Koulu, monikulttuuri ja väkivalta, osa 3: maahanmuuttajat ja väkivalta

Vähän kankea otsikko johtuu siitä että haluan keskittyä tässä viimeisessä teemaa esittelevässä jutussa (ei siis viimeisessä jutussa aiheesta vaan sen esittelystä) nimenomaan juuri tähän aiheeseen: maahanmuuttajaoppilaat väkivallan tekijöinä ja jossain määrin myös kohteina. Tästä aiheesta olisin ehkä aloittanut, ellen olisi niin huolissani imagostani. Pelkurina (eli siis ei riittävän varakkaana kertoakseni näkemyksiäni omalla nimellä) halusin alustaa aiheen niin ettei kukaan hyppää väärään johtopäätökseen - joka siis olisi se että olen rasisti ja haluan hehkuttaa maahanmuuttajien väkivaltaa tässä tämän hetkisessä ylivirittyneessä mamukeskusteluilmapiirissä.

Epäilemättä olisin päässyt siteeratuksi moneen paikkaan jos olisin ladannut kaikkein räväkimmät tapaukset luettavaksi ilman mitään lämmittelyjä. Varsinkin kun tänne on linkki Valtakunnanperkeleen etusivulta, mistä nöyrä kiitokseni.

Koska en edelleenkään halua Ilta-Sanomia oveni taakse, jätän tapauksiin sen verran tulkinnan varaa että voin aina kiistää kaiken. Näinhän me puskasta ampujat teemme, jejapekkojen suureksi harmiksi. Muistettakoon myös vaitiolovelvollisuus viranhoitoon liittyvistä asioista. Kaikkien nuorten ja lasten asiat ovat luottamuksellisia. En halua tehdä politiikkaa yksilöiden ongelmilla, vaan käsitellä ilmiötä.

Väitin edellisessä osassa seuraavaa:

Väitän että nuorten väkivaltaisuus on lähes puhtaasti yksilölähtöistä.
Syntymässä saadut ominaisuudet ja ympäristön vaikutus yhdessä aiheuttavat väkivaltaista käyttäytymistä. Kulttuuritausta voi joissakin tapauksissa vahvistaa joitakin käytösmalleja tai alentaa kynnystä syyllistyä väkivaltaan, mutta selittävien tekijöiden etsiminen ensisijaisesti kulttuurista on virhe. Väitän myös että suomalaisella yhteiskunnalla ja koululla on mahdollisuus vähentää kulttuuritaustan vaikutusta haitalliseen käyttäytymiseen, mutta tällä kyvyllä on rajansa.Taas vahvasti yksinkertaistaen: maahanmuuttajuus tai
erilainen kulttuuritausta sinänsä ei tee kenestäkään väkivaltaista, eikä kukaan ole koodattu noudattamaan oman kulttuurinsa haitallisia käytösmalleja. On kuitenkin aivan selvää että maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on suurempi todennäköisyys käyttäytyä väkivaltaisesti kuin kantaväestöllä.

Tämän jälkeen viittasin synnynnäisten tekijöiden tutkimisen vaikeuteen ja koko aiheen vahvaan arvolataukseen. Todettakoon vielä että synnynnäinen aggressiivisuus tai muut geneettiset tekijät vastaajasta riippuen joko liittyvät tai eivät liity etniseen taustaan. Mutta yhtä lailla saattaa olla kyse yksilön synnynäisistä valuvioista. Kompetenssini ei riitä aiheen vatvomiseen, eikä sillä käytännössä edes ole työssäni väliä. Jos joku on selkeästi sairaanhoidon heiniä, en pidä ongelmaa koulun ongelmana. Muut selvittäköön missä johdot menevät ristiin ja miksi.

Toinen, ylläkin mainittu mahdollinen osatekijä maahanmuuttajan väkivaltaisuudessa on kulttuuritausta. Palaan tähän myöhemmin. Turha kai mainita että kulttuurien eroista joutuu nykyään jostain syystä puhumaan yhtä lailla kieli keskellä suuta kuin biologisesti erilaisten kansanryhmien eroista. Tämä on mielestäni hulluutta ja ristiriidassa koko tieteellisen maailmankuvan kanssa, mutta minkäs teet.

