Jälki-istunto

Ilmoitusasia

2010-05-25T14:34:00.003+03:00

Hyvät lukijat. Perhettäni on kohdannut onnettomuus, jonka vuoksi olen kykenemätön tuottamaan lukukelpoista tekstiä, tai edes ajattelemaan selvästi. Katson parhaaksi vaieta toistaiseksi.

Minua ei ole outattu, en ole saanut kenkää, muija ei ole jättänyt, en ole joutunut linnaan tai mitään muutakaan sellaista mitä me pahan ilmenemät, nettirasistit ansaitsisimme. Jätetään arvailut sikseen. Vihaajiani, jos sellaisia on, ilahduttanee tieto että en todellakaan ole tällä hetkellä onnellinen mies.

Koska tämä jää blogin ylimmäksi entryksi pitkäksi aikaa, laitan linkin tekstiin jossa koottuna keskeiset tekstit.

Hyvää kesää ja onnea elämään kaikille jotka välittävät Suomesta ja suomalaisista.

O'rly? ja muita ornitologisia uutisia

2009-11-26T17:46:00.005+02:00

Kuin Post Scriptumina edellisiin kirjoituksiini Helsingin sanomat kertoo että koulujen täyttyminen maahanmuuttajista huolestuttaa EU:ta.

EU-maat ovat huolissaan koulujen täyttymisestä maahanmuuttajataustaisista lapsista.

Esimerkiksi Irlannissa maahanmuuttajia on jo 40 prosenttia koululaisista.

Italian kouluja käy jo 570 000 maahanmuuttajalasta. Tämä on hieman alle viidennes kaikista koululaista.

Maahanmuuttajakoululaisten osuuden raju kasvu kävi ilmi EU:n opetusministerien kokouksessa torstaina Brysselissä.

Suomen opetusministerin Henna Virkkusen (kok) mukaan jäsenmaat suhtautuvat kuitenkin itse maahanmuuttoon positiivisesti.

"Huoli on se, että maahanmuuttajien ja muiden välille syntyy kuilua, joka näkyy myöhemmin myös työelämässä ja sosiaaliekonomisessa asemassa", Virkkunen sanoi.

Eikös se huoli ollut koulujen täyttyminen? Ja nyt huoli onkin vasta se mitä tästä seuraa?

Hyviä uutisia Hennalle. Nämä ongelmat voidaan estää! Arvaapa miten?

Kyllähän Henna tietää:

Suomi aikoo kuitenkin ottaa oppia muiden maiden parhaista käytännöistä.

Pelkään tosin että Hennan ja allekirjoittaneen näkemykset parhaista käytännöistä eivät osu yksiin.

Pelkään että Henna tarkoittaa että otamme mallia siitä miten koulujen täyttymiseen on muissa maissa sopeuduttu, tai yritetty, tunnetuin seurauksin. Onhan liikaa vaadittu että yritettäisiin tehdä jotain itse ongelmalle, eli koulujen täyttymiselle maahanmuuttajista.

Yhdessä asiassa Hennakin on jyvällä, eikä edes peittele tietämystään. Vai onko tämä se kuuluisa jyvä jonka sokea kana löytää?

Virkkusen mukaan Suomen ongelmat ovat pienemmät kuin useiden muiden EU-maiden, koska Suomessa on toistaiseksi suhteellisen vähän maahanmuuttajia.

Uskon että Henna kompastui jyvään ihan vahingossa ja huomaamattaan. Lausunto on kuitenkin napakymppi. Ja aikas maahanmuuttajavastaiseksi tulkittavissa. Hyi ministeriä. Että ongelmia? Maahanmuuttajista?

Kysyisin kuitenkin EU:n kovapalkkaisilta ministereiltä: tarvittiinko tämän jyväsen löytämiseen paljonkin aikaa, vaivaa ja rahaa?

Tämä jyvänen nimittäin näkyy avaruuteen asti.

Harmittavasti poliitikoidemme suurin ongelma onkin nähdä itsestäänselvyydet. Onneksi me blogistit ja hommailijat yritämme auttaa näkemään. Tosin kuulemma Hesarin keskusteluun linkattu oman blogini osoite juuttui sensuuriin. Ihan mitä vain ei kansalaistenkaan sovi lukea.

Rinkebyn ihme monikulttuurisen koulun mallina

2009-11-26T09:34:00.002+02:00

Eräs pitkäaikainen projekti on ollut linkkikokoelma jolla ampua alas jokainen joka hehkuttaa naapurimaamme pääkaupungin monikulttuurisimman lähiön mainiota ja menestyksekästä maahanmuuttajakoulua - Rinkebyskolania. Valitettavasti toimituksellisista syistä homma on aina vain lykkääntynyt. Joten tässä raakaversio. Ruotsin taidosta on hyötyä koska en jaksa kääntää muuta kuin pääkohdat ja johtopäätökset. Samaten Rinkebyskolanin historiikki jää nyt kirjoittamatta. Lisää tietoa löytyy googlaamalla Rinkebyskolan tai Börje Ehrstradin nimi.

Haluan korostaa mitä painokkaimmin että arvostan suunnattomasti rehtori Ehrstrandin panosta ja sinnikyyttä. Hän on toiminut mielestäni esimerkillisesti ja osoittanut tiukassa paikassa todellista johtajuutta. Hän on tehnyt sen minkä mies parhaimmillaan tekee: saanut aikaan parhaat mahdolliset tulokset käytettävissä olevilla keinoilla ja resursseilla. En pidä hänen henkilöönsä tai omaan liiketoimintaansa liittyviä kysymyksiä merkittävinä. Mies ansaitsee palkkansa, etenkin jos urakka on noin kusinen.

Sitäkin ikävämpi juttu tekijämiehelle että urakka on mahdoton. Epäonnistumiset ja jatkuvat ongelmat eivät ole yhden miehen syytä. Yhteiskunta on epäonnistunut. Jos Rinkebystä jotain mallia haetaan, pitää koko yhteiskunnallinen kehitys nähdä varoittavana esimerkkinä. Ruotsi on viimeinen paikka mistä Suomeen kannattaa hakea mallia monikulttuuriasioissa.

Faktoja Rinkebystä:

Ruotsinkielinen Wikipedia-artikkeli

Kaikki tarpeellinen tilastotieto

Rinkebyskolan - Wiki

Rinkebyskolan - koulun oma sivu

Koulun oma etusivu antaa liikuttavan hienon kuvan palkitusta ja puhutusta koulusta joka tuottaa matikka- ja urheilutähtiä, joka on nostanut keskiarvojaan eniten (kymmenen kärjessä Tukholmassa) ja jossa nobelistit, ministerit ja yritysjohtajat laukkaavat tuhkatiheään vierailemassa. Eipä siis ihme että koulu ja alue vetävät puoleensa hunajapytyn lailla myös suomalaisia valtuuskuntia. Sillä selvästikin Rinkebyssä tehdään jotakin oikein. Eikö niin?

Hesari: Ei ihme, että joukko Helsingin kaupungin asuntopolitiikan suunnittelusta vastaavia virkamiehiä suuntaa juuri sinne kuulemaan, mitä opittavaa Suomella on Ruotsin tyylistä asuttaa maahanmuuttajia.

...."Rinkebyn koulu päihittää vuosi vuodelta koko Ruotsin muut koulut matikassa. Silti puolet tämänkin alueen perheistä, maahanmuuttajat itse, lähettää lapsensa muualle kouluun", Lorentzi sanoo.

....[Järvan alueen] kouluissa on sadan eri kansallisuuden lapsia, jotka puhuvat noin sataa eri kieltä, kertoo Järva-vision projektijohtaja Magnus Andersson.

Minun korviini tuo Magnuksen kertoma kuulostaa samalta kuin aliupseerin korviin kuulla kesällä -41 että Stalinilla on 3,2 miljoonaa miestä, 35000-40000 lentokonetta ja 12000-15000 tankkia.

Sata kieltä, sata kansallisuutta, lukematon määrä kulttuureja. Huh.

Tämä on Rinkebyn koulusta levitetty mielikuva(linkissä Ehrstrandin ja koulun historiasta):

Ongelmakoulusta vetovoimaiseksi huipputason opinahjoksi

Tämä otsikko antaa ymmärtää että koulu ei ole enää ongelmakoulu, että se on vetovoimainen ja että se on huipputason koulu. Nämä ovat kaikki melko hirtehisiä väitteitä seuraavan uutiskavalkadin valossa:

"Rinkebyn koulu ei ole palkintojensa arvoinen", sanoo Ruotsin opettajien ammattijärjestön PJ - yli puolet on vaarassa jäädä ilman lukiokelpoisuutta (Ruotsissa tämä tarkoittaa käytännössä keskiasteen opiskelumahdollisuuksia, koska Gymnasieskola yhdistää ammatti- ja lukiokursseja).

Tämä siitä huolimatta että Rinkebyskolan - monien muiden koulujen tavoin - on hinannut oppilaille annettuja numeroita ylöspäin keinotekoisesti.

"Eliittiluokkien poistaminen ei muuta tilannetta", sanoo Tukholman skolborgarråd Lotta Edholm; koulun tilanne ei eroa mitenkään muista segregoituneiden alueiden kouluista (!); jos eliittiluokat jätetään pois laskuista, jopa 67% (!!) oppilaista saa hylätyn arvosanan keskeisissä aineissa [päästötodistukseensa]; ratkaisuksi Edholm vaatii kouluilta parempaa tukea ruotsin kieltä osaamattomille maahanmuuttajaoppilaille (111!!11!!111eleven).

Vararehtori: numeroita nostetaan! - aiomme työskennellä kovasti. Mutta Tukholman keskitasolle nousemiseksi arvosanojen (meritpoäng) pitää kaksinkertaistua (!!!)

Rinkebyn koulu kaksinkertaistaa opettajien määrän - tosin vain matemaattisissa aineissa.

"Ruotsalaisen koulun suurin epäonnistuminen", sanoo samainen Edholm - Tukholma on segregoitunut, koulujen välillä on valtavia eroja - parhaissa kouluissa tulokset kaksi kertaa parempia kuin huonoimmissa. Kouluissa on monia ongelmia, ja tämä on suurin haasteemme.

Lääkkeeksi esitetään, ei toki pelkästään kruunuja ja äyrejä, vaan monenmoisia toimenpiteitä joilla rikotaan yhteys vanhempien ja lasten koulutustason välillä. Lausuu opposition (socialdemokraterna) kouluneuvos Roger Mogert:

De utlovade satsningarna kommer att kosta pengar och här måste staden hjälpa till, menar han.

Eli ilman niitä kruunuja ja äyrejä kaikki hyvä ja mukava jää saavuttamatta. Kaupunki on hyvä ja kaivaa kuvettaan.

Hitsin hitsi kun sellaista koulua ei ole vielä keksitty joka toimisi ilman kruunuja ja äyrejä. Pelkillä hyvillä ajatuksilla ja aikomuksilla.

Takaisin Rinkebyhyn. Koululla pidetyssä kriisikokouksessa Ehrstrand mainitsi saavutuksekseen mm sen että koulu on nykyään töhryistä vapaa. Se on erittäin hieno saavutus. Samoin matikkaluokan upeat suoritukset, satsaukset kodin ja koulun yhteydenpitoon ja kaikki muukin. Rinkebyskolan on nostettu kaikkein pahimmasta tilastaan kouluksi jossa todellakin yritetään, ja tietyillä osa-alueilla saavutetaan paljon hyvää.

Mutta onko se malli johon kannattaa nojata, jotain mistä ottaa oppia, jotain mitä kopioida?

Rinkebyn koulu mainitaan usein esimerkillisenä maahanmuuttajakouluna. En ymmärrä miksi. Kaikkine menestyksineenkin Rinkebyskolan edustaa minulle pahinta mahdollista skenaariota. Että kaiken pitää mennä pieleen jotta saataisiin vähäkin parannus näyttämään suurelta edistysaskeleelta.

Suuren tulipalon jälkeen asukkaat pelastanut palomies on kiistämätön sankari. Kaikkein parasta olisi kuitenkin ettei sankaritekoja tarvittaisi. Parasta olisi jos tulipalo ei olisi syttynytkään.

Helsingin päättäjien ei pidä miettiä miten maahamme tupsahtavat ulkomaalaiset saataisiin kaikkein parhaiten asutettua, ruokittua, koulutettua ja työllistettyä, tai etsiä tähän ratkaisuja ulkomailta. Ensin pitäisi miettiä miten pidämme asunnon, ruoan, koulutuksen ja työn tarvitsijoiden määrän ja laadun hyväksyttävällä, taloudellisesti kestävällä pohjalla. Sitten meillä on edes jonkinlainen mahdollisuus tehdä jotain niiden eteen jotka em. asioita yhteiskunnalta tarvitsevat.

Tämän tulipalon me voimme estää, eikä sankaritekojakaan sitten tarvita. Tosin sankaritekojen mahdollisuus tuntuu olevan niin suuri houkutin että varmasti monissa piireissä raavitaan kuvainnollisesti tikkuja. Tälläkin hetkellä.

Halla-aho

Homma

Keskeistä luettavaa

2009-11-19T15:31:00.004+02:00

Blogini on ollut sivuraiteella viime aikoina, kun olen ottanut linjaksi olla enää puuttumatta jokaiseen älyttömyyteen mediassa ja ajassa - muutenhan kaikki aika menisi täällä manailemiseen. Ihmiset kuitenkin linkkaavat tänne ahkerasti, joten asiakaspalvelun nimissä tässä tärkeimmät jutut ettei tarvitse kaivella.

Lisäksi muistutan että kommenttiosio on auki, myös ja varsinkin kielteisten näkemysten esittämiselle. Erään rienablogin kommenteissa on kannatettu allekirjoittaneen "savustamista" työstään ja "toimenpiteisiin" ryhtymistä. Toivon että asianomaiset tahot avautuisivat täällä mieluummin kuin jossain muualla moderointijonoon tai tahmaavaan softaan juuttuneina. Sanavahvistus, ei moderointia (caveat: Seppo Lehto), ei sensuuria. Anna tulla ja kerro miltä tuntuu.

Miksi kirjoitan

Mitä mieltä rasismista - älä kommentoi jos et osaa lukea.

Miksi Päivi Lipponen on väärässä 1, 2, 3, 4, 5 - miten yksi ihminen edes VOI olla noin paljon väärässä niin monessa asiassa? Päivi voi.

Kaikkeen ei ole varaa - on valittava - polemiikkia.

Monikulttuurin riskit koulussa 1, 2, 3

Media valehtelee maahanmuuttajien koulumenestyksestä

Kestohitti! Linkatkaa ihmiset! Islamin vaatimat erikoisjärjestelyt kouluissamme

Oppimistulokset laskussa Ruotsissa - Rinkebyn ihme on valetta. Rinkebystä myös Leena Sharman ansiokasta SK:n artikkelia käsitelleessä jutussa

Elokuussa käsittelin Opetushallituksen raporttia. Lukemisen arvoinen paperi.

Tietysti blogissa on paljon muutakin, mutta uutta tavaraa ei nyt vain synny. Ei siksi ettei puitavaa olisi, vaan siksi että moni ajankohtainen ilmiö ei liity suoraan koulutukseen. En halua olla yleiskriittinen bloggari (tai bloggari ollenkaan, tämä on rasittavaa ja tylsää).

Keskustelu jatkuu Hommafoorumilla. Myös kommenttiosioni on auki, kaikille. Myös teille muille.

Tämä viikko jää historiaan.

2009-10-21T20:58:00.005+03:00

Timo Vihavaisen kirjoitus Helsingin Sanomissa oli ilmeisesti katalyytti joka käynnisti mokutuskoneen ison pyörän. Eikä meno taida ihan heti loppua.

Tämän viikon uutistarjontaa tullaan joskus lähitulevaisuudessa lukemaan juuri sellaisena kuin mitä se onkin: moraalisessa ja älyllisessä umpikujassa olevan poliittisen koneiston ja median sairaskertomuksena.

Hommafoorumin uutisaluetta lukiessa tulee ahdistunut olo, eikä olo purkaudu kovin helposti huumoriksi entiseen malliin. On itsestään selvää että suuri osa päättäjistämme, ml. kaikki avainministerit ovat raivoavia mielipuolia.

Tämä ei voi päättyä hyvin. Monikulttuurisuus- ja maahanmuuttokritiikkiini on aina kuitenkin kuulunut optimistinen pohjaväre - kokonainen kansa ei voi kävellä hirttolavalle kuuliaisesti ja hymy huulilla. Olen aina luottanut siihen että enemmistön ääni alkaa kuin alkaakin kuulua, vaikka vasta juuri ennen kuin on liian myöhäistä.

Nyt en ole siitä enää kovin varma. Vai miksi nuo seinähullut käkikellot edelleenkin nostavat kovaa palkkaa siitä että kampeavat maatamme ja kansaamme kepillä jään alle?

Lukemalla Roopen Mediaseuranta-blogia lukija voi itse todeta hulluuden laajuuden ja tiheyden. Kerään tähän vain muutaman otoksen, lähinnä omalta alaltani (ne joille oma alani on jäänyt tuntemattomaksi pitkien bloggaustaukojeni vuoksi: olen pääkaupunkiseudulla vaikuttava monikulttuurisen koulun opettaja.)

