Opetuksen epäkohtiin voitava puuttua
Minä ja tohtori Mirja Talib Helsingin yliopistosta esitimme, että opettajat tarvitsevat enemmän monikulttuurisuusopetusta. Opettajat Elina Ojala ja Pekka Hurjanen (HS 26.11.) sekä toimittaja Hanna Kaarto (HS 30.11.) tuohtuivat asiasta. Miten kouluopetusta voidaan kehittää, jos tieteellisen tutkimuksen esille nostamat epäkohdat koetaan heti omaan itseen kohdistuvina loukkauksina?
Paskaa. Opettajat tuohtuivat omalle kohdalleen sattuneesta perusteettomasta kritiikistä. Ilta-Sanomien vastineessaan Lipponen kiirehti hyvittelemään itähelsinkiläisen koulun rehtoria (omituisella mutta epäilemättä tiukan tieteellisellä luonnehdinnalla "rehtori oli hyvä") koska juuri sen alueen koulussa homma oli monikulttuurisesti hanskassa. Olisikohan opettajien pahastumisella mitään tekemistä sen kanssa että hekin olivat työssä samassa koulussa, tosin pihan eri puolilla?
Käsitykseni Lipposesta huolimattomana sanojen roiskijana ja johtopäätöksiin hyppijänä vahvistuu. Hän ei edes suostu ymmärtämään mistä häntä kritisoidaan ja miksi. Jos hänen tutkimusdatansa osoittaa että itähelsinkiläisessä koulussa monikulttuurisia oppilaita osataan kohdata, miksi hänen Vieraskynä-kirjoituksessaan leimataan isolla pensselillä kaikki maahanmuuttaja-alueiden koulut? Kaikki tietävät mistä alueista Helsingissä puhutaan. Kenet kirjoituksessa sitten oli tarkoitus syyllistää ja leimata? Ja oliko edes pakko syyllistää ja leimata? No, ajatellen tohtoreiden tutkimuksien poliittista agendaa syyllisiä on PAKKO löytyä.
Lipponen ei osaa kohdata kritiikkiä. Ehkä siksi että kansanedustaja, tohtori, opettaja, ex-pääministerin nuorikko, mediajulkkis ja muodikkaan tekotieteen tutkija Päivi Lipposen asemassa olevan henkilön tekoja ja sanomisia ei saisi kritisoida.
Kun tieteilijä kiljuu tieteellisen datan loukkaamattomuutta mutta antaa itse datansa kanssa täysin ristiriitaisia lausuntoja, herää ajatus että Päivin pitäisi katsoa peiliin. Tai käydä joku asiakirjoittamisen kurssi. Tai edes oikoluettaa "tieteellinen" tekstinsä jollakulla ulkopuolisella ja agendattomalla. Vaikka niillä aikuislukiolaisillaan joihin hän oman monikulttuurisuuskompetenssinsa perustaa.
Talib-Lipposen Vieraskynä ei ollut tieteellinen kirjoitus. Se oli mielipidekirjoitus jossa mielipiteitä perusteltiin tutkimuksilla. Näitä tutkimuksia tai niistä kerättyä dataa ei kukaan ole rohjennut kiistää, eikä Lipponen ainakaan anna tähän tilaisuutta. Hän julistaa omat johtopäätöksensä tieteelliseksi totuudeksi.
Helsingissä olemme siinä tilanteessa, että kaupungissamme on kouluja, joissa enemmistö oppilaista ei puhu suomea äidinkielenään. Kyse ei ole ruotsinkielisistä. Helsingin heikoimmin menestyvissä kouluissa oppilaat eivät ratkaise edes puolia kansallisen arviointitutkimuksen tehtävistä.
Vieraskynämme perustui neljään tutkimukseen ja väitöskirjaan: Talibin ja Lipposen tutkimukseen "Kuka minä olen? Monikulttuuristen nuorten identiteettipuhetta". Talibin tutkimuksessa "Eksotiikkaa vai ihmisarvoa, opettajan monikulttuurisesta ammatillisuudesta" otanta oli 400 opettajaa 17 koulussa.
