen luistinradoista jäädyttämättä.

Vantaa jättää 11 koulun luistelukentät tänä talvena jäädyttämättä säästösyistä. Säästöä syntyy reilut 20 000 euroa, koska yhden kentän jäädyttäminen ja kunnossapito maksaa keskimäärin noin 2000 euroa.

– Summa on pieni, mutta siinä talouden ongelma onkin: pieniä menoja on valtavasti, kiinteistöpalvelujohtaja Petri Koskinen Vantaan kaupungin tilakeskuksesta perustelee päätöstä.


Näin siis Vantaalla. Mikä on lukijan veikkaus, mahtaako turvallisuus ja viihtyisyys Vantaan kouluissa olla nousussa vai laskussa?


PS: Vielä yksi pieni linkki viitaten Vantaan nykyisyyteen ja ei-niin-valoisaan tulevaisuuteen:

Vantaan tarjoamat peruspalvelut – koulu-, päivähoito-, vanhus- ja terveyspalvelut – on jo aiempina vuosina vedetty selvästi naapurikaupunkeja alemmalle tasolle. Jos nyt joudutaan pakon edessä uudelle leikkauskuurille palvelujen tasossa, silloin ollaan lähellä niiden täydellistä rämettymistä.


Tuo juna meni jo.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Kielitaidoton maahanmuuttajanainen pulassa

Yleisradio uutisoi:


Maahanmuuttajanaiset pulassa ilman kielitaitoa

Maahanmuuttajanaisten parissa työskentelevät asiantuntijat pitävät luku- ja kirjoitustaidottomuutta erittäin vakavana ongelmana. Kielitaidon puute johtaa paitsi moniin arkielämän ongelmiin, naiset eivät usein tiedä heille kuuluvista perusoikeuksista.

Marokosta Suomeen kuusi vuotta sitten tullut Elazizi Hanane on käytännössä opetellut kieltä puhumalla suomalaisten kanssa. Varsinaista kielikoulutusta hän ei ole saanut , koska hän hoitaa lapsia kotona ja mies on Hananen sanojen mukaan aina töissä.

- Osaan lukea esimerkiksi lastenkirjoja. Opin minun lapseni kanssa, Hanane kertoo.

Kolmen lapsen äidillä on paljon kavereita, jotka eivät osaa sanaakaan suomea lähes kymmenen vuoden maassa asumisen jälkeen.

Suomessa arvellaan olevan tuhansia luku- ja kirjoitustaidottomia maahanmuuttajanaisia. He eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa edes omalla kielellään, saati sitten suomeksi. Eniten heitä tulee Afrikan maista.

TIETO OMISTA IHMISOIKEUKSISTA VOI PUUTTUA

Kielitaidottomien naisten määrä todennäköisesti kasvaa, koska turvapaikanhakijoiden määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Varsinkaan pakolaistaustaiset naiset eivät usein edes tiedä, että pari- ja lähisuhdeväkivalta on rikos. Naiset eivät välttämättä tiedä sitäkään, että heillä olisi oikeus tehdä töitä Suomessa.

Järjestöt auttavat naisia selviytymään suomalaisesta arkielämästä, kuten kaupassa käymisestä. Suurin osa maahanmuuttajanaisista vie lapsia kouluunkin, vaikka lapsi joutuu tulkkaamaan yhteydenpitoa vanhemmilleen.


Ns. monikulttuurikriittisten kirjoituksissa naisen asema maahanmuuttajakulttuureissa on kestoaihe. On yleisesti tunnettu fakta että kolmannen maailman maahanmuuttajat eivät suinkaan muutu länsimaisten arvojen kannattajiksi ylitettyään rajan tai saatuaan turvapaikan tai edes saatuaan kansalaisuuden. Erittelemättä sen enempää yksittäisten kulttuurien erityisiä ominaispiirteitä tyydyn toteamaan että erilaiset uskonnolliset ja perinteiset tavat vahvistuvat länsimaisessa yhteiskunnassa. Poikkeuksetta näihin perinteisiin tapoihin kuuluu naisen alisteinen asema perheessä. Kolmannen maailman (ja hyvin suuren osan ensimmäistäkin maailmaa, toisesta puhumattakaan) toimija, aktiivinen osapuoli, on mies. Mies on perheen pää. Hän on paitsi perheensä hallitsija, myös sen ulkosuhteiden hoitaja. Naisen osa suurimmassa osassa maailmaa on, no, naisen osa: synnyttää, hoitaa lapsia, palvella miestään.

Länsimaat, erityisesti pohjoismaat ovat maailman mittakaavassa harvinainen poikkeus. Tasa-arvo on todellista. Mahdollisuudet kodin ulkopuoliseen elämään, uraan, liikkumavapauteen ovat itsestään selvät. Jopa valta päättää avioitumisesta ja lasten hankinnasta on naisella itsellään.

Edellä lainatussa artikkelissa on monta kohtaa jotka saavat, tai ainakin pitäisi saada kaikkien naisten oikeuksista kiinnostuneiden karvat pystyyn. Tuhansia kielitaidottomia, kymmenen maassaolovuoden jälkeen, määrä lisääntynyt räjähdyksenomaisesti.

Karvojen pitäisi nousta pystyyn siitä syystä että asiat joita on voinut aikaisemmin kauhistella kaukaisina, abstrakteina vääryyksinä, ovat nyt sitten meilläkin ihan arkipäivää. Ja koska asiat ovat lähellä, niille pitäisi tehdä jotakin. Se mikä käy Afganistanissa, Irakissa, Somaliassa tai Sudanissa ei nyt jumalauta vaan käy Suomessa. Mutta artikkelin mukaan mikään ei ole joidenkin perheiden kohdalla muuttunut kymmenessä vuodessa. Mikään ei viittaa siihen että asiat muuttuisivat seuraavankaan kymmenen vuoden aikana. Ja koska tulijoita on koko ajan enemmän, ongelma on ja pysyy. Ja kasvaa.

Naisen huono asema ei rajoitu naiseen itseensä. Samalla perheen naispuoliset lapsetkin kasvatetaan "perinteisen" mallin mukaisesti. Koulussa - johon Suomessa on pakko päästää tytötkin - he saavat aivan erilaisen mallin. Ruotsissa, jossa kaikessa ollaan meitä parikymmentä vuotta edellä, on lukuisia esimerkkejä siitä kuinka ristiriita länsimaista vapautta kaipaavien tyttöjen ja perinteisiin arvoihin takertuvien isien riidat ratkaistaan muiluttamalla jälkeläinen takaisin "kotimaahan" tai ns lopullisella tavalla, eli kunniamurhalla.

Tämä kehityskulku on yhtä ennustettavaa ja väistämätöntä kuin kaikki muutkin maahanmuuton lieveilmiöt. Kyse on vain volyymista ja todennäköisyyksistä.

Silti joidenkin mielestä kasvava maahanmuutto kolmannen maailman maista on hyvä juttu.

Mutta miten toimia kielitaidottomien naisten voimaannuttamiseksi? Kielikoulutuksen pitäisi olla pakollista, ja sosiaalietuuksien, jopa asunnon saamisen pitäisi olla kytkyssä aktiivisen kielenopiskelun kanssa. Nythän kielitaitoa tosissaan tarvitaan vasta kansalaisuutta hakiessa. Selvää on että kaikille yhteisten sääntöjen puitteissa kansalaisuus jää perheen äidiltä saamatta. Yhtä selvää on ettei tämä asiaintila ainakaan paranna naisen asemaa.

Mutta vaikka kielikoulutus olisi pakollistakin, on ainakin yksi takaportti olemassa. Naisen kutsuminen synnytyskoneeksi on rumaa mutta osuvaa. Koko hedelmällisen ikänsä joko raskaana, imettävänä tai pikkulapsiinsa sidottuna viettävä äiti pystyy aivan hyvin viettämään toistakin kymmentä vuotta ilman mitään pysyviä kontakteja sen maan todellisuuteen jossa hän elää ja joka häntä elättää. Joko mies tai joku muu välittävä taho hoitaa tulkkaamisen ja asioinnin. Helsingin kaupungilla on merkittävä joukko erilaisia välimiehiä joiden toimenkuva koostuu kielen ja kulttuurin tulkkaamisesta. Kukaan ei Suomessa jää heitteille kielitaidottomuuden vuoksi, AINAKAAN JOS HÄNEN OMA ETNINEN RYHMÄNSÄ ON OSANNUT HOITAA ASIANSA OIKEIN.

Tuleko lukijalle mieleen mitään etnistä ryhmittymää jolla on erittäin suuri medianäkyvyys ja erittäin suuri riippuvuus julkisista tuista? Ryhmä jonka näkyvimmät jäsenet ovat monikulttuurisuuden kansikuvapoikia, jopa -tyttöjä?

Jonnekin korpeen suoraan lentokoneesta viety postimyyntimorsian saattaa todellakin jäädä ilman hänelle kuuluvia oikeuksia. Toisin on niiden ryhmien joilla on jo vankka jalansija suomalaisen monikulttuurisuuden sisäpiirissä.

Voidaan jopa omin silmin todeta ettei kielitaidottomuus välttämättä tarkoita alistettua asemaa tai osattomuutta. Suomessa on tänä päivänä mahdollista elää ilman kielitaitoa. Meillä nimittäin muut hoitavat sinun asiasi jos et itse osaa tai halua. Olettaen tietysti että sinulla on jokin pätevä syy olla hoitamatta itse omia asioitasi. Pakolaisuus ja kielitaidottomuus ovat päteviä syitä.

Täysin vastoin tämän blogin virallista linjaa otan tarkasteluun yksittäistapauksen jonka lukija saa vapaasti yleistää jos siltä tuntuu. Sen voi nähdä toivon pilkahduksena niille joita valvottaa öisin kielitaidottomien maahanmuuttajanaisten kerrassaan kurja asema. Etteivät edes ihmisoikeuksistaan tiedä.