Osa Suomessa syntyneistä ei osaa kieltä kouluiässä

Kenelle tämä oli uutinen? Ongelma on yleisesti tunnettu ja mm tässä blogissa käsitelty.

Suomalaiset karsastavat maahanmuuttajavaltaisia kouluja

Tämä on looginen seuraus siitä että kansa näkee omin silmin monikulttuurin todellisuuden. Silti:

(Opetusministeri) Virkkunen: Maahanmuuttajat voimavara kouluille

Koska en jaksa aina olla kohtelias ja sivistynyt idiotian edessä, kerron Virkkuselle lattiatason terveiset: vitut ole. Voimavara ei ole se sana jolla kuvataan resurssisyöppöä. Kysykää vaikka Soinisen koululta.

Samalla luokalla voi olla toistakymmentä eri kansallisuutta. Oppilaiden kielitaito vaihtelee huomattavasti, sillä toiset heistä ovat syntyneet Suomessa, toiset saapuneet vasta hiljattain.

- Opettajalla saattaa olla kahdeksantoista eri lukujärjestystä eri oppilasryhmien takia. Opettaja on aikamoinen taikuri, kuvaa koulun rehtori Leila Lindqvist koulun arkea.

Hänen mukaansa haasteita riittää. Maahanmuuttajat eivät saa luontaista tukea suomen kielen oppimiseen, koska suomen kieltä puhuvat ovat vähemmistönä.

Onneksi myös hallituksessa istuu taikureita jotka tekevät paskasta kultaa ja ilmasta rahaa, jolla pitää yllä suunnatonta voimavaraa.

Sinnemäki: Kielitaito ei saisi olla este työhön

Sinnemäen mielestä suomalaisyritysten pitäisi hyväksyä, että ihmiset voivat työskennellä Suomessa, vaikka he eivät osaisi suomea eikä ruotsia. Hän myös tahtoisi helpottaa ulkomaalaisten työntekijöiden perheiden asettumista Suomeen.

Suomessa koulutetaan vuosittain tuhansia ulkomaalaisia opiskelijoita. Heidän on kuitenkin valmistuttuaan vaikea löytää työtä Suomesta.

Tämä olisi aivan saatanallisen hauska juttu, ellei Sinnemäki olisi hallituksessa istuva ministeri ja menestyvän Vihreiden puheenjohtaja. Jostain syystä ei naurata yhtään.

Siitä työnsaannista... Tässäkin blogissa, ihan tuossa alla itse asiassa, on käsitelty aihetta "ulkomaalaiset opiskelijat Suomessa". Aiheesta kertoo myös Iltalehti:

Maisteriksi tähtäävä ei aio jäädä Suomeen

Suomessa koulutetaan tuhansia ulkomaalaisia, mutta heitä ei oteta töihin.

...työn löytäminen täällä on niin vaikeaa, sanoo 24-vuotias Donna Owindi.

Owindin mukaan syy on selvä.

- Suomen kieli. Ja vaikka osaisit suomea, sinulle sanotaan, että et osaa tarpeeksi hyvin. On hassua, että suomea vaaditaan myös kansainvälisissä yrityksissä, jotka työskentelevät hyvin vähän suomalaisten kanssa.

Mitäpä Suomessa suomen kielellä tekisi. Siitä on nyt ministerin sana että suomen kielen osaamisen vaatiminen on kiusantekoa ahkerille ja työmyönteisille ulkkareille.

Tee tästä nyt sitten huumoria tai edes analyysia. Hulluimmatkin jutut joita normaali ihminen keksii ovat jo todellisia lausuntoja ministeriemme suista.

Kärttyinen pedagogi vaikenee taas hetkeksi, mutta ensin pikku vinkki tiedostaville vanhemmille (enkä nyt tarkoita "Tiedostavistoa" vaan omilla aivoillaan ajattelevia suomalaisia joita eivät ministerien houreet hämää): lapsesi tulevaisuus on tärkeä. Ota päivä vapaata ja mene hengailemaan potentiaalisen uuden asuinalueesi koulun nurkille. Poikkea myös sisällä esittäytymässä henkilökunnalle ja kerro avoimesti harkitsevasi muuttoa alueelle. Samalla voit todeta monikulttuurin määrän ja asteen.

Tee sitten niin kuin oma järkesi sanoo. Älä kuuntele Virkkusta, joka on selvästi joko läpihullu tai erittäin kylmäverinen poliittinen kiemurtelija. Mahdollisesti molempia.

Tai sitten Virkkusella on sellaista sisäpiirin tietoa monikulttuurin hyvistä puolista mitä minulla ei ole, tehtyäni työtä monikulttuurin parissa kouluissa yli kymmenen vuotta. Minun kohtaamani monikulttuurisuus ei ole voimavara. Se on kallis ja rasittava taakka koko yhteiskunnalle. Eikä se helpota ajan mittaan. Jos epäilet, ajattele tämän uutisen sisältöä vielä hetki:

Osa Suomessa syntyneistä ei osaa kieltä kouluiässä

Kerro minulle Virkkunen, missä se voimavara tässä tapauksessa piilee?

Suomi tarvitsee ulkomaalaisia ____________, osa XXXIV

2009-09-04T18:29:00.003+03:00

Hannu Laaksola tekee sen tahallaan. Opettaja-lehden päätoimittajankuvatus keksii aina jotain mikä viimeistään perjantaina pilaa viikon.

Tämänviikkoisessa pääkirjoituksessaan Hannu kertoo: Suomi tarvitsee ulkomaalaisia opiskelijoita. Boldaan heti rutiininomaisesti kohdat joissa Hannu tahallaan ärsyttää bloggaamaan vaikka mieli tekisi jo viikonlopun viettoon.

Ulkomaalaisten opiskelu Suomessa nousi jälleen esille, kun sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä kirjoitti verkkolehdessä, että heitä on Suomessa liikaa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Hän huomautti, että samaan aikaan kaduillamme kulkee työttömänä nuoria, jotka eivät pääse opiskelemaan. Sillä ministeri tarkoitti, että ulkomaalaiset vievät suomalaisten opiskelupaikat. Ulkomaalaisten opiskeluun Suomessa on ottanut aiemmin kantaa myös pääministeri Matti Vanhanen, jonka mielestä Euroopan unionin ulkopuolelta tuleville yliopisto-opiskelijoille voitaisiin määrätä lukukausimaksut.

Suomen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelee noin 12 500 ulkomaalaista, kolme prosenttia kaikista opiskelijoista. Toisin kuin Hyssälä väittää, ulkomaalaiset opiskelijat eivät vie suomalaisilta opiskelumahdollisuuksia, koska jokainen korkeakouluun valittu on käynyt läpi tasavertaisen valintaprosessin. Hyssälän väite epäsuhdasta tuntuu jopa nurkkakuntaisuudelta. Suomen ylioppilaskuntien liitto on oikeassa sanoessaan, että kirjoituksella lietsotaan tarpeetonta ulkomaalaisvastaisuutta.

Suomessa tarvitaan nyt ja vastaisuudessa ulkomaisia opiskelijoita, tutkijoita ja opettajia. Suomalainen yhteiskunta ei väestön vanhetessa tule toimeen ilman ulkomailta tulevaa työvoimaa. Parhaiten ulkomaalaisia saadaan tänne pysyvästi töihin tarjoamalla heille ensin hyvä koulutus.

Toinen kysymys on, pitääkö Suomen antaa maksutonta koulutusta myös EU:n ja Eta-maiden ulkopuolelta tuleville korkeakoulujen tutkinto-opiskelijoille. Vuonna 2005 opetusministeriön työryhmä ehdotti, että heiltä perittäisiin 3 500–9 500 euron vuotuiset lukukausimaksut. Uusi yliopistolaki mahdollistaakin maksujen keräämisen yksittäisissä ohjelmissa. Ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksujen viisivuotisen perintäkokeilun on määrä alkaa 2010.

Koulutuksen maksuttomuutta on perusteltu tasa-arvosyillä. Ulkomaalaisten maksutonta koulutusta moni on kuitenkin pitänyt pelkkänä hyväntekeväisyytenä, koska koulutus vaatii aktiivista markkinointia ja rekrytointia. Ulkomaisia opiskelijoita ei ole paljon, mutta heidän määränsä on kasvamassa ja vieraskielinen opetus on kallista. Kaikki ulkomailta Suomeen opiskelemaan tulevat eivät kuitenkaan ole varattomia, ehkä jopa päinvastoin. Silti lukukausimaksut voisivat vähentää ulkomaalaisten halua tulla Suomeen. Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia ulkomailta tulleista opiskelijoista ei ole valmis maksamaan koulutuksesta.

Suomi on korkeassa kurssissa koulutusmaana eikä ainoastaan Pisa-menestyksen vuoksi. Suomea arvostetaan koulutus- ja opettajankoulutusmaana, ja koulutus voisi olla menestyvä vientituote. Koulutuksen myynti on maailmalla yksi nopeimmin kasvavista bisneksistä, mutta Suomi on jäänyt siinä sivustakatsojaksi. Esimerkiksi Australiassa koulutuksen vientitulot olivat vuonna 2002 neljä miljardia dollaria ja koulutus oli maan kahdeksanneksi suurin vientitoimiala.

Koulutus sopii erinomaisesti kansainväliseksi kasvutoimialaksi Suomelle. EU:n ulkopuolelta Suomeen opiskelemaan tuleville pieni lukukausimaksu voisi olla perusteltu, jos sen avulla saadaan varoja yliopistoille, mutta ei estetä etevien opiskelijoiden tuloa Suomeen.

Hannu siis antaa lopussa myöntymyksensä "pienelle" lukukausimaksulle EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. YLIOPISTO-opiskelijoille.

Hyssälällä oli huoli myös ammattikorkeakouluista jotka vetävät pitkääsiimaa pitkin Länsi-Afrikkaa saadakseen luokat pullistelemaan. Hannu puhuu yliopisto-opiskelijoista, mutta myöntää että olisihan se kiva jotain muodollista korvausta saada. Kunhan emme karkoita eteviä opiskelijoita rajoiltamme.

Mikä siis Hyssälän lausunnossa olikaan Hannun mielestä vikana? Veikkaan ettei mikään, mutta tämä oli mainio paikka päästä lyömään rintaansa ja karjahtaa ammattiliiton lehdessä NURKKAKUNTAISUUTTA JA ULKOMAALAISVASTAISUUTTA VASTAAN! KREEGAH HANNU BUNDOLO!

Hannu, huomio. Ulkomaalainen opiskelija vie AINA paikan joltain muulta, vaikka maksaisikin siitä. Koulutus ei ole rajaton luonnonvara. Se on tuote jota tuotetaan polttamalla rahaa. Hannukin tajuaa varmasti että rahaa on rajallinen määrä. Se on vain käytännöllistä unohtaa silloin tällöin. Ainakin jos on oma lehmä ojassa tai tilaisuus poseerata säihkyvässä moraalihaarniskassa.

Kirjoitin jo taannoin koulutusresurssin rajallisuudesta. Pelkäsin vääntäväni rautalankaa. Onneksi Hannu osoittaa ettei asia olekaan niin selvä kuin tyhmempi voisi luulla.

Fiskaalisen faktan lyttääminen moraalisesti paheksuttavana osoittaa että Hannunkin tapulissa asuu avaruuslepakko.

Hannu näkee koulutuksessa bisnestilaisuuden. Visio ja malli on valmiina. Ja tuotehan on tutkitusti priimaa. Ihan tarkkaan ottaen miten koulutusta viedään (siis sillä tavalla että siitä saadaan ihan oikeaa rahaa käteen) jää Hannulta täsmentämättä, mutta ehkä se selviää vielä.

Koulutus maksaa rahaa. Koulutuksemme on huippulaatua. Nyt jaamme sitä ilmaiseksi niille jotka vain kehtaavat tulla hakemaan. Jaamme siis puhdasta rahaa pois ilman vastinetta. Tästä ei kyllä bisnes voi kuin parantua, sen verran paska konsepti tämä nykyinen on. Nykymallia Hannu perustelee työvoiman tarpeella, joka tyydytettäisiin kätevästi kouluttamalla ulkomaalaisia ihan itse. Tässä kohtaa ei liene sopivaa muistuttaa että Suomessa englanniksi koulutettu huippuosaaja karistaa maamme tomut jalkineistaan heti kun paperi on kädessä. Mutta jos vain jatketaan näin, varmasti jokunen pyllynpyyhkijäkin jää haaviin. Ihan varmasti. Suomen huikea palkkataso ja reilu verotus takaa tämän. Ja Elvis elää.

Kautta Nigerian peräkyliä haalittujen näennäisopiskelijoiden niputtaminen Suomen kiistämättä tarvitsemien ulkomaisten opettajien ja tutkijoiden kanssa on huima ajatuskuperkeikka. En tiedä mitä aineita Hannu käyttää mutta minä haluan samoja.

Ja kuinka paljon Suomen potentiaalista hittivientituotetta arvostetaan ulkomailla? 60% ei maksaisi siitä pesoakaan.

Hannun markkinatutkimus nojaa ilmaiskappaleiden jakeluun. Kertokaa joku talousihminen mikä tämän ajattelun fundamentaalinen vika on. Mä en jaksa.

Kasvunäkymien maalaaminen sopii Hannun toimenkuvaan, koska hän ei puhu lehden pääkirjoitussivulla opettajana, veronmaksajana tai edes kansalaisena. Hän puhuu ammattiliiton palkkarenkinä. Virastot ja yliopistojen laitokset pullistelevat byrokraatteja ja tutkijoita jotka näkisivät mielellään tällaisen kasvun poikivan heille sitä samaa mitä kaikki toivovat: hohdokkaita työtilaisuuksia, nimeä ja kunniaa, palkintoja, tunnustusta.

Mitä tästä suodattuu lattiatason kouluille ja niiden oppilaille - suomalaisten veronmaksajien lapsille?

Nada. Zip. Zero. Bupkis. Nothing. Ei mitään. Korkeintaan enemmän ja enemmän käytävillä hiippailevia ulkomaalaisia jotka tekevät oman ohjelmointinsa mukaista työtään - ottavat sen mikä ilmaiseksi tarjotaan, jättämättä maahamme mitään muuta kuin hitaasti vajenevan kassan ja laajenevan kansainvälisen toiminnan synnyttämän jatkuvan lisäresurssin tarpeen.

Ajatus rahaksi muutettavasta koulutusosaamisesta on kylläkin kiehtova. Jos nyt jätetään tulevaisuuden potentiaaliset miljardivoitot sivuun hetkeksi ja ajatellaa aivoilla. Niillä toisilla aivoilla joita pidetään päässä, siis.

Muutetaan koulutus rahaksi myymällä koulutuksen ylikapasiteettia ulkomaalaisille markkinahintaan. Tuotot käytetään koulutuksen ylläpitoon ja kipeästi kaivattuihin perusinvestointeihin, alkaen vaikkapa homeisten koulurakennusten korjaamisesta ja kouluruokailun parantamisesta.

Jos tuote ei käy kaupaksi ja ne 60% jäävät tulematta, tiedättekö mitä? Suomi säästää selvää rahaa. Ainoa häviäjä on sellainen oppilaitos - ammattikorkea tai yliopisto - joka joutuu lopettamaan tarpeettomia toimintojaan maksukykyisten ulkomaalaisopiskelijoiden tai ilmaiseen koulutukseen oikeutettujen suomalaisten puutteessa. Oikeastaan oppilaitoksetkaan eivät häviä yhtään mitään, koska varat voidaan suunnata todellisen tarpeen mukaan. Ja jos kysyntä kerrassaan tyrehtyy, joudutaan toteamaan että systeemissä on kuin onkin ollut ilmaa ja kuollutta kasvustoa joka sietääkin leikata pois.

Näin vapautuvan rautaisen ammattitaitoisen hallinto- ja opetushenkilöstön ei liene mikään ongelma löytää palkitsevaa työtä. Hehän voivat vaikka täyttää ne paikat jotka saapumatta jääneet ulkomaalaiset jättivät täyttämättä. Ja jättävät tällä hetkelläkin.

Mutta Hannu on liiton renki. Hän ei ajattele Suomen etua, vaan työnsä mukaisesti palkkansa maksajan etua. Liitto ei voi koskaan myöntää että koulutuskaan ei voi vain rajattomasti kasvaa, ja että kerran perustetusta oppilaitoksesta tai opiskelupaikasta pitää osata luopua, jos sitä ei tarvita.

Rasismia siellä, rasismia täällä, rasismi se hyppii 8-vuotiaan ruumiin päällä

2009-08-27T14:29:00.005+03:00

Muistatteko sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän? Hän sai kuulla olevansa ulkomaalaisvastaisuuden airut kun kyseenalaisti ulkomaisten opiskelijoiden koulutamisen Suomessa ilmaiseksi, kun samaan aikaan suomalaisia nuoria syrjääntyy kotisohvalla ilman opiskelupaikkaa.