Mielestäni selkeimmät ja suurimmat selittävät tekijät maahanmuuttajalapsen ja -nuoren poikkeavaan (väkivaltaiseen) käytökseen ovat ympäristötekijät, lapsen elämässään kokemat asiat - hänen henkilökohtainen selkäreppunsa. Tähän tekijään kätkeytyvät myös selkeimmät maahanmuuton uhat koko yhteiskunnallemme. Emme ole edes alkaneet tosissaan käsitellä sitä ongelmavyyhteä jonka saamme ratkaistavaksemme joka ikisen maahamme saapuvan avuntarvitsijan mukana. Paitsi tietysti ns. maahanmuuttokriittiset kirjoittajat - heille asia ei ole uusi eikä yllättävä.

Toistaiseksi media ei ole katsonut tarpeelliseksi puuttua näiden kirjoittajien esille ottamiin ongelmiin kovin laajasti. Ymmärtäähän sen että media on ollut liian kiireinen. Onhan toki tärkeämpää julistaa kirjoittajien henkilöiden heikkouksia, nuoruuden toilauksia, aikaisemmin sanottuja harkitsemattomuuksia, muita kompromettoivia detaljeja... Kansalla on oikeus tietää!

Ehkä piakkoin, kun maahanmuuttokriittisten pieksämiseltä ehtivät, median edustajat kääntävät huomionsa niihin asioihin joista nämä henkilöt kirjoittavat. Ehkä piakkoin.

---

Olisi aivan turhaa lähteä pohtimaan maahanmuuttajanuorten väkivaltaisuutta tyypillisen hollantilaisen, amerikkalaisen tai ruotsalaisen maahanmuuttajan näkövinkkelistä. Puhutaan suoraan edes tämän yhden kerran: nuorten väkivaltaisuus on ongelma lähinnä kolmannen maailman maahanmuuttajien kohdalla. Näitä ovat sekä työperäisten että turvapaikanhakijoiden perheiden jälkeläiset. Näiden lisäksi on huomioitava ryhmät jotka pelkän lukumääränsä vuoksi tuovat mukanaan paljon potentiaalia kaikkeen mahdolliseen: idästä ja etelänaapurista muuttavat eurooppalaiset. Sitten ovat turvapaikanhakijat muualta kuin kolmannesta maailmasta - tosin itäisen Euroopan ja kolmannen maailman raja on veteen piirretty.

Määritelmällisesti pakolainen, tai oikeastaan turvapaikanhakija pakenee sotaa, vainoa ja hengenvaaraa. Ilkeät kielet kertovat että ihan jokainen hakija ei välttämättä ole sen suuremmassa hädässä kuin vaarassa joutua menemään töihin, mutta puhutaan nyt niistä oikeista hädänalaisista. Siis niistä jotka tarkkojen tutkimusten jälkeen todetaan todellakin turvapaikan väärteiksi. Heitä on vähän. Minkälainen on pakolaisen mukanaan tuoma henkinen matkatavara?

Riskitekijöitä kriisialueella ja sieltä poistuessa:

Muutto - muuttaminen jopa aivan turvallisissa olosuhteissa on lapselle valtava stressitekijä. Suhteet tuttuihin ihmisiin ja paikkoihin katkeavat. Uudessa elämäntilanteessa riski valita väärä seura tai vääriä toimintamalleja on suuri. Oireilu on normaalia, kunhan elämä hakee (ja saa) uudessa ympäristössä uuden, turvallisen uoman, elämässä on jotakin pysyvää ja jonkinlaista jatkuvuutta. Mitä suurempi muutos, sitä suurempi riski.

Muutto pakon edessä - odottamatta, ilman luonnollista siirtymäaikaa ja surutyötä, syistä joita nuori lapsi ei ymmärrä tai joita hänelle ei osata selittää.

Muutto traumatisoivissa olosuhteissa - esim. nähdä oman kotinsa ja yhteisönsä tuhoutuvan.

Joutuminen eroon perheestä, epävarmuus perheen kohtalosta ja omasta turvallisuudesta. Mikäli perhe pysyy koossa: vanhempien perheenjäsenten trauman läpikäyminen puheissa ja teoissa.

Perheenjäsenen katoaminen, ehkä kuolema.

