Filosofian tohtori Jussi Halla-aho kehottaa Scripta-blogissaan: ”Jos sinä, arvoisa lukija, epäilet, että olen ulkomaalaisvastainen, rasisti tai jotain muuta, tutki kirjoituksiani. Etsi niistä näyttöä.”
Tein työtä käskettyä. Törmäsin samaisessa blogissa tekstiin paradoksista, johon ”länsimainen sivistys” tulee Halla-ahon mukaan ”matemaattisella varmuudella kaatumaan”. Siteeraan:
”Koska kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, meillä ei mielestämme ole oikeutta assimiloida maahanmuuttajia pakkosyöttämällä heille omia arvojamme (joihin kuuluvat vaikkapa näkemyksemme naisen asemasta tai yksilön fyysisestä koskemattomuudesta). Hitaasti mutta väistämättä ne, joita (ilman ylimielisyyttä ja omantunnontuskia) kutsun barbaareiksi, muuttuvat pienestä ja eksoottisesta joukosta ensin merkittäväksi vähemmistöksi ja sen jälkeen enemmistöksi. Silloin me emme enää määrittele ´hyvää´ yhteiskuntaa. Silloin sen tekevät ne, jotka ovat käyttäneet arvojamme hyväkseen uskomatta itse niihin hetkeäkään. Silloin alkaa pimeys.”
Kirjoittajan asettama tehtävä ei ollut vaikea. Oman tekstinsä valossa Halla-aho on yksiselitteisesti ulkomaalaisvastainen ja rasistinen. Halla-ahon rasismi toimii siten, että hän luokittelee ihmiset kahteen ryhmään, meihin ja muihin. ”Me” on hänelle vertailun lähtökohta, annettu normi. Se tarjoaa ne perusteet, joiden avulla maailma asetetaan järjestykseen ja joiden vaiheille kasautuu voimakkaita myönteisiä ja kielteisiä tunteita. ”Me” samastumme ”hyvään yhteiskuntaan”– sukupuolten tasa-arvo, yksilön fyysinen koskemattomuus – ”muut” (barbaarit) taas ”pimeyteen”.
Tohtori Halla-aho ei olekaan kiinnostava itsessään. Hänellä ei ole mitään sellaista sanottavaa, mitä ei olisi kuultu rasististen ja ulkomaalaisvastaisten ihmisten suusta tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Kiinnostavaa on, että tämäkin rasisti haluaa kivenkovaan kieltää rasisminsa.
Halla-aho ei ole kieltonsa kanssa yksin. Nykyisen rasismin ehkä silmiinpistävimpiä piirteitä on sen itsepintainen taipumus esiintyä tuttuakin tutummassa muodossa: ”Minulla ei ole mitään maahanmuuttajia/somaleita/venäläisiä/keitä vain itseeni nähden erilaisia vastaan, mutta…”
Oman rasistisuutensa kieltäminen on tietysti seurausta siitä, että nyky-yhteiskunnassa erilaisuuteen torjuvasti suhtautuvia pidetään kehittymättöminä. 1930-luvun Suomessa Halla-ahon ei olisi tarvinnut puolustella rasismiaan tai yrittää selitellä sitä olemattomiin. Silloin rasistilla oli lupa vihata pystypäin niitä, joita pelkäsi.
Nykyään rasistin leiman välttely tapahtuu kieltämällä: ”En sanonut/tehnyt mitään sen tapaistakaan”, väittämällä tekoa vahingoksi: ”En sanonut niin tahallani” tai ”Tein sen epähuomiossa”, kiistämällä rasistiset aikeet: ”En tarkoittanut sitä” tai ”Sanojani on vääristelty” tai rasistiset päämäärät: ”Tarkoitukseni ei ollut esittää rasistisia näkemyksiä”.
Rasistisen kielen tutkijat näkevät yhdeksi kieltämisen muodoksi myös tarkoituksellisen lieventelyn: äänenpainojen miedontamisen, vähättelyn ja kiertoilmausten käytön: ”En uhkaillut häntä, annoin vain hänelle ystävällisen neuvon” tai ”Tarkoitus ei ollut loukata, vaan esittää rehellinen mielipiteeni!”.
Kiintoisinta rasismin kieltämisessä saattaa kuitenkin olla, että se ei koske vain vakaumuksellisia rasisteja. On hyviä perusteita ounastella, että koko yhteiskunta välttelee tilintekoa rasismin kanssa. Rasisteina tavataan pitää joitakuita toisia – ei meitä. Rasisteja kyllä tavataan, mutta he sijaitsevat joko jossain muualla – lähiöissä, maaseudulla, muissa maissa – tai sitten menneisyydessä. Tästä näkökulmasta rasistiset teot ovat aina poikkeuksia, joihin ovat syypäitä poikkeusyksilöt. ”Me” emme rasisteja ole.
Ehkä Halla-ahon kaltaiset ”ajattelijat” sikiävät juuri tässä maaperässä, jossa liian usein suljemme silmämme institutionaaliselta tai muulta järjestelmälliseltä arjen rasismilta.