Tiedättehän Hommafoorumin? Se on maahanmuuttokriittinen ja monikulttuurikriittinen keskustelupalsta. Jotku keskustelijat saattavat olla rasistejakin. Niinpä YLEX uutisoi: Hommafoorumi on rasistinen keskustelupalsta.

Opettajatkin voivat olla rasistisia - tai rasisteja, uutisen versiosta riippuen. Yleisradio:

Opettajat käyttäytyvät suomalaisessa koulussa välillä rasistisesti. Vaikka opettajan tarkoitus ei ole olla välttämättä rasistinen, maahanmuuttajaoppilaat ainakin kokevat käytöksen sellaisena.

Ensimmäinen ongelma: voidaanko väittää että x on y, jos todistelu perustuu subjektiiviseen kokemukseen? Vihje: ei todellakaan voi.

Tarkoittaako tämä ettei opettaja voi olla rasistinen tai rasisti? Ei tietenkään.

Opettajien ammattijärjestön OAJ:n mukaan kyse on osin väärinkäsityksistä. Järjestöstä kuitenkin myönnetään, että monikulttuurisuuskoulutusta tulisi järjestää lisää.

Seuraava ongelma: jos rasistisuuden todisteena on maahanmuuttajan subjektiivinen kokemus, kumpaa aletaan muokata: opettajan käyttäytymistä vai maahanmuuttajan tulkintoja?

Vastauksen tietysti tiedämme kaikki. Me muutumme, joustamme, suvaitsemme. Jos mamu kokee rasismia, sitä on. MOT. OAJ:n lausuntohan toteaa että mamu saattaa tulkita tilanteen väärin, mikä on ihan normaalia ja mikä voidaan hoitaa kertomalla mamulle ettei kaikki ole rasismia mikä siltä tuntuu. Mutta heti perään usutetaan monikulttuurisuuskoulutukseen. Näissä koulutuksissa opimme mitä mamuille ei saa sanoa tai miten heidän kanssaan ei saa toimia.

Suomessa kuusi vuotta asunut 22-vuotias Najma Abdirahman nyökkää heti, kun häneltä kysyy, onko suomalaisessa koulussa rasismia tai opettajilla ennakkoluuloja. Abdirahmanin mukaan esimerkiksi kiusaamistapauksissa opettajat usein syyttävät heti maahanmuuttajaa ja suomalainen kiusaaja pääsee pälkähästä.

Väärinkäsitys vai sysimustaa rasismia? Kiusaamistapauksissa on se ikävä puoli ettei pirukaan ota selvää mitä tapahtui, kuka sanoi, kuka teki, ja kenelle. Kaikki valehtelevat. Myös mamut. Voisin jopa sanoa että joillakin ryhmillä ei aina tunnu edes olevan selvää eroa todella ja keksityllä.

Jos myönnetään että väärinkäsityksen mahdollisuus on olemassa, eikö olisi kohtuullista olettaa aina ensiksi että kyse on väärinkäsityksestä? Ei. Koska jos mamusta tuntuu rasismilta, rasismia on.

Lisäksi opettajat usein vähättelevät eivätkä kannusta maahanmuuttajia.

- Joillekin lapsille opettaja on esimerkiksi sanonut, että heidän ei kannata haaveilla lääkärin urasta, sillä sinähän olet maahanmuuttaja. "Ei sinulla pitäisi olla sellaisia odotuksia tulevaisuudesta", opettaja saattaa sanoa, Abdirahman kertoo.

On väärin lytätä lapsen unelmat. Aikuisen ja opetajan tilannetajun ja empatian pitäisi olla sillä tasolla ettei haaveita murskata. Ja jokaisen kohdalle lienee osunut ainakin yksi opettaja joka todellakin nauttii sadistisesti toisten alistamisesta, vähättelystä ja nollaamisesta.

Mutta että mamun kohdalle sellainen sattuu niin usein...

Kyselläänpä keskiverto mamupitoisessa luokassa oppilaiden tulevaisuuden suunnitelmia. Jarkkokyllikki ja Pirjoheikki mutisevat "emmätiä, lukioon kai" eikä kepilläkään saa ulos mitään konkreettisia urasuunnitelmia. Hassanhassan ja Abdulabdul aikovat lääkäriksi, mutta Mohamedmohamed vain ammattiurheilijaksi.

Keskuudessamme elää kulttuuri jossa kynttilää ei laiteta vakan alle. Pojat, ja miksei jotkut onnekkaat tytötkin, kasvatetaan uskomaan itsestään vaikka mitä. Jos unelmat eivät materialisoidu esimerkiksi, sanotaan nyt vaikka huonon kielitaidon, laiskuuden tai riittämättömien henkisten resurssien vuoksi, syy pitää löytää jostakin. Ja syyhän löytyy katedeerin takana kyykkivän rasistin pikimustasta rasistin sielusta. Tai yhteiskunnan piilorasismista. Ihan kaikesta, paitsi oppilaan omasta puserosta.

Realiteettien myöntäminen itselleen ja perheelleen on kova paikka. Kaikista ei tule lääkäreitä. Tai ammattifutareita. Opettajan tulee selvittää oppilaalle mitä tällaisen unelman tavoitteleminen oppilaalta edellyttää. Joskus niin selkeästi ettei se enää tunnu mukavalta. Joten... opettaja käyttäytyy rasistisesti.

Rasistista nimittelyä ei tiedosteta

Abdirahmanin kokemukset ovat kuin suoraan YLE Uutisten viime viikolla tekemästä asenne-kyselystä. Kyselyssä monikulttuuristen kohtaamispaikkojen toiminnanjohtajat ympäri Suomen kertoivat maahanmuuttajien kokemuksia rasismista tämän päivän Suomessa. Kouluista mainittiin muun muassa, että rasistista nimittelyä ei tiedosteta, yläkouluun siirryttäessä kiusaamisesta ei enää puhuta ja opettajista jotkut käyttävät edelleen rasistisia ilmauksia.

Tähän kaivataan kipeästi esimerkkejä. Kyse on siis ilmeisesti oppilaiden keskinäisestä nimittelystä? Kaikki Suomen koululaiset ovat joko homoja tai huoria, jotkut molempia, jos tämä on kiinni toisten nimittelystä. Nimittelystä tiedetään. Jos sitä havaitaan, asiaan puututaan. Näin toimii jokainen palkkansa arvoinen opettaja. Sitä mitä ei kuulla, ei tiedosteta. Sille mitä ei tiedosteta, ei voida tehdä mitään. Kuinka usein haastateltua on nimitelty avoimesti opettajan läsnäollessa? Kiusaaminen tapahtuu piilossa. Kiusaaminen on suuri ongelma. Kaikki Suomen liian lihavat, liian laihat, liian erilaiset yms voisivat myös kääntää tilanteen opettajan lihava-, laiha- tai erilaisuusvastaisuuden syyksi. Mutta vain maahanmuuttajat osaavat osoittaa täsmälleen mikä kouluissamme menee pieleen. Kun mamu sanoo rasismia on, sitä on. MOT.

Opettajien rasistisista ilmauksista haluaisin kuulla kernaasti lisää. Ensin haluaisin kuitenkin kuulla että mitä ihan tarkkaan ottaen se rasismi on, ja mistä tunnistaa rasistisen ilmauksen. Onko jossain ladattavissa lista asioista ja sanoista joita mamuille ei saa sanoa, nimistä joilla mamuja ei saa kutsua? Onko kyse siitä että opettaja on kutsunut jotakuta neekeriksi? Tai joksikin muuksi?

Ilman esimerkkejä ja todisteita tämäkään uutinen ei ole sen virtuaalipaperin arvoinen jolle se on virtuaalipainettu. Tämä havainto vahvistuu, kun kuulemme asiantuntijan ääntä:

Rasismia lasten ja nuorten arjessa tutkinut tutkija Anna Rastas Tampereen yliopistosta ei ole yhtään yllättynyt opettajien keskuudessa piilevästä rasismista.

- Koulutan paljon opettajia ja olen kohdannut semmoisia asenteita, toimintatapoja tai puhetapoja, jotka mielestäni ovat olleet rasisisia, Rastas sanoo.

Rastaan mukaan suurin ongelma piilee siinä, että opettajat eivät tunnista rasismia. Kouluissa ei siis tiedetä, miten maahanmuuttaja kokee opettajan sanat.

- Suomessa on paljon opettajia, jotka eivät ole joutuneet pohtimaan rasismia omassa elämässään ja jotka eivät ole törmänneet näihin asioihin opettajankoulutuksessakaan, Rastas sanoo.

Minua ei yllätä ettei Rastasta yllätä. Hommafoorumilla on ketju aiheesta Anna Rastas. Itse en kommentoi enempää asaa tai ihmistä jonka työtä en pidä vakavasti otettavana. Lukekoon itse se joka haluaa.

Monikulttuurista koulutusta tarvitaan

Opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi ei pidä opettajien rasismia suurena ongelmana. Kangasniemi uskoo, että kyse on osin väärinkäsityksistä. Kangasniemi kuitenkin myöntää, että monikulttuurista lisäkoulutusta tarvittaisiin opettajille.

- Kaikista meidän vaatimuksista huolimatta työnantaja ei satsaa tämmöisiin asioihin. Ehkä tänä päivänä jo vähän opettajankoulutuksessa kiinnitetään tällaisiin asioihin huomiota, mutta ei kaksikymmentä vuotta sitten ollut tällaista olemassaakaan, Kangasniemi sanoo.

Kuka sitä koulutusta tarvitseekaan? Miten opettajan täytyy muuttaa olemustaan, ulosantiaan ja ajatteluaan sellaisen ihmisryhmän vuoksi joka on vaikuttanut maassamme jo lähes 20 vuotta? Ja ihan tarkkaan ottaen mistä ryhmästä Kangasniemi mahtaa puhua? Ei kai Erkki vihjaa että jokin ryhmä olisi Suomen "perinteisiä" monikulttuurisia ryhmiä alttiimpi väärinkäsittämään ja loukkaantumaan?

Ei tarvitse vastata.

Somalitaustaisen Nadma Abdirahmanin mielestä suomalaisten pitäisi kuitenkin jo alkaa olla tottuneita ulkomaalaisiin. Opettajan taholta tottumattomuus on vieläkin kummallisempaa.

- Opettaja on niin kuin poliisi tai vartija. Sellaisia ihmisiä, joilta ei odota, eikä halua rasismia. Opettajan tai poliisin rasismi on pahempi kuin vain jonkun kadulla kulkevan ihmisen. Opettajan pitäisi olla se, joka tekee reilua peliä tässä maailmassa, Abdirahman jatkaa.

Ilman konkreettisia esimerkkejä ja todisteita tästä opettajissa ilmenevästä rasismista en voi kuin todeta että Nadma (vai Najma?) on ihan oikeassa. Epäilen kuitenkin ettei Nadma kykene antamaan minua tyydyttävää vastausta kysymyksiin: mitä on rasismi, kuka on rasismi, mistä rasismin tunnistaa, miksi juuri se on rasismia?

Se on aivan satavarmaa että se joka Suomessa kaikkein vähiten osaa vastata näihin kysymyksiin on Anna Rastas.

Nadma/Najma ei ole tilanteessa suinkaan yksin. Erittäin mielenkiintoisen filmin perusteella rasismia on joka paikassa, kaikki ovat sitä kokeneet, mutta kysyttäessä kukaan ei osaa sanoa mitä se on tai miten sen tunnistaa. Ainoa mistä oollaan yhtä mieltä on että rasismiin pystyy vain valkoinen ihminen, ja sen kokee vain tumma ihminen.

Aika rasistista.

Katsokaa ja kuunnelkaa. Tämä pätkä opettaa enemmän kuin tuhat Rastaan seminaaria rodullistavasta katseesta.

... and Education for All

2009-08-26T19:53:00.009+03:00

Kaikkien nettinatsien suosikkikirjailija JRR Tolkien kirjoitti kuinka kääpiöt kaivoivat ahneuksissaan liian syvälle Khazad-Dumin kaivoksessaan ja herättivät syvältä maan alta siellä lepäävän pahan, Balrogin, joka teki lopun kääpiöiden Morian valtakunnasta.

Tämän viikon uutiset herättävät epäilyksen että joku, mahdollisesti Musiikkitalon urakoitsija, on kaivanut liian syvälle Töölönlahden rannassa ja herättänyt valottomassa ja hapettomassa luolassaan torkkuneen avaruuslepakoiden lauman, joka nyt mellastaa vapaana maassamme, antaen toinen toistaan mielipuolisempia lausuntoja oikealle ja vasemmalle.

Ei liene mikään uutinen että avaruuslepakoiden (eng. Moon Bat) esiintymistiheys Arkadianmäen Sirkuksessa on suuri. Paikallinen kanta on kuitenkin pysynyt suhteellisen hyvin kurissa, koska äänestäjillä kaikesta huolimatta on jonkinlaiset aivot, eikä mitä hyvänsä horinaa katsota hyvällä omienkaan riveistä. Todellinen emäsuoni on paikallistettavissa SYL:iin, Suomen Ylioppilaskuntien Liittoon, tarkemmin sanottuna sen johtoportaaseen. Opiskelijapoliitikkoja eivät näytä koskevan kansanedustajia ja ministerejä sitovat rajoitteet, joten kun opiskelijabroileri avaa suunsa, odottaa sopii ihan mitä tahansa. Eikä tällä viikolla ole ollut puutetta hämmennyksestä ja häpnadista.

Muistanemme kaikki tämän ikävän uutisen: Suomea, joka tekee parhaansa profiloituakseen koulutuksen suurvallaksi, käytetään sumeilematta hyväksi. Jopa vilppiin turvautuen.

Ulkoministeriö epäilee, että Hämeen ammattikorkeakouluun (Hamk) loppukesällä lisähaulla hankittujen 130 afrikkalaisen opiskelijan pätevyyttä ja motivaatiota tulla Suomeen ei ole ehditty kunnolla tarkistaa.

Kesän aikana länsiafrikkalaisia on hakenut runsaasti myös muihin Suomen ammattikorkeakouluihin.

Jopa yli puolet Suomen Nigerian-suurlähetystössä kesä–heinäkuussa käsitellyistä opiskelijoiden oleskelulupahakemuksista sisälsi väärennettyjä liiteasiakirjoja kuten todistuksia.

Pääosin hakijat olivat kotoisin Nigeriasta ja Ghanasta, mutta myös Kamerunista ja Gambiasta.

Ei liene yllätys kenellekään jolla veri kiertää päähän asti että kun ilmaista jaetaan, ottajia on. Kun ilmaiseksi jaetaan priimaa, maailman parasta koulutusta, ottajia on tungokseksi asti. Ja kun sinne ilmaiseen tullaan oikein paikan päälle hakemaan ja järjestämään pääsykokeita, ovenkamanat natisevat. Ja kun kilpailu on kovaa, neuvokkaimmat fuskaavat. Ainakin maassa jossa pääelinkeino, pääasiallinen ajanviete, toiseksi merkittävin vientituote ja kansallinen tapa tuntuu olevan ns. apinan koijaaminen. Kuten Nigeriassa. Enkä malta olla lainaamatta halpamaisesti Helsingin Sanomien terävintä kynää, Katja Marteliusta, joka totesi että

Ollaanko tässä enää siinä asemassa, että on varaa nirsoilla? Luulisi pikemminkin, että työministeri olisi nigerialaisia vastassa Helsinki-Vantaalla ja puristaisi jokaisen kättä henkilökohtaisesti, ilon kyyneleet silmissään.

No niin, tavalla tai toisellahan ne tulijat on valikoitava, joten miksei sitten vaikka niin että nohevimmat fuskaajat saavat palkinnoksi ilmaisen koulutuksen, englanniksi, Suomessa, veronmaksajien rahoilla, ja voivat sitten mennä etsimään onneaan mistä tahansa englanninkielisestä maasta. Suomihan ei sellainen ole, joten eipä voi opiskelijoita syyttää siitä että lähtevät.

Ilmiselvä kysymys onkin että mitä vitun järkeä on kouluttaa ilmaiseksi ulkomaalaisia ulkomaan kielellä Suomessa veronmaksajien rahoilla, että he voisivat hakeutua hyviin työpaikkoihin jossain muualla. Tähän kysymykseen liittyvätkin viikon avaruuslepakkobongaukset mediassa.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä pohtii mielestäni ihan aiheesta vievätkö ulkomaalaiset opiskelijat suomalaisten nuorten opiskelupaikkoja.

Ministeri Liisa Hyssälä (kesk.) kysyy, ottaako Suomi liikaa ulkomaalaisia opiskelijoita yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin.

- Katson tätä työttömyyden ja syrjäytymisen näkökulmasta, hän perustelee pohdintaansa Verkkoapilalle.

... Korkeakouluja houkutellaan rahakannustimin hankkimaan ulkomaalaisia opiskelijoita. Hyssälä aprikoi, onko tässä menty liian pitkälle, jos kotimaan nuoret jäävät ilman opiskelupaikkaa.

Suomen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelee 12 500 ulkomaalaista. Opetusministeriö korjasi luvun tänään. Eilen, tiistaina, ministeriön virkamies kertoi Verkkoapilalle, että luku olisi 15 000.

