Sanoilla on väliä. Miten lukija ymmärtää seuraavat itse keksimäni, esimerkinomaiset lauseet:
"Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Kilpailukykymme säilyminen vaatii ulkomaista asiantuntemusta ja huippuosaamista."
"Maahanmuuttajien ongelmiin on puututtava tehokkaasti."
Kukaan ei kai usko että jälkimmäisessä lauseessa puhutaan EU:n Kemikaaliviraston työntekijöiden ongelmista sopeutua elämään Helsingissä. Eikä kai kukaan usko että ensimmäisessä lauseessa viitataan huippuosaamiseen tai asiantuntemukseen kiinteistöhuollon tai puhtaanapidon osaamisalueilla.
Suomeen saapuu asumaan silmiinpistävän vähän suuria lapsiperheitä Pohjois-Amerikasta, Euroopan Unionin alueelta, Japanista, Australiasta ja Uudesta Seelannista. Myöskään Etelä-Amerikasta ei ole suurta tunkua ollut. Grönlantilaisetkin jäävät perinteisesti Tanskaan. Tällaisen anomalian sattuessa on sangen epätodennäköistä että perhe ja sen lapset joutuisivat riippuvaisiksi Suomen sosiaaliturvajärjestelmästä tai muista hyvinvontivaltion tukitoimista, kuten erityistoimista koulutuksessa. En nyt mene yksityiskohtiin, näin vain on.
Maailmankartalta jäävät jäljelle Afrikka ja Aasia, erityisesti Lähi-Itä ja jotkin Kaukoidän yksittäiset maat. Sekä tietysti lähialueet: Baltia ja Venäjä. Lähialueeksi on laskettava myös Ruotsi, joka onkin monessa mielessä erityistapaus - kulttuurillisesti, historiallisesti ja taloudellisesti. Paluumuutto ja erinäiset erityisryhmät maidemme välisessä ihmisvaihdossa tekevät hankalaksi edes ajatella ruotsalaisia ulkomaalaisina, saati maahanmuuttajina, vaikka he voivat olla molempia. Mutta myöskään Ruotsin kansalaisia ei tule ensimmäisenä ajatelleeksi sosiaalisen tukiverkostomme rasittajina - paitsi joitakin AIVAN erityisiä erityisryhmiä, joista nyt ei sen enempää.
Tylysti oikaisten voidaan todeta että kun puhutaan maahanmuuttajista, puhutaan ihmisistä joiden erilaisuus on näkyvää, kuuluvaa ja/tai muuten selvästi aistittavaa. Suurta lähialueiden ihmisjoukkoa lukuunottamatta näitä väestöryhmiä voidaan kutsua vitsikkäästi "varsinaisiksi" - tämän hulvattoman freudilaisen termin syntypaikaksi voidaan jäljittää Helsingin Sanomat, mistä se singahti jokapäiväiseen käyttöön Homma-rinnakkaisuniversumissa.
"Varsinainen" tarkoittaa siis afrikkalaista, somalia, arabia, turkkilaista, kurdia, iranilaista, afgaania, pakistanilaista, intialaista, nepalilaista, bangladeshilaista tai muuten silminnähden tummaa ja hyvin suurella frekvenssillä islaminuskoista ihmistä. Jugoslaavien, romanianromanien ja itäaasialaisten "varsinaisuus" on kyseenalaista ja riippunee puhujasta ja tapauksesta. On aistittavissa jonkinasteista liukumaa värikartan reunoilla. Mutta mitä varmemmin vastaantulija erottuu kantasuomalaisesta ensisilmäyksellä, sitä varmemmin kyseessä on "varsinainen."
OPH:n raportissa määritellään termin "maahanmuuttaja" sisältö näin. Huomattavaa on että termin käyttö voitaneen tästedes ainakin koulutusasioissa olettaa samaksi kuin miksi OPH sen nyt määrittelee:
Yksiselitteistä tietoa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrästä on vaikea antaa, eikä tämäkään raportti anna siihen vastausta. Syynä on maahanmuuttajataustan määritelmä. Yksi määritelmä perustuu kansalaisuuteen, ja Suomessa asuvien ulkomaan kansalaisten määrä onkin tarkkaan tiedossa. Toinen määritelmä perustuu syntymämaahan, jolloin myös paluumuuttajat sisältyvät lukuun. Sekin on helppo selvittää. Kolmas mahdollisuus on subjektiivisempi, eli sen mukaan oppilas on maahanmuuttajataustainen, jos hänen äidinkielensä on muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Subjektiivisuus syntyy siitä, että kieleen perustuvat määritelmät perustuvat omaan valintaan ja ilmoitukseen. Edellisten yhdistelmistä syntyy uusia määritelmiä, ja kaikki tuottavat ainakin osittain eri perusjoukon. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan maahanmuuttajaoppilailla tarkoitetaan ”sekä Suomeen muuttaneita että Suomessa syntyneitä lapsia ja nuoria”. Määrittely tarjoaa synonyymin ja laajentaa käsitteen koskemaan myös niitä oppilaita, jotka ovat syntyneet Suomessa, mutta se jättää maahanmuuttajataustan avoimeksi.