Outi Soilamon väitöksessä (2008) ilmeni, että oli paljon opettajia, jotka eivät välttämättä halunneet opettaa maahanmuuttajataustaisia oppilaita, jos eivät saaneet enempää palkkaa rankaksi kokemastaan työstä.
Kaikki ylläoleva on "asked and answered" aiemmassa kirjoituksessani. Toivoisin Lipposen käyttävän viisi minuuttia sen miettimiseen MIKSI työ koetaan rankaksi. Paitsi miksi hän miettisi? Hänellähän on kovaa dataa siitä että syy on väärissä asenteissa, jotka pitää oikaista monikulttuurisuuskoulutuksella.
Ainakaan itse en ole löytänyt Talibin ja Lipposen tutkimuksia netistä luettavakseni. Olen todella kiinnostunut tutustumaan monikulttuuriseen identiteettipuheeseen. Sellaisen tieteellisestä todistusarvosta saa kai olla jotain mieltä.
Outi Soilamon työ on ainakin esitelty pääpiirteissään netissä. Palaan asiaan tuonnempana. Tämän sneak peekin haluan kuitenkin jättää lukijalle hautumaan:
"Monikulttuurisuus oli tuonut monia muutoksia opettajan työhön. Lähes kaikki opettajat (94 %) kertoivat viihtyvänsä työssään hyvin, vaikka enemmistö opettajista (70 %) koki työnsä muuttuneen rasittavaksi. Suurin osa opettajista (84 %) koki työnsä eri kulttuureista tulleiden oppilaiden parissa haastavaksi. Lähes kaikkien opettajien (97 %) mielestä monikulttuurisuus oli lisännyt heidän työmääräänsä. Kiire oli lisääntynyt oppitunneilla."
Joopa joo. Palatakseni Lipposen vastineen vastineeseen:
Venla Berneliuksen tutkimuksessa "Lähi(ö)koulu – Helsingin koulut ja kaupunginosat" ja raportissa "Kaikkien koulu – peruskoulun laadun ja mahdollisuuksien tasa-arvon tutkiminen" todetaan, että on löydettävissä yhteys aikuisväestön koulutustason, sosiaalisen asuntotuotannon ja maahanmuuttajien määrän ja lasten oppimistulosten välillä. Näin voidaan selittää noin 70 prosenttia alakoulujen ja 60 prosenttia yläkoulujen oppimistulosten vaihtelusta.
Asia on huolestuttava, sillä OECD:n tekemän Pisa-tulosten analyysin mukaan koulujen eriytyminen johtaa oppilaiden sosioekonomisen ja etnisen taustan korostumiseen oppimistuloksissa. Se tarkoittaa lahjakkuuksien hukkaamista.
Tästä en jaksa edes aloittaa, koska universumin korkein äly on jo puuttunut väärissä paikoissa asumisen ja maahanmuuttajien virheelliseen sijoittamisen ongelmiin. Ihmettelen kuitenkin miten Lipponen aikoo tämän monipäisen pedon – köyhyyden, syrjäytymisen, eriytymisen, turvattomuuden, rikollisuuden, päihteet – kukistaa niillä maagisilla monikulttuurisuusopinnoilla joihin opettajaksi opiskelevat epäilemättä tullaan alistamaan, siksi että Helsingissä joillain alueilla vieraiden kulttuurien tuntemusta ja ymmärtämistä ihan aikuisten oikeasti tarvitaan ja jossa sitä jo luonnollisesti onkin.
Paitsi että voin yhtyä Berneliuksen (koko tutkimus täällä) ja em. raportin tulkintaan täydellisesti, haluan myös mainita että varallisuus ja koulutus kuuluvat yhteen universaalisesti ja aksiomaattisesti. Tämä ei ollut yllätys kenellekään. Mutta hyvä että tämä tieto on saatavissa Lipposenkin hyväksymässä muodossa.
Bloggaaja Octavius tekee merkittävää kansalaisjournalismia jäljittämällä monikulttuurisuuden liepeillä pyörivien rahavirtojen liikkeitä. Helsingin ja Suomen monikulttuuristamisprojektissa syntyy ja kukoistaa moninaisia liiketaloudellisesti lupaavia versoja. Suosittelen seuraamaan Lipposen ja Talibin sekä saman koulukunnan tutkijoiden julkaisutoimintaa ja luentotilaisuuksia.