Perheenjäsenen väkivallan kohteeksi joutumisen ja/tai kuoleman todistaminen.

Väkivallanteon tai sen uhan kohteeksi joutuminen.

Väkivallantekoihin osallistuminen olosuhteiden pakosta; muihin traumatisoiviin tekoihin turvautumaan joutuminen.

Väkivallantekoihin pakottaminen.

Väkivallantekoihin osallistuminen pitkällä ajalla, huumeiden vaikutuksen alaisena.


Kuten tästä (ei suinkaan tyhjentävästä listasta) voi nähdä, kuka tahansa kriisialueelta saapuva yksilö voi olla koko loppuelämänsä mielenterveyspalveluiden tarpeessa. Voidaan jopa sydämettömästi todeta että kaikkein pahimmin kärsineet ovat peruuttamattomasti rikki. Mikään määrä terapiaa ja ymmärrystä ei takaa että vahingoittunut sielu saadaan kuntoon. Etenkin jos maasta ei satu löytymään hoitohenkilökuntaa joka puhuu potilaan kieltä.

Suomalainen yhteiskunta korostaa yksilön taustaa kun arvioidaan yksilön syyllisyyttä kovan luokan rikoksiin. Tämä onkin oikein, koska aniharva syntyy hirviöksi. Hirviöitä tehdään. Onko jonkun mielestä sattumaa että sekä Stalin että Hitler olivat väkivaltaisen ja juopon isänsä pahoinpitelemiä lapsia? Puhdasta psykopaattia lukuunottamatta jokaisen väkivallantekijän taustalta löytyy väkivaltaa, ja tietysti myös päihteitä.

Voidaanko ajatella että turvapaikanhakija jättäisi tämän painolastinsa kotimaahansa?

Muuttamaan joutuneesta mutta muuten ehjän perheen lapsesta on pitkä matka vuosien tappo- ja raiskausorgioihin osallistuneeseen lapsisotilaaseen. Yhtä lailla molemmat ovat turvan tarpeessa. Mutta mistä tiedämme kuka on kuka? Mistä tiedämme mitä todellisuudessa löytyy turvapaikanhakijan taustalta? Ja jos tietäisimmekin, olisiko meillä lääke kaikkiin ongelmiin?

Lasten mielenterveystyö on kroonisessa rahoituskriisissä, ja on ollut sitä koko nousukauden.

Lastensuojelu Helsingissä ei toimi. Ilmiselvät tapaukset joutuvat odottamaan kuukausikaupalla toimia.

Maahanmuuttajien kohdalla erityistarpeita ei ehkä huomata, joko kommunikaatiovaikeuksien tai resurssipulan vuoksi. Myös liika fiksoituminen kulttuurisiin selityksiin ja ennen kaikkea vääränlainen "ymmärtäminen" voivat viivyttää hoitoon ohjaamista.

Muistatteko puheet siitä miten kokonainen sukupolvi miehiä kadotettiin sodissamme? Kuinka miehet palasivat kotiin lapion varteen ja sorvin ääreen henkisinä raunioina? Kuinka seuraavakin sukupolvi menetti lapsuutensa väkivaltaisten ja alkoholilla itseään parantelevien miesten kipuillessa? Kun kriisiapua ei saanut puhelimitse, kun puhumista pidettiin häpeänä ja köysi oli kunniallisempi tie kuin heikkouden myöntäminen?

Monesti kuulee että me ihmiset olemme samanlaisia, emmekä ole miksikään muuttuneet. KUKA haluaa maahansa kansanosan jonka lapsuus ja nuoruus, mahdollisesti koko elämä on mennyt sodan keskellä?

Tiedostavan suvaitsevaiston hellimä kuva pakolaisesta, erityisesti nuoresta, on tänne kylmään ja epävieraanvaraiseen pohjolaan susien keskelle heitetty, ajovaloissa sokaistunut saaliseläin, jonka peli on pelattu jo sillä hetkellä kun hän syntyi eriväriseksi kuin me. Suojelemalla ja auttamalla, ja tietysti meitä susia kurittamalla, pakolainen saa uuden kiinnityksen elämään.

Se mistä ei haluta puhua on että joskus parempi kuvaus on lammasaitaukseen laskettu hyeena.

Me voimme antaa turvapaikan. Olemmeko me itse turvassa turvan saaneilta? Ovatko lapsemme?



Riskitekijöitä uudessa asuinmaassa ja sopeutumisen esteitä:


Tuttuuden puute, vanhan kaipuu. Totuttujen mallien muuttuminen.

Kulttuurishokki.

Kommunikaatiovaikeudet.

Ympäristön kummeksunta, vieroksunta tai vääränlainen mielenkiinto.

Muuttuminen yksilöstä osaksi massaa; redusoituminen ainutlaatuisesta yksilöstä logistiseksi ongelmaksi.

Todellisten selviytymiskeinojen puute.

Ristiriitaiset odotukset.

Tulevaisuuden epävarmuus.

Edelleen vanhempien perheenjäsenten kohtaamien ongelmien suodattuminen omaan kokemusmaailmaan. Toisen huonoista kokemuksista tulee omia.


Yllä on lisää selittäviä syitä siihen miksi sopeutuminen maahan, sen kulttuuriin ja sen ihmisiin jää tapahtumatta. Mikä tahansa näistä, tai aikaisemmin esitetyistä, olisi aivan validi selitys suomalaisnuoren syrjäytymiseen. Juuri tällaisilla syillä perustellaan nuorelle itselleenkin sitä miksi hän ei ole vastuussa tekemisistään.

Maahanmuuttajista puhuttaessa nämä selitykset on jo betonoitu mantraksi joka toimii kuin loitsu Harry Potter-kirjassa. Syrjäytymiys nuivistus! Sosiaalietuus maximus! Työnantajus rasismus! Itse asiassa mikä tahansa ympäristön reaktio (tai sen puute) voi toimia selittävänä tekijänä maahanmuuttajan ongelmille.

Halpamaisena vetona minun on aivan pakko lainata tähän jo mainetta niittäneen "Saidin" (nimi muutettu) tilitys. Tokihan kovia kokenut ansaitsee toisenkin mahdollisuuden?

Jokelan vankilassa istuu katuvainen nuori mies. Somalian levottomuudet ajoivat Saidin kymmenvuotiaana kotimaastaan Suomeen, mutta nyt viidentoista Pohjolassa vietetyn vuoden jälkeen edessä häämöttää karkotus takaisin Afrikkaan.

"Kadun tekojani. Toivon, että saisin vielä toisen mahdollisuuden Suomessa", 26-vuotias mies sanoo Helsingin Sanomille vankilassa.

Viranomaisten mielestä yhteiskunnan etu ajaa Saidin oman edun ohi. Korkein hallinto-oikeus vahvisti hänen ja toisen somalimiehen karkotuspäätökset ennen joulua.

Said on tuomittu lukuisista väkivalta- ja omaisuusrikoksista. Osa niistä on ollut törkeitä. Hän on saanut kaksi yli kahden vuoden vankeustuomiota.

Said ei ole kotoutunut Suomeen.

Näin lukee oikeudenkäyntipapereissa, mutta Saidin mielestä viranomaisten tiedot ovat osaksi pötyä.

Maahanmuuttoviraston mukaan hän on elänyt pääosin sosiaalietuuksilla, mutta Said kertoo tehneensä pääkaupunkiseudulla töitä muun muassa Asematunnelin S-marketissa ja Fallkullan kotieläintilan kahvilassa.

Lisäksi hän kertoo jakaneensa Alueuutisia ja siivonneensa rappukäytäviä.

"Minusta on ollut myös hyötyä tälle maalle. Monella ei ole ollut näin paljon töitä. Mitä siteitä minulla vielä pitäisi olla Suomeen?"

Saidin mukaan häntä kutsuttiin välillä Ihmemies MacGyveriksi, koska hän osasi huolehtia asioistaan.

Tilanne muuttui, kun hän muutti nuorisokotiin 2000-luvun alussa. Siellä nuorukainen tutustui päihteisiin ja rikoksiin.

Said epäilee, että joku pahantahtoinen "vasikka" on levittänyt hänestä valheellista tietoa viranomaisille. Hän ei luota kovin paljon valtion edustajiin.

"Ne inhoavat minua."

Said kertoo pitäneensä yhteyttä Suomessa syntyneeseen poikaansa, vaikka viranomaiset väittävät muuta.

Saidin mukaan viranomaisten väite hänen oman äitinsä asumisesta Somaliassa on perätön.

"Äitini elää Suomessa. Täällä on myös 5–7 veljeäni."

Toisaalta viranomaisetkaan eivät aina luota Saidiin.

Maahanmuuttoviraston mukaan hän tuli Suomeen alun perin väärällä henkilöydellä perheenyhdistämistapauksen kautta.

Syntymävuodekseen Said on ilmoittanut eri tilanteissa 1983 ja 1985.

Viranomaisten mukaan Saidin perättömäksi väittämä tieto äitinsä asumisesta Somaliassa on peräisin mieheltä itseltään.

Tosin kaikki viranomaiset eivät ole karkottamassa Saidia.

Vähemmistövaltuutettu pitää karkotusta kohtuuttomana, koska Said on asunut valtaosan elämästään Suomessa.

Said on määrä karkottaa Somalimaahan, jossa hän asui yhdeksänvuotiaaksi asti. Alue on selvästi rauhallisempi kuin Etelä- ja Keski-Somalia.

"En muista sieltä oikein mitään, enkä tunne ketään."

Viranomaisten mukaan Said voidaan karkottaa sinne, koska hän kuuluu alueen valtaväestöön Ishaak-klaaniin.

Karkotettava voi saada klaanilta tukea ja siten päästä sisään yhteiskuntaan. Näin totesi kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM raportissaan toukokuussa 2007.

Said ei usko, että Ishaak-klaani ottaisi häntä suojiinsa. Hän pelkää paluuta Afrikkaan.

"Papereissa puhutaan jostain klaanista. Se on ihan valhetta koko juttu. Minut tapetaan siellä", hän tuhahtaa.

Karkotettava elättelee vielä toivoa elämästä Suomessa. Hän aikoo valittaa karkotuspäätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Saidin ajatukset suuntautuvat myös Presidentinlinnaan.

"Voisikohan Tarja Halonen armahtaa minut?" hän pohtii.

"Saidin" tarina tiivistää hienosti monia ongelmia. Rajalle ilmestyy ihminen josta emme tiedä yhtikäs mitään. Hän - pieni lapsi, joka takuulla on itse ainoa täysin syytön omaan tilanteeseensa - ei ole edes se henkilö joka hänen väitetään olevan. Hänen on käsketty olla joku muu, olla eri ikäinen, jopa perheen koko muuttuu tilanteen mukaan. Hän joutuu asumaan todennäköisesti tuikituntemattoman porukan kanssa, osana suurta ja kannattavaa sosiaalietuusvilppiä ja kansainvälistä ihmiskauppaa.

Kun Said, 10, kertoo äitinsä olevan vielä Somaliassa, ja Said, 26, kertoo sen olevan valetta, mikä on oikea tapa toimia? Kuka viime kädessä on vastuussa Saidin muuttumisesta pahoinpiteleväksi rikolliseksi?

Säälin Saidia. Jos voisin, kääntäisin kelloja taaksepäin. Haluaisin pelastaa sen noin 10-vuotiaan lapsen, vaikkapa maksamalla hänen sukulaisilleen: antakaa pojan pysyä kotona, äitinsä talossa, mikä vain on parempi kuin lähteä kauppatavaraksi ja taakaksi toiselle puolelle maailmaa. Itselläni on pieniä lapsia, eikä tarvita paljon kuvittelua kun jo kyynel nousee silmäkulmaan. Said poloinen, yksin ja hylättynä.

26-vuotias Said säälittää minua myös. Jos uskoisin hetkenkin että hänestä voisi tulla ympäristölle vaaraton, ehkä jopa hyödyllinen osa suomalaista yhteiskuntaa, olisin valmis miekkarille ettei hän joutuisi palaamaan Somaliaan.

Mutta Saidin pahoinpitelemät ihmiset ja hänen avioton lapsensa ansaitsevat parempaa. Saidin pitää mennä. Paska säkä.

Rajalla on tungosta. Pikku Saideja pukkaa, nyt jo Ruotsistakin. Mitä teemme heille? Otammeko riskin? Jos otamme, kuka kantaa vastuun jos pahin tapahtuu taas?

Huomaan että aiheen on mahdotonta pysyä koulun seinien sisäpuolella. Aihe on laajempi, yhteiskuntaa kokonaisuudessaan koskettava. Sanomattakin on selvää että kaikki Saidit käyvät Suomessa koulua. Onko Said antanut köniin vai ottanut, vai molempia? Onko haukuttu, kutsuttu neekeriksi? Kuinka kauan Saidin kesti oppia haukkumaan takaisin samalla kielellä? Puhuivatko nyrkit ennen kuin Said oppi?



Omakohtaisia havaintoja maahanmuuttajaoppilaiden väkivaltaisuudesta

Epävarmoista oloista saapuneita nuoria yhdistää väkivallankäytössä matala kynnys käyttää voimaa, suhteeton reaktio sekä fyysisiin että verbaalisiin loukkauksiin (tai sellaisiksi koettuihin), piittaamattomuus seurauksista ja katumuksen sekä empatian puuttuminen.

Erilaisia apuvälineitä käytetään hyvin matalalla kynnyksellä. On oikeastaan ihme ettei vahinkoa synny paljon enemmän - vaikka toisaalta ihmettelen ettei juuri mikään teko ole kyllin törkeä päästäkseen lehtiin.

Toimiminen ryhmänä yhtä vastaan nähdään viisaana ja toimivana taktiikkana. Siinä ei ole raukkamaisuuden leimaa - tavoitehan on voittaa.

Yleinen levottomuus, luottamuksen puute ja lyhytjännitteisyys lisäävät todennäköisyyttä ratkaista erimielisyydet voimalla.

Esivaltaan, siis poliisiin tai opettajakuntaan, suhtaudutaan ylenkatseella. Omat teot nähdään oikeutettuina. Mitään ei myönnetä. Totuuden puhuminen on vaikeaa koska totuus on ollut tarpeellista taivuttaa niin monessa paikassa.

Oma tilanne nähdään epärealistisesti. Toisaalta ollaan omaksuttu uhrin asema, toisaalta oma itse ja oma sidosryhmä nähdään ylivertaisena voimaltaan, kulttuurisesti tai tarkemmin määrittelemättömällä tavalla.

Silloin kun toimijoita on tarpeeksi muodostamaan selvän voimaryhmittymän, pyritään ottamaan tila haltuun muilta ryhmittymiltä, erityisesti kantaväestöltä, joka ei ole tottunut ryhmäytymään samalla tavalla. Tämä kehitys noudattaa samaa kaavaa kuin raportit Saksasta ja Ruotsista: pieni vähemmistö onnistuu halutessaan terrorisoimaan koko muuta väestöä rajoitetulla alueella. Tilan haltuun ottaminen sisältää myös vaikeasti kuvailtavan kontrollin tyttöjen koskemattomuuden rajojen määrittelyssä. Lyhyesti sanottuna koskemattomuuden raja alenee. Kielenkäyttö ei ole niinkään ongelma, vaan kyseessä on jonkinlainen henkinen yliote. En varmaan osu kovasti väärään jos yhdistän tähän asiaan sumeilemattoman voimankäytön toisessa sukupuolessa aiheuttaman vaikutuksen. En osaa enkä rohkene analysoida asiaa sen syvällisemmin; tyydyn toteamaan että monikulttuurisissa kouluissa ei toimita siten kuin suomalaisessa yhteiskunnassa sen perinteisten arvojen mukaan toimitaan.

Edellä kuvailtu on siis tulkintani nimenomaan kolmannen maailman (ja muiden kriisialueiden) maahanmuuttajanuorien tilanteesta. Tehköön siitä omat johtopäätökset jokainen kohdallaan. Monikulttuurinen koulu on värähtelevä ja yllätyksellinen paikka!

Mutta tämä kattaa vain ensimmäisen sukupolven. Mitä esimerkit jo mainituista massamaahanmuuton maista kertovatkaan meille toisen sukupolven maahanmuuttajien tilanteesta? Tuleeko tilanne paranemaan vai huononemaan? Entä meillä jo koulua käyvä toinen sukupolvi? Entä lähialueiden maahanmuuttajat? Entäs ne raflaavat tositarinat? Entä kulttuurin osuus selittävänä tekijänä?


Pelkäänpä ettei tämä ollut vielä tässä.