Tiivistelmä: kaikille pakollinen ruotsi haittaa osaltaan kielenopetuksen monipuolisuutta; pakkoruotsi on kuitenkin koulutuksen, kuntien ja valtion rakenteissa niin tiukasti kiinni että vaikka pakollisuus poistuisi tänään, mikään ei muuttuisi moneen vuoteen. Tie ulos ruotsi-tunnelista on kuitenkin helppo, mutta se vaatii poliittista tahtoa ja kuntien pakottamista toimiin. Omalla painollaan ja itsekseen kielenopetus EI monipuolistu.
PDF (71 sivua): OKM - Toiminnallista ruotsia - lähtökohtia ruotsin opetuksen kehittämiseksi toisena kotimaisena kielenä.
Hommafoorumilla käyty keskustelu aiheesta.
Hommassa oli linkki Verkkouutisissa julkaistuun juttuun jossa työryhmän jäsen Sari Pöyhönen totesi jopa ruotsinopettajien kielitaidon olevan heikko. Juttu on kadonnut jonnekin, mutta Pöyhösen toteamus on täyttä totta. Peruskoulun ruotsia opetetaan erittäin heikoilla eväillä. Joidenkin ruotsinopettajien kanssa keskusteleminen ruotsiksi tuntuu kiusanteolta, koska elävä ja oikea kielentuntemus ja -taito loistaa poissaolollaan.
Ei peruskoulun ruotsin opettamiseen kyllä juuri taitoja tarvitakaan. Materiaalit ovat hyviä, niistä saa kaiken mitä opettaja tarvitsee, eikä sen syvemmälle tarvitse mennä. Kokemukseni mukaan peruskoulun päättävät oppilaat ovat vielä hyvin tiukasti ulkoaoppimis-päälausetasolla. Opettajan ei yksinkertaisesti tarvitse ponnistella.
Todellisella kielitaidolla ei kuitenkaan ole paljonkaan tekemistä sen kanssa onko teininä saanut opetusta määrän x vai y per viikko. Nuoremmat opettajathan ovat vain hankkineet sen todellisen, oikeasti hallitsemansa vieraan kielen (90% englanti) lisäksi pienimmän riesan kautta opintosuoritteen toisesta kielestä joka on a) riittävän helposti opiskeltavissa vaaditulle (matalalle) tasolle, ja ennen kaikkea b) jolle on tarvetta työmarkkinoilla.
Tästä päästään pakollisen ruotsin opetuksen kivettyneisiin rakenteisiin, jotka omalta osaltaan estävät kieltenopetuksen monipuolistumista ja tekevät ruotsin pakollisuuden poistumisesta käytännössä merkityksetöntä, ellei niitä pureta.
Koulumaailman kestoaiheita on se että aineen z taidot ovat rapistuneet / heikentyneet / taantuneet, ainakin tutkimuksen y mukaan. Toinen kestoaihe ovat tyttöjen ja poikien tasoerot aineessa w. Yhä enemmän kuuluu rutinaa siitä että koulut ovat eriarvoistuneet alueellisesti ja paikallisesti. Yksi ikuisuusongelmista on se ettei kieltenopetus ole kylliksi monipuolista. Suuressa osassa Suomea ei ole edes mahdollista opiskella peruskoulussa muita kieliä kuin pitkää (A) englantia ja pakko(B)ruotsia. Työmarkkinat huutavat ainakin teoriassa saksan, venäjän, ranskan, espanjan, kiinan, japanin, italian tms kielen osaajien perään, ja tarjolla on vain eioota.
Näiden "harvinaisempien" kielten osaaminen on marginaalisten pitkien (= ala-asteella alkavien) A1-kielten ryhmien, vapaaehtoisten ylimääräisten kielten ryhmien (A2, B2) ja lukiossa aloitettujen eripituisten kieliryhmien varassa. Lisäksi tietysti asiaa harrastavat saattavat hankkia työelämän tarpeisiin riittävät taidot itseopiskelulla, vaihto-opiskelijana tai itse maksetuilla kielikursseilla. Korkeakouluissa on mahdollista hankkia kielikoulutusta, mutta aikuisena aloitettu opiskelu harvoin johtaa työllistymiseen vaikuttavaan kielitaitoarsenaaliin. Kielitaidon hankkiminen on useimmile yksilöille niin pitkä ja työläs prosessi että se mitä ei ole koulussa edes aloitettu, on käytännössä menetetty mahdollisuus. Näin siis karkeasti yleistäen ja yksinkertaistaen.
Mikä kieltenopetuksen monipuolistamisessa oikein tökkii? Lainaan neljännen kauden kansanedustajan ja eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon (kok) blogikirjoitusta Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelusta:
Uudessa tuntijakoesityksessä valinnaiset kielet ehdotetaan rahoitettavaksi erillisrahalla, jota kuntien pitää erikseen hakea. Se sijoittaa valinnaiset kielet varsinaisen tuntikehyksen ja varsinaisen opetuksen rahoituksen ulkopuolelle.
Erillisrahaan liittyy kuitenkin ongelmia. Kieltenopetus on pitkäjänteistä puuhaa. Ei riitä, että rahat opetukseen luvataan tälle vuodelle ja ensi vuodelle. Määräraha on turvattava oppilaalle koko oppivelvollisuuden ajan. Kuka takaa, että erillinen rahoitus kielten opiskelulle on joka vuosi samansuuruinen valtion budjetissa, saati sitten tulevina vaalikausina? Erillisrahalla kustantaminen on kestämätön tie.