Halla-ahon biologian ja maantiedon opettaja kertoi käyneensä tämän kanssa lukioaikoina kiivaita väittelyitä. Antirasistinen opettaja ei ikävä kyllä onnistunut kääntämään oppilaansa päätä. Rasismilta ei saa kuitenkaan kääntää jatkossakaan päätään. Siinä on kasvattajien vastuu. Ja tässäkin vastuuseen sisältyy myös haaste oman itsemme historiallisuuden näkemisestä – sen kysymisestä, mitä ovat ne ”meidän” luokittelujärjestelmämme, joiden nojalla ”muut” näyttävät olevan ikään kuin ”väärässä paikassa”.
Mikko Lehtonen on oikeaan aikaan liikkeellä. Juuri tänään saimme lukea että Halla-aho saa kuin saakin niskaansa täysin poliittisin motiivein ajetun syytteen, joka oikeuskäsittelyn tuloksesta riippumatta tullaan muistamaan pitkään. Ei hyvällä, koska kyseessä on mitä puhtain sananvapauden vastainen manööveri, jossa syyttäjiä ja asianosaisia ei voi erottaa toisiaan.
Rumasti voitaisiin todeta että Lehtonen lehahtaa haaskalle. Todella halpamaisesti ajatteleva saattaa jopa nähdä jonkinlaista synkronisoitua saturaatiokampanjaa, ottaen huomioon Mikon taistolaismenneisyyden, jota suorastaan hupaisan myötäsukainen wikipedia-artikkeli näyttää käsittelevän pienenä nuoruuden oikkuna:
Sukupolvelleen tyypillisesti Lehtonen radikalisoitui poliittisesti kouluaikoinaan, joka johti hänet nuortaistolaiseen liikkeeseen ja toimitsijan tehtäviin mm. Teiniliitossa. Teiniliiton aikojen jälkeen Lehtonen toimi lehtimiehenä toimittaen mm. Toveri ja Uusi valta -lehtiä. Tältä ajalta lienee perua hänen kiinnostuksena absurdeihin sanaleikkeihin, sanan muunnoksiin ja palindromeihin, joka loi perustaa tulevalle merkitysten tulkinnan taituruudelle....
Lehtonen siirtyi Helsingistä Tampereelle 1980-luvun puolivälissä aloittaen kirjallisuustieteen opinnot. Taistolaisen liikkeen maailmankuvan perustana ollutta läsnäolon metafysiikkaa Lehtonen lähti purkamaan laajassa teoreettisessa projektissa, jossa kohteena oli kirjallisuuden subjektikäsityksen muutos modernin tieteen synnystä aina 1900-luvun loppupuolelle saakka.
Maali on osoitettu, toverit, tuli on vapaa.
Halla-aho-keskusteluun (tai siihen mitä sen pitäisi olla, eli maahanmuuttokeskusteluun) Mikon kuluneiden fraasien lista ei tuo mitään uutta. Faktoihin turvautumalla rasisti vain peittelee rasismiaan - tämä tuntuu olevan kritiikin sisältö tätä nykyä, kun itse faktoille ei voi yhtään mitään.
Runsaasti lukeneena ja ilmiselvästi median ja kielen päälle ymmärtävänä miehenä Mikko on tahallaan ymmärtämätön - aivan kuten hänen hengenheimolaisensa valtionsyyttäjälaitoksessa. Itse olen vain pahainen maisteri, mutta osaan silti tulkita lukemaani kriittisesti, ilman ideologisia silmälaseja. Luetaankohan se minulle eduksi vai haitaksi, että aloin aikoinaan lukea Halla-ahon kirjoituksia "vastapuolen" silmin. Näytti nimittäin siltä että ihan oikeat rasistit hakivat oikeutuksen typerille väitteilleen tämän myyttisen älykön epä-blogista (koska eihän tuo blogi ennen ollut vaan kirjoituskokoelma. Nyt se on kirja. Voi median muuttuvia kasvoja!) Totesin luettuani että ne oikeat rasistiset räyhääjät ovat edelleen väärässä, mutta se ei ole Halla-ahon syytä. Hänen kirjoituksensa ovat perusteltuja.
Olen Halla-ahon kanssa samaa mieltä lähes kaikista niistä asioista joista jotain tiedän ja ymmärrän. Asioihin joita en tunne en voi ottaa kantaa, mutta lähteiden käyttö vaikuttaa virheettömältä. Kirjoituksissaan Halla-aho ei "syyllisty" rasismiin (vaikka rasismi ei olekaan laitonta, sitä tunnutaan pitävän laittomana. Tyhmäähän rasismi on, joten fiksuna miehenä Jussi ei ole rasisti. Tämä vain on liian vaikea asia hahmotettavaksi monille.) Kiihottamisrikokseenkin Jussi syyllistyy vain jos joku suostuu kiihottumaan. Pidän antirasisteina itseään pitäviä noitavainolaisia valehtelijoina. Nyt kun he käyttävät oikeuslaitostamme sananvapauden rajoittamiseen ja omiin poliittisiin tarkoitusperiinsä, pidän heitä myös rikollisina.
