keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Koulu, väkivalta ja monikulttuuri osa 2: käytäntö

Kuten edellisessä kirjoituksessa vihjasin, monikulttuurikriittiseksi bloggaajaksi ilmoittautuminen luo ennakko-odotuksia. Osittain vastasin niihin jo mainitessani lukuisat ongelmat jotka ovat kohdanneet muita Euroopan maita näiden suurten maahanmuuttajavähemmistöjen kanssa. Mutta mainitsin myös ettei tämä ole vielä Suomen tie. Taannoisesta somalinuorten katuryöstöaallosta huolimatta meillä on vielä pitkä matka siihen pisteeseen jossa esim Pariisi on: lähiöiden vyö metropolin ympärillä on kiellettyä aluetta jota hallitsevat huumekauppiaat, ja väkivaltaiset nuorisojengit työntyvät jopa eleganteille keskustan ostoskaduille.


Tähän verrattuna 11-vuotiaiden tyttöjen hakkausporukka Vuosaaressa on pientä. Se on kyllä osoitus ongelmista, mutta erilaisista ongelmista kuin Ranskassa. Tämä kirjoitus ei maalaile kauhukuvia vaan raportoi tapahtunutta todellisuutta. Kaikissa tulevaisuuden skenaarioissa yritän pitää jalat maassa. Kaikesta huolimatta olen pohjimmiltani optimisti - mutta vähemmän optimisti kuin 10 vuotta sitten.


Valitettavasti nopeasti kasvavan maahanmuuttajataustaisen koululaisjoukon mukana peruskouluihimme tulee joitakin uusia kielteisiä ilmiöitä, ja vanhat tutut jatkuvat uusissa muodoissa ja mittasuhteissa.


Jokelan ja Kauhajoen hirmuteot eivät oikeastaan kuulu tämän kirjoituksen skooppiin, mutta kai ne pitää mainita. Pidän tapahtumia osoituksena läheis- ja vertaisverkon pettämisestä, viranomaisvalvonnan leväperäisyydestä ja aivan uudenlaisesta alakulttuurista jonka internet on mahdollistanut. En pidä kouluammuskeluja suurena yhteiskunnallisena uhkana tai realistisena vaaratekijänä koulun arjessa. Numeroiden valossa perinteinen kloppien nahistelu ja satunnaiset, käytävillä harhailevat päihdeongelmaiset ovat todellinen uhka. En usko uuden trendin syntyneen, mutta koputan silti puuta. Pahinta uusissa ongelmissa on ettei niihin ole voinut varautua.


Maahanmuuton kohdalla ei voida vedota siihen ettei tiedettäisi mitä pahimmillaan voi seurata.


Mitä kouluväkivalta on? Mistä se johtuu? Kuka on tekijä ja kuka uhri? Miten koulujen monikulttuuristuminen on vaikuttanut kouluväkivallan kuvaan ja määrään? Yritän vastata näihin kysymyksiin mahdollisimman paljon oman kokemuksen, jopa intuition kautta. Jos olet kiinnostunut tilastoista tai haluat kahlata uutislinkkejä, voit käyttää Googlea.


Aiheesta tehtyjä tutkimuksia vaivaa muutama asia - tai ainakin minua on vaivannut, kun olen noihin tutkimuksiin tutustunut. Ensinnäkin käsite "väkivalta" ja sen uhka, sekä uhan aiheuttama pelko ja ahdistus. Tämä on mitä suurimmassa määrin yksilöllinen asia. Pienikokoinen nainen tai mies voi kokea uhan eri lailla kuin iso ja ronski mies tai kaiken nähnyt rautarouva. Lapsen kokemus väkivallasta ja uhasta on ihan oma lukunsa. Teini-ikäisten leikkitappelu näyttää hurjalta ja voi muuttua veriseksi todeksi silmänräpäyksessä. Poikien töniminen muuttuukin kiusaamiseksi ja pahoinpitelyksi heti jos joku ylittää jonkun toisen henkiläkohtaisen sietokyvyn. Kun peruskoulun opettajilta - enimmäkseen naisia (70 % v. 2004) kysellään subjektiivisia väkivallan tai sen uhan kokemuksia, saadaan tulos joka ei ole aivan sellaisenaan allekirjoittaneen kokemusmaailmaa vastaavaa dataa. Jos tuijotetaan pelkkään sanakirjamerkitykseen, on väkivaltaa jopa esikoululaisen saama paskahalvaus. Itsehillintänsä menettänyt päiväkotipiltti, erityisoppilas, autistinen tai pimahtanut alakoululainen on kyllä hurja näky. Hän voi huutaa, lyödä, potkia, purra, rikkoa paikkoja, heitekllä esineitä. Mutta onko se väkivaltaa? Lasten mielenterveydenhoito on alennustilassa. Lastensuojelu ei selviä tehtävistään. Luokissa ja ryhmissä on paljon lapsia jotka ovat väärässä paikassa. Perusopetuksen ryhmiin integroidaan mitä erilaisempia erityistapauksia, joilla monilla on oma henkilökohtainen koulunkäyntiavustajansa. Voidaan kysyä ovatko he oikeassa paikassa, ja olisiko kouluväkivaltaa vähemmän jos kaikki olisivat "tavallisia" lapsia. Potentiaalisesti vakavimman näkemäni toiselle aiheutetun ruumiinvamman oli aiheuttaa eräs pienikokoinen seiskaluokkalainen autisti joka ilman mitään näkyvää ärsykettä heitti opettajaa terävällä esineellä, ja näön menetys oli senteistä kiinni. Epäonnistunutta sairaanhoitoa vai normaalia kouluväkivaltaa?