Minulla on ollut ilo ja kunnia seurata erään maahanmuuttajaperheen sopeutumista maahamme lähes alusta asti. Ennuste ei ollut mitenkään loistava - perheen isä kun joutui jäämään kotimaahan, vaikka muu perhe pakenikin henkensä edestä. Turvapaikka löytyi Suomesta. Helvetin esikartanoksi muuttuneessa kotimaassa (jonne edes paatuneita rikollisia ei aikuisten oikeesti saisi lähettää) isä elelee miten kuten, epäilemättä kaivaten lihaansa ja vertansa täältä kylmästä ja kaukaisesta pohjolasta. Onneksi edes voi soitella lapsille silloin tällöin.

Äiti siis saapui rajallemme hädässä lapsineen. Jumala on suuri: asunto ja oleskelulupa järjestyivät. Kaiken kiireen keskellä äiti ei ehtinyt opiskella suomea, ja viiden maassaolovuoden jälkeen lisää jälkikasvua ilmeni. Isän henkilöllisyydestä meillä opetushenkilöstöllä ei ole mitään tietoa, kuten ei ole nyt jo koulunsa lopettaneiden vanhempien lastenkaan isästä. Uskon isän henkilöyden olevan ainakin maahanmuuttajanaisen oman yhteisön sisällä selvitetty tapaus. Sylttytehdas löytyy tietojen mukaan edelleenkin kotimaasta. Miten lie onnistunut yhdistymään vaimoonsa parin vuoden välein sieltä kaukaa. Jumala on suuri. Eivätkä iloiset perhetapahtumat tuohon jääneet. Ilkeämpi voisi uskoa että isä ei oikeastaan asukaan ihan niin kaukana kuin meidän on annettu ymmärtää. Siis se muille viranomaisille ilmoitettu isä. Kertovathan pahat kielet jopa yhteisöstä toiseen kiertelevistä matkaisistä jotka valtion rajalla muuttavat nimeä ja osoitetta, voidakseen elättää perheensä, siis monikossa perheensä, näissä kylmissä ja karuissa pohjoisissa maissa. Erilaisten etuuksien nauttiminen kun on kiusallisesti sidottuna henkilöllisyyteen. Onneksi henkilöllisyys on yhtä venyvä juttu kuin perhekäsitys. Mitäpä ei tekisi perheidensä vuoksi.

Onnekkaita ovat ne isät joiden perheet eivät sijaitse eri maissa. Jopa Espoon ja Helsingin välillä sukkuloivia lähi-isiä on kuulemma tavattu. Mutta mistäs me tietäisimme. Kaikenlaista puhutaan. Jopa se maa josta perhe saapuu saattaa olla eri riippuen siitä keneltä perheen jäseneltä kysytään. Tärkeintähän on että ne kaikkein suojattomimmat saavat turvapaikan. Tarvittaessa useampia.

Tuntemattomalla tavalla kasvava perheemme siis kulkee papereissa yksinhuoltajastatuksella. Lasten lukumäärä lienee estänyt äitiä edelleenkään oppimasta sanaakaan suomea. Onneksi kaikki kouluun ja muuhun lapsia koskevaan liittyvä voidaan hoitaa tulkin välityksellä. Kovin tiukkaa kannustetta kielikursseille ei siis ole. Vanhimpien lasten jo saatua kansalaisuuden ei ole kovin todennäköistä että äitiä kiusattaisiin kielitaitovaatimuksilla.

Nuorimmat lapset pysyvät ummikkoina esikouluikään asti. Tämän takaa rahallisesti tuettu kotihoito. Eihän äiti sellaista itse yksin jaksaisi, mutta Jumala on suuri: vanhemmat tyttäret saavat täyttää äidin sandaalit. Lapset tulevat kyllä hoidetuiksi. Maahanmuuttajien kulttuuri on niin ihanan perhekeskeistä ja yhteisöllistä!

Kuvatunkaltaisten äitien ja heitä elättävän järjestelmän ansiosta Suomessa syntyneiden mutta kielitaidottomien lasten tulva kouluihimme ei ole hellittämässä. Äidin kielitaitokaan ei ole tuttavuutemme aikana petraantunut, vaikka jonkinlainen kuullunymmärrys on joidenkin sanojen kohdalla selvästi kehittynyt.

Kielitaidottomuus on äidille myös helpoin tapa olla puuttumatta nyt aikuisten lastensa koulunkäyntiin joka, sanottakoon tässä, meni päin helvettiä. Eikä heidän kulttuurissaan äidillä olisi valtaakaan poikiaan ohjata.

Kielitaidon puute ei siis tarkoita automaattisesti menolippua sosioekonomiseen pohjasakkaan (tm). Nähdäkseni pakolais-yh-äidin perhe voi aineellisesti hyvin. On ollut ilo olla todistamassa tätä menestystarinaa. Vuodesta toiseen vaihtuvat tulkit (joita onkin työllistetty kiitettävästi) ovat voineet välittää perheelle terveiseni: Suomi välittää. Toivon perheelle kaikkea hyvää.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Sorkkarautaa pitää takoa kun se on kuuma

Iltapäivämediamme toinenkin loistava tähti, Iltalehti, pystyy sensaationnälässään ihan yhtä hienoihin saavutuksiin kuin Ilta-Sanomat. Kalapalacaustin jälkilaineissa Iltalehti tyydyttää lööpintarvetta Munkkiniemen yhteiskoulun tapahtumilla.

Iltalehden versio:


Aseina puukko ja sorkkarauta - Nuorisojoukko tunkeutui kouluun kesken päivän
16.1.2009 16:51 (Päivitetty 16.1.2009 19:14)


Joukko järeästi varustautuneita nuoria yritti kahdesti päästä pahoinpitelemään helsinkiläiskoulun oppilaan.

Puukolla ja sorkkaraudalla aseistautuneen 4-5 nuoren porukan aikomuksena oli pahoinpidellä yksi koulun poikaoppilas. Aiottu hakkaaminen jäi kuitenkin suorittamatta, koska koulun henkilökunta sai käännytettyä joukon pois molemmilla kerroilla.

Joukkio ilmestyi Munkkiniemen Yhteiskoululle ensimmäisen kerran yhdentoista aikaan perjantaina päivällä ja soitti kännykällä uhrinsa koulun pihalle. Uhkailun kohteeksi joutunut poika pääsi kaverinsa kanssa kuitenkin pakenemaan koulun sisälle, nuorisojoukon seuratessa perässä. Aulassa vahtimestari tuli lopulta apuun.
- Olin itse ruokalassa, kun minulle tultiin kertomaan, että koulussa on tällaisia tunkeilijoita. Lähdin toisen miesopettajan kanssa koulun aulaan, jossa vahtimestari oli pysäyttänyt 4-5 miehen ja pojan ryhmän, koulun rehtori Aki Holopainen kertoo.
Rehtori, opettaja ja vahtimestari saivat puhumalla uhkailevat nuoret lähtemään pois koulusta. - Joukossa oli kaksi selkeästi jo parikymppistä miestä ja 2-3 15-18 -vuotiasta nuorta.

Koulu lukittiin

Uhkailijaporukka palasi koululle noin tunnin kuluttua. Tällä välin henkilökunta oli lukinnut koulun ovet ja seurasi tilannetta turvakameroista. - Silloin ilmoitimme asiasta poliisille, joka tuli paikalle turvaamaan tilannetta, rehtori Holopainen kertoo. Uhkailun kohteena ollut oppilas kuljetettiin tällä välin autolla kotiin. Rehtorin mukaan poika oli aiemmin joutunut sanaharkkaan yhden uhkailijajoukossa mukana olleen nuoren kanssa, joka ei ollut koulun väkeä.
- Tämä oli sitten pyytänyt apuvoimia mukaansa ja tuli jonkinlaiselle kostoretkelle.
Toinenkin tunkeutumisyritys saatiin lopulta torjuttua ilman fyysistä kontaktia.

Turvatoimia ei kiristetä

Rehtori Holopainen myöntää, että koki itsekin
tilanteen uhkaavaksi. - Totta kai, mutta ei tässä nyt yöunia menetetä.
Tärkeintä oli oppilaiden turvaaminen. Aulassa oli ruokatunnin aikaan paljon
väkeä ja osa varmasti koki tilanteen uhkaavana. Rehtorin mukaan välikohtauksesta tiedotetaan maanantaina kaikille oppilaille keskusradion välityksellä. Asia käydään läpi myös uhkailun kohteena olleen alaikäisen oppilaan ja tämän huoltajan kanssa. Mitään kiristettyjä turvatoimia ei kuitenkaan ole suunnitteilla.
- Käymme toki asiaa läpi huolellisesti ja meillä on kouluraattorit ja muu ammattiapu täällä totta kai paikalla. Ei tällaisen yksittäisen tapauksen takia ruveta kuitenkaan paniikkinappulaa painamaan. Tällaista sattuu välillä Suomen kouluissa, kun meillä ei ole niin tiukkaa kontrollia ja ovia lukossa.

Rikosilmoitus tehty


Tunkeilijoista tehtiin myöhemmin päivällä rikosilmoitus poliisille.
- Näin on tapahtunut ja poliisi tutkii tätä laittomana uhkauksena, päivystävä komisario Tom Packalén Helsingin poliisista vahvistaa. Poliisin mukaan nuorisojoukko oli pukeutunut hip hop -tyyliin ja heillä oli mukanaan ainakin puukko ja sorkkarauta.