Jos haluaisin oman siivuni, en suinkaan ammuskelisi puskasta kilttejä monikulttuuristajatätejä, vaan valjastaisin tutkimuksen ja median käyttöön oman urani ja kokemukseni opetusalalla. Kohtaamisia ja autenttisia kulttuurikokemuksia on niin että olen niihin tikahtua. Enkä ole katsellut maailmaa Eiran aikuislukion ikkunoista vaan peräti ala-asteella, yläasteella, lukiossa ja ULKOMAILLA!!!!11! Opiskelua, asumista, nuorisotyötä, opetusta ja kokemusta on neljältä eri mantereelta! Lisäksi olen vakuuttava ja luonteva esiintyjä, ja voisin samettiäänelläni myydä satoja monikulttuurisen sensitiivisyyden kursseja syrjäisten pikkukuntien koulutuslautakuntien tädeille, opettajankoulutuslaitosten mandaatilla! Uskottavuuden boostaamiseksi voisin valjastaa samaan kytkyyn lasteni kummit, ulkomaalaiset tutkijan ja kieliasiantuntija-yrittäjän, sekä vanhat tuttuni, kaksi afrikkalaista tohtoria. Meidän mokubussimme kun kaartaa koulun pihaan niin muuttotappiokunnan nuivankelmeät snellmannilaisopettajat saavat kyllä tuta mistä kameli pissii! Eikä se vaunu liikahda alle kymppitonnilla!
Monikulttuurisuuskoulutuksena myydään niin luokatonta jätettä että myötähävettää jopa rahastajien puolesta. Jos selkä taipuisi kumartamaan Talibbosten teesejä, vihreä oksa olisi taattu.
Toimittaja Hanna Kaarto mitätöi asiantuntemukseni perustein: tohtorin koulutus, koti Töölössä, työpaikka Eirassa. Opetin kymmenen vuotta Eiran aikuislukiossa, joka on maahanmuuttajakoulutuksen uranuurtajia jo 19 vuoden ajalta. Tätä nykyä koulussa on viisisataa mamu-opiskelijaa ja koulun oppilaat edustavat 85 eri kansallisuutta.
Olen tehnyt työtä maahanmuuttajanuorten koulutuksen hyväksi niin luokkahuoneessa, tutkijan kammiossa kuin Arkadianmäelläkin.
Minusta on huvittavaa kun monikulttuuristaja ottaa nokkiinsa Helsingin Sanomissa julkaistusta jutusta. Siinä on jotain tyydyttävää. Mutta ehkä huvittavuus on katsojan korvien välissä.
En pidä Lipposta opettajana. Se ei ole hänen työnsä. Opettajuus on kunnioitettava ammatti-identiteetti, enkä ole ihan varma kutsuisinko itsekään itseäni ensisijaisesti opettajaksi. Opettajuuteen liittyy niin paljon sitoutumista ja ihanteellisuutta että jätän tämän arvonimen paremmilleni. Mutta lipponen on poliitikko joka on joskus tehnyt opettajan työtä. Siinä on ero.
Lipposen omakohtainen kokemus monikulttuurista perustuu siis kokemukseen aikuislukion opettajan työstä. Kauniisti sanottuna tämä ei välttämättä ole se koko kuva. Ehkä se junalippu Itään kannattaisi tosiaan käydä ostamassa. Tai miettiä onko opettajalla huono asenne jos hän ei halua työhönsä lisää haasteita maahanmuuttajataustaisten ala- ja yläasteikäisten oppilaiden muodossa. Muutenkaan peruskoulun ja lukion opettajan työkuvaa ei yleensä pidetä kovin samanlaisena. Mutta kissa näistä.
Toki minua voi pilkata, mutta "älkää heittäkö asiaa pesuveden mukana".
Kiitos, pilkataan. Kerro jo se asiasi.
Päivi Lipponen
filosofian tohtori
kansanedustaja (sd)
Helsinki
Nikopol
anonyymi bloggaaja, veronmaksaja
teh Internet