Toinen, vähintään yhtä suuri ongelma liittyy opetuksen aloittamiseen tarvittavaan ryhmäkokoon. Kunnat asettavat edelleenkin sen minimikoon, jota pienemmälle ryhmälle ei opetusta järjestetä. Korkein vaatimus aloitusryhmälle, jonka olen kuullut, on ollut 28 oppilasta. Jokainen ymmärtää, että hyvin harvasta koulusta tulee niin monta halukasta saksan kielen oppijaa. Kunta on muodollisesti tarjonnut valinnaista kieltä. Kas, on ollut oppilaiden oma vika, kun eivät ole huolineet. Lopputulos on, että kunta säästää nekin rahat.
Ensimmäinen ongelma on se että tähän asti kunta on saanut valtiolta rahaa ilman korvamerkintöjä. Kunta on saanut itse päättää miten paljon rahaa opetukseen käytetään, lain määräämät minimisuoritukset saavuttaen. On siis käytännössä kunnan arvovalinta halutaanko kunnan koululaisille tarjota muuta kuin pakolliset englanti ja ruotsi. Ja mitäpä kunta tekisi vapaaehtoisesti? Jos ei ole pakko,ei tehdä. Jos on pakko, tai halutaan edes teeskennellä, tehdään nurkuen ja viekastellen, kuten Vahasalon toisesta pointista käy ilmi.
Niin kauan kuin valinnaisten kielten rahoitus on kunnan halukkuuden varassa ja ryhmäkoko on kunnan vapaasti määriteltävissä, kunta saa edelleenkin päättää opetetaanko sen alueella valinnaisia kieliä vai ei. Koska kunta on kunta, vastaus on hyvin usein: ei opeteta, ei ole varaa.
Työssä käyvien, asuntovelkaisten vanhempien jaloilla äänestäminen johonkin koulutusmyönteisempään kuntaan on katkera vitsi. Käytännössä tilanne vain hyväksytään, koska Suomessa vaihtoehtoja on yleensäkin vain yksi, miksipä kieltenopetus olisi poikkeus.
Vahasalon lääkkeet olisivat samat kuin allekirjoittaneen:
Olin viime vaalikaudella ns. Lankisen tuntijakotyöryhmässä. Siellä ei kokemuksen perusteella enää luotettu kuntien omaan harkintaan. Työryhmän esitys oli, että 1) kuntien on pakko tarjota valinnaisia kieliä - nykyään se on vapaaehtoista - ja 2) kielten aloitusryhmäkooksi määriteltiin kymmenen oppilasta.Näillä eväillä olisi kunnan asia vain totella, täyttää koulutuksessa oleva todellinen aukko lain velvoittamana. Eli tehtäisiin nurkuen, mutta tehtäisiin kumminkin, kun viekastelu estetään. Kunta ei tottele kuin pakon edessä, nytkin saataisiin jännätä mitä verukkeita kunnat kehtaavat esittää lakia kiertääkseen.
Kaikki kieltenopetuksen monipuolistamisyritykset eri vuosikymmenillä ovat sihahtaneet rahoitukseen. Kun projekti päättyy, rahahana menee kiinni, palataan tuttuihin, turvallisiin ja edullisiin enkkuun ja ruotsiin. Uutta projektia jo pukkaa Tampereen suunnalta, kylläpä kiinnostaa mitä siitä jää käteen.
Vahasalolla tuntuu todellakin olevan kaikki porvarit pankissa, sen verran hyvä tuo hänen tekstinsä on. Hän lienee siis myös valmis ottamaan järjen käteen pakkoruotsin kanssa? Katsotaanpa:
Itä-Suomessa voitaisiin siis ruotsin sijasta opettaa venäjän kieltä. Ainoastaan valiokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo haluaa edelleen säilyttää ruotsin pakollisena kielenä.No ei. Vaalikonevastauksenkin mukaan ruotsi on korvaamaton:
Valiokunnan varapuheenjohtaja Tuomo Hännisen mielestä kielivalintojen vapauttamista voitaisiin kokeilla esimerkiksi Lappeenrannassa.
Puheenjohtaja Raija Vahasalon mukaan perusopetuksen tuntijakouudistuksessa pyritään jo vahvasti monipuolistamaan kielten opetusta.
Ruotsin kielen pakollisuuden poistaminen on paljon laajempi kysymys kuin vain tuntijakoasia. Se vaikuttaa lasten ja nuortemme ammatinvalintaan ja kelpoisuuksiin työmarkkinoilla. Suomessa opiskellaan muutenkin liian vähän kieliä. Ruotsi on Suomen tärkein kauppakumppani.
Kiinnittäkää huomio paksulla painettuun lauseeseen. Tämä mielipuolinen kehäpäätelmä on pakkoruotsin kannattajien viimeinen oljenkorsi. Opiskelumahdollisuuksiin ja kelpoisuuksiin vetoaminen on itsensä kiskomista pois suosta omasta tukasta nostamalla.Tämä liittyy mainitsemiini rakenteisiin. Niistä seuraavassa.