MATTI TANNERmatti.tanner@iltalehti.fi



Munkkiniemen yhteiskoulun versio:


Tiedote koskien perjantain 16.1.2009 tapahtumia Munkkiniemen yhteiskoulussa
Lauantai 17.1.2009 13.50

Perjantaina 16.1.2009 yhdentoista aikaan aamupäivällä Munkkiniemen yhteiskoulun aulaan ilmestyi arviolta viisi uhkaavasti käyttäytynyttä nuorta miespuolista henkilöä, joista vanhimmat vaikuttivat yli 20-vuotiailta. Paikalle hälytetyt miesopettaja, vahtimestari ja allekirjoittanut määräsivät ulkopuoliset poistumaan koulurakennuksesta, jossa tunkeutujat ehtivät olla kaikkiaan noin minuutin ajan. Tilanne ei muuttunut missään vaiheessa fyysiseksi. Edellä kuvatun tapahtumasarjan näki arviolta 30-50 oppilasta. On ymmärrettävää, jos oppilaat järkyttyivät näkemästään.

Tunkeutujat yrittivät tulla uudestaan koulurakennukseen noin tunnin kuluttua edellisestä, mikä torjuttiin koulun henkilökunnan jäsenten näkyvällä läsnäololla.
Tämänhetkisen käsityksen mukaan nuorisojoukon tarkoituksena oli löytää eräs Munkkiniemen yhteiskoulun oppilas, joka oli aiemmin joutunut riitaan ikäisensä koulun ulkopuolisen henkilön kanssa.

Välittömästi ensimmäisessä kappaleessa kuvattujen tapahtumien jälkeen opettaja
saattoi kyseisen koulun oppilaan kotiinsa turvaan, mistä ilmoitettiin huoltajalle.
Oppilaiden ja henkilökunnan turvaamiseksi osa koulun ulko-ovista lukittiin ja valvontaa lisättiin. Lisäksi uhkatilanteesta ilmoitettiin poliisille, joka suhtautui asiaan vakavasti ja käynnisti välittömästi tarvittavat turvaamistoimet.
Useat tiedotusvälineet ovat huomioineet tapahtuneen. Iltalehden uutisoinnissa mainittuja puukkoa ja sorkkarautaa ei koulun tiloissa ole nähty.
Poliisilla on tiedossaan nuorisojoukon paikalle järjestäneen henkilön nimi ja yhteystiedot. Perjantain tapahtumista tiedotetaan oppilaille koulussa maanantaina 19.1. keskusradiokuulutuksella kolmannen oppitunnin alussa. Lisäksi opettajille annetaan ohjeet käsitellä asiaa tarvittaessa oppituntien aikana. Oppilaat, joilla on erityistä keskustelun tarvetta, voivat kääntyä koulukuraattorin tai apulaisrehtorin puoleen (koulun vaihde 09 477 76 30).

Asiaa koskevat tiedustelut osoitetaan
allekirjoittaneelle, puh. 050 357 05 13.

Aki Holopainen, rehtori



Koulu on hoitanut sekä tilanteen että jälkihoidon esimerkillisesti. Iltapäivämedia taas on hehkuttanut sitä mikä hehkutettavissa oli, eli tunkeutujien aseistautumista.

Koululla ei tehty havaintoja aseista. Iltalehden mukaan poliisi kertoo aseita olleen mukana. Vaikka lehden antamat tiedot olisivat tottakin, on lehden antama kuva koulun tapahtumista suuresti virheellinen. Aseistuksen painottaminen (kolme eri mainintaa otsikossa, ingressissä ja ensimmäisessä kappaleessa!) antaa todella hurjan käsityksen joukosta joka villisti astaloitaan heiluttaen hyökkää kouluun.

Ei tarvitse olla markkinointipsykologian asiantuntija arvatakseen miksi tämä kuva on haluttu antaa.

Ajatelkaa kuvatun kaltaista hunnilaumaa ryntäämässä koulun ovista sisään verenhimoisina. Sitten heidän offensiivinsa kilpistyy yhden keski-ikäisen miehen päättäväiseen vastarintaan. Sellainen hyökkäys siis.

Tällaisia kouluvierailuja tehdään toisinaan. Hommafoorumin keskustelussa kerroin lukijoille oman näkemykseni asiasta:

"Meille ja naapurikouluun ollaan tultu kylään minun aikanani pari kertaa, molemmilla kerroilla mamut asialla, mutta eivät mustat tai muslimit. Myös ala-asteen puolella on käyty uhkailemassa 4-5-luokkalaisia "huoria" jonkin loukkauksen vuoksi. 90-luvulla meno on ollut jopa hurjempaa, ja ihan kotoisin voimin. Hakkaus- ja uhkailuporukoita kokoavat kaikenikäiset ja väriset. Jos mukana on aikuisia serkkuja tai kavereita, mamu/feijatutka piippaa kyllä.

Toisaalta kaikkein surkein ja säälittävin porukka löytyy kotimaisista multiongelmaisista monennen polven syrjäytyneistä.

Otan vihjeitä vastaan luottamuksellisesti. Sanon tämän siksi että blogin kautta tulee sekä vihjeitä että kysymyksiä. Koulu kiinnostaa, eikä keltaiseen mediaan luoteta."


Tapaus sinänsä on vakava, muttei erityislaatuinen. Se että nuorisolla on mukanaan kaikenlaista kättä pidempää on niiiiiiiin vanha juttu ettei siitä kai kukaan kauhistu. Ei pitäisi ainakaan. Vehkeet pysyvät piilossa 99% ajasta. Nuoret ovat vastuuttomia, mutta eivät ihan tyhmiä. Aseen käyttämisen ja näyttämisen kynnys on korkea, koska tapauksiin puututaan heti.

Ei myöskään ole olemassa mitään keinoja pitää puukot ja puntarit pois oppilaiden taskuista. Toistaiseksi sosiaalinen kontrolli ja itsehillintä ovat estäneet suuret veriorgiat.

Mutta oppilaat saattavat näytellä välineitään toisille oppilaille ja uhkailla toinen toisiaan. Sillekään emme voi mitään. Meille ei kerrota.

Mikä oli sorkkarautasensaation opetus? Se ettei tässäkään ole mitään nähtävää. Älä osta iltapäivälehteä. Se minkä kaikki HALUAISIVAT tietää - eli mikä oli tekijöiden etnisyys - on lehdille edelleenkin liian kuuma kebab.

Jos lukija ihmettelee että mihin tässä oikein voi luottaa, kannattaa iltapäivämedian sijaan mennä suoraan tiedon lähteelle, nimittäin Murobbs-palstalle. Ei tarvitse arvailla kuka on ollut asialla ja miksi.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Vantaankoski.Nyt. - Redux

Kouluun liittyvät teinien perseilyt ovat yksi asia. Aikuisten näistä kärpäsistä keittelemät härkäset ovat toinen.

Vuonna 2009 pitää ottaa huomioon myös perseilevien aikuisten internettiin keittelemät härkäset.

Tarina tullaan muistamaan kalapuikkosotana, jossa opettajilla heitti isopyörä yli, ja nälkäinen poika vietiin maijalla traumatisoitavaksi.

Tarina siinä muodossaan kuin se pitäisi tulla muistamaan:


- Vantaankosken koulussa on ongelmia kurin kanssa. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, etenkään pääkaupunkiseudulla, etenkään Vantaalla, missä luokkakoot ovat maan suurimmat. Kauhajoen ja Jokelan jälkimainingeissa kaupunki on päättänyt ottaa ns tiukan linjan koulujen turvallisuuskysymyksissä. Kaupunki hankkii turvallisuusasiantuntijan. Turvallisuusasiantuntija ottaa työnsä vakavasti.

- Yhden kurittoman kohdalla tulee ns pää vastaan. Johonkin se raja pitää vetää. Kunnan linjauksen mukaan kysytään turvallisuusasiantuntijalta mitä tehdään. Ohje kuuluu: kutsutaan poliisi.

- Sen sijaan että myöntäisi 13-vuotiaansa olevan kipeästi avun tarpeessa, äiti hakee oikeutta ylimmästä asteesta: iltapäivälehdestä. Korkean journalistisen, eettisen ja moraalisen tasonsa velvoittamana iltapäivälehti julkaisee tarinan siinä muodossa jonka äiti kertoo. Luonnollisesti äidin kertomus pohjautuu lapsen versioon. Kertomus on paskaa.

- Iltapäivälehti pyörittää jutun jostain syystä kouluruokailun ympärille. Lehden tietojen varassa lukijoille syntyy käsitys siitä että poliisi tuli paikalle kalapuikon vuoksi. Lehti lyö lisää bensaa liekkeihin jatkamalla kouluruokailuteemasta, mutta antaa samaan aikaan palstatilaa sijaiselle joka paljastaa koulussa olevan suuria ongelmia joidenkin oppilaiden häiriökäyttäytymisen vuoksi. Sen sijaan että keskittyisi tähän todelliseen ongelmaan, tai käyttäisi edes tervettä järkeä, lehti painaa molemmat "tutkintalinjat." Syväkurkun kanssa yhtä paljon palstatilaa saa kouluruokailu, ettei lehden spinnaama kalapuikkokriisi vain sammahtaisi.

- Poliisin kutsuminen kalapuikon, tarkennettuna kalapalan vuoksi on jo niin paksua tuubaa että internet kiinnostuu. Tietoa kertyy nopeasti, ja se on raskauttavaa sekä kunnan turvallisuusasiantuntijan, oppilaan, tämän äidin sekä koulun johdon kannalta. Koulun tilanne on lievästi sanottuna huono, nimettömän lähteen antamat tiedot paljastuvat todenmukaisiksi. Oppilas paljastuu pahimman lajin sählääjäksi jonka paikka ei olisi normaalissa koululuokassa. Hänen irc-gallerianickinsä hyvin kompromettoivine kuvineen ja teksteineen löydetään. Koko maa tietää hänen nimensä, koska oma äiti katsoi parhaaksi paljastaa sen.