Mutta Mikon kirjoituksestahan minun piti kirjoitella. Uskon että nettiin tulee vielä teratavukaupalla anti-Jussi- ja pro-Jussi-kirjoituksia, joten minun kontribuutiotani ei oikeastaan kaivata.
Haluan puuttua Mikon kirjoituksen viimeiseen kappaleeseen. Mikko kertoo:
Halla-ahon biologian ja maantiedon opettaja kertoi käyneensä tämän kanssa lukioaikoina kiivaita väittelyitä. Antirasistinen opettaja ei ikävä kyllä onnistunut kääntämään oppilaansa päätä. Rasismilta ei saa kuitenkaan kääntää jatkossakaan päätään. Siinä on kasvattajien vastuu.
Mikko, sinä olet ymmärtänyt kasvattajan vastuun väärin. Sinun mallissasi opettaja tunnistaa oppilaan väärät ajatukset ja muokkaa ne oikeanlaisiksi. Mikko, sinun kasvatusmallisi on totalitaristinen. Mikko, tuo on fasistinen näkemys ja sinä olet fasisti! (tämä oli sitten Leif Salmen-huumoria. Oikeasti ainoa fasisti on Jussi Halla-aho.)
Ensinnäkin: minkälainen opettaja ryhtyy "kiivaaseen väittelyyn" lukiolaisen kanssa? Mitä on väittely? Se on argumenttien taistelua. Parhaiten argumenttejansa puolustava voittaa, vaikka olisi väärässä. Kahden rehellisen ja loogisesti ajattelevan väittelijän väittelyssä voittaja selviää aina, koska todistettavia faktoja ei pimitetä tai peitellä.
On aivan totta ettei rasismia saa jättää huomiotta tai hyväksyä. Ongelmaksi vain muodostuu se että antirasistiksi julistautumalla julistaa automaattisesti kaikki rasisteina pitämänsä väärässä olijoiksi. Tämä ei ole kovin hedelmällinen lähtökohta väittelylle.
Vielä vaikeampaa on enää selvittää mitä rasismi on. Monen muun leksikaalisen yksikön tavoin rasismikin on jo kauan elänyt omaa elämäänsä, kaukana alkuperäisestä merkityksestään. Eilen televisiossa jyrissyt wannabe-kansallisuusasioiden kansankomissaari Johan Bäckman heittelee fasisti- ja fasismi-sanaa kaikkialle. Sana itsessään on menettänyt merkityksensä - jäljelle jää vain aktiivinen teko, toisen nimittäminen fasistiksi/rasistiksi. Sillä erottaudutaan vastustajasta ja tämän edustamasta pahasta.
Mitä tulee entisen opettajan muisteloihin oppilaastaan, haluaisin kuulla myös Halla-ahon version näistä väittelyistä ja niiden rintamalinjoista. Itsekin teinien kanssa moneen kertaan "väitelleenä" en ottaisi näitä yhteenottoja kovin vakavina.
Mutta koska sanojana on sanojen asiantuntija Mikko Lehtonen, sanoilla on merkitystä. Tässä Opettaja-lehden kolumnissa sanojen tehtävä oli osoittaa omalla pienellä panoksellaan että Jussi Halla-aho on kansanvihollinen, rikollinen, ja vielä parantumaton sellainen.
Hienosti tehty, Mikko. Mies joka pystyy tähän:
Väitöskirjassaan Lehtonen tarkasteli laajasti modernin länsimaisen tiedekäsityksen muodostumista. Modernia kartesiolaista tiedettä luonnehtii subjektin maailmasta irrottava dualismi, jota vastaan Lehtonen asettaa kulttuurisen materialismin idean, jota hän luonnehtii nomadin ja kojootin metaforilla. “Nomadin ja kojootin suhteessa tutkiva subjekti ja tutkittava objekti eivät ole toisistaan absoluuttisesti erillisiä eikä niiden ero muodostu siitä, että tutkivan subjektin ajatellaan olevan aktiivinen ja tutkittavan objektin passiivinen.” (s. 260–261) “Nomadin suhde kojoottiin ei ole katseella tapahtuvaa alistamista, vaan katselemista, koskettelemista ja koettelemista sekä tulemista katselluksi, kosketelluksi ja koetelluksi.” (s. 261) Tätä katselemisen ja koskettelun ohjelmaansa Lehtonen on sitten purkanut ja kehittänyt edelleen lukuisissa kulttuuriamme analysoivissa julkaisuissaan.
tietää takuulla mitä tekee, kun kutsuu toista kirjoittajatohtoria rasistiksi Opettaja-lehden kolumnissaan, ja vielä lyö toisen käden muisteloilla vääristä ajatuksista, joita Jussilla oli alle 18-vuotiaana.
Tähän pystyy vain pesunkestävä stalinisti, bolsevikki ja älyllisesti epärehellinen ihminen.
Mikko Lehtonen, sinä yökötät minua.
P.S: sananvapauden hengessä myös internetin pahuuden poistava ilmiantonappula tekee tuloaan kovaa vauhtia. Todellakin, kansanviholliset eivät lepää.