Objektiivista ja kattavaa määritelmää tärkeämpää on kuitenkin pedagogisesti mielekkään tai tutkimuksen kannalta relevantin tai mahdollisen kriteerin valinta. Tässä on käytetty ensisijaisena kriteerinä oppilaiden ilmoittamaa äidinkieltä. Oppimistulosten arviointien yhteydessä sitä on tiedusteltu karkealla luokituksella suomi, ruotsi tai muu, ja sama koskee toisen asteen yhteishaun yhteydessä koottuja tietoja. Muunkielisyys perustuu siis oppilaiden omaan ilmoitukseen.
Termejä maahanmuuttajaoppilas, maahanmuuttajataustainen oppilas ja muunkielinen tai vieraskielinen oppilas käytetään tässä tutkimuksessa toistensa synonyymeinä. Olennaista on yhteinen ymmärrys siitä, mistä milloinkin puhumme.
No niin, siinä se nyt sitten on. Opetushallitukselle maahanmuuttaja on maahanmuuttaja vaikka olisi syntynyt Suomessa.
Maahanmuuttajuus on siis tila joka ei riipu siitä onko muuttanut sen kauemmaksi kuin viereiseen rappuun.
Ymmärrän että tutkimuksen kannalta on ollut tarkoituksenmukaista omaksua kattotermi, joka jopa vastaa vallitsevaa asiaintilaa melko hyvin. Toisen polven maahanmuuttajien ongelmat ovat hyvin pitkälle samoja kuin ensimmäisenkin. Kielitaidottomuus ja lähtömaan kulttuurissa kiinniolo.
Toivottavasti monikultturistit, työperäisten haikailijat ja muut ihanan kirjavan ja sykkivän Suomen rakentajat ymmärtävät tämän toteamuksen implikaatiot tyveä myöten.
Jos synnyt maahanmuuttajaperheeseen ja puhut maahanmuuttajavanhempiesi kieltä, olet maahanmuuttaja, ja maahanmuuttajille tyypilliset vaikeudet ja rasitteet seuraavat sinua hautaan asti. Voidaan lopettaa paskanjauhaminen uussuomalaisista. Voidaan unohtaa se optimistinen olettama että Suomessa Suomen kansalaiseksi syntynyt lapsi olisi väriin katsomatta yhtä suomalainen kuin sinä ja minä.
Maahanmuuttajataustainen, riippumatta siitä miten kauan hän on Suomessa oleskellut, on oletusarvoisesti huonommassa asemassa koulussa ja yhteiskunnassa johtuen eri äidinkielestä. Järjellä ajateltuna näin ei tarvitsisi olla, koska Suomessa altistuu suomen kielelle heti kun astuu ovesta ulos. Kaksikielisyydestä on eläviä esimerkkejä kaikkialla Suomessa missä asuu ruotsinkielisiä.
Suomessa syntyneen seitsenvuotiaan esikouluveteraanin pitäisi olla täsmälleen samalla viivalla aloittamassa suomen kielen ja kirjallisuuden opettelun ekalta luokalta. Mutta ei ole. OPH:n raportti osoittaa että kielellinen (ja mahdollisesti kulttuurillinen) handicap seuraa mukana aikuisikään ja työelämään asti.
Sekin on melkoinen handicap että omat vanhemmat, ensimmäisen polven maahanmuuttajat, ovat sataprosenttisesti oman kulttuurinsa tuotteita. Jos kulttuuri tuottaa lukutaidottomia aikuisia, ovat Suomen yhteiskunnan ja koululaitoksen resurssit toisen polven pelastamiseksi lievästi sanottuna rajalliset.
Tästä päästäänkin niihin kiisteltyihin prosenttimääriin.