Pojan peli on menetetty. Hän on kalapuikkoskandaalin leimaama ilmastointiinpaskantaja niin kauan kuin netti muistaa. Ja netti ei unohda koskaan.

Korjattavaa on varmasti paljon Vantaan kaupungilla ja koululla. Mutta alan miehenä tiedän että kouluissa tehdään jo nyt kaikki mahdollinen ettei tällaista tapahtuisi. Kouluissa toimitaan kuitenkin kunnantalouden määräämissä rajoissa. Tieto hyvän koulun pitämiseksi löytyy joka koulusta. Kun vain voisi tehdä työnsä.

Vantaa kasvattaa luokkakokojaan.


Vanhemmat: kun lapsenne tulee murrosikään, epäilkää oletusarvoisesti kaikkea hänen kertomaansa. Jos lapsen ja opettajien kertomukset poikkeavat toisistaan, ajatelkaa hetki: miksi opettajat valehtelisivat? Jos lapsesi nimi tulee jatkuvasti esiin ilkivalta- tai järjestysongelmatapauksissa, lapsesi on syyllinen. Se on niin yksinkertaista.

ÄLÄ soita iltapäivälehteen. ÄLÄ tee rikosilmoitusta. KUUNTELE opettajia. AJATTELE ennen kuin toimit.

Aleksin äiti toimi väärin. Nyt Aleksi saa kärsiä. Eikä tällainen kärsimys ole kasvattavaa.

torstai 15. tammikuuta 2009

Vantaankosken kalapuikkokohu, kouluhelvetti ja Ilta-Sanomat kontaktin tiimellyksessä

Kuin tilauksesta kouluväkivaltatrilogiani (1, 2, 3) päätyttyä Ilta-Sanomat tarjoilee leivitetyn, rapean kalapalan merkeissä annoksen punnittua, tutkittua ja vastuullista tiedotusta koulujemme nykytilasta (tässä uutisen alkuperäinen muoto, alempana saman päivän iltana päivitetty versio):



Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon - Koulu kutsui poliisit

14.01.2009 06:24

Ylimääräisen kalapuikon ottamisesta puhjennut kriisi kärjistyi mellakan partaalle Vantaankosken yläasteella viime viikolla. Tilannetta selvittämään kutsuttiin poliisi.

Tapahtumien vyöry lähti liikkeelle ruokalan jonosta viime torstaina noin kello 11 aikoihin. 13-vuotias koulupoika otti lautaselleen neljä kalapuikkoa. Se oli väärin, sillä
normiannokseen olisi saanut ottaa vain kolme.

Emäntä huomautti ylimääräisestä kalapuikosta pojalle ja vaati tätä pistämään yhden kalapuikon takaisin.

- Poika sanoi, että eihän sitä voi pistää takaisin, kun se on jo ihan muusissa ja
kastikkeessa, pojan äiti kertoo.

Pian paikalle tuli sananvaihtoa seurannut opettaja, joka tarttui päättäväisesti poikaa olkapäästä kiinni. Kontaktin tiimellyksessä tarjotin antimineen lennähti lattialle.

Opettajat vaativat poikaa siivoamaan jäljet. Poika kieltäytyi. Tästä rangaistukseksi poikaa ei enää päästetty ruuanottoon.

Seuraavaksi poika meni luokkansa kanssa kotitalouden tunnille.

- Kuraattori tuli kahdesti hakemaan luokasta Aleksia, mutta tämä ei lähtenyt mukaan.

Kolmatta kertaa varten koulu otti käyttöön järeämmät aseet.
Opettajanhuoneesta soitettiin paikalle poliisipartio.

Vantaan poliisi sai ilmoituksen häiriötä aiheuttavasta koululaisesta. Oppilas istui luokassa muiden oppilaiden keskellä. Poliisin mukaan poika lopulta lähti.

Poliisipartion saapuminen kouluun sähköisti tunnelman. Osa oppilaista alkoi riehua ja heitellä paperiroskia käytäville. Kahakan yhteydessä ainakin yksi ikkuna
rikkoontui.

Vantaankosken yläaste ei kommentoi tapahtunutta. Vuoden 2003
perusopetuslaki antoi opettajalle ja rehtorille mahdollisuuden poistaa
vastusteleva oppilas luokasta fyysisiä voimakeinoja käyttäen. Kuraattorilla tätä
valtaa ei ole.

Pasi Jaakkonen, Tuomas Manninen




Tämä versio on siis se mihin kansan tieto ja ymmärrys asiasta perustui. Päivän mittaan asiaa puitiin mm radiokanavilla, jonne alkoikin tihkua tietoa tai luuloa asiasta.

Ilta-Sanomien juttu on huvittava, mahtipontinen, maalaileva, lapsellinen ja osoitus lehdelle luonteenomaisesta viemäritason journalismista, ilman vastuuta tai asiantuntemusta.

Puhutaan siis alaikäisen aiheuttamasta järjestyshäiriöstä ja sen jälkipuinnista. Tapahtumia kommentoi ainoana lähteenä asianomaisen oppilaan äiti. Kertomatta jää miten tämä sinänsä ikävä tapaus kiiri Ilta-Sanomien kiireisten journalistien korviin.

Jutussa pistävät silmään sanonnat ja sanavalinnan kriisi, kärjistyi, mellakka, tapahtumien vyöry, kontaktin tiimellys, järeät aseet, sähköisti, kahakka.

Nyt puhutaan siis kiukuttelevasta teinistä ja koulun käyttämistä laillisista keinoista. Kaikki muu on toimittajan omassa päässä.

Valistumaton arvaukseni on että Vantaankosken koulu on liian pieni lammikko Jaakkonen-Manninen-Sonderkommandolle. Heidän elämästään puuttuu säpinää, kyynelkaasua, Merkavan mylvintää ja valkoista fosforia. Paremman puutteessa sentataan sitten Vantaalaisen koulun sukkamehun hajuisesta arjesta.

Onhan siinäkin tarinassa kuulemista, mutta tämä on naurettavaa.

Iltapäivän versioon on ehtinyt jo enemmän actionia:



Ylimääräisen kalapalan ottamisesta puhjennut kriisi kärjistyi mellakan partaalle Vantaankosken yläasteella viime viikolla. Tilannetta selvittämään kutsuttiin poliisi.

Tapahtumien vyöry lähti liikkeelle ruokalan jonosta viime torstaina noin kello 11 aikoihin. 13-vuotias koulupoika otti lautaselleen neljä kalapalaa. Se oli väärin, sillä normiannokseen olisi saanut ottaa vain kolme.

Emäntä huomautti ylimääräisestä palasta pojalle ja vaati tätä pistämään yhden takaisin.

- Poika sanoi, että eihän sitä voi pistää takaisin, kun se on jo ihan muusissa ja kastikkeessa, pojan äiti kertoo.

Pian paikalle tuli sananvaihtoa seurannut opettaja, joka tarttui päättäväisesti poikaa olkapäästä kiinni. Kontaktin tiimellyksessä tarjotin antimineen lennähti
lattialle.

Opettajat vaativat poikaa siivoamaan jäljet. Poika kieltäytyi. Tästä rangaistukseksi poikaa ei enää päästetty ruuanottoon.

Seuraavaksi poika meni luokkansa kanssa kotitalouden tunnille.

- Kuraattori tuli kahdesti hakemaan luokasta Aleksia, mutta tämä ei lähtenyt mukaan.

Kolmatta kertaa varten koulu otti käyttöön järeämmät aseet. Opettajanhuoneesta soitettiin paikalle poliisipartio.

Vantaan poliisi sai ilmoituksen häiriötä aiheuttavasta koululaisesta. Oppilas istui luokassa muiden oppilaiden keskellä. Poliisin mukaan poika lopulta lähti.Poliisipartion saapuminen kouluun sähköisti tunnelman.

Osa oppilaista alkoi riehua ja heitellä paperiroskia käytäville. Kahakan yhteydessä ainakin yksi ikkuna rikkoontui.

Vantaankosken yläaste ei kommentoi tapahtunutta.Vuoden 2003 perusopetuslaki antoi opettajalle ja rehtorille mahdollisuuden poistaa vastusteleva oppilas luokasta fyysisiä voimakeinoja käyttäen. Kuraattorilla tätä valtaa ei ole.

Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo suostuu toteamaan vain, ettei Vantaan kouluissa yleensä soiteta poliisia paikalle harkitsematta asiaa ensin tarkkaan.

- Palkkalistoillamme on turvallisuusasiantuntija, ja usein kouluista otetaan häneen yhteyttä haasteellisissa tilanteissa. Hän antaa suosituksen siitä, miten toimitaan.

Turvallisuusasiantuntija Timo Varpula puolestaan kertoo, että yleensä Vantaan kouluista soitetaan poliisille yhteensä pari kertaa vuodessa. Useimmiten kyse on joko väkivaltaisesta tilanteesta tai ilkivallasta kuten koulun seinien töhrimisestä. Viime vuonna poliisia tarvittiin poikkeuksellisen usein Kauhajoen tapahtumien poikimien koulu-uhkausten vuoksi.



Linkki Kauhajoelle on pystytetty. Tällä jutulla myydään vielä monta lehteä!


Kansa on avautunut aiheesta yli 800 kertaa (and counting) Helsingin Sanomien verkkokeskustelussa. Ilta-Sanomien keskustelussa on jo yli tuhat viestiä. Kansa on liikuttavan yhtä mieltä siitä ettei kolme kalanpalaa riitä kasvavalle pojalle ja että poliisin vaivaaminen yhden kalanpalan vuoksi on naurettavaa. Huomio keskittyy kouluruokailuun ja siihen neljänteen kalanpalaan.