Järki sanoisi että opiskelupaikkojen määrä mitoitetaan kysynnän mukaan. Tyhjiä paikkoja ei pitäisi olla, koska jos ei ole opiskelijoita, ei opetetakaan. Tietenkään ei kannata purkaa kerran pystytettyä infraa ja osaamista, joten kausittaisen vaihtelun tasoittaminen ulkomaalaisilla opiskelijoilla olisi oikein järkevää. Samalla saataisiin katettua opiskelumaksuilla suomalaisen koulutuksen kroonista rahapulaa, joka ilmenee mm homehtuvina rakennuksina ja kasvavina ryhmäkokoina.

Mutta ulkomaalaisia koulutetaan siis ilmaiseksi. Koska tässä ei normaalilogiikalla ajateltuna ole mitään järkeä, täytyy sukeltaa avaruuslepakon hämärään tapuliin selvittääkseen miksi näin tehdään, ja miksi se on hieno juttu.

Mainittakoon ja korostettakoon että koulutus todellakin on parasta apua, oli vaiva lähes mikä hyvänsä. Jos hilloa ja kapasiteettia on, olisi todella mahtavaa kouluttaa koko maailman lapset ja nuoret suomalaiseen malliin. Kuitenkin olen muista uutisista ollut päättelevinäni että juuri paraikaa puitavaan budjettiin kaivataan 13 000 000 000 euroa lisää, ja se joudutaan lainaamaan ulkomailta.

Pidän siis osoitettuna että hilloa ei ole. Purkin kansi siis kiinni. Eikö? EI!

Jussi Rauvola, opiskelijajärjestö SYL:n puheenjohtaja

”Lukukausimaksukokeilu EU/ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille tulee ilman muuta poistaa. Suomessa on moneen kertaan koeteltu poliittinen linjaus siitä, että koulutuksen tulee olla tasa-arvoista ja siten maksutonta. Autonomia tarkoittaa itsehallintoa. Siksi yliopiston hallituksessa pitää olla enemmistö yliopistoyhteisön sisäisillä jäsenillä. SYL on esittänyt, että heitä olisi yksi enemmän kuin ulkopuolisia jäseniä.”

Paitsi että koulutuksen ilmaisuus ja tasa-arvoisuus on puolihuolimattomasti ulotettu koko muuhun maailmaan, eikä pelkästään suomalaisten veronmaksajien lapsiin, samainen Rauvola on sitä mieltä että ulkomaalaisten subjektiivisen oikeuden ilmaiseen koulutukseen Suomessa kyseenalaistaminen on, tadaa, ulkomaalaisvihamielisyyden lietsomista.

Luulisi että Rauvola on valitettava yksittäistapaus, mutta pahempaa kuuluu. Aamulehden mukaan opiskelijajärjestöt laidasta laitaan paheksuvat Hyssälän lausuntoa:

Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto tyrmäsi Hyssälän väitteen muistuttaen, että suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä opiskelijavalinnat tehdään tasapuolisten valintakokeiden perusteella. Tällöin myös suomalaisilla nuorilla on tasavertainen mahdollisuus hakea opiskelemaan.

Kokoomusopiskelijoiden mielestä suomalaisiin korkeakouluihin on saatava lahjakkaimmat ja pätevimmät opiskelijat kansallisuuteen katsomatta.

Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Katri Nokela oli puolestaan ällistynyt Hyssälän rajoittuneesta käsityksestä nuorisotyöttömyyden monimutkaisesta kokonaisuudesta.

- Hyssälä sysää nuorisotyöttömyyden ulkomaalaisten opiskelijoiden viaksi. Tämä osoittaa tietämättömyyttä, ja on tulkittavissa suorastaan ulkomaalaisvastaiseksi, Nokela sanoi tiedotteessa.

Onhan se huomaavaista että suomalaiset ovat sentään samalla viivalla muun maailman hakijoiden kanssa. Viiden miljoonan suhde yli kuuteen miljardiin on kuitenkin sellainen että jos täydellinen koulutuksen tasa-arvo jonain päivänä toteutuu, Suomen kouluissa ei opiskele yhtä ainoaa suomalaista nuorta.

Ulkomaalaisvastaisuudella polttomerkitty Hyssälä saa kiittää onneaan siitä ettemme elä 1600-luvulla. Pikkutyttö on todistanut Hyssälän eukon lentäneen noitasapattiin ilkamoimaan alasti pimeyden prinssin kanssa, joten ei kun roviolle.

Demaripolitrukki sentään muistaa mainita sen mikä Hyssälällä kai viran puolesta oli suurin murhe: ilman opiskelupaikkaa jäävien suomalaisnuorten tilanne.

Rauvola/SYL kertoo:

SYL:n mukaan syrjäytyneitä suomalaisnuoria ei voi asettaa vastakkain ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa, sillä tällaiset nuoret eivät muutenkaan kilpailisi korkeakoulupaikoista ulkomaalaisten kanssa.

Ulkomaalaisten opiskelu Suomessa ei siis ole keneltäkään pois. Tähän viitannee myös demaripolitrukin laittamaton lausunto "rajoittuneesta käsityksestä nuorisotyöttömyyden monimutkaisesta kokonaisuudesta." Suomalainen syrjäytyjä ei ole kinuamassa ammattikorkeakoulupaikkaa joka menee sitten ulkomaalaiselle. Opetusministeri Henna Virkkunenkin kiirehti tyrmäämään Hyssälän lausunnon:

Virkkunen puolestaan muistuttaa, että erityisesti suomalaisissa ammattikorkeakouluissa on useita sellaisia koulutusohjelmia, jotka eivät yksinkertaisesti kiinnosta suomalaisia.

- Ammattikorkeakouluista jäi tänäkin vuonna täyttämättä 1500 opiskelupaikkaa, koska hakijoita ei ollut riittävästi. Näihin ohjelmiin haetaan täydennyshaulla opiskelijoita laajasti myös ulkomailta, Virkkunen muistuttaa.

Koska lukijani ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin linkkaamieni uutispalveluiden ja lehtien lukijat, puhumattakaan näiden medioiden lähteinään käyttämistä opiskelijapoliitikoista, en viitsi vääntää rautalankaa. Vastaan perinteisellä dialogimallilla keskeisiin kysymyksiin.

- Onko oikein kouluttaa ilmaiseksi muita kuin omaa porukkaa?
- On, jos siihen on resursseja ja halua. Halua on, resursseja ei. Näin siis vastaus kysymykseen on ei.

- Kun kuitenkin koulutetaan, onko ulkomaalaisen paikka pois suomalaiselta?
- Tietysti. Opiskelijapoliitikonkin pitäisi ymmärtää resurssien rajallisuuden käsite. Koulutuskapasiteetti pitää saattaa kohtaamaan kysyntä, eikä toimia niin että ylitarjonta hoidetaan kasvattamalla kysyntää samalla kun toisessa päässä kenttää tarjotaan eioota. Koulutus on sikäli kuin mikä tahansa yhteiskunnan toiminto - se syö rahaa ja paskantaa (toivon mukaan) yhteistä hyvää. Kun raha käytetään tarpeettoman toiminnan tekohengittämiseen, sitä ei riitä todelliseen tarpeeseen.

- Onko näin ajatteleminen ulkomaalaisvastaisuutta?
- Se että vastustaa ulkomaalaisten ilmaista kouluttamista suomalaisten nuorten maatessa kotona syrjäytymässä ilman soveltuvaa koulutuspaikkaa voidaan tietysti leimata ulkomaalaisvastaisuudeksi - hehän ovat ulkomaalaisia. Mutta samalla logiikalla rottien pitäminen pois viljalaarilta voidaan leimata jyrsijävastaisuudeksi. Tai sadetakin pitäminen vesivastaisuudeksi. Tosiasiassahan halutaan vain suojella satoa ja pysyä kuivana. Oman jälkikasvun ajatteleminen ennen vieraiden mukuloita on lajia säilyttävä biologinen ominaisuus, jota perinteisesti on pidetty oikein hyvänä juttuna. Mutta avaruuslepakko onkin evoluution umpikuja, joka itse työntää munansa alas pesästä ja laittaa ulos kyltin - CUCKOOS WELCOME - WE SPEAK ENGLISH. Avaruuslepakko ei kynnä eikä kylvä, se lentää sirittäen ympyrää luottaen rikkinäiseen tutkaansa. Kun se törmää seinään, putoaa maahan siipi poikki ja joutuu ketun ruoaksi, se ei yllätä ketään. Paitsi hänet itsensä.

- Minkälaista koulutusta samalla rahalla sitten pitäisi tarjota?
- Siinäpä haaste. Sanoisin jopa että ministerien ja opiskelijajärjestöjen kannattaisi käyttää aikansa ja energiansa juuri tämän kysymyksen pohtimiseen. Ainakin poliitikoille ja virkamiehille jopa maksetaan palkkaa siitä hyvästä että tekisivät jotain tällaisille selkeille yhteiskunnallisille ongelmille.

(Mahdollisesti) urospuolinen avaruuslepakko luontaisessa ympäristössään. Villi tuijotus kertoo otsaluun takaisesta kuumeisesta kamppailusta todellisuutta vastaan.

---

Tajusin Yrjöperskeleen kirjoittaneen samansuuntaisesta ihmis(?)lajista, mitätöijistä. Kannattaa lukea, kuten Ykää aina.

OPH:n raportti, osa 4: Maahanmuuttajaoppilaiden määrästä ja koulujärjestelmän keskeisimmästä kehittämisalueesta

2009-08-14T13:25:00.006+03:00

Tämän luvun otsikko on melkoinen, mutta se on perusteltu. Kun pääsemme loppuun saakka, monella lukijoista pyörivät sukat jalassa. Joten istukaa tukevasti.

Maahanmuuttajanuorten määrää peruskoulun päättöluokalla (= ysillä) käsittelevä luku on lyhyt. Mielenkiintoisia ovatkin tuon luvun tietojen perusteella tehdyt johtopäätökset - raportin kirjoittajien ja omat. Veikkaan että luvun luettuaan jokaisella on ainakin jokin johtopäätös mielessään.

Nyt tulee numeroita, joten tarkkana. Muistakaa myös tarkistaa suoraan lähteestä, ettei koko homman uskottavuus kaadu pikku fiboihin tuolin ja näppiksen välissä.

Peruskoulujen yhdeksäsluokkalaisista oli koko maassa ajanjaksolla 1996–2006 äidinkieleltään suomenkielisiä 93 prosenttia, ruotsinkielisiä runsaat viisi prosenttia ja muuta kieltä puhuvia kaksi prosenttia. Muuta kuin suomea tai ruotsia puhuvista eli käytännössä maahanmuuttajataustaisista nuorista lähes puolet asui Uudenmaan maakunnassa, joka kymmenes Varsinais-Suomessa ja joka 15:s Pirkanmaalla. Muiden maakuntien osuudet vieraskielisistä nuorista vaihtelivat vajaasta prosentista kolmeen ja puoleen prosenttiin. Suurin suhteellinen vieraskielisten osuus oli Uudellamaalla ja pienin Etelä-Pohjanmaalla. Pääkaupunkiseudun neljässä kunnassa asui 42 prosenttia koko maan vieraskielisistä yhdeksäsluokkalaisista.

Nyt varastan tähän kuvan suoraan OPH:n pdf-tiedostosta sivulta 58. Nuo pallukat ovat kivoja.

Vieraskielisten 9.-luokkalaisten määrän ja suhteellisen osuuden (kaikista yhdeksäsluokkalaisista) kehittyminen vuosina 1996–2006 koko maassa

Kasvua on, tietynlaista keskittymistä myös kieltämättä huomattavissa. Nuo pallot ovat kyllä aivan sairaan isoja. Maahanmuuttajanuoria on siis pakko olla todella paljon. Mutta missä luuraavat kylmät numerot? Koko ajan puhutaan suhteellisista osuuksista, prosenteista. Mutta prosentit eivät käy koulua. Kuinka paljon maahanmuuttajanuoria siis on päättöluokalla?

Kuviosta ilmenee, että määrä ja suhteellinen osuus ovat lähes 2,5-kertaistuneet ajanjaksolla 1996–2004. Tämän jälkeen vuosittainen määrä on tasaantunut vajaaseen 1 800 oppilaaseen ja noin 2,5 prosenttiin kaikista yhdeksäsluokkalaisista.

Käytetää sitten tätä 2,5%:ta ikäluokasta. Kymppiluokkalaisista 2 tai 2,5% on niin pieni lukumäärä ettei sitä juuri kannata pohtia.

Tutkimuksessa käytetty Tilastokeskuksen viimeisin tieto, joka on vuodelta 2006:

Yhdeksäsluokkalaisia kokonaisaineistossa: 65782. Tämä on siis koko ikäluokan koko. Näin suurilla pääluvuilla erilaiset tutkimuksessa mainitut poikkeamat eivät juuri tunnu missään. (Jos olet tilastoanaalikko, kiistä toki.)

Kymppiluokkalaisia kokonaisaineistossa: 1327. Hyvin pieni määrä siis, eivätkä sadankaan oppilaan muutokset suuntaan tai toiseen vaikuta koko 9+10-luokkalaisten määrään juurikaan.

Yhteensä päättöluokkalaisia siis: 67109. Koska olen suurpiirteinen, käytän laskuissani tästedes pyöreän kaunista lukua 67100.

(Mainittakoon että Tilastokeskuksen vuotta 2008 koskevat luvut kertovat peruskoulun yhdeksännellä luokalla olevan 65831 ja kympillä 1295 oppilasta.)

Sovelletaan lukua 67100 edellä mainittuihin prosenttiosuuksiin.

Äidinkieleltään muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä: 2,5% = 1677.

Näistä "lähes puolet" Uudellamaalla: 50% = 838, tai siis vähän alle. Olisiko 800?

Pääkaupunkiseudun neljässä kunnassa (oikeastaan kolmessa, koska Kauniaisissa ei asu porukkaa juuri muutenkaan mitenkään Hki-Vantaa-Espoo-kolmikkoon verrattavia määriä, saati sitten ysi/kymppiluokkalaisia, saati sitten 9/10-lk mamuja) 42% = 704.

Uudellamaalla siis vähän alle puolet kokonaisuudesta, pääkaupunkikunnissa 42% kokonaisuudesta. Nämähän ovat aika lähekkäisiä osuuksia. Olisiko noin että Uudellamaalla maakunnassa ei juurikaan asu maahanmuuttajanuoria, vaan lähes kaikki asuvat pääkaupunkiseudulla. Oliko tämä yllätys jollekin? Edellä nähdystä pallukkakuvasta voidaan todeta että maahanmuuttajuus on urbaani ilmiö. Joten voitaisiinko unohtaa pötypuheet "Varsinais-Suomesta, Uudestamaasta ja Pirkanmaasta"? Emmehän ole lapsia. Suur-Helsinki, Turku ja Tampere ympäryskuntineen. Sinne ne mamut menneet on.

Ikäluokassa on siis noin 1600-1800 maahanmuuttajanuorta. Näin moni per vuosiluokka (plus vähän päälle joka vuosi, niin kauan kuin nykyisen muotoinen maahanmuutto jatkuu) mahdollisesti osallistuu siis S2-, oman kielen ja osaltaan oman uskonnon opetukseen. Näin monesta valikoituvat ne prosentti osuudet jotka eivät pääse jatkoon peruskouluopintojen jälkeen. Näistä 1600-1800:sta oppilaasta vuosittain valikoituvat ne jotka vaativat lisähuomiota koulun nivelvaiheissa. Neljäsosahan heistä ei tarvitse S2-opetusta, joten jäljelle jää 1200-1350 jotka tarvitsevat.

Nämä 1200-1350 oppilasta jakautuvat ympäri maata epätasaisesti, mutta jakautuvat kuitenkin. Sinänsä merkittävä määrä oppilaita kokonaisuutena, mutta hyvin pieniksi määriksi hajautuneina. Paitsi pääkaupunkiseudulla, jossa S2-tarjontaa kaipaa jotakuinkin 500-570 oppilasta.

Lukuunottamatta joitakin suurten kaupunkien alueita maahanmuuttajanuorten ongelmat eivät siis juurikaan kosketa koulujamme. Saman katon alle koottuna S2-tarve voitaisiin tyydyttää pääkaupunkiseudulla yhdellä suurehkolla yläasteen koululla. Näinhän ei tietenkään toimita, mutta se antaa kuvan ongelman mittaluokasta. Tai siis ongelman pienestä mittakaavasta. Toki jokainen nuori on ainutlaatuinen, mutta alle 600 oppilasta pääkaupunkiseudun kaikista yseistä on aika vähän. Koko maassakin siis korkeintaan 1350 päätä.

Verrataan lukua johonkin toiseen tunnettuun ja tunnustettuun ongelmaan, joka koskee koko ikäluokkaa.

(Vuonna 2007) opiskelua ei jatkanut 6 prosenttia peruskoulun päättäneistä. Jatko-opintojen ulkopuolelle jääneiden osuus pieneni 0,5 prosenttiyksiköllä edellisvuodesta.