Onneksi tämäkin on monikulttuuria, ja sellaisena suunnaton rikkaus.


Keskiverto koululainen ymmärtää että isku ja potku tekee kipeää. Hän myös tietää mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Kun iso joukko 12-18-vuotiaita nuoria kootaan saman katon alle, mitä vain voi sattua, ja sattuukin. Valtaosa vakavista loukkaantumisista on onnettomuuksia. Teinit eivät osaa rajoittaa voimankäyttöään. Myös kaikilla elämänaloilla valta-aseman saanut tyhmyys ja vastuuttomuus heijastuu nuorten tekemisiin. Ja nuoruus on muutenkin sitä aikaa kun seuraamuksia ajatellaan vähiten. Mitä voi sanoa 16-vuotiaalle joka on omaa tyhmyyttään ja harkitsemattomuuttaan saanut päänahkansa silmilleen? Tai juossut lasiovesta läpi? Kaatanut kaverinsa leikillään ja aiheuttanut aivotärähdyksen? Valtava enemmistö nuorten kolhuista ei ole vakaasti harkiten tai tarkoituksella tehtyjä.


Millä tavalla maahanmuuttajanuori voi poiketa totutusta kaavasta tai pahentaa sitä?

Väitän että nuorten väkivaltaisuus on lähes puhtaasti yksilölähtöistä. Syntymässä saadut ominaisuudet ja ympäristön vaikutus yhdessä aiheuttavat väkivaltaista käyttäytymistä. Kulttuuritausta voi joissakin tapauksissa vahvistaa joitakin käytösmalleja tai alentaa kynnystä syyllistyä väkivaltaan, mutta selittävien tekijöiden etsiminen ensisijaisesti kulttuurista on virhe. Väitän myös että suomalaisella yhteiskunnalla ja koululla on mahdollisuus vähentää kulttuuritaustan vaikutusta haitalliseen käyttäytymiseen, mutta tällä kyvyllä on rajansa.

Taas vahvasti yksinkertaistaen: maahanmuuttajuus tai erilainen kulttuuritausta sinänsä ei tee kenestäkään väkivaltaista, eikä kukaan ole koodattu noudattamaan oman kulttuurinsa haitallisia käytösmalleja. On kuitenkin aivan selvää että maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on suurempi todennäköisyys käyttäytyä väkivaltaisesti kuin kantaväestöllä. Toivon että lukija jaksaa lukea perusteluni.

Syntymässä saadut ominaisuudet ovat sitä aluetta jolla seikkailevia saatetaan Suomessa rangaista varsin heppoisin perustein. Koska en ole biologi enkä perehtynyt ihmisen geeniklusterien käytännön vaikutuksiin, tyydyn toteamaan sen minkä jokainen (ainakin vielä) voi todeta ilman Ajatuspoliisin visiitin pelkoa: jotkut meistä vain ovat syntyneet johdot sillä tavalla ristissä että väkivalta on luonteva ongelmanratkaisukeino. Jos normaali perhetausta ja tavallinen, turvattu lapsuus ja vanhempien huolenpito tuottaa hakkaavan kusipään, näin vain sitten on. Tällaisia tapauksia voi sitten jokainen tutkia oman mieleisensä luupin läpi: poliittisen, lääketieteellisen, biologisen, kemiallisen, astrologisen... Erilaisia diagnooseja löytyy joka lähtöön. Syitä voidaan hakea mieshormoneista, välittäjäaineista, mielenterveydestä tai mystisistä ominaisuuksista kuten sielu tai luonne. Jotkut meistä lyövät, piste. Jos tällainen käsi on jaettu maahanmuuttajanuorelle, saatetaan syitä etsiä ihan vääristä paikoista.

Ympäristötekijät voivat tehdä väkivaltaisen kenestä vain. Aggressiivinen maahanmuuttajanuori käynnistää välittömästi ympäristön kulttuurisesti sensitiivisten sensorit: mitä, tai kuka on tämän takana? Patenttiselitys on ympäristön nuivuus, syrjivyys, rasismi, ennakkoluulot. Hyväksyn tämän selityksen yhtenä mahdollisena motiivina väkivaltaiseen käyttäytymiseen, mutta päinvastoin kuin jopa oikeuslaitoksessamme tunnutaan ajattelevan, toisten ihmisten toiminta ja ajatukset eivät oikeuta tai aiheuta väkivallan käyttöä. Väkivaltaisen ratkaisumallin käyttäminen edellyttää yksilön omaa aktiivista toimintaa. Keinoja on aina useampia - väkivaltaan turvautuminen paljastaa osataanko muita keinoja käyttää.

Suomalainen kantaväestö ja yhteiskunta eivät suinkaan ole ainoa ympäristötekijä. Maahanmuuttajanuori tai maahanmuuttajataustainen nuori on jo määritelmällisesti altistunut elämässään muillekin vaikutteille kuin nykyiselle suomalaiselle asuinympäristölleen ja koululleen. Oirehtivaa kantaväestön nuorta ei varmasti tutkittaisi vain nykytilanteen ja -olosuhteiden valossa, vaan koko lääketieteellisen ja henkilökohtaisen historiansa kautta. Oikaiseminen kulttuuri- tai ympäristön rasismi-selityksiin on väärin yksilöä kohtaan. Se on väärin myös ympäristöä kohtaan. Maahanmuuttajan ongelmien näkeminen ensisijaisesti etnisyyden tai toiseuden läpi on pahimmanlaatuista rasismia. Se riisuu ihmiseltä yksilöllisyyden ja arvon ihmisenä. Tämä ajattelu on tyypillistä juuri niille joille maahanmuuttajan ja toiseuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on kaikkein tärkeintä: monikultturisteille, moraalisäteilijöille, kukkahatuille.

Monikultturistien lempi-ilmauksia on ettei maahanmuuttajia saa käsitellä yhtenä massana. Tämä on kaksinaamaista, koska juuri monikultturistien taipumus on toisaalta vedota maahanmuuttajien erityisiin ominaisuuksiin ja tarpeisiin kokonaisuutena silloin kuin se sopii heidän poliittiseen agendaansa, ja vastaavasti poimia rusinoita pullasta silloin kun halutaan löytää soveliaita yksittäistapauksia yleistettäviksi.

Ei ole olemassa tyypillistä maahanmuuttajanuorta tai tällaisen elämäntarinaa. Ehdoton enemmistö kohtaamistani maahanmuuttajanuorista on kotoisin perheestä joka välittää heistä. Osa on käytännössä ilman aikuista huoltajaa. Kaiken kaikkiaan maahanmuuttajanuorten kotitausta on yhtä kirjavaa kuin suomalaistenkin oppilaiden.

Jokainen opetusalalla toimiva aikuinen ymmärtää maahanmuuttajien kirjavuuden. Osaako lukija itse analysoida omaa maahanmuuttajakuvaansa? Aloitko lukea tätä kirjoitusta mielessäsi jonkinlainen arkkityyppinen maahanmuuttajan kuva? Se kannattaa kyllä pitää mielessä, koska stereotyypeissä on aina totuuden siemen.

Olemme saaneet lukea pöyristyttäviä uutisia maahanmuuttajajengien suorittamista katuryöstöistä ja jopa joukkoraiskauksista. Ulkomaiden uutiset kertovat väkivaltaisten jengien tyrannisoimista asuinalueista, vuokrataloista, kaduista ja kouluista. Monien pelko on että tämä on Suomenkin tie, ja helposti ajatellaan että tulevaisuus on jo täällä. Tälle pelolle haetaan vahvistusta, ja uutisointi näyttäisi toisinaan antavan tällaiselle ajattelulle aihetta. Tämä pelko on turha, ainakin osittain. Suomen kouluissa ei vallitse minkäänlainen anarkia. Koulunkäynti ei ole hengenvaarallista, tai jos on, se ei johdu ainakaan maahanmuuttajanuorten väkivaltaisesta joukkoliikehdinnästä.

Aikaisempien kirjoitusteni vuoksi viestini saattaa nyt vaikuttaa ristiriitaiselta. Enkö itse ottanut esiin selviä esimerkkejä maahanmuuttajaväkivallasta ja sen uutisoinnista? Kyllä ja kyllä. Väitän silti etteivät nuo tapaukset ole sitä mitä ne maahanmuuttokriittisen ajattelun läpi saattavat vaikuttaa olevan. Ongelmia ne kyllä ovat - vakavia ja kasvavia ongelmia.

Nuo suurimmat raportoidut rikokset tai rikossarjat ovat aikuisten tai lähes täysi-ikäisten, enimmäkseen ei-kouluakäyvien nuorten ja "nuorten" tekosia. ("Nuorilla" tai NuorillaTM tarkoitetaan tiedostavan median kiertoilmaisua 12-40-vuotiaalle maahanmuuttajataustaiselle väestönosalle joka on lähes kaiken laajamittaisen mellakoinnin takana Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Englannissa...) Yhteiskunnan epäonneksi mutta koulun onneksi pahimmat tapaukset eivät käy koulua. Tämä pätee niin kantaväestöön kuin maahanmuuttajiinkin. Ne joilla on suurimpia sopetumisvaikeuksia ovat sosiaalitoimen, poliisin ja esim. hotelli Yrjöperskeleen heiniä. Tosin he saattavat hengailla oman alueensa koulun lähistöllä leikkimässä lainsuojatonta, mafiosoa tai parittajaa alaikäisille bändäreilleen. Koulun ulkouoliset hiippailijat tai alueen kingit ovat sinänsä merkittävä uhkatekijä kouluille, mutta eivät niiden sisäinen ongelma.

Oma lukunsa ovat ne lukuisat nuoret joille koulu on sosiaalinen tila jossa ruokaillaan, vietetään aikaa ja tavataan ikätovereita, mutta jossa ei opiskella. Näille nuorille koulu täyttää jonkinlaisen tarpeen, eivätkä he ajoittaisista katupoikamaisuuksistaan huolimatta ole uhka. Nämä sankarit ovat niitä jotka syrjäytyvät. Koulutusta ei hankita, heittäydytään yhteiskunnan holhokiksi. Tietty osuus näistä tapauksista päätyy väkivalta- tai ainakin rikostilastoihin ennemmin tai myöhemmin. Riippuen siitä missä iässä päihteet tulevat kuvaan he saattavat saada aikaan hyvinkin vaarallisia tilanteita, lähinnä tosin itselleen.

Päihtyneenä tai ainakin krapulassa kouluun saapuvia nuoria on jonkin verran. Ehkä heitä olisi enemmänkin, ellei kotiin jääminen olisi täysin legitiimi toimintatapa. Lintsaamiskulttuuri on muuttunut melkoisesti siitä kun nykyiset vanhemmat kävivät koulunsa. Osittain vanhemmat hyväksyvät asiaintilan jolle eivät (töistä käsin tai omien ongelmiensa vuoksi) voi mitään tai jolle eivät halua voida mitään.

Nykyvanhempien avuttomuus ja voimattomuus nuortensa elämänhallinnattomuuden edessä on ällistyttävää. Tämä aihe vaatii oman kirjoituksensa joskus.

Kuten yllä sanoin, maahanmuuttajanuoret eivät keskimäärin ole sen huonommista perheistä kuin muutkaan oppilaat. Jos koti on kunnossa, eli joukolla on johtaja, oli tämä sitten millainen hyvänsä, maahanmuuttajanuori tulee kouluun ja pelaa pääsääntöisesti samoilla säännöillä kuin muutkin. Joidenkin kulttuurien tapa käsitellä lapsia tuottaa selkeästi paremman paikallaoloprosentin kuin kantaväestön metodit.

Koska minulla on ongelmia ilmaista itseni lyhyesti, pätkäisen tähän ja jatkan tuonnempana. Tämä vika saattaa johtua siitä etten mielellään tule väärinymmärretyksi. Väärinymmärretyksi tuleminen Internetissä voi maksaa rahaa ja työpaikan.