Mielestäni keskusteluun osallistuneen kansan päässä on jotain vikaa. Kyse ei ole kalanpalasesta. Poliisia ei kutsuta selvittelemään yhden kalanpalan kohtaloa. Pitää olla todella pihalla ja irti todellisuudesta että voi edes kuvitella tällaista. Toisaalta on ihan selvää että monella, ehkä enemmistöllä, ei todellakaan ole jalat kovin tukevasti maassa.

En tiedä mistä alkaa ruotia aikuisten (?) ihmisten hataraa kontaktia reaalitodellisuuteen, enkä haluakaan. Minua kiinnostaa se miten helposti aikuiset (?) ihmiset uskovat mitä mielikuvituksellisempia tarinoita koulusta.

Kaikkihan tietävät mitä koulussa tapahtuu, koska ovat olleet itse joskus koululaisia. Jokainen on asiantuntija, jokaisella on näkemys. Tähän asiantuntijuuteen opettajat törmäävät päivittäin. Lähes joka kodista löytyy asiantuntemusta siitä miten lapsia tulisi opettaa, kasvattaa, ojentaa jakohdella. Varsinkin sen oman jälkeläisensä suhteen vanhemmat ovat suorastaan huippuosaajia. Mitä siitä että on yhteiset säännöt, meidän veeti-jessika on erikoistapaus.

Itsekin vanhempana ymmärrän tämän oikein hyvin. Lapsilleenhan haluaa vain parasta, ja aina jäytää pelko (usein aiheellinen) siitä että omaa ainutkertaista lasta, herkkää ja haavoittuvaista, kohdellaan osana massaa.

Koulu tietysti pyrkii ottamaan jokaisen oppilaan yksilönä huomioon. Oppilaita on kuitenkin yhtä opettajaa kohden tunnilla 10-30 kappaletta. On suotavaa, jopa välttämätöntä, että valtaosa heistä alistuu olemaan massaa, käyttäytymään tiettyjen normien mukaisesti. Muuten koulun perustehtävää ei voida toteuttaa.

Erityistarpeet vaativat erityishuomiota. Erityishuomiota saa aina vaatia. Laki sanelee, ja käytäntö määrää, kuka saa erityiskohtelua ja millä perusteella. Sääntö on että säännöt ovat samat kaikille, ja poikkeukset luetellaan erikseen.

Erityistarpeiden huomioimiseksi ne on tuotava esille, tutkittava ja tehtävä päätös. Eriyttäminen, yksilöllistäminen, erityisluokkapaikka, erityiskoulu... Kaikkeen erityishuomioon vaaditaan mustaa valkoisella.

Ne joilla ei ole mustaa valkoisella erityiskohtelusta, saavat saman kohtelun kuin kaikki muutkin. Joustoa, jos sellaista sovelletaan, saa yksilö- ja tapauskohtaisesti.

Lähestulkoon aina ongelmatilanteet kodin ja koulun välillä syntyvät käytösongelmista. Lapsi käyttäytyy tavalla joka ei ole koulun toiminnan ja yleisen hyvinvoinnin kannalta hyväksyttävää. Normaalitilanteessa, oli kyse sitten tappelusta, kiusaamisesta, vandalismista tai varkauksista, tilanteen pitää ensinnäkin tulla opettajien tietoon. Tieto voi tulla itse havainnoimalla, oppilaiden tai vanhemman "ilmiannon" kautta, joskus valitettavasti lähikauppojen henkilökunnan tai jopa poliisin taholta.

Kun asiasta on tietoa, tieto pyritään varmentamaan haastattelemalla asianosaisia. Vasta kun tapahtumien kulku on selvitetty, voidaan ryhtyä korjaaviin ja ojentaviin toimenpiteisiin. Näitä ovat sitten mm vertaissovittelu, korvaukset, rangaistukset (jälki-istunto, varoitus, erottaminen määräajaksi jne). Joskus tarvitaan oikeuslaitoksen apua, esim. pahoinpitely ei ole asianomistajarikos, vaan poliisilla on velvollisuus puuttua tietoonsa tulleisiin tapauksiin asian vaatimalla tavalla. Tällöin asia on pois koulun käsistä, paitsi että erilainen jälkihoito, kuraattorin apu yms jäävät tietysti koulun hoidettavaksi.

Kovaksi keitetyistä dekkareista olen lukenut että poliisia kyrpii kun kaikki joille puhuu,valehtelevat aina. Luuleekohan joku että opettajille kerrotaan kysyttäessä aina suoraan kuka teki mitä ja kenelle? Ehei. Lumipalloa ei heittänyt kukaan, tai ainakaan kukaan ei nähnyt. Käytävällä räjähtäneen raketin sytytti Näkymätön Mies. Luokalla kiusaa Joku, jonka nimeä kukaan ei nyt muista, eikä varsinkaan ole itse koskaan nähnyt ketään kiusattavan. Ja niin edespäin. Nämä ovat ne edellytykset joilla ristiriitoja sovitellaan.

Koska lapset eivät ole Mafian jäseniä, joku aina kuitenkin viime kädessä murtuu, tai vasikoi, ihan miten vain. Ensin on vain käytettävä aikuisen järkeä, elämänkokemusta ja oppilaiden profilointia. Sitten kerätään tavanomaiset epäillyt kokoon ja vaivihkaa kysellään omilta vasikoilta. Tuskin mikään asia jää loppujen lopuksi aivan pimeäksi tapaukseksi. Kun tekijä tiedetään, tiedetään myös korvaajan tai rangaistavan nimi.

Tiedetään myös kenen kanssa joudutaan tekemisiin seuraavaksi, jos ei vielä olla jouduttu: tekijän huoltajan.

Useimmilla huoltajilla on jokseenkin realistinen kuva siitä mitä heidän lapsensa tekevätja mihin he ovat valmiita. Ei kaikilla. Jostain kumman syystä juuri ne yksilöt, useimmiten murrosikäiset pojat, joiden vanhemmilla, usein yksinhuoltajanaisilla, on kaikkein hatarin käsitys lapsukaisensa puuhista, ovat kaikkein useiten syytettyjen penkillä. Mikään tarina ei ole liian epätodennäköinen, mikään liioittelu liian räikeä, mikään kohtuu ei käy mielessäkään, kun pitää puolustaa omia pentujaan. Kun vaikeuksiin joutunut lapsi esittää kotona oman versionsa, siitä muodostuu vanhemmalle Totuus. Kaikki jotka kiistävät Totuuden, ovat pahansuopia, katkeria, ilkeitä, luonnevikaisia, mielisairaita, kaunaisia etc, ja he ovat "aina" inhonneet juuri tätä lasta, ottaneet silmätikukseen, vierittäneet kaiken aina juuri tämän lapsen niskoille.

Ilmiölle on varmasti lääketieteellinen nimi. Jonkinlainen todellisuuspako, itsesuojelu, syyllisyydentunnon peittäminen rajulla toiminnalla, vääristynyt käsitys oman lapsen kypsyydestä ovat yhteisiä nimittäjiä. Tällainen huoltaja pystyy heittämään opettajakunnan niskoille sanoja ja syytöksiä jotka voisivat olla kotoisin halvasta saippuasarjasta. Ulkonäöstä puheääneen, iästä vaatetukseen - kaikki on opettajassa pielessä. Onko siis ihme ettei opettaja tule toimeen lapsen kanssa?!1?



Ennen asiat juoruttiin hiekkalaatikolla ja pyykkituvassa. Sitten puhelimessa. Sitten sähköpostilla - allekirjoittanutkin on saanut maistaa selän takana käytävän kansantuomioistuimen terävää päätä. Asioita ei kannata selvittää avoimesti, koska juoruilu täyttää jonkin tarpeen elämässä.

Tänä päivänä soitetaan Ilta-Sanomille. Ellei laiteta suoraan asiaa poliisille.

Opettajat saavat tänä päivänä suurin piirtein yhtä paljon poliisilla uhkaamista kuin portsarit potkuilla uhkaamista. Ja yleensä opettajien asiakkaat toimivat selvin päin. Malttia, harkintaa tai sovinnonhalua ei ole. On vain tuomitseminen, halu tehdä jotain rankkaa, heti ja funtsimatta.

Tarvitseeko edes mainita ettei asianomaisen oppilaan äiti välttämättä ole se kaikkein paras lähde - edes silloin kun hän on ainoa lähde. Koulu ja poliisihan eivät voi kommentoida alaikäisten asioita muuten kuin virallisesti, ja silloin on kieli keskellä suuta. Ilta-Sanomille ei ihan heti avauduta.

Oppilaan vanhemmalla sen sijaan on oman harkintansa mukaan oikeus paljastaa lehdelle vaikka oppilaan nimi. Miksi hän sen tekisi, sitä en ymmärrä isänä enkä opettajana.

Sana "koulu" tai "koululainen" tai "opettaja" otsikossa myy. Iltapäivälehdistö tietää tämän. Iltapäivälehdistön uutisointi kouluasioista pitää aina nähdä kaupallisen suodattimen läpi. Otsikkoon laitetaan jopa enemmän petäjäistä kuin tavallisesti.

Tämän päivän follow-up-artikkeli Ilta-Sanomissa esittelee yli satakiloisen, kamppailulajeja harrastavan ja turvallisuuskoulutetun ex-sinibaretin, joka kertoo koulun olevan ihan Bronx. Juttu ei ainakaan heti löytynyt verkosta. Mies on ollut koulussa sijaisena ja kertoo jengeistä, pahoinpitelyistä, veitsiuhasta, ja jopa hän itse on saanut nenänsä vereen riehujan kanssa.