6% koko ikäluokasta on suuruusluokkaa 4000. Tämä on valtava määrä. Sanoisin että koulutien katkeileminen ja hidastuminen on yksi keskeisiä syitä kenen tahansa vaikeuksiin sopeutua yhteiskuntaan, ei pelkästään niiden maahanmuuttajanuorten jotka tietysti lukeutuvat samaan osuuteen. (Mielenkiintoinen juttu tuosta luvusta 4000: Opettaja-lehti väittää tänään että 4000 oppilasta on 12% ikäluokasta. Selvä virhe siis, mutta Opettaja-lehdessä on ennenkin laskettu väärin...)

Kukaan ei kiistä etteikö maahanmuuttajanuorten koulutus olisi ongelmainen ja vaikea asia. Kukaan ei kiistä ettei Suomessa pysyvästi oleskelevilla lapsilla ja nuorilla olisi oikeus saada käytettävissä olevilla resursseilla parasta mahdollista koulutusta. Joillakin voi tosin olla sellaisiakin ajatuksia että "oma väestö" pitäisi ruokkia/hoitaa/kouluttaa ensin...

Mutta oletteko edellä esitettyjen numeroiden valossa valmiit nielemään Opetushallituksen raportin johtopäätöksen:

Suomen väestön ikärakenteen vuoksi tavoitteena pidetään työperäisen maahanmuuton voimakasta lisäämistä. Toisaalta kuntien palvelurakenneuudistuksen vuoksi pääkaupunkiseudulle (Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa) on tehty ensi kertaa vieraskielisiä koskeva kasvuennuste, joka ulottuu vuoteen 2025 (Vuori 2007). Sen mukaan vuonna 2025 noin viidesosan pääkaupunkiseudun peruskouluikäisistä ennakoidaan olevan maahanmuuttajataustaisia, kun vastaava osuus on nyt kahdeksan prosenttia. Koko väestön osalta nopeasti kasvavina kieliryhminä pidetään Itä-Euroopan, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan sekä Aasian kieliä puhuvia. Edellä mainittujen jo havaittavien trendien ja lähitulevaisuutta koskevien ennusteiden perusteella voidaan pitää selvänä, että maahanmuuttajaoppilaiden opetuksesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen on yksi keskeisimpiä suomalaisen koulujärjestelmän kehittämisalueita, ellei peräti kaikkein keskeisin.

Ratkaistavana on kaksi erilaista kysymystä. Ensimmäinen on se, miten niiden koulujen tulee toimia ja miten niitä kouluja parhaiten tuetaan, joissa maahanmuuttajaoppilaiden osuus on hyvin suuri. Erilaiset hankkeet eivät tarjoa kestävää ratkaisua, koska ne perustuvat lisäresursointiin, joka päättyy samalla kun hankekin. Toinen ratkaistava kysymys on, miten tarjotaan yhdenvertaiset koulutuspalvelut niille maahanmuuttajaoppilaille, jotka asuvat alueilla, joissa maahanmuuttajien osuus on pieni.

Maahanmuuton lisääminen on tavoite. Maahanmuuttajaoppilaiden opetuksesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen on koulujärjestelmän keskeisin kehittämisalue.

Laita tuo mietintämyssyysi.

OPH:n raportti, osa 3: Maahanmuuttajien koulutus Suomessa

2009-08-14T00:12:00.009+03:00

Tutkimuksen ensimmäinen luku tiivistetään seuraavasti:

Säädöksiä ja suosituksia koskeva luku on tarkoitettu ensisijaisesti sen kuvaamiseen, mitä nyt tehdään, ja samalla sen arvioimiseksi, turvaavatko säädökset ja suositukset riittävästi maahanmuuttajaoppilaidemme yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet kantaväestön oppilaiden kanssa. Säädöspohja voidaan siis suhteuttaa tuloksiin. Säädökset, ohjeet ja suositukset koskevat niin sanottua valmistavaa opetusta, suomi toisena kielenä -opetusta, oppilaiden oman äidinkielen opetusta ja oppilaiden saamaa äidinkielistä opetusta. Maahanmuuttajaoppilaiden opetusta koskevaa ohjeistusta on täydennetty viime vuosina, ja sitä voidaan muuttaa jatkossakin.

Kahlattuaan säädösten viidakon ja arvopohjan läpi lukija saapuu käytännön selostukseen kouluissa vallitsevista nykykäytännöistä.

Valmistava opetus:

Oppivelvollisuusikäisille ja esiopetusikäisille maahanmuuttajalapsille voidaan antaa perusopetukseen valmistavaa opetusta. Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu jokaiselle maahanmuuttajataustaiselle oppilaalle, jonka suomen tai ruotsin kielen taito ei vielä ole riittävän hyvä perusopetuksen ryhmässä opiskelemiseen. Valmistavan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden tasapainoista kehitystä ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan sekä antaa tarvittavat valmiudet perusopetukseen siirtymistä varten. Valmistavassa opetuksessa oppilaalle annetaan opetusta perusopetuksen oppiaineissa oppilaan opinto-ohjelmassa tarkemmin määritellyllä tavalla. Oppiaineiden opetuksessa noudatetaan soveltuvin osin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Opetuksessa otetaan huomioon, että oppilaat ovat iältään, oppimisvalmiuksiltaan ja oppimistaustaltaan erilaisia. Valmistavan opetuksen aikana oppilaat integroidaan perusopetuksen ryhmiin lähinnä ikätasoaan vastaaviin suomen- tai ruotsinkielisiin opintoihin oppilaan oman opinto-ohjelman mukaan. Integroinnilla edistetään kotoutumista, sosiaalisen kielitaidon kehittymistä ja oppiaineen sisällön omaksumista.

Toim. huom: tämän tyylinen teksti on tyypillistä opetussuunnitelmien perusteille. Asiat ilmoitetaan toteavalla tyylillä, aktiivin indikatiivissa. Soveltaminen jää kouluille. Kun siis todetaan että "Integroinnilla edistetään kotoutumista, sosiaalisen kielitaidon kehittymistä ja oppiaineen sisällön omaksumista", tarkoitetaan tavoitetta, ei kuvata todellisuutta.

Opetusta annetaan 6–10-vuotiaille vähintään 450 tuntia ja tätä vanhemmille vähintään 500 tuntia, mikä tarkoittaa noin puolen vuoden mittaista koulutusta. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2003–
2008 tavoitteeksi oli asetettu, että perusopetukseen valmistavaa opetusta laajennetaan lukuvuoden mittaiseksi.

Nyt laajennus on tehty, ja valtio kustantaa kunnille vuoden verran valmistavaa oppilasta per maahanmuuttajanenä. Helsingissähän toinen puoli vuotta oli maksettu omasta pussista jo vuosia. Vuosi on luonnollisesti paljon parempi kuin puoli vuotta, joten pidennys oli hyvin tarpeellinen. Tai siis, pidennykseen annettavan rahan lisääminen. Kaikkihan maksaa.

Kiusallisen usein kunnat kikkailevat mm valinnaisten kielten ryhmäkokojen kanssa. Ryhmien minimikoko määrätään naurettavan isoksi, ettei ryhmiä syntyisi, ja sitten säästetään rahaa. Lapset eivät opi kieltä, mutta kunnallahan on niin paljon tähdellisempää käyttöä fyrkalle.

Onneksi ryhmäkoko ei ole mikään ongelma, kun kyse on valtion kustantamasta mamuopetuksesta:

Ryhmäkoolle ei ole asetettu vaatimuksia, joten ryhmän voi perustaa myös yhdelle maahanmuuttajaoppilaalle.

Kylläpä naurattaisi ellei harmittaisi. Yksi ryhmä vaatii nimittäin yhden opettajan. Siihen kieltenryhmään, joka myös vaatii sen yhden opettajan, saatetaan tarvita jopa 20 oppilasta.

Ajatelkaapa tätä tasavertaisuuden ilmentymää, tai mieluummin älkää, ettei nuppi ala kuumeta.

S2 eli suomi toisena kielenä-oppiaine:

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2004) mukaan oppilaille, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame ja joiden suomen tai ruotsin kielen taito ei ole äidinkielisen tasoinen kaikilla kielitaidon osa-alueilla, opetetaan suomea tai ruotsia toisena kielenä.

Eli käytännössä ihan joka ikinen maahanmuuttaja (OPH:n raportin tarkoittamassa mielessä, siis myös Suomessa syntyneet ja kasvaneet "maahanmuuttajat") sujahtaa iloisesti erityisryhmään, opettelemaan eri suomea eri lailla ja eri porukassa kuin suomalaiset lapset.

Ihan näin karkeasti sanottuna tässä ei ole mitään vitun järkeä.

Nimimerkki RP totesi Hommafoorumilla Pikku Raamaa koskevan uutisen nähtyään:

Uutispätkän katsoneena tuon kyseisen 2. polven maahanmuuttajalapsen kielitaito itseasiassa ei tuntunut mitenkään erityisemmin huonolta. Varmoja johtopäätöksiä lyhyen esiintymisen pohjalta ei voi tehdä, mutta todennäköisimmät syyt miksi hän osallistuu "äs kakkoseen" ovat kuitenkin nähdäkseni A) ujous, B) yhteiskunta, joka tarjoaa erityistä mamukoulutusta myös lapsille, jotka eivät sitä oikeastaan tarvitsisi.

Juuri niin. Jos Raaman suomen kielen taito ei ole luokan kantisten tasolla, tyhmempi saattaisi luulla että pieni lapsi oppisi parhaiten istumalla samassa huoneessa niiden kantisten kanssa. Eihän ero niin valtava voi olla, ja lapsethan oppivat kielen luonnollisella tavalla nopeasti. Ekaluokkalaiset eivät keskustele äikän tunneilla ydinfysiikasta tai kvanttimekaniikasta. He pörisevät ekaluokkalaisten juttuja. Mutta ei. Äs kakkoselle on kysyntää koska sitä tarjotaan. Mitä jos ei tarjottaisi?

Huomaatteko miten Raaman kaappaaminen omalle kaistalle jo ekalla luokalla valmistaa häntä tulevaan erillis-, erikois- ja kiintiökelpoisuuteen?

Mutta eivät kaikki maahanmuuttajat saa S2-opetusta:

Kaikkien kuntien yhdistettyjen tulosten mukaan koko maassa arviolta neljäsosa (25 %) kaikista maahanmuuttajaoppilaista ei saa erillistä suomi toisena kielenä -opetusta. Keskeinen syy opiskella suomi äidinkielenä -tunnilla on yleensä se, että oppilaan kielitaito on jo varsin hyvä tai että hän pärjää suomi äidinkielenä -tunnilla. Erityisesti suurissa kunnissa tämä on yleisin syy. Toinen yleinen syy on puuttuvat resurssit. Resursseja puuttuu sekä yksittäisiltä kouluilta kuntien sisällä että kunnilta.

On kai lohduttavaa että joka neljäs maahanmuuttaja pystyy käymään Suomessa koulua aivan kuten suomalaisetkin. Toivottavasti tutkimus osaa myös kertoa pelastuuko tämä neljännes maahanmuuttajanuorta suurella todennäköisyydellä odottavilta ongelmilta, vai ovatko hekin yhtä lailla erityistuen varassa päästäkseen peruskoulusta eteenpäin.

Resurssipuute on mielenkiintoinen asia. S2:ta ei tarjota jos ei voida. Miten näiden kuntien maahanmuuttajat pärjäävät? Hehän joutuvat siis kotikuntansa tai -koulunsa perusteella alistumaan samaan kuin kantiskoululaisetkin.

Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus

Äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun sekä kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun ja viestinnän kehittymistä, sosiaalisten suhteiden ja maailmankuvan muodostumista ja persoonallisuuden ehyttä kasvua. Yhdessä suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetuksen kanssa oppilaan oman äidinkielen opetus vahvistaa oppilaan identiteettiä ja rakentaa pohjaa monikulttuurisuudelle ja toiminnalliselle kaksikielisyydelle. Oman äidinkielen opetuksella edistetään oppilaan mahdollisuuksia opiskella täysipainoisesti kaikkia perusopetuksen oppiaineita.

Opetussuunnitelman perusteet-kielestä suomennettuna: omaa äidinkieltä on hyvä osata.

Kuitenkin:

Maahanmuuttajien äidinkielen opetus on perusopetusta täydentävää opetusta. Se ei ole perusopetuslain 12 §:n mukaista opetusta, vaan sitä opetetaan erillisen valtionavustuksen turvin.

Opetuksen järjestäjällä ei ole velvollisuutta järjestää maahanmuuttajien äidinkielen opetusta. Mikäli kunta järjestää opetusta, sillä on mahdollisuus saada opetuksen järjestämiseen erillistä valtionavustusta. Valtionavustusta suoritetaan enintään 2,5 viikkotunnista taloudellisesti muodostettua opetusryhmää kohden. Ryhmään tulee kuulua opetuksen alkaessa vähintään neljä oppilasta. Opetuksessa noudatetaan maahanmuuttajien äidinkielen opetukseen laadittuja opetuksen perusteita. Vaikka opetuksen järjestäjällä ei ole velvollisuutta järjestää maahanmuuttajien äidinkielen opetusta, opetukseen osallistuneiden määrä on suunnilleen sama kuin suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetukseen osallistuneidenkin määrä. Jos opetusta ei ole voitu järjestää, syynä on ollut yleensä joko se, että opetusryhmää (vähintään neljä oppilasta)ei ole saatu muodostettua tai että ei ole löytynyt opettajaa.

Kyllä. Valtio kustantaa oman kielen opetuksen jos kunta saa kaivettua esiin kieltä osaavan opettajan, vaikka laki ei sitä edellytä eikä kuntia siihen velvoiteta.

Ja ryhmäkoko - neljä oppilasta. Vaikka kyllä ne ryhmät ovat oikeasti ihan hyvän kokoisia - käytännössä kaikki S2-lukijat eli käytännössä 75-100% maahanmuuttajista osallistuu oman kielen opiskeluun.

Monta kieltä. Monta ryhmää. Monta opettajaa. Tarkat luvut:

Maahanmuuttajien äidinkielen opetukseen osallistui syyslukukaudella 2006 yhteensä 11 013 oppilasta tai opiskelijaa 50 eri kielessä. Opetusta järjestettiin tuolloin yhteensä 81 kunnassa. Tähän opetukseen voivat osallistua esi- ja perusopetuksen oppilaat sekä lukiokoulutuksen opiskelijat.

Valtio maksaa - saadaanko opetus siis ilmaiseksi? Mistä valtio ne rahat tempaisee?

Ai niin. Pöntön henki hankkii ne taikakeinoillaan.

Eihän se ole keneltäkään pois, ja kukapa tahtoisi ryöstää Pikku Raamalta MAHDOLLISUUKSIEN TASA-ARVON.

Muiden uskontojen opetus

Oppilaalla on oikeus saada oman uskontokuntansa mukaista opetusta, jos kyseiseen uskontokuntaan kuuluvia oppilaita on vähintään kolme ja vanhemmat pyytävät opetuksen järjestämistä. Uudessa, elokuun alussa 2003 voimaan tulleessa uskonnonvapauslaissa korostuu positiivinen uskonnonvapaus ja oikeus omaan uskontoon. Opetuksessa tämä näkyy oppilaan oikeutena oman katsomuksensa mukaiseen opetukseen.

Kolme oppilasta riittää. Eikä siinä vielä kaikki:

Huoltaja voi nyt vaatia lapselleen opetettavaksi myös sellaista uskontoa, mitä tällä hetkellä ei koulussa opeta. Opetus järjestetään, jos sitä vaatii 3 huoltajaa. Näiden kolmen oppilaan tulee kuulua vaadittuun, Suomessa rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan. Uuden uskonnon opetus tulee jäsenyyskriteerien täyttyessä aloittaa, vaikka Opetushallitus ei olisikaan vielä vahvistanut kyseisen uskonnon valtakunnallisia perusteita.

Muistatteko eräästä vanhasta kirjoituksestani mainintani siitä että Suomessa järjestetään uskonnonopetusta Hare Krishna-tietoisuudessa? Nyt tiedätte miksi. Kolme harekrishnaa keksi vaatia sitä.

Verorahasi työssä. Onko nyt kiva olo? Onko nyt hyvä fiilis?

OPH:n raportti, osa 2: mikä on maahanmuuttaja?

2009-08-13T13:30:00.004+03:00

Kuten sanottua, maahanmuutto- ja maahanmuuttajakeskustelua vaivaa käsitteiden sekavuus. Periaatteessa jokaiselle yksittäiselle Suomessa oleskelevalle, kantaväestöön kuulumattomalle ihmiselle löytyy jokin nimike tai selite, oma niche, jokin määrite joka kertoo jotain olennaista hänestä samalla ilmaisten kiistatta että kyseessä ei ole etninen suomalainen l. kantis.

Sanoilla on väliä. Miten lukija ymmärtää seuraavat itse keksimäni, esimerkinomaiset lauseet:

"Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Kilpailukykymme säilyminen vaatii ulkomaista asiantuntemusta ja huippuosaamista."

"Maahanmuuttajien ongelmiin on puututtava tehokkaasti."

Kukaan ei kai usko että jälkimmäisessä lauseessa puhutaan EU:n Kemikaaliviraston työntekijöiden ongelmista sopeutua elämään Helsingissä. Eikä kai kukaan usko että ensimmäisessä lauseessa viitataan huippuosaamiseen tai asiantuntemukseen kiinteistöhuollon tai puhtaanapidon osaamisalueilla.

Suomeen saapuu asumaan silmiinpistävän vähän suuria lapsiperheitä Pohjois-Amerikasta, Euroopan Unionin alueelta, Japanista, Australiasta ja Uudesta Seelannista. Myöskään Etelä-Amerikasta ei ole suurta tunkua ollut. Grönlantilaisetkin jäävät perinteisesti Tanskaan. Tällaisen anomalian sattuessa on sangen epätodennäköistä että perhe ja sen lapset joutuisivat riippuvaisiksi Suomen sosiaaliturvajärjestelmästä tai muista hyvinvontivaltion tukitoimista, kuten erityistoimista koulutuksessa. En nyt mene yksityiskohtiin, näin vain on.

Maailmankartalta jäävät jäljelle Afrikka ja Aasia, erityisesti Lähi-Itä ja jotkin Kaukoidän yksittäiset maat. Sekä tietysti lähialueet: Baltia ja Venäjä. Lähialueeksi on laskettava myös Ruotsi, joka onkin monessa mielessä erityistapaus - kulttuurillisesti, historiallisesti ja taloudellisesti. Paluumuutto ja erinäiset erityisryhmät maidemme välisessä ihmisvaihdossa tekevät hankalaksi edes ajatella ruotsalaisia ulkomaalaisina, saati maahanmuuttajina, vaikka he voivat olla molempia. Mutta myöskään Ruotsin kansalaisia ei tule ensimmäisenä ajatelleeksi sosiaalisen tukiverkostomme rasittajina - paitsi joitakin AIVAN erityisiä erityisryhmiä, joista nyt ei sen enempää.

Tylysti oikaisten voidaan todeta että kun puhutaan maahanmuuttajista, puhutaan ihmisistä joiden erilaisuus on näkyvää, kuuluvaa ja/tai muuten selvästi aistittavaa. Suurta lähialueiden ihmisjoukkoa lukuunottamatta näitä väestöryhmiä voidaan kutsua vitsikkäästi "varsinaisiksi" - tämän hulvattoman freudilaisen termin syntypaikaksi voidaan jäljittää Helsingin Sanomat, mistä se singahti jokapäiväiseen käyttöön Homma-rinnakkaisuniversumissa.

"Varsinainen" tarkoittaa siis afrikkalaista, somalia, arabia, turkkilaista, kurdia, iranilaista, afgaania, pakistanilaista, intialaista, nepalilaista, bangladeshilaista tai muuten silminnähden tummaa ja hyvin suurella frekvenssillä islaminuskoista ihmistä. Jugoslaavien, romanianromanien ja itäaasialaisten "varsinaisuus" on kyseenalaista ja riippunee puhujasta ja tapauksesta. On aistittavissa jonkinasteista liukumaa värikartan reunoilla. Mutta mitä varmemmin vastaantulija erottuu kantasuomalaisesta ensisilmäyksellä, sitä varmemmin kyseessä on "varsinainen."

OPH:n raportissa määritellään termin "maahanmuuttaja" sisältö näin. Huomattavaa on että termin käyttö voitaneen tästedes ainakin koulutusasioissa olettaa samaksi kuin miksi OPH sen nyt määrittelee:

Yksiselitteistä tietoa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrästä on vaikea antaa, eikä tämäkään raportti anna siihen vastausta. Syynä on maahanmuuttajataustan määritelmä. Yksi määritelmä perustuu kansalaisuuteen, ja Suomessa asuvien ulkomaan kansalaisten määrä onkin tarkkaan tiedossa. Toinen määritelmä perustuu syntymämaahan, jolloin myös paluumuuttajat sisältyvät lukuun. Sekin on helppo selvittää. Kolmas mahdollisuus on subjektiivisempi, eli sen mukaan oppilas on maahanmuuttajataustainen, jos hänen äidinkielensä on muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Subjektiivisuus syntyy siitä, että kieleen perustuvat määritelmät perustuvat omaan valintaan ja ilmoitukseen. Edellisten yhdistelmistä syntyy uusia määritelmiä, ja kaikki tuottavat ainakin osittain eri perusjoukon. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan maahanmuuttajaoppilailla tarkoitetaan ”sekä Suomeen muuttaneita että Suomessa syntyneitä lapsia ja nuoria”. Määrittely tarjoaa synonyymin ja laajentaa käsitteen koskemaan myös niitä oppilaita, jotka ovat syntyneet Suomessa, mutta se jättää maahanmuuttajataustan avoimeksi.

Objektiivista ja kattavaa määritelmää tärkeämpää on kuitenkin pedagogisesti mielekkään tai tutkimuksen kannalta relevantin tai mahdollisen kriteerin valinta. Tässä on käytetty ensisijaisena kriteerinä oppilaiden ilmoittamaa äidinkieltä. Oppimistulosten arviointien yhteydessä sitä on tiedusteltu karkealla luokituksella suomi, ruotsi tai muu, ja sama koskee toisen asteen yhteishaun yhteydessä koottuja tietoja. Muunkielisyys perustuu siis oppilaiden omaan ilmoitukseen.

Termejä maahanmuuttajaoppilas, maahanmuuttajataustainen oppilas ja muunkielinen tai vieraskielinen oppilas käytetään tässä tutkimuksessa toistensa synonyymeinä. Olennaista on yhteinen ymmärrys siitä, mistä milloinkin puhumme.

No niin, siinä se nyt sitten on. Opetushallitukselle maahanmuuttaja on maahanmuuttaja vaikka olisi syntynyt Suomessa.

Maahanmuuttajuus on siis tila joka ei riipu siitä onko muuttanut sen kauemmaksi kuin viereiseen rappuun.

Ymmärrän että tutkimuksen kannalta on ollut tarkoituksenmukaista omaksua kattotermi, joka jopa vastaa vallitsevaa asiaintilaa melko hyvin. Toisen polven maahanmuuttajien ongelmat ovat hyvin pitkälle samoja kuin ensimmäisenkin. Kielitaidottomuus ja lähtömaan kulttuurissa kiinniolo.

Toivottavasti monikultturistit, työperäisten haikailijat ja muut ihanan kirjavan ja sykkivän Suomen rakentajat ymmärtävät tämän toteamuksen implikaatiot tyveä myöten.

Jos synnyt maahanmuuttajaperheeseen ja puhut maahanmuuttajavanhempiesi kieltä, olet maahanmuuttaja, ja maahanmuuttajille tyypilliset vaikeudet ja rasitteet seuraavat sinua hautaan asti. Voidaan lopettaa paskanjauhaminen uussuomalaisista. Voidaan unohtaa se optimistinen olettama että Suomessa Suomen kansalaiseksi syntynyt lapsi olisi väriin katsomatta yhtä suomalainen kuin sinä ja minä.

Maahanmuuttajataustainen, riippumatta siitä miten kauan hän on Suomessa oleskellut, on oletusarvoisesti huonommassa asemassa koulussa ja yhteiskunnassa johtuen eri äidinkielestä. Järjellä ajateltuna näin ei tarvitsisi olla, koska Suomessa altistuu suomen kielelle heti kun astuu ovesta ulos. Kaksikielisyydestä on eläviä esimerkkejä kaikkialla Suomessa missä asuu ruotsinkielisiä.

Suomessa syntyneen seitsenvuotiaan esikouluveteraanin pitäisi olla täsmälleen samalla viivalla aloittamassa suomen kielen ja kirjallisuuden opettelun ekalta luokalta. Mutta ei ole. OPH:n raportti osoittaa että kielellinen (ja mahdollisesti kulttuurillinen) handicap seuraa mukana aikuisikään ja työelämään asti.

Sekin on melkoinen handicap että omat vanhemmat, ensimmäisen polven maahanmuuttajat, ovat sataprosenttisesti oman kulttuurinsa tuotteita. Jos kulttuuri tuottaa lukutaidottomia aikuisia, ovat Suomen yhteiskunnan ja koululaitoksen resurssit toisen polven pelastamiseksi lievästi sanottuna rajalliset.

Tästä päästäänkin niihin kiisteltyihin prosenttimääriin.

OPH:n raportti, osa 1: Mahdollisuuksien tasa-arvo

2009-08-13T11:09:00.004+03:00

Laatujohtaja Ritva Jakku-Sihvonen (kyllä, suoraan Kummelista) on laatinut esipuheen OPH:n raporttiin. Koska se on jokaisen luettavissa, kuten koko raporttikin, poimin vain sattumat kommentoitavakseni.

Mahdollisuuksien tasa-arvo on keskeinen koulutusjärjestelyjä ohjaava periaatteemme.

Tämä on hienosti sanottu. Koulutuksellahan nimenomaan toteutetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa. Jokaiselle tarjotaan mahdollisuus olla sitä mihin vain pystyy. Koulutus on suuri tasa-arvoistaja. Päinvastoin kuin moni muu yhteiskunnan toiminto, koulutus on itseisarvo.

Mutta tarkoittaako se että kaikkien pitää koulutuksen avulla pystyä samaan? Pitääkö koulutuksen taata jokaiselle mahdollisuus päästä samoihin lopputuloksiin? Ja jos - kun - tähän ei päästä, koska jokainen ihminen on yksilö, pitääkö koulutuksella yrittää tasoittaa niiden tietä jotka muuten eivät pääsisi aivan yhtä pitkälle kuin toiset?

Valitettavasti uskon että mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa juuri tätä. Kaikkien pitää pystyä samaan, ja jos se ei muuten onnistu, lähdetään erivapauksien, poikkeuksien ja kiintiöiden tielle.

Ja samalla voidaan kuopata tasa-arvo.

Koulutuksen johtoajatuksen pitää olla että jokainen voi tulla siksi miksi pystyy, ja häntä tulee tavoitteessaan auttaa. Se ei missään tapauksessa saa olla se, kuten nyt näyttäisi olevan, että rimaa laskemalla saadaan kaikki NÄYTTÄMÄÄN kykeneviltä samaan.

Ongelma: moni ei pääse peruskoulun jälkeen jatko-opintoihin tai putoaa opinnoista pois.

Väärä ratkaisu: lasketaan rimaa, annetaan joustoa, taataan pääsy ja valmistuminen omista kyvyistä ja jopa halukkuudesta riippumatta.

Perinteisten alueellisen, sosiaalisen, sukupuolten välisen ja kieliryhmien välisen tasa-arvon rinnalle on noussut myös maahanmuuttajien koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo. Sen merkitys kasvaa lähivuosina entisestään jo siksi, että maahanmuuttajien määrän odotetaan kasvavan voimakkaasti. Maahanmuuttajien lasten oikeuksien ja tasavertaisten koulutusmahdollisuuksien turvaaminen on tärkeää sekä tasa-arvon toteutumisen kannalta että heidän tulevaisuutensa vuoksi: koulutus luo edellytykset aktiiviseen kansalaisuuteen, työelämään ja hyvinvointiin.

Ajatellaanpa taas Pikku Raamaa, tuota YLEstä tuttua seitsenvuotiasta veteraania. Hän ei koulun alkuun mennessä ole saavuttanut ikäisensä suomalaislapsen tasoista kielitaitoa. Tämä tulee vaivaamaan hänen KOKO KOULUTIETÄÄN. Tämä tulee näkymään hänen mahdollisuuksissaan, valinnoissaan, vaihtoehdoissaan. Tilastot tulevat näyttämään koko ennakoitavan lähitulevaisuuden että maahanmuuttaja ei pärjää koulussa, ja suurimmaksi esteeksi todetaan puutteellinen kielitaito. Eikä lainkaan yllättäen sama selitys kelpaa myös maahanmuuttajien ongelmille työllistymisessä.

Miten taataan mahdollisuuksien tasa-arvo kun Raama lähtee maratonilleen 10 kilometriä muiden perässä? Kieli- ja lukutaidottomista vanhemmista ei ole kirittämään tai valmentamaan. Ilmiselvä vastaus on tietysti hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltio tarjoaa - tai sen pitäisi tarjota - tukitoimia, resursseja, tiloja ja valmennusta KOKO PERHEELLE auttaakseen perheen koululaisia.

Siis jokaisen pikku koululaisen perheen asiat pitäisi laittaa kuntoon, alkaen kielitaidosta. Sitten kai pitäisi puuttua perheiden muuhun hyvinvointiin, henkiseen ja aineelliseen. Onhan todettu että huono-osaisuus ja matala koulutustaso periytyy, koulutuksen tasa-arvoistavasta vaikutuksesta huolimatta.

Lähi-idässä tässä kohdassa hierotaan lampun kylkeä. Henki ilmestyy täyttämään toiveet kodista, työstä, toimeentulosta, ja vauraudesta. Sitten kelpaa kulkea kouluun mahdollisuuksiltaan tasa-arvoisena - ehkä jopa tasa-arvoisempana kuin ne lukuisat suomalaisperheet jotka myös painiskelevat matalan koulutustasonsa ja epävarman toimeentulonsa kanssa.

Länsimaissa tässä kohdassa (mahdollisesti sosiaalidemokraattinen nais-)kansanedustaja nousee pönttöön ja vaatii - järkytyksestä yhä silminnähden vavisten - lisää rahaa maahanmuuttajaperheen kaikkien mahdollisten ongelmien hoitoon. Koska se antaa mahdollisuuksien tasa-arvon. Ja kukapa ei haluaisi tätä Pikku Raamalle.

Lampun hengellä on epäreilu kilpailuetu pöntön henkeen verrattuna. Hän voi taikoa kultaa autiomaan kivistä. Pöntön henki joutuu taikomaan rahat budjetin joltain toiselta momentilta, eli pois jostakin muusta. Pienet työmuurahaiset jotka kantavat rahaa budjetin eri momenteille voivat olla eri mieltä menojen priorisoinnista. Lampun hengellä ei ole tällaisia ongelmia.

Maahanmuuttajaoppilaista puhuttaessa on syytä korostaa, että kysymys ei ole homogeenisesta ryhmästä. Siksi esimerkiksi keskiarvovertailujen perusteella ei tule tehdä liiallisia yleistyksiä. Eri maahanmuuttajaryhmät eroavat toisistaan äidinkielensä, kulttuurinsa ja muun taustansa puolesta. Heillä on myös yksilölliset erityistarpeensa, tavoitteensa, toiveensa ja odotuksensa. Raportissa kuvatut tulokset osoittavat, että maahanmuuttajaoppilaiden ja –opiskelijoiden tilanteeseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota erityisesti eri koulumuotojen välisessä siirtymävaiheessa.

Tämä "eivät homogeeninen ryhmä" on asia jonka kaikki tajuavat. Silti sekä maahanmuuttokriittiset että maahanmuuttokriittiskriittiset joutuvat näköjään loputtomiin veivaamaan samaa levyä. Koska kaikki puhuvat aina eri asiasta.

Etenkin media, siinä muodossa kuin media nykyisessä luku- ja semi-kirjoitustaidottomuudessaan ja asiantuntemattomuudessaan manifestoituu, kaipaa juuri helppoja, kattavia termejä, joiden rajat eivät ole kiusallisen selvät. Muistetaanpa esimerkiksi että Pikku Raama on YLEn mukaan maahantulijalapsi, uussuomalainen, syntyperäinen, esikoulun käynyt veteraani, maahanmuuttajalapsi JA maahanmuuttajataustainen lapsi.

Luojan kiitos OPH:n raportti kertoo seuraavassa jännittävässä blogitekstissäni mikä ja kuka on maahanmuuttaja, ja keitä me oikein käsittelemmekään yhtenä massana. Vastaus tulee yllättämään ja järkyttämään - jos nyt enää kukaan mistään yllättyy saati järkyttyy, sen verran kauas on järjen valo kaikonnut maahanmuuttoasioissa.

Arvatkaapas muuten kaksi kertaa millä tavalla maahanmuuttajaoppilaiden ongelmiin koulun nivelvaiheissa voidaan "kiinnittää huomiota?" Tämä soma eufemismi tarkoittaa lisää työtä ja rahaa.

Maahanmuuttajien kohtaaminen on laaja yhteiskunnallinen ilmiö, joka ei rajoitu pelkästään kouluun. Koululla on kuitenkin keskeinen merkitys sille, miten uusien ryhmiemme integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan onnistuu, ja miten kulttuurisesti varsin yhtenäinen kansa siirtyy hallitusti kohti entistä moniarvoisempaa yhteiskuntaa.

Laatujohtajan oli varmaan viran puolesta pakko kirjoittaa loppuun ihan puhdasta hevonpaskaa moniarvoisuudesta. Integroiminen tarkoittaa käsittääkseni juuri sitä ettei moniarvoisuuteen jouduta, vaan meikäläinen malli kelpaa tulijoillekin.

Miksi he muuten tänne edes tulisivat?

Esipuheen jälkeen esitellään raportin keskeinen sisältö:

tämän raportin keskeinen tehtävä on tutkia, tarjoaako maamme koululaitos tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet myös maahanmuuttajataustaisille oppilaillemme.

MIKÄÄN ei takaa tasa-arvoisia koulutusmahdollisuuksia kaikille. Tämä koskee myös maahanmuuttajia, sekä ryhmänä että yksilöinä. Jos koulutukseen luodaan takaportteja, helpotuksia ja kiintiöitä, ei ole tasa-arvoakaan.

OPH:n maahanmuuttajaraportti, prologi: Raama, 7-vuotias veteraani

2009-08-13T09:31:00.005+03:00

Yleisradio uutisoi:

TUHANNET MAAHANMUUTTAJALAPSET KOULUTIELLE

Lukuvuoden alku avaa koulutien tuhansille maahantulijalapsille. Heistä parituhatta on ensiluokkalaista. Kaikkiaan oppivelvollisuuttaan suorittaa 16 500 uussuomalaista. Seitsemänvuotias Raama aloitti ekaluokan keskiviikkoaamuna Oulun Kaukovainion koulussa.

Raama Hasan on syntyperäinen oululainen ja esikoulun käynyt veteraani. Silti kouluun meno jännitti.

- Kun en mä tiijä siellä kettään, pelkäsi Raama etukäteen. Turha pelko, sillä jo koulumatkalla näkyi monia tuttuja lapsia.

Koulukäynti sujuu oppimistulostutkimusten mukaan maahanmuuttajalapsilta siinä missä kantaväestöltäkin. Ongelmat alkavat peruskoulun päätyttyä. Joka neljäs uussuomalainen jättää koulukäynnin siihen. Varsinkin tytöt lannistuvat, jos eivät pääse ensi yrittämällä haluamalleen alalle.

Raama Hasanin palestiinalaisäiti on käynyt lapsuudessaan koulua, mutta jemeniläissyntyinen isä joutui jo lapsena leipurintöihin. Hän ei ole käynyt koulua päivääkään.

- En osaa lukea enkä kirjoittaa, sanoo arabiankielinen Amin Hasan. Hän toivoo tyttärensä kouluttautuvan mihin ammattiin ikinä haluaakin.

12 vuotta Suomessa asuneen perheen suomen taitaja on Raama, mutta hänkään ei ole tyytyväinen kielitaitoonsa ja aloittaa suomi vieraana kielenä -kurssiin, peruskouluslangilla äs kakkosen.

Sillä on kovasti kysyntää Oulun Kaukovainion koulussa, jonne on tullut tänä lukuvuonna runsaasti maahanmuuttajataustaisia lapsia. Opettaja Ursula Remeksen mielestä maahanmuuttajalapsien opetus ei juuri poikkea luokan muusta ohjelmasta.

- Vain uskonnon opetus on yleensä eri ryhmässä. Kantaväestön lapsillekaan eivät kaikki suomen sanat ja käsitteet ole vielä täysin selviä. Niitä opetellaan yhdessä.

YLE Uutiset / Hilkka Säävälä

YLEn uutisartikkeli on hämmentävä. Tai ainakin sen pitäisi olla sitä, mutta jos ei osaa lukea maahanmuuttaja-aiheista uutisointia ja etsiä sieltä tiettyjä asioita, se saattaa vaikuttaa ihan tavalliselta koulunalku- tai maahanmuuttajaperheen arkea-kategorian pikkutarinalta. On pikkulapsosia reput selässä, kovia kokenut perhe joka nyt ilon kyynel silmäkulmassa saattaa opintielle sukunsa ensimmäisen sukupolven jonka koulutie ja turvallisuus on taattu. Vaikka sitten tämän arvokkaan asian perässä piti tulla Suomeen ja Ouluun asti.

Olen iloinen siitä että Raama pääsee kouluun. Toivon että hänen koulunsa sujuu hyvin, että hänestä kasvaa iloinen ja onnellinen ihminen.

Valitettavasti nuiva puoleni näkee artikkelissa vain tuhon merkkejä. Jutussa tiivistyvät murskaavalla selkeydellä monet maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin liittyvät ongelmat. Jutusta on myös ennustettavissa se mihin suuntaan kasvava maahanmuutto kolmannen maailman maista on Suomea viemässä. Ja tietysti siitä välittyy myös median pallohukkaisuus - tahallinen tai tahaton, sitä on nykytilanteessa mahdoton sanoa.

Aloitan nyt blogissani kaiken muun kirjoittelun kustannuksella kirjoitussarjan joka käsittelee kovinta ja ajanmukaisinta dataa mitä maahanmuuttajien koulutuksesta on saatavilla: OPH:n raporttia

MAAHANMUUTTAJAOPPILAAT JA KOULUTUS
- tutkimus oppimistuloksista, koulutusvalinnoista ja työllistämisestä
Kuusela J., Etelälahti A., Hagman Å., Hievanen R.,
Karppinen K., Nissilä L., Rönnberg U. ja Siniharju M.
OPETUSHALLITUS
© Opetushallitus
Taitto: Sirpa Ropponen
ISBN 978-952-13-3873-1 (nid.)
ISBN 978-952-13-3874-8 (pdf)
Edita Prima Oy, Helsinki 2008

Olen aikaisemmissa kirjoituksissani linkannut raportin tiivistelmään (jota ei enää linkin takaa löydy) sekä OPH:n sivulle jossa raportti on esitelty (jonka linkki suoraan tutkimukseen ei myöskään toimi).

---

Edit: Nimimerkki Risto googlasi julkaisun paikaksi osoitteen

http://www.oph.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/oph/embeds/46518_maahanmuuttajaoppilaat_ja_koulutus.pdf

Ei muuta kuin lukemaan! Sivuja on PDF-formaatissa 199.

---

Raaman koulutien alkua kuvaavasta artikkelista olen korostanut sanat jotka valottavat nuivaa media-analyysiani:

maahantulijalapsille
uussuomalaista
syntyperäinen
esikoulun käynyt veteraani
maahanmuuttajalapsi
maahanmuuttajataustainen lapsi

Ajatelkaapa, pikku Raama on kaikkea tätä. Vaikka jotkut käsitteet kaiken järjen mukaan sulkevat toisensa pois, tai ovat ainakin niin eri asioita ettei niitä pitäisi käsitellä yhtenevinä.

Mistä ihmeestä oikein puhutaan, kun puhutaan maahanmuuttajista?

Mitä tarkoitetaan, kun sanotaan että tarvitsemme maahanmuuttoa?

Puhummeko aivan eri asioista?

Eikö media tiedä mistä puhuu? Kuka tulkitsee raportteja, tutkimuksia ja selvityksiä? Kuka päättää mikä niissä on tärkeää, keskeistä, tai edes totta?

Tämä on keskeinen malfunktio viranomaisten, median ja maahanmuuttokriittisten käymässä dialogissa (keskustelu olisi liian hienosteleva sana - oikeuteen haastamiset ja paskanheittelykin ovat sen sijaan dialogia, jonkinmoista ainakin.)

Toivon että OPH:n raporttiin tutustuminen avaisi joitakin ymmärrysongelmia. Ainakin siellä kerrotaan keitä maahanmuuttajat ovat.

Se on hyvä alku.

---

Olen käsitellyt maahanmuuttajakoululaisten tilannetta monessa kirjoituksessa. Laitan tähän suorat linkit ja lyhyen kuvauksen tekstin pääasioista:

Lipponen ja Talib syyllistävät koulua ja opettajia erikulttuuristen oppilaiden ongelmista

Ainoa ratkaisu maahanmuuttajaoppilaiden nostamiseen opintiellä ammottavasta kuopasta: rajaton rahan pumppaaminen. Muuten kärsivät sekä kantaväestön että maahanmuuttajien lapset.

YK / Lastensuojelun keskusliitto: lisää rahaa ja resursseja maahanmuuttajien lapsille ja heti, tai muuten.

Media tekee itsensä naurunalaiseksi etsiessään jotain hyvää sanottavaa maahanmuuttajien oppimistuloksista. Musta muuttuu valkoiseksi. Tekstissä myös linkki nyt blogissa ajankohtaisen OPH:n raportin tiivistelmään, mutta linkki on vanhentunut.

Pitkä teksti Suomen Kuvalehden monikulttuurista koulua käsittelevästä artikkelista. Ongelmat samat, ratkaisu sama: lisää rahaa, resurssia, ihmisiä, asennetta.

Eri kulttuurit (= islam) vaativat käytännön koulutyön joustamista, koska eri kulttuuri (= islam) ei jousta. Näin se tapahtuu.

Pääsemme jo ihan tuoreisiin kirjoituksiin, jotka kannattaa kerrata pohjiksi.

Maahanmuuttajilla menee koulussa huonosti. Ei siis hyvin, kuten media kertoi aikaisemmin. Ratkaisu: ...no, te arvaatte varmasti.

E.m. kirjoitus perustui YLEn uutiseen joka perustui, yllätys yllätys, OPH:n raporttiin, johon pääsemme ihan tuota pikaa.

Lipposen Päivi järkyttyi: kouluja on paitsi loistavia ja hyviä, myös huonoja!!!11! Arvatkaa mihin näistä kolmesta me rasistiset suomalaiset olemme laittaneet maahanmuuttajat? Arvatkaa kolme kertaa!

Opettaja-lehden antamat luvut maahanmuuttajaoppilaiden koulutien tyssäämisestä ovat erilaiset kuin YLEn.

Terve itsetunto, realistinen kuva omista mahdollisuuksista ja kyky ajatella omilla aivoilla - huivipoliisien ongelma

2009-08-11T00:03:00.009+03:00

Tuossa otsikossa tiivistyvät ne tekijät joilla elämässä pärjää. Ajattelen nyt pärjäämisellä sitä miten nuori ihminen kasvaa nuoreksi aikuiseksi, aloittaa itsenäisen elämän, luopuu kodin turvasta ja ns nousee siivilleen. Näin kouluvuoden alkaessa pitää itselleenkin muistutella mistä kasvatuksessa ja kasvamisessa on kyse.

Terve itsetunto tarkoittaa sitä että nuori on sinut itsensä kanssa ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on: erilaisena kuin kaikki muut, mutta kuitenkin samanlaisena. Nuoruuteen kuuluu epävarmuus ja erilaiset pelot omasta tulevaisuudesta, kun nykypäiväkin on yhtä hullunmyllyä kavereiden, vanhempien, koulun ja hormonien tehosekoittimessa.

Ilman tervettä itsetuntoa nuori on muiden vietävissä. Mitä useampi itsestään epävarma nuori kokoontuu, sitä varmemmin mennään joukon tyhmimmän ja vastuuttomimman tahtiin. Tulokset luetaan iltapäivälehtien otsikoista. Terveen itsetunnon omaava nuori päättää itse omista rajoistaan, esimerkiksi päihteiden ja seksin suhteen. Terve itsetunto on paras suoja joukkopainetta ja kaikenlaista alistamista vastaan.

Terve itsetunto ei tietenkään tarkoita itsensä jumalaksi asettamista. Realistinen kuva omista mahdollisuuksista tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Taivas ei ole auki kaikille, mahdollisuudet eivät ole rajattomat. Kaikista ei ole NHL:ään, idoliksi tai edes haluamaansa opiskelupaikkaan. Jos tavoitteet asetetaan saavuttamattomiin, kynnys yrittämiselle on turhan korkea. Luvassa on pettymyksiä, ja ne voivat saada lopettamaan yrittämisen kokonaan.

Toisaalta nuoren pitää ymmärtää että kaikkea voi yrittää, kunhan tietää mitä haluaa, miten sen saavuttaa ja mitä se vaatii - sitten ei jää kuin tekemisen vaiva. Ei ole mitään syytä asettaa tavoitteitaan liian matalallekaan. Pitäisi aina pyrkiä niin hyvään kuin pystyy, vaikka välillä tulisi takapakkiakin.

Kyky ajatella omilla aivoillaan tarkoittaa sitä että nuori tekee ratkaisunsa itse, perustaen päätöksensä omiin haluihinsa, kykyihinsä ja mielenkiintoonsa. Tämä voi aiheuttaa hankauksia vanhempien tai kavereiden kanssa, joskus jopa yhteiskunnan normien ja niiden valvojien kanssa. Itse ajatteleminen ei tarkoita että pitäisi aina tehdä eri lailla kuin muut tai rikkoa rajoja ja konventioita itse rikkomisen vuoksi. Se tarkoittaa että uskaltaa kyseenalaistaa asioita jotka eivät itseä miellytä tai jotka yleensä hyväksytään ajattelematta.

Kuten huomaamme, elämässä pärjäämisen eväät ovat aika lailla samat sekä nuorelle että aikuiselle. Ero on siinä että nuoret ovat aktiivisen kasvattamisen kohteita - heidän eteensä tehdään työtä että heistä tulisi onnellisia ja tasapainoisia aikuisia.

On ikävä tosiasia että monesta ei tule onnellista. Se ei silti saa estää meitä yrittämästä.

Kuten todettua, nuorella on paljon asioita mietittävänään. Hän tarvitsee tukea ja opastusta. Vastuulliset aikuiset nuoren elämässä ovat kaiken a ja o. Silti nuori nojautuu ensisijaisesti ikätovereihinsa, hyvässä ja pahassa. Vanhempien, opettajien ja kavereiden lisäksi on olemassa yhteisöjä - uskonnollisia, aatteellisia ja harrastus- - joissa nuori voi saada ohjausta ja tukea kasvussaan.

Suomessa suhtaudutaan ainakin puheen tasolla jyrkän kielteisesti kaikkeen mikä voi vaikuttaa haittaavasti lapsen ja nuoren kehitykseen. Tietämyksen ja tiedostamisen taso on noussut, ruumiillinen kuritus on kriminalisoitu, seksuaalisen ahdistelun ja väkivallan estämiseksi tehdään jatkuvasti valistusta ja käytännön työtä. Myös henkinen väkivalta tunnustetaan ongelmaksi, kiusaaminen ja alistaminen on yksimielisesti tuomittu. Ja näin kuuluu ollakin.

Silti pahaa tapahtuu, myös ja erityisesti lapsille ja nuorille, koska he ovat avuttomimpia ja puolustuskyvyttömimpiä kaikista.

Erityisen vakavaa ja haitallista lapsen kehitykselle on jos hän kokee häirintää, ahdistelua tai alistamista jonkun läheisen, jokapäiväisen ja luotettavaksi koetun ihmisen taholta. Omat vanhemmat ja sukulaiset, naapurit, opettajat, uskonnolliset auktoriteetit - näiden pitäisi tehdä kaikkensa tukeakseen lapsen kasvua ja suojellakseen häntä.

Mikä tuokin meidät siihen mikä innoitti kirjoittamaan tästä aiheesta.

Vantaalainen Raimo Myöhänen, AKA Roskanpoimija on omaperäinen kansalaisaktivisti ja mielipidevaikuttaja. Hän on tuttu näky Vantaan kadunvarsilta, tekemässä jotain konkreettista paremman maailman puolesta. Tämänkaltaista aktiivisuutta ei voi kyllin kiitellä.

Tässä on Hommafoorumilta lainattu kirjoitus Myöhäsen blogista. Alkuperäinen kirjoitus ei ole enää luettavissa uusisuomi.fi:n blogissa, enkä ole saanut Myöhäseen yhteyttä kyselläkseni lisää yksityiskohdista.

On koulun urheilutunti. Tai joku ulkoiluaiheinen hetki koulun pihalla. Pojat potkivat jalkapalloa omalla alueellaan, muutama tyttökin on uskaltautunut mukaan. Tytöt hyppäävät narua tai pelaavat polttopalloa. Kevätaurinko lämmittää koulun hiekkakenttää mukavasti saaden huivipäiset leikkijät riisumaan, tiukat pään ympäri kiedotut, huivinsa. Kaikilla on hauskaa, kunnes sen lopettaa kadulta, koulun alueen ulkopuolelta kuulunut huuto.

Tytöt lopettavat leikkinsä ja kietovat huivinsa tiukasti päänsä ympärille. Huivipoliisi on on taas liikkeellä, eikä tästä selvitä vähällä. Ensinnäkin koulun loputtua portilla on kaksi - kolme miestä, jotka selvittävät tyttöjen nimet ja kotipaikan. Samalla tuodaan esille, miksi huivia on aina käytettävä kodin ulkopuolella liikuttaessa. Jos huivia ei käytetä, siitä luvataan olevan haittaa heidän vanhemmilleen. Jo tästä tapauksesta otetaan vanhempiin yhteyttä ja vaaditaan heitä paremmin perheessään noudattamaan perinteitä. Lapset katsovat peloissaan maahan ja lupaavat noudattaa miesten ohjeita.

Olen itse nähnyt tuon kaiken keräillessäni roskia kadulta kyseisen koulun edustalla. Tiesin koulun loppuvan tunnin kuluttua ja järjestin itseni koulutien varrelle nähdäkseni jo edellä kertomani tapauksen. Ihmeekseni yksi huivipoliisi käytti puhuessaan suomen kieltä, joten saatoin ymmärtää, mistä puhuttiin. Yksikään tytöistä ei puhunut vastaan, vaan vaikenivat pää painuksissa.

Mitenkähän tämä huivipoliisin toiminta soveltuu Suomen lain kanssa. Minusta kyseessä on pakottaminen noudattamaan jotain tapaa, riippumatta siitä, haluaako lapsi tai nainen sitä. Jos suomalaiset körttiläiset toimisivat edellä mainitulla tavalla, varmasti siitä tehtäisiin montakin rikosilmoitusta. Mutta nyt ei tohdita, sillä onhan kyseessä maahanmuuttaja ja meillä vieraan kulttuurin edustajat. Heidän tapansa ovat pyhiä heille, eikä meillä ole oikeutta sekaantua niihin.

Meillä on siis kaksi menetelmää noudattaa maamme lakeja: ensin on meille maahamme muuttaneet ja heidän lakinsa, sitten seuraa omat lakimme, joita on vain kantasuomalaisten määrä noudattaa. Tämä voidaan kuvata liikennesäännöllä, jossa henkilöautoilla on määrä ajaa tien oikeata laitaa ja kuorma-autoilla tien vasenta laitaa.

Nyt haluan korostaa että kaikissa maahanmuuttoa, maahanmuuttajia ja monikulttuurisuutta käsitelleissä kirjoituksissani en ole eriyisesti ottanut kantaa aiheeseen jota Myöhänen tässä käsittelee, eli eräissä maahanmuuttajakulttuureissa esiintyvää yhteisoön sisäistä valvontaa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä että en ole törmännyt ilmiöön suuressa mittakaavassa tai järjestelmällisenä. En myöskään usko että kyseessä olisi kaikkialla ja aina maahanmuuttajayhteisöissämme noudatettava käytäntö. Ei ole kuitenkaan mitään syytä epäillä Myöhäsen havaintoja, etenkään kun viestit kentältä kertovat samanlaista tarinaa muualtakin Suomesta:

Toi naisen asema on kiveen hakattu, oon törmänny koulussa tilanteisiin, joissa vieras, mutta muslimioppilas huomauttaa sukuunsa kuulumattomalle ja sinänsä tuntemattomalle tytölle huivin asennosta, syödessään ite makkarakeittoa ja tyttö on selvästi peloissaan. tähän olen kommentoinut pojalle, että hoitelee vaan omia asioitaan. nämä kommentit eivät ole vaikutttaneet jatkossa pojan "vahtimis" halukkuuteen.

Oletan Myöhäsen liikuskelleen roskankeruuretkillään Vantaan suurimpien maahanmuuttajakeskittymien liepeillä, joko Hakunilassa tai Havukoskella, mutta saatan olla väärässäkin.

Itse olen havainnut ilmiön hyvin lievässä muodossa. Jonkun pojan yksittäinen huomautus, joka lienee tarkoitettu huumoriksi - ainakin siihen on suhtauduttu huumorilla - tai tyttöjen keskinäinen pähkäily siitä miten jonkun "pitäisi" olla puettu.

Yksittäistapauksia tai ei, ilmiö on huolestuttava ja suorastaan järkyttävä. Aivan puun takaa ilmestyy uusi, nuorten tyttöjen itsemääräämisoikeuteen, itsetuntoon ja luonnollisesti täten myös seksuaalisuuteen kohdistuva uhka, joka ilmenee katseiltamme piilossa mutta silti aivan silmiemme alla. Uskonnollis-kulttuurillinen pukeutumiskoodi joka koskee vain tyttöjä ja naisia, ja jota valvotaan ympäri vuorokauden, jopa koulun pihassa, ja ulkopuolisten toimesta.

Vai tuliko uhka puun takaa? Minua paremmat monikulttuurikriitikot ovat varoitelleet nimenomaan juuri tästä ja muista, eräisiin kulttuureihin kätkeytyvistä sisäisistä ongelmista jo hyvin, hyvin kauan.

Tyttöjen päähuivi ei ole kulttuuria. Se on alistamisen merkki. Kyse ei ole tyttöjen omasta valinnasta. Eräissä kulttuureissa tytöillä ja naisilla ei OLE omia valintoja.

Ranskassa ja Turkissa on sovellettu erilaisia rajoituksia uskonnolliseksi tulkittaviin vaatekappaleisiin ja koristeisiin. En pidä tätä järkevänä. Jos joku haluaa pukeutua huiviin, hän saa sen tehdä. Suomihan on vapaa maa.

Toivottavasti se pysyy vapaana myös tulevaisuudessa. Että tyttö voi laittaa huivin päähänsä jos haluaa. Ja riisua sen pois jos haluaa. Tai jos tulee hiki.

Suomi ei ole maa jossa aikuiset miehet pitävät vahtia koulujen aitojen takana. Tällaisessa tapauksessa suomalaisen ja opettajan tulee toimia seuraavalla tavalla:

- selvittää kuka koulun liepeillä maleksija on sekä
- mikä on hänen asiansa
- auttaa häntä selvittämään asiansa, jos se koskee koulua tai sen oppilasta kouluun liittyvissä asioissa; henkilökunnan ei ole soveliasta tapailla tuttaviaan koulun alueella!
- pyytää häntä kohteliaasti poistumaan koulun välittömästä läheisyydestä, jos hänen syynsä oleskella alueella ei ole legitiimi
- valokuvata henkilö tai ottaa hänen tuntomerkkinsä ylös
- ilmoittaa esimiehelle ja tarvittaessa poliisille tapahtuneesta.

Jos "huivipoliisilla" on yhteyksiä uskonnolliseen yhteisöön tai esim. paikalliseen moskeijaan, asia pitää mitä pikimmin ottaa esille yhteisön edustajien kanssa. Vakavaan sävyyn.

Kotoa ja omasta yhteisöstä lähtevä kontrolli ja alistaminen EI anna lapselle hyviä eväitä pärjätä maailmassa.

Usein epäilen ettei tämä ole kaikissa kulttuureissa tarkoituskaan. Ainakaan tyttöjen ja naisten kohdalla.

25%, 50% vai 37,5%?

2009-08-07T14:22:00.004+03:00

Opettaja-lehti kolahti luukusta ja olihan sielläkin jotain tästä ajankohtaisesta aiheesta, eli siis siitä kuinka emme tee tarpeeksi maahanmuuttajiemme hyväksi.

Ihan juuri kerroin YLEn kertoneen että 25% maahanmuuttajanuorista ei pääse peruskoulun jälkeen jatko-opintoihin käsiksi. En yksinkertaisesti viitsi etsiä alkuperäistä Opetushallituksen julkaisua josta YLE on tietonsa saanut, mutta uskon sen olevan juuri kuten YLE sanoo. Miksikö uskon tiedotusvälineen sanomisiin maahanmuuttaja-asioissa? No siksi että 25% on aivan helvetinmoisen iso luku, helposti ymmärrettävä osuus jostakin, ja YLE ei takuulla kaunistele lukua ainakaan alaspäin.

Pidän siis osoitettuna että Opetushallitus todellakin kertoo joka neljännen maahanmuuttajanuoren jäävän vaille amis- tai lukiopaikkaa.

Mutta sitten Opettaja-lehti kertoo että

Maahanmuuttajataustaiset nuoret jatkavat toisen asteen koulutuksessa suomalaisia huomattavasti harvemmin.

– Alle puolet toisen polven maahanmuuttajista saa suoritettua lukion tai ammattikoulun loppuun, Mia Halonen kertoo.

Minusta alle puolet on huomattavasti suurempi ja paljon iskevämpi luku kuin 25%.

Opettaja-lehti ei kerro mikä on Mia Halosen ja Johanna Lasosen lähde, mutta kun he ovat ihan kirjan tehneet aiheesta

Suomen kasvatustieteellisen seuran julkaisemassa kirjassa Kulttuurienvälinen osaaminen koulutuksessa ja työelämässä tarkastellaan monikulttuurisuutta ja siihen liittyviä ilmiöitä. Kirjan toimittajat Johanna Lasonen ja Mia Halonen toteavat, että ihmisten tapojen ja ulkonäön erilaisuus vaikuttaa muun muassa maahanmuuttajien työllistymiseen.

niin kai heillä jotain kovaa dataa on esittää väitteen perustaksi.

En todellakaan epäile väitteen todenperäisyyttä. Ja pidän lukua järkyttävän suurena.

Mutta kuten aina median kanssa askarrellessa, olen ymmälläni.

Opetushallituksen mukaan vain 75% maahanmuuttajanuorista jatkaa toisen asteen opintoihin. Lasonen-Halosen mukaan alle 50% maahanmuuttajanuorista valmistuu oppilaitoksestaan.

Olen aina vähän pihalla matematiikasta, mutta minua kiinnostaisi kovasti kuulla tarkoitetaanko nyt alle 50%:ä KAIKISTA maahanmuuttajanuorista vai alle 50%:ä JATKO-OPINTOIHIN PÄÄSSEISTÄ maahanmuuttajanuorista. Toisin sanoen, valmistuuko toisen asteen oppilaitoksista vähän alle 50% vai vähän alle 37,5% kaikista maahanmuuttajanuorista.

Edelleenkin olen enemmän kuin kiinnostunut kuulemaan mikä mahtaa olla juuri tämän tutkijakaksikon tulkinta "maahanmuuttajasta". Vastatullut vai pelkästään -taustainen? Vaivaako koulutuksen katkeaminen (ja sitä väistämättä seuraava syrjäytyminen jos nyt ei elämästä niin ainakin työelämästä) ja täysin ennustettava loppuelämä veronmaksajien elättinä siis 37,5-50%:a niistä nuorista jotka aloittavat koulunsa kesken ja ilman kielitaitoa, vai ovatko luvuissa mukana ne uussuomalaiset jotka ovat ihan yhtä suomalaisia kuin me kanta-astujatkin, mutta silti ainutlaatuisen ihmeellisen erilaisia.

Paljon jää auki. Onneksi "joka neljäs" ja "alle puolet" ovat iskeviä ja päähän tarttuvia lukuja joita on hyvä heitellä, kun etsitään syitä siihen miksi maahanmuuttajilla on niin vaikeaa Suomessa.

Me emme tee tarpeeksi heidän hyväkseen. Siksi alle puolet jne.

Mutta eipä hätää! Halosen-Lasosen kirja kädessämme voimme matkata kohti parempaa tulevaisuutta. Tässä makupaloja Opettajan artikkelista. Teos on varmasti silkkaa rautaa ja täyttä asiaa:

Avainsanana monikulttuurisuuden hyväksymisessä ja ymmärtämisessä on kulttuurienvälinen osaaminen, joka perustuu avoimeen vuorovaikutukseen eri kulttuurien ja ihmisten välillä.

Tämä on todella hienosti sanottu. Käytännön sovellukset ovat varmasti aivan nurkan takana.

Erilaisuudesta voimaa

Kulttuurienvälisen osaamisen kehittämisessä lähtökohtana on monikulttuurisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen.

– On tunnustettava ihmisten eri- ja monikielisyys, kulttuuritausta ja kaikesta erilaisuudesta syntyvä osaaminen, Lasonen toteaa.

Erilaisuudesta syntyvä osaaminen. Joo, sitä mä haluan. Mulle yks tuollainen, kiitos, ja paljon kastiketta. Muuten tarttuu pahasti kurkkuun.

Edit: täältä voi lukea taas jotain ihan muuta näistä prosenteista. Opetushallituksen vastaus ihmettelyyni kantaväestön nuorten koulupaikatta jäämisestä tai pois jäämisestä näyttäisi olevan 5,5%, mikä suhteutettuna koko ikäluokkaan on valtav määrä potentiaalisia syrjäytyjiä. Mutta maahanmuuttajista - mitä se nyt sitten tarkoittaakaan - OpH sanoo... 15,4%, täsmennettynä että kyse on EU:n ulkopuolisten maiden ensimmäisen polven mamuista.

Kun kantaväestöstä jätti hakematta toisen asteen koulutukseen, jäi sen ulkopuolelle tai keskeytti sen varhaisessa vaiheessa 5,5 prosenttia opiskelijoista, vastaava osuus EU-maiden ulkopuolelta tulleilla ensimmäisen polven muuttajilla oli 15,4 prosenttia.

Kuka osaa prosentit? Jos ensimmäisen polven maahanmuuttajista dropoutteja on 15,4% ja "maahanmuuttajista" yleensä 25%, minusta näyttää että luvuissa on jotain mätää.

Syksyn enteitä 2

2009-08-06T13:39:00.007+03:00

Voin yhtä hyvin lopettaa bloggaamisen. Kollega, sosiaalidemokraattinen opettaja Riku Malinen Herttoniemenrannan ala-asteelta tiivistää yhteiskunnassamme ja koulumaailmassa piilevät ongelmat ja niiden ratkaisun:

Raha ratkaisee hyvin paljon ongelmia.

Malisen ajatuksia saamme lukea Uutispäivä Demarista joka kertoo että

Helsingissä jaetaan jo kouluja "hyviin" ja "huonoihin"

Tämä asiaintila ei kylläkään ole uutinen eikä yllätys. Miksi siis Demari kirjoittaa asiasta? No siksi että sosiaalidemokraattinen kansanedustaja Päivi Lipponen on emännöinyt keskustelutilaisuuden jossa on paneuduttu Helsingin hyviin ja huonoihin kouluihin. Tosin hyvä/huono-jaottelu on "vaarallinen", joten sosiaalidemokraattinen ilmaus kuuluu nyt

Koulut eivät ole sinällään hyviä tai huonoja vaan toimintaympäristö pistää niiden edellytykset saattaa lapset maailmalle koetukselle hyvin eri tavoin.

Tämän lausuivat jo mainittu Malinen ja filosofian maisteri Venla Bernelius jolla on hautumassa väikkäri aiheesta. Bernelius:

Berneliuksen mukaan yhtenä ongelmana on se, että oppilaat saavat nykyisin hakeutua mihin tahansa kouluun, mikäli paikkoja vain löytyy. "Koulumarkkinat" lisäävät eroja.

– Vanhemmat juoksevat koulujen maineen perässä. Tämä on surullista, koska ei ole näyttöä, että "huono koulu" sinänsä vaikuttaisi yksittäiseen oppimistulokseen. Vanhemmat voivat pistää lapsensa aika turvallisin mielin mihin tahansa helsinkiläiskouluun, Bernelius rauhoitteli.

Koulu saattaa vaikuttaa myös asumispäätökseen, kun vanhemmat haluavat varmistaa oppilaspaikan "hyvästä" koulusta. Bernelius varoittaa ilmiön haitoista. Britanniassa koulujen pisteytys on vaikuttanut jopa 34 prosenttia asuntojen hintoihin.

(Mainittakoon että olen aiemmin tutustunut Berneliuksen työhön ja todennut sen tieteelliset kriteerit täyttäväksi. Lipposella on kuin onkin selkänoja - miksi hän silti aina kallistuu väärään suuntaan?)

Nämä asumis- ja muuttamisasiat ovat vapaan yhteiskunnan ongelmia, ja liittynevät siihen että ihmisillä on oikeus ja vapaus etsiä onnea, rauhaa ja vaurautta sieltä mistä huvittaa. Sosiaalidemokraattiseen ajatteluun tällainen vapaa säntäily ei oikein sovi. Koulujen pistetys paljastaa ettei kaikkialla olekaan ihan samanlaista. Älkäämme siis pisteyttäkö.

On ikävä tosiasia että on kivoja paikkoja ja vähemmän kivoja. Kaikki haluavat niihin kivoihin. Siksi ne ovat kalliita paikkoja. Eikö sosiaalidemokraateille opeteta elämän perusasioita? Ilmeisesti ei, koska väärin valitseville kansalaisille heilutellaan sosiaalidemokraattisessa mallissa porkkanoita (jotka ovat todellisuudessa keppejä valepuvussa - sosiaalidemokraattiseen malliin ei kuulu vapaus valita. Sinähän tartut porkkanaan tai itket ja tartut.)

Berneliuksen mukaan asuntopolitiikalla voidaan vaikuttaa merkittävästi koulujärjestelmän sujumiseen. Sosiaalisen sekoittamisen politiikka toimii, jos siihen ei pakoteta vaan annetaan porkkanoita.

Ihan passeli ajatus. Otan mieluusti vastaan porkkanan jolla pääsen muuttamaan kivemmalle alueelle. Mutta mistä tunnistan vähemmän kivan alueen? Kerro kerro Demari:

"Huonon" asuinalueen leima syntyy, jos maahanmuuttajien määrä ylittää tietyn kynnyksen.

– Silloin uhkana pelkästään maahanmuuttajalähiöiden ja -koulujen syntyminen, vaikka maahanmuuttajat eivät ole sinänsä mikään ongelma, hän korostaa.

Hänen mukaansa Ruotsissa on havaittu, että jos maahanmuuttajien osuus tietyllä alueella ylittää 20 prosenttia, keskiluokkainen kantaväestö haluaa muuttaa pois. Bernelius toteaa, että Helsingissäkin kynnys on ylittymässä joissakin kaupunginosissa.

Aha.

Kyse oli siis maahanmuuttajista, ei kaupungissa sen perustamisesta asti asustelleