Mahdollisuuksien tasa-arvo on keskeinen koulutusjärjestelyjä ohjaava periaatteemme.
Tämä on hienosti sanottu. Koulutuksellahan nimenomaan toteutetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa. Jokaiselle tarjotaan mahdollisuus olla sitä mihin vain pystyy. Koulutus on suuri tasa-arvoistaja. Päinvastoin kuin moni muu yhteiskunnan toiminto, koulutus on itseisarvo.
Mutta tarkoittaako se että kaikkien pitää koulutuksen avulla pystyä samaan? Pitääkö koulutuksen taata jokaiselle mahdollisuus päästä samoihin lopputuloksiin? Ja jos - kun - tähän ei päästä, koska jokainen ihminen on yksilö, pitääkö koulutuksella yrittää tasoittaa niiden tietä jotka muuten eivät pääsisi aivan yhtä pitkälle kuin toiset?
Valitettavasti uskon että mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa juuri tätä. Kaikkien pitää pystyä samaan, ja jos se ei muuten onnistu, lähdetään erivapauksien, poikkeuksien ja kiintiöiden tielle.
Ja samalla voidaan kuopata tasa-arvo.
Koulutuksen johtoajatuksen pitää olla että jokainen voi tulla siksi miksi pystyy, ja häntä tulee tavoitteessaan auttaa. Se ei missään tapauksessa saa olla se, kuten nyt näyttäisi olevan, että rimaa laskemalla saadaan kaikki NÄYTTÄMÄÄN kykeneviltä samaan.
Ongelma: moni ei pääse peruskoulun jälkeen jatko-opintoihin tai putoaa opinnoista pois.
Väärä ratkaisu: lasketaan rimaa, annetaan joustoa, taataan pääsy ja valmistuminen omista kyvyistä ja jopa halukkuudesta riippumatta.
Perinteisten alueellisen, sosiaalisen, sukupuolten välisen ja kieliryhmien välisen tasa-arvon rinnalle on noussut myös maahanmuuttajien koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo. Sen merkitys kasvaa lähivuosina entisestään jo siksi, että maahanmuuttajien määrän odotetaan kasvavan voimakkaasti. Maahanmuuttajien lasten oikeuksien ja tasavertaisten koulutusmahdollisuuksien turvaaminen on tärkeää sekä tasa-arvon toteutumisen kannalta että heidän tulevaisuutensa vuoksi: koulutus luo edellytykset aktiiviseen kansalaisuuteen, työelämään ja hyvinvointiin.
Ajatellaanpa taas Pikku Raamaa, tuota YLEstä tuttua seitsenvuotiasta veteraania. Hän ei koulun alkuun mennessä ole saavuttanut ikäisensä suomalaislapsen tasoista kielitaitoa. Tämä tulee vaivaamaan hänen KOKO KOULUTIETÄÄN. Tämä tulee näkymään hänen mahdollisuuksissaan, valinnoissaan, vaihtoehdoissaan. Tilastot tulevat näyttämään koko ennakoitavan lähitulevaisuuden että maahanmuuttaja ei pärjää koulussa, ja suurimmaksi esteeksi todetaan puutteellinen kielitaito. Eikä lainkaan yllättäen sama selitys kelpaa myös maahanmuuttajien ongelmille työllistymisessä.
Miten taataan mahdollisuuksien tasa-arvo kun Raama lähtee maratonilleen 10 kilometriä muiden perässä? Kieli- ja lukutaidottomista vanhemmista ei ole kirittämään tai valmentamaan. Ilmiselvä vastaus on tietysti hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltio tarjoaa - tai sen pitäisi tarjota - tukitoimia, resursseja, tiloja ja valmennusta KOKO PERHEELLE auttaakseen perheen koululaisia.
Siis jokaisen pikku koululaisen perheen asiat pitäisi laittaa kuntoon, alkaen kielitaidosta. Sitten kai pitäisi puuttua perheiden muuhun hyvinvointiin, henkiseen ja aineelliseen. Onhan todettu että huono-osaisuus ja matala koulutustaso periytyy, koulutuksen tasa-arvoistavasta vaikutuksesta huolimatta.
Lähi-idässä tässä kohdassa hierotaan lampun kylkeä. Henki ilmestyy täyttämään toiveet kodista, työstä, toimeentulosta, ja vauraudesta. Sitten kelpaa kulkea kouluun mahdollisuuksiltaan tasa-arvoisena - ehkä jopa tasa-arvoisempana kuin ne lukuisat suomalaisperheet jotka myös painiskelevat matalan koulutustasonsa ja epävarman toimeentulonsa kanssa.
Länsimaissa tässä kohdassa (mahdollisesti sosiaalidemokraattinen nais-)kansanedustaja nousee pönttöön ja vaatii - järkytyksestä yhä silminnähden vavisten - lisää rahaa maahanmuuttajaperheen kaikkien mahdollisten ongelmien hoitoon. Koska se antaa mahdollisuuksien tasa-arvon. Ja kukapa ei haluaisi tätä Pikku Raamalle.
Lampun hengellä on epäreilu kilpailuetu pöntön henkeen verrattuna. Hän voi taikoa kultaa autiomaan kivistä. Pöntön henki joutuu taikomaan rahat budjetin joltain toiselta momentilta, eli pois jostakin muusta. Pienet työmuurahaiset jotka kantavat rahaa budjetin eri momenteille voivat olla eri mieltä menojen priorisoinnista. Lampun hengellä ei ole tällaisia ongelmia.
Maahanmuuttajaoppilaista puhuttaessa on syytä korostaa, että kysymys ei ole homogeenisesta ryhmästä. Siksi esimerkiksi keskiarvovertailujen perusteella ei tule tehdä liiallisia yleistyksiä. Eri maahanmuuttajaryhmät eroavat toisistaan äidinkielensä, kulttuurinsa ja muun taustansa puolesta. Heillä on myös yksilölliset erityistarpeensa, tavoitteensa, toiveensa ja odotuksensa. Raportissa kuvatut tulokset osoittavat, että maahanmuuttajaoppilaiden ja –opiskelijoiden tilanteeseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota erityisesti eri koulumuotojen välisessä siirtymävaiheessa.
Tämä "eivät homogeeninen ryhmä" on asia jonka kaikki tajuavat. Silti sekä maahanmuuttokriittiset että maahanmuuttokriittiskriittiset joutuvat näköjään loputtomiin veivaamaan samaa levyä. Koska kaikki puhuvat aina eri asiasta.
Etenkin media, siinä muodossa kuin media nykyisessä luku- ja semi-kirjoitustaidottomuudessaan ja asiantuntemattomuudessaan manifestoituu, kaipaa juuri helppoja, kattavia termejä, joiden rajat eivät ole kiusallisen selvät. Muistetaanpa esimerkiksi että Pikku Raama on YLEn mukaan maahantulijalapsi, uussuomalainen, syntyperäinen, esikoulun käynyt veteraani, maahanmuuttajalapsi JA maahanmuuttajataustainen lapsi.
Luojan kiitos OPH:n raportti kertoo seuraavassa jännittävässä blogitekstissäni mikä ja kuka on maahanmuuttaja, ja keitä me oikein käsittelemmekään yhtenä massana. Vastaus tulee yllättämään ja järkyttämään - jos nyt enää kukaan mistään yllättyy saati järkyttyy, sen verran kauas on järjen valo kaikonnut maahanmuuttoasioissa.
Arvatkaapas muuten kaksi kertaa millä tavalla maahanmuuttajaoppilaiden ongelmiin koulun nivelvaiheissa voidaan "kiinnittää huomiota?" Tämä soma eufemismi tarkoittaa lisää työtä ja rahaa.
Maahanmuuttajien kohtaaminen on laaja yhteiskunnallinen ilmiö, joka ei rajoitu pelkästään kouluun. Koululla on kuitenkin keskeinen merkitys sille, miten uusien ryhmiemme integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan onnistuu, ja miten kulttuurisesti varsin yhtenäinen kansa siirtyy hallitusti kohti entistä moniarvoisempaa yhteiskuntaa.
Laatujohtajan oli varmaan viran puolesta pakko kirjoittaa loppuun ihan puhdasta hevonpaskaa moniarvoisuudesta. Integroiminen tarkoittaa käsittääkseni juuri sitä ettei moniarvoisuuteen jouduta, vaan meikäläinen malli kelpaa tulijoillekin.
Miksi he muuten tänne edes tulisivat?
Esipuheen jälkeen esitellään raportin keskeinen sisältö:
tämän raportin keskeinen tehtävä on tutkia, tarjoaako maamme koululaitos tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet myös maahanmuuttajataustaisille oppilaillemme.
MIKÄÄN ei takaa tasa-arvoisia koulutusmahdollisuuksia kaikille. Tämä koskee myös maahanmuuttajia, sekä ryhmänä että yksilöinä. Jos koulutukseen luodaan takaportteja, helpotuksia ja kiintiöitä, ei ole tasa-arvoakaan.