Ilta-Sanomien etusivun otsikko jatkaa lehden valitsemaa viemärilinjaa sekä tyylin että asiasisällön osalta:

"KALAPUIKKOKOHU PALJASTI KOULUHELVETIN - OPETTAJAT KERTOVAT"

Kohu syntyy siitä että joku alkaa kohista. Nyt kohisija oli lehti itse. Kouluhelvetti - en edes viitsi. Opettajat kertovat - ei, vaan yksi sijainen kertoo.

Ja tietysti Iltis laittaa itse jutun perään toisen aukeaman - kouluruokailusta. Josta siis EI ollut kysymys.

Kysymys oli oppilaan niskoittelusta. Ensin ruoan, sitten siivoamisen, sitten lähtökäskyn kanssa.

Koulun henkilökunnalla on vastuu oppilaista. Vastuuta on mahdotonta ottaa jos oppilas ei tee yhteistyötä. Mitään tarkempaa tietoa tapauksen ja oppilaan taustoista ei ole saatavilla - koulun suu on sidottu. Joka tapauksessa koulu turvautui siihen ainoaan keinoon mikä sillä oli käytettävissään, koska ilmeisesti kukaan koulun opettajista ei halunnut käyttää lain antamaa oikeuttaan poistaa oppilas paikalta riittävää ja rajallista voimaa käyttäen. Turvauduttiin siihen ainoaan instanssiin joka viime kädessä takaa sen ettei kukaan tule teille syömään teidän jääkaapistanne ja nukkumaan teidän sängyssänne - poliisiin.

Vaihtoehto olisi ollut jättää tapaus huomiotta, antaa mennä vain. Ikävä kyllä juuri tämä asenne on johtanut siihen että nyt ollaan tässä: auktoriteettia ei ole, lapset tekevät mitä haluavat, ja vanhemmat komppaavat. Käräjillä uhataan jos käyttäydyt tilanteessa kuten vastuullisen aikuisen kuuluu.

Ilmeisesti tilanne koululla on päässyt aika pahaksi, muuten näin ei olisi toimittu. Sijaisen tarinan mukaan koulussa on nähty kaikki se tavallinen säpinä mihin teinit pystyvät. Sotkemista, väkivaltaa, uhkailuja, läheltä-piti-tilanteita, opettajien tuntemaa pelkoa.

Ikävää, mutta ei suinkaan ainutkertaista. Ei edes kovin epätavallista.

Kertoisin, jos voisin. Kyllä näitä tapahtuu. Pari kunnon munapäätä samassa vuosikerrassa, resurssipulan kourissa kärvistelevä kaupunki, kyrpiintynyt ja aseeton opettajakunta -> kalapuikkokohu, kouluhelvetti. Täällä ei ole mitään nähtävää, keep moving.

Tämä alkuperäinen kalapalatilanne tuli lehtiin koska joku soitti Iltsariin. Uutisarvo on pieni, myyntiarvo suuri.

Kaupungin edustaja kiistää kamppailijakarpaasin kertomukset pahoinpitelyistä. Tämä kertoo siitä että kunta ja mies tulkitsevat tilanteet eri tavalla. Tästä kirjoitin aikanaan: miten tilanteet koetaan, mikä on väkivaltaa, milloin on uhka, jne. Lisäksi kunnan etu on painaa ongelmat villaisella ja toivoa että ongelmat kasvavat ulos koulusta. Tällä tavalla koulu saa kärsiä joskus vuosiakin. Ei ole mitään syytä epäillä ettei nyrkki heiluisi. Virallisesti pahoinpitelyjä ei ole. It's magic!

Levoton, huojuva massa teinejä ON pelottava näky tottumattomalle, kunnes tuntee yksilöt massan joukosta. Sitten he ovat vain parvi suuria lapsia. Eivät kovin pelottavia, vaikka kuinka haastavat.

Sitten ovat ne pari kunnon seppää joilla on asiat pahasti sekaisin. Heitä sopii pelätä.

Olisiko poliisin kutsumisen takana jotain tällaista? Eikä se leivitetty, rapea kalapala?

Tekisiköhän Iltsikka jutun Aleksin taustoista ja kotioloista? Aleksin äidin luvalla?

Opettajatkin voisivat avautua. Aleksi Kalapuikko, this is your life!


Lisää Vantaan kouluista seuraavassa numerossa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Koulu, monikulttuuri ja väkivalta, osa 3: maahanmuuttajat ja väkivalta

Vähän kankea otsikko johtuu siitä että haluan keskittyä tässä viimeisessä teemaa esittelevässä jutussa (ei siis viimeisessä jutussa aiheesta vaan sen esittelystä) nimenomaan juuri tähän aiheeseen: maahanmuuttajaoppilaat väkivallan tekijöinä ja jossain määrin myös kohteina. Tästä aiheesta olisin ehkä aloittanut, ellen olisi niin huolissani imagostani. Pelkurina (eli siis ei riittävän varakkaana kertoakseni näkemyksiäni omalla nimellä) halusin alustaa aiheen niin ettei kukaan hyppää väärään johtopäätökseen - joka siis olisi se että olen rasisti ja haluan hehkuttaa maahanmuuttajien väkivaltaa tässä tämän hetkisessä ylivirittyneessä mamukeskusteluilmapiirissä.


Epäilemättä olisin päässyt siteeratuksi moneen paikkaan jos olisin ladannut kaikkein räväkimmät tapaukset luettavaksi ilman mitään lämmittelyjä. Varsinkin kun tänne on linkki Valtakunnanperkeleen etusivulta, mistä nöyrä kiitokseni.


Koska en edelleenkään halua Ilta-Sanomia oveni taakse, jätän tapauksiin sen verran tulkinnan varaa että voin aina kiistää kaiken. Näinhän me puskasta ampujat teemme, jejapekkojen suureksi harmiksi. Muistettakoon myös vaitiolovelvollisuus viranhoitoon liittyvistä asioista. Kaikkien nuorten ja lasten asiat ovat luottamuksellisia. En halua tehdä politiikkaa yksilöiden ongelmilla, vaan käsitellä ilmiötä.


Väitin edellisessä osassa seuraavaa:

Väitän että nuorten väkivaltaisuus on lähes puhtaasti yksilölähtöistä.
Syntymässä saadut ominaisuudet ja ympäristön vaikutus yhdessä aiheuttavat väkivaltaista käyttäytymistä. Kulttuuritausta voi joissakin tapauksissa vahvistaa joitakin käytösmalleja tai alentaa kynnystä syyllistyä väkivaltaan, mutta selittävien tekijöiden etsiminen ensisijaisesti kulttuurista on virhe. Väitän myös että suomalaisella yhteiskunnalla ja koululla on mahdollisuus vähentää kulttuuritaustan vaikutusta haitalliseen käyttäytymiseen, mutta tällä kyvyllä on rajansa.Taas vahvasti yksinkertaistaen: maahanmuuttajuus tai
erilainen kulttuuritausta sinänsä ei tee kenestäkään väkivaltaista, eikä kukaan ole koodattu noudattamaan oman kulttuurinsa haitallisia käytösmalleja. On kuitenkin aivan selvää että maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on suurempi todennäköisyys käyttäytyä väkivaltaisesti kuin kantaväestöllä.


Tämän jälkeen viittasin synnynnäisten tekijöiden tutkimisen vaikeuteen ja koko aiheen vahvaan arvolataukseen. Todettakoon vielä että synnynnäinen aggressiivisuus tai muut geneettiset tekijät vastaajasta riippuen joko liittyvät tai eivät liity etniseen taustaan. Mutta yhtä lailla saattaa olla kyse yksilön synnynäisistä valuvioista. Kompetenssini ei riitä aiheen vatvomiseen, eikä sillä käytännössä edes ole työssäni väliä. Jos joku on selkeästi sairaanhoidon heiniä, en pidä ongelmaa koulun ongelmana. Muut selvittäköön missä johdot menevät ristiin ja miksi.


Toinen, ylläkin mainittu mahdollinen osatekijä maahanmuuttajan väkivaltaisuudessa on kulttuuritausta. Palaan tähän myöhemmin. Turha kai mainita että kulttuurien eroista joutuu nykyään jostain syystä puhumaan yhtä lailla kieli keskellä suuta kuin biologisesti erilaisten kansanryhmien eroista. Tämä on mielestäni hulluutta ja ristiriidassa koko tieteellisen maailmankuvan kanssa, mutta minkäs teet.


Mielestäni selkeimmät ja suurimmat selittävät tekijät maahanmuuttajalapsen ja -nuoren poikkeavaan (väkivaltaiseen) käytökseen ovat ympäristötekijät, lapsen elämässään kokemat asiat - hänen henkilökohtainen selkäreppunsa. Tähän tekijään kätkeytyvät myös selkeimmät maahanmuuton uhat koko yhteiskunnallemme. Emme ole edes alkaneet tosissaan käsitellä sitä ongelmavyyhteä jonka saamme ratkaistavaksemme joka ikisen maahamme saapuvan avuntarvitsijan mukana. Paitsi tietysti ns. maahanmuuttokriittiset kirjoittajat - heille asia ei ole uusi eikä yllättävä.


Toistaiseksi media ei ole katsonut tarpeelliseksi puuttua näiden kirjoittajien esille ottamiin ongelmiin kovin laajasti. Ymmärtäähän sen että media on ollut liian kiireinen. Onhan toki tärkeämpää julistaa kirjoittajien henkilöiden heikkouksia, nuoruuden toilauksia, aikaisemmin sanottuja harkitsemattomuuksia, muita kompromettoivia detaljeja... Kansalla on oikeus tietää!


Ehkä piakkoin, kun maahanmuuttokriittisten pieksämiseltä ehtivät, median edustajat kääntävät huomionsa niihin asioihin joista nämä henkilöt kirjoittavat. Ehkä piakkoin.

