Loppuuko kiusaaminen koskaan?
Vastaus: ei.
Kiusaaminen on ihmiselle ominaista sosiaalista toimintaa, aivan kuin kaikki muutkin väkivallan muodot. Kiusaaminen voidaan väliaikaisesti ja paikallisesti painaa näkymättömiin, mutta se jatkuu silti, jossain muualla ja toisissa muodoissa. Kun aktiivinen ja jatkuva estotoiminta hellittää, kiusaaminen jatkuu samoissa vanhoissa epäsofistikoiduissa muodoissa. Vain jatkuva ja totaalinen valvonta estää kiusaamisen näkyvät muodot, eikä näkymättömiä muotoja estä mikään.
Kouluille lanseerataan tasaisin väliajoin uusia instrumentteja, projekteja ja ohjelmia kiusaamisen vähentämiseksi. Tarkoitus on hyvä. Turhempaankin kulutetaan rahaa ja aikaa. Jos yksikin lapsi saa olla rauhassa jonkun projektin ansiosta, tulosta voidaan pitää hyväksyttävänä. Mutta miten virka-aikana hoidettava byrokraattinen, julkisrahoitteinen projekti voisi kilpailla sosiaalisen median kanssa? Uusia ja luovia alistamisen tapoja syntyy jatkuvasti. Systeemi ei pysy perässä. Eikä projekti tule apuun kun se kylän kyrpä päättää kuitenkin antaa lumipesun. Lapset vaikenevat ja kärsivät hiljaa, joskus räjähdellen, jopa vuosien päästä.
Netti on väärällään hyviä vinkkejä kiusatuille ja heidän vanhemmilleen. Suorasta kostoväkivallasta toisen posken kääntämiseen. Mitään yleisohjetta ei voi antaa koska jokainen lapsi ja vanhempi on erilainen, jokainen kiusaamistapaus erilainen ja ohjeiden toimivuus sattumanvaraista.
Jos kiusaaminen ei tule ilmi, mitään ei tapahdu. Lasten ja nuorten tavallisia typeryyksiä ja öykkäämistä on ulospäin vaikea tunnistaa kiusaamiseksi. Mutta jos lapsi itse kokee toiminnan kiusaamiseksi, se on sitä.
Vastuu jatkotoimista on aikuisilla. Lapset ja nuoret ovat vajaavaltaisia. Heille ei pidä antaa vastuuta tapahtuneen selvittämisestä tai jollakin ihmeellisellä tavalla huomioida heidän "puolensa" asiasta. Lapsen ja nuoren asia on totella. Mitään tekosyitä ei tule huomioida eikä kuunnella. Koskaan ei pidä antaa kiusaajalle vaikutelmaa että kiusaamisen lopettaminen olisi hänen omasta halustaan ja hyvästä tahdostaan kiinni. Lapsille pitää selittää suoraan ja kaartelematta mitä he tekevät väärin ja mikä heidän pitää lopettaa, heti ja poikkeuksetta. On melko turhaa tuhlata aikaa sen selittämiseen miksi jokin asia on väärin. Kiusaaja tietää kyllä milloin tekee väärin ja että se tuntuu toisesta pahalta. Eihän hän sitä muuten tekisi.
Seuraavaksi pitää asettaa sanktiot.
Virallisten toimijoiden eli koulun ja jopa poliisin (jos puhutaan alle 15-vuotiaista) sanktiot ovat tyhjänpäiväisiä. Jos koulun sanktiot oikeasti tehoaisivat, kiusaamista ei esiintyisi. Ne jotka tottelevat sääntöjä, eivät kiusaa muutenkaan. Kiusaaja on jo asettanut itsensä sääntöjen yläpuolelle.
Kiusaajan pitää ymmärtää että se joka asettaa itsensä sääntöjen ulkopuolelle, ei itse voi olettaa sääntöjen suojelevan häntä.
Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että kiusaaja pitää laittaa kärsimään. Hakkaajan pitää saada selkäänsä. Nöyryyttäjää pitää nöyryyttää. Kipu- ja häpeärangaistukset ovat ainoa taatusti toimiva keino lopettaa pienten elämien tuhoaminen aikuisten hiljaisella hyväksynnällä. Väkivallalla ja nöyryyttämisellä voidaan tietysti uhata, mutta ilman reaalista uhkaa se jää tyhjäksi puheeksi.
Asian toteutustekniset, lainopilliset ja moraaliset implikaatiot eivät allekirjoittanutta kiinnosta. Tämä nyt vain oli totuus.
Muussa tapauksessa katso alkuperäinen, lyhyt vastaus kysymykseen tekstin alusta.
Keskitie? No se on se että mennään suoraan kiusaajan vanhempien, koulun ja kunnan kimppuun lakimies edellä. Hankitaan todisteet, nauhoitteet, ruutukaappaukset, tehdään rikosilmoitus rangaistus- ja korvausvaatimuksineen. Ei neuvotteluja, ei keskusteluja, ei ymmärrystä, ei sovittelua. Kiusattu lapsi ei niitä kaipaa. Hän haluaa olla rauhassa. Hänellä on oikeus saada olla rauhassa. Missään tapauksessa lapsen ei tarvitse joutua "kohtaamaan" kiusaajaansa tasavertaisena, tai "sopimaan" hänen kanssaan. Tämä tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää.
Kiusaajan perheen pitää ymmärtää mitä he saavat elämäänsä elleivät poista omaa koltiaistaan kiusatun lapsen elämästä. Kun kiusatun perheellä on lakimies, kiusaajan perheen, koulun ja kunnan huomio ja mielenkiinto on taattu.
Kun savu on hälventynyt, joku muu jossain muualla kiusaa jotakuta muuta. Ja niin edespäin.
