En ole kielten asiantuntija, mutta minulla on melko laaja otanta ja valistunut käsitys eri ikäisten ihmisten oppimiskyvystä ja kielitaidosta. Ilman mitään autorisoituja lähteitä väitän seuraavaa:
- Suuri osa käytännössä yksikielisessä kansallisvaltiossa (jatkossa: Suomi) asuvista ihmisistä ei eläissään saavuta missään vieraassa kielessä niin hyviä taitoja että selviäisi omasta leipätyöstään tai edes päivittäisistä askareistaan. Moni kyllä kykenee tähän, mutta en millään usko että puhuttaisiin enemmistöstä.
- Englantia ymmärretään ja puhutaan parhaiten koska nyt elävä alle 50-vuotiaiden ikäluokka on kasvanut sähköisen viestinnän keskellä. Maassa jossa televisio-ohjelmia ja elokuvia ei dubata tämä on luonnonmenetelmän jälkeen paras tapa oppia kieliä.
- Muille kielille ei altistuta samassa mittakaavassa kuin englannille. Vasta jotakin muuta kieltä opiskellessaan oppilas/opiskelija joutuu todellisten haasteiden eteen. Täysin uuden ja vieraan kielen oppiminen vaatii kovaa työtä, motivaatiota ja pitkäjänteisyyttä. Korvakuulolta opittu englannin kielioppi on aivan eri asia kuin kirjasta opiskeltavat säännöt ja poikkeukset. Sellaisen kielen jota ei juuri koskaan kuule televisiosta.
- Jokaisen yksilön kyky oppia kieliä (ja oppia ylipäätään mitään) on erilainen. Suomessa on nyt nelisenkymmentä vuotta yritetty opettaa kaikille englannin lisäksi myös ruotsia. Pidän tuloksia edustavina ja kattavina: toista vierasta kieltä ei ole opittu.
- Emme tiedä olisiko vastaava resurssin satsaus johonkin toiseen kieleen tuonut parempia tuloksia. Olisiko pakollista toista vierasta kieltä (ruotsi ON vieras kieli, toinenkotimaisuus on täyttä hölynpölyä) opiskeltu ja opittu sen paremmin jos se olisi ollut vaikkapa venäjä tai saksa? Itse epäilen että ei, mutta kuten sanottua, kun ei ole kokeiltu ei voida tietää.
- Korkeakouluihin ja sitä kautta julkisiin virkoihin hakeutuu epäilemättä keskivertoa paremmin oppivia yksilöitä. Lääkintäalan, teknisen alan, hallintoalan, juridiikan ja monen muun alan viranhoito edellyttää oman alansa syvällistä hallintaa. Julkinen viranhoito tarkoittaa lakien soveltamista käytäntöön. Viranhoito ruotsiksi edellyttäisi kaiken osaamisen olevan yhtä vahvalla tolalla myös toisella kotimaisella. Kuka uskaltaa alkaa tulkita lakia kielellä jolla ei ole sitä opiskellut, ja jota hädintuskin ymmärtää, vaikka pakollinen virkamiesruotsi onkin saatu läpi? Ei kukaan täysijärkinen. Käytännön viranhoito kahdella kielellä vaatii kaksikielisen ihmisen. Viranhoito ruotsiksi vaatii ruotsinkielisen ihmisen. Kalliin ja kohtalokkaan virkavirheen mahdollisuus on aina olemassa jos aletaan sössöttää vaikeita asioita kielellä jota ei osata.
Virkamiesruotsi on täysin keinotekoinen rakennelma. Kielitaidon ja viranhoitokyvyn kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Se on kirsikka pakkovaahdon huipulla.
Ruotsinkielisten kuntien ulkopuolella virkamiesruotsi hoidettaisiin kaikkein kustannustehokkaimmin opettamalla virkamiehille ulkoa seuraavat lauseet:
Var så god och vänta här. Jag hämtar Gunilla.
Lause voisi olla myös painettuna pahvikortille jota ruotsinkielistä palvelua vaativalle voisi näyttää. Varmuuden vuoksi myös braillella, viitottuna tai videolla Jörn Donnerin puhumana. Med svensk text.
---
Usein kuulee kysyttävän miten ruotsista saisi vapautuksen. Helsingin kaupungin yleinen linjaus on ettei vapautusta saa. Pakko koskee myös maahanmuuttajia, joille ruotsi saattaa olla jo kolmas vieras kieli - ilman mitään takeita siitä että yhtäkään muista kielistä (kotikieli, suomi, englanti) osataan lukea tai kirjoittaa. Kantasuomalaiselle vapauttaminen on niin vaikeaa ettei siitä taida löytyä esimerkkejä edes netistä. Julistan kilpailun: etsikää netistä tositarina pakkoruotsista vapautumisesta ja miten se tapahtui. Lupaan jatkaa aiheesta tarvittaessa.