---

Olisi aivan turhaa lähteä pohtimaan maahanmuuttajanuorten väkivaltaisuutta tyypillisen hollantilaisen, amerikkalaisen tai ruotsalaisen maahanmuuttajan näkövinkkelistä. Puhutaan suoraan edes tämän yhden kerran: nuorten väkivaltaisuus on ongelma lähinnä kolmannen maailman maahanmuuttajien kohdalla. Näitä ovat sekä työperäisten että turvapaikanhakijoiden perheiden jälkeläiset. Näiden lisäksi on huomioitava ryhmät jotka pelkän lukumääränsä vuoksi tuovat mukanaan paljon potentiaalia kaikkeen mahdolliseen: idästä ja etelänaapurista muuttavat eurooppalaiset. Sitten ovat turvapaikanhakijat muualta kuin kolmannesta maailmasta - tosin itäisen Euroopan ja kolmannen maailman raja on veteen piirretty.

Määritelmällisesti pakolainen, tai oikeastaan turvapaikanhakija pakenee sotaa, vainoa ja hengenvaaraa. Ilkeät kielet kertovat että ihan jokainen hakija ei välttämättä ole sen suuremmassa hädässä kuin vaarassa joutua menemään töihin, mutta puhutaan nyt niistä oikeista hädänalaisista. Siis niistä jotka tarkkojen tutkimusten jälkeen todetaan todellakin turvapaikan väärteiksi. Heitä on vähän. Minkälainen on pakolaisen mukanaan tuoma henkinen matkatavara?

Riskitekijöitä kriisialueella ja sieltä poistuessa:

Muutto - muuttaminen jopa aivan turvallisissa olosuhteissa on lapselle valtava stressitekijä. Suhteet tuttuihin ihmisiin ja paikkoihin katkeavat. Uudessa elämäntilanteessa riski valita väärä seura tai vääriä toimintamalleja on suuri. Oireilu on normaalia, kunhan elämä hakee (ja saa) uudessa ympäristössä uuden, turvallisen uoman, elämässä on jotakin pysyvää ja jonkinlaista jatkuvuutta. Mitä suurempi muutos, sitä suurempi riski.

Muutto pakon edessä - odottamatta, ilman luonnollista siirtymäaikaa ja surutyötä, syistä joita nuori lapsi ei ymmärrä tai joita hänelle ei osata selittää.

Muutto traumatisoivissa olosuhteissa - esim. nähdä oman kotinsa ja yhteisönsä tuhoutuvan.

Joutuminen eroon perheestä, epävarmuus perheen kohtalosta ja omasta turvallisuudesta. Mikäli perhe pysyy koossa: vanhempien perheenjäsenten trauman läpikäyminen puheissa ja teoissa.

Perheenjäsenen katoaminen, ehkä kuolema.

Perheenjäsenen väkivallan kohteeksi joutumisen ja/tai kuoleman todistaminen.

Väkivallanteon tai sen uhan kohteeksi joutuminen.

Väkivallantekoihin osallistuminen olosuhteiden pakosta; muihin traumatisoiviin tekoihin turvautumaan joutuminen.

Väkivallantekoihin pakottaminen.

Väkivallantekoihin osallistuminen pitkällä ajalla, huumeiden vaikutuksen alaisena.


Kuten tästä (ei suinkaan tyhjentävästä listasta) voi nähdä, kuka tahansa kriisialueelta saapuva yksilö voi olla koko loppuelämänsä mielenterveyspalveluiden tarpeessa. Voidaan jopa sydämettömästi todeta että kaikkein pahimmin kärsineet ovat peruuttamattomasti rikki. Mikään määrä terapiaa ja ymmärrystä ei takaa että vahingoittunut sielu saadaan kuntoon. Etenkin jos maasta ei satu löytymään hoitohenkilökuntaa joka puhuu potilaan kieltä.

Suomalainen yhteiskunta korostaa yksilön taustaa kun arvioidaan yksilön syyllisyyttä kovan luokan rikoksiin. Tämä onkin oikein, koska aniharva syntyy hirviöksi. Hirviöitä tehdään. Onko jonkun mielestä sattumaa että sekä Stalin että Hitler olivat väkivaltaisen ja juopon isänsä pahoinpitelemiä lapsia? Puhdasta psykopaattia lukuunottamatta jokaisen väkivallantekijän taustalta löytyy väkivaltaa, ja tietysti myös päihteitä.

Voidaanko ajatella että turvapaikanhakija jättäisi tämän painolastinsa kotimaahansa?

Muuttamaan joutuneesta mutta muuten ehjän perheen lapsesta on pitkä matka vuosien tappo- ja raiskausorgioihin osallistuneeseen lapsisotilaaseen. Yhtä lailla molemmat ovat turvan tarpeessa. Mutta mistä tiedämme kuka on kuka? Mistä tiedämme mitä todellisuudessa löytyy turvapaikanhakijan taustalta? Ja jos tietäisimmekin, olisiko meillä lääke kaikkiin ongelmiin?

Lasten mielenterveystyö on kroonisessa rahoituskriisissä, ja on ollut sitä koko nousukauden.

Lastensuojelu Helsingissä ei toimi. Ilmiselvät tapaukset joutuvat odottamaan kuukausikaupalla toimia.

Maahanmuuttajien kohdalla erityistarpeita ei ehkä huomata, joko kommunikaatiovaikeuksien tai resurssipulan vuoksi. Myös liika fiksoituminen kulttuurisiin selityksiin ja ennen kaikkea vääränlainen "ymmärtäminen" voivat viivyttää hoitoon ohjaamista.

Muistatteko puheet siitä miten kokonainen sukupolvi miehiä kadotettiin sodissamme? Kuinka miehet palasivat kotiin lapion varteen ja sorvin ääreen henkisinä raunioina? Kuinka seuraavakin sukupolvi menetti lapsuutensa väkivaltaisten ja alkoholilla itseään parantelevien miesten kipuillessa? Kun kriisiapua ei saanut puhelimitse, kun puhumista pidettiin häpeänä ja köysi oli kunniallisempi tie kuin heikkouden myöntäminen?

Monesti kuulee että me ihmiset olemme samanlaisia, emmekä ole miksikään muuttuneet. KUKA haluaa maahansa kansanosan jonka lapsuus ja nuoruus, mahdollisesti koko elämä on mennyt sodan keskellä?

Tiedostavan suvaitsevaiston hellimä kuva pakolaisesta, erityisesti nuoresta, on tänne kylmään ja epävieraanvaraiseen pohjolaan susien keskelle heitetty, ajovaloissa sokaistunut saaliseläin, jonka peli on pelattu jo sillä hetkellä kun hän syntyi eriväriseksi kuin me. Suojelemalla ja auttamalla, ja tietysti meitä susia kurittamalla, pakolainen saa uuden kiinnityksen elämään.

Se mistä ei haluta puhua on että joskus parempi kuvaus on lammasaitaukseen laskettu hyeena.

Me voimme antaa turvapaikan. Olemmeko me itse turvassa turvan saaneilta? Ovatko lapsemme?



Riskitekijöitä uudessa asuinmaassa ja sopeutumisen esteitä:


Tuttuuden puute, vanhan kaipuu. Totuttujen mallien muuttuminen.

Kulttuurishokki.

Kommunikaatiovaikeudet.

Ympäristön kummeksunta, vieroksunta tai vääränlainen mielenkiinto.

Muuttuminen yksilöstä osaksi massaa; redusoituminen ainutlaatuisesta yksilöstä logistiseksi ongelmaksi.

Todellisten selviytymiskeinojen puute.

Ristiriitaiset odotukset.

Tulevaisuuden epävarmuus.

Edelleen vanhempien perheenjäsenten kohtaamien ongelmien suodattuminen omaan kokemusmaailmaan. Toisen huonoista kokemuksista tulee omia.


Yllä on lisää selittäviä syitä siihen miksi sopeutuminen maahan, sen kulttuuriin ja sen ihmisiin jää tapahtumatta. Mikä tahansa näistä, tai aikaisemmin esitetyistä, olisi aivan validi selitys suomalaisnuoren syrjäytymiseen. Juuri tällaisilla syillä perustellaan nuorelle itselleenkin sitä miksi hän ei ole vastuussa tekemisistään.

Maahanmuuttajista puhuttaessa nämä selitykset on jo betonoitu mantraksi joka toimii kuin loitsu Harry Potter-kirjassa. Syrjäytymiys nuivistus! Sosiaalietuus maximus! Työnantajus rasismus! Itse asiassa mikä tahansa ympäristön reaktio (tai sen puute) voi toimia selittävänä tekijänä maahanmuuttajan ongelmille.

Halpamaisena vetona minun on aivan pakko lainata tähän jo mainetta niittäneen "Saidin" (nimi muutettu) tilitys. Tokihan kovia kokenut ansaitsee toisenkin mahdollisuuden?

Jokelan vankilassa istuu katuvainen nuori mies. Somalian levottomuudet ajoivat Saidin kymmenvuotiaana kotimaastaan Suomeen, mutta nyt viidentoista Pohjolassa vietetyn vuoden jälkeen edessä häämöttää karkotus takaisin Afrikkaan.

"Kadun tekojani. Toivon, että saisin vielä toisen mahdollisuuden Suomessa", 26-vuotias mies sanoo Helsingin Sanomille vankilassa.

Viranomaisten mielestä yhteiskunnan etu ajaa Saidin oman edun ohi. Korkein hallinto-oikeus vahvisti hänen ja toisen somalimiehen karkotuspäätökset ennen joulua.

Said on tuomittu lukuisista väkivalta- ja omaisuusrikoksista. Osa niistä on ollut törkeitä. Hän on saanut kaksi yli kahden vuoden vankeustuomiota.

Said ei ole kotoutunut Suomeen.

Näin lukee oikeudenkäyntipapereissa, mutta Saidin mielestä viranomaisten tiedot ovat osaksi pötyä.

Maahanmuuttoviraston mukaan hän on elänyt pääosin sosiaalietuuksilla, mutta Said kertoo tehneensä pääkaupunkiseudulla töitä muun muassa Asematunnelin S-marketissa ja Fallkullan kotieläintilan kahvilassa.

Lisäksi hän kertoo jakaneensa Alueuutisia ja siivonneensa rappukäytäviä.

"Minusta on ollut myös hyötyä tälle maalle. Monella ei ole ollut näin paljon töitä. Mitä siteitä minulla vielä pitäisi olla Suomeen?"

Saidin mukaan häntä kutsuttiin välillä Ihmemies MacGyveriksi, koska hän osasi huolehtia asioistaan.

Tilanne muuttui, kun hän muutti nuorisokotiin 2000-luvun alussa. Siellä nuorukainen tutustui päihteisiin ja rikoksiin.

Said epäilee, että joku pahantahtoinen "vasikka" on levittänyt hänestä valheellista tietoa viranomaisille. Hän ei luota kovin paljon valtion edustajiin.

"Ne inhoavat minua."

Said kertoo pitäneensä yhteyttä Suomessa syntyneeseen poikaansa, vaikka viranomaiset väittävät muuta.

Saidin mukaan viranomaisten väite hänen oman äitinsä asumisesta Somaliassa on perätön.

"Äitini elää Suomessa. Täällä on myös 5–7 veljeäni."

Toisaalta viranomaisetkaan eivät aina luota Saidiin.

Maahanmuuttoviraston mukaan hän tuli Suomeen alun perin väärällä henkilöydellä perheenyhdistämistapauksen kautta.

Syntymävuodekseen Said on ilmoittanut eri tilanteissa 1983 ja 1985.

Viranomaisten mukaan Saidin perättömäksi väittämä tieto äitinsä asumisesta Somaliassa on peräisin mieheltä itseltään.

Tosin kaikki viranomaiset eivät ole karkottamassa Saidia.

Vähemmistövaltuutettu pitää karkotusta kohtuuttomana, koska Said on asunut valtaosan elämästään Suomessa.

Said on määrä karkottaa Somalimaahan, jossa hän asui yhdeksänvuotiaaksi asti. Alue on selvästi rauhallisempi kuin Etelä- ja Keski-Somalia.

"En muista sieltä oikein mitään, enkä tunne ketään."

Viranomaisten mukaan Said voidaan karkottaa sinne, koska hän kuuluu alueen valtaväestöön Ishaak-klaaniin.

Karkotettava voi saada klaanilta tukea ja siten päästä sisään yhteiskuntaan. Näin totesi kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM raportissaan toukokuussa 2007.

Said ei usko, että Ishaak-klaani ottaisi häntä suojiinsa. Hän pelkää paluuta Afrikkaan.

"Papereissa puhutaan jostain klaanista. Se on ihan valhetta koko juttu. Minut tapetaan siellä", hän tuhahtaa.

Karkotettava elättelee vielä toivoa elämästä Suomessa. Hän aikoo valittaa karkotuspäätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Saidin ajatukset suuntautuvat myös Presidentinlinnaan.

"Voisikohan Tarja Halonen armahtaa minut?" hän pohtii.



"Saidin" tarina tiivistää hienosti monia ongelmia. Rajalle ilmestyy ihminen josta emme tiedä yhtikäs mitään. Hän - pieni lapsi, joka takuulla on itse ainoa täysin syytön omaan tilanteeseensa - ei ole edes se henkilö joka hänen väitetään olevan. Hänen on käsketty olla joku muu, olla eri ikäinen, jopa perheen koko muuttuu tilanteen mukaan. Hän joutuu asumaan todennäköisesti tuikituntemattoman porukan kanssa, osana suurta ja kannattavaa sosiaalietuusvilppiä ja kansainvälistä ihmiskauppaa.

Kun Said, 10, kertoo äitinsä olevan vielä Somaliassa, ja Said, 26, kertoo sen olevan valetta, mikä on oikea tapa toimia? Kuka viime kädessä on vastuussa Saidin muuttumisesta pahoinpiteleväksi rikolliseksi?

Säälin Saidia. Jos voisin, kääntäisin kelloja taaksepäin. Haluaisin pelastaa sen noin 10-vuotiaan lapsen, vaikkapa maksamalla hänen sukulaisilleen: antakaa pojan pysyä kotona, äitinsä talossa, mikä vain on parempi kuin lähteä kauppatavaraksi ja taakaksi toiselle puolelle maailmaa. Itselläni on pieniä lapsia, eikä tarvita paljon kuvittelua kun jo kyynel nousee silmäkulmaan. Said poloinen, yksin ja hylättynä.

26-vuotias Said säälittää minua myös. Jos uskoisin hetkenkin että hänestä voisi tulla ympäristölle vaaraton, ehkä jopa hyödyllinen osa suomalaista yhteiskuntaa, olisin valmis miekkarille ettei hän joutuisi palaamaan Somaliaan.

Mutta Saidin pahoinpitelemät ihmiset ja hänen avioton lapsensa ansaitsevat parempaa. Saidin pitää mennä. Paska säkä.

Rajalla on tungosta. Pikku Saideja pukkaa, nyt jo Ruotsistakin. Mitä teemme heille? Otammeko riskin? Jos otamme, kuka kantaa vastuun jos pahin tapahtuu taas?

Huomaan että aiheen on mahdotonta pysyä koulun seinien sisäpuolella. Aihe on laajempi, yhteiskuntaa kokonaisuudessaan koskettava. Sanomattakin on selvää että kaikki Saidit käyvät Suomessa koulua. Onko Said antanut köniin vai ottanut, vai molempia? Onko haukuttu, kutsuttu neekeriksi? Kuinka kauan Saidin kesti oppia haukkumaan takaisin samalla kielellä? Puhuivatko nyrkit ennen kuin Said oppi?



Omakohtaisia havaintoja maahanmuuttajaoppilaiden väkivaltaisuudesta

Epävarmoista oloista saapuneita nuoria yhdistää väkivallankäytössä matala kynnys käyttää voimaa, suhteeton reaktio sekä fyysisiin että verbaalisiin loukkauksiin (tai sellaisiksi koettuihin), piittaamattomuus seurauksista ja katumuksen sekä empatian puuttuminen.

Erilaisia apuvälineitä käytetään hyvin matalalla kynnyksellä. On oikeastaan ihme ettei vahinkoa synny paljon enemmän - vaikka toisaalta ihmettelen ettei juuri mikään teko ole kyllin törkeä päästäkseen lehtiin.

Toimiminen ryhmänä yhtä vastaan nähdään viisaana ja toimivana taktiikkana. Siinä ei ole raukkamaisuuden leimaa - tavoitehan on voittaa.

Yleinen levottomuus, luottamuksen puute ja lyhytjännitteisyys lisäävät todennäköisyyttä ratkaista erimielisyydet voimalla.

Esivaltaan, siis poliisiin tai opettajakuntaan, suhtaudutaan ylenkatseella. Omat teot nähdään oikeutettuina. Mitään ei myönnetä. Totuuden puhuminen on vaikeaa koska totuus on ollut tarpeellista taivuttaa niin monessa paikassa.

Oma tilanne nähdään epärealistisesti. Toisaalta ollaan omaksuttu uhrin asema, toisaalta oma itse ja oma sidosryhmä nähdään ylivertaisena voimaltaan, kulttuurisesti tai tarkemmin määrittelemättömällä tavalla.

Silloin kun toimijoita on tarpeeksi muodostamaan selvän voimaryhmittymän, pyritään ottamaan tila haltuun muilta ryhmittymiltä, erityisesti kantaväestöltä, joka ei ole tottunut ryhmäytymään samalla tavalla. Tämä kehitys noudattaa samaa kaavaa kuin raportit Saksasta ja Ruotsista: pieni vähemmistö onnistuu halutessaan terrorisoimaan koko muuta väestöä rajoitetulla alueella. Tilan haltuun ottaminen sisältää myös vaikeasti kuvailtavan kontrollin tyttöjen koskemattomuuden rajojen määrittelyssä. Lyhyesti sanottuna koskemattomuuden raja alenee. Kielenkäyttö ei ole niinkään ongelma, vaan kyseessä on jonkinlainen henkinen yliote. En varmaan osu kovasti väärään jos yhdistän tähän asiaan sumeilemattoman voimankäytön toisessa sukupuolessa aiheuttaman vaikutuksen. En osaa enkä rohkene analysoida asiaa sen syvällisemmin; tyydyn toteamaan että monikulttuurisissa kouluissa ei toimita siten kuin suomalaisessa yhteiskunnassa sen perinteisten arvojen mukaan toimitaan.

Edellä kuvailtu on siis tulkintani nimenomaan kolmannen maailman (ja muiden kriisialueiden) maahanmuuttajanuorien tilanteesta. Tehköön siitä omat johtopäätökset jokainen kohdallaan. Monikulttuurinen koulu on värähtelevä ja yllätyksellinen paikka!

Mutta tämä kattaa vain ensimmäisen sukupolven. Mitä esimerkit jo mainituista massamaahanmuuton maista kertovatkaan meille toisen sukupolven maahanmuuttajien tilanteesta? Tuleeko tilanne paranemaan vai huononemaan? Entä meillä jo koulua käyvä toinen sukupolvi? Entä lähialueiden maahanmuuttajat? Entäs ne raflaavat tositarinat? Entä kulttuurin osuus selittävänä tekijänä?


Pelkäänpä ettei tämä ollut vielä tässä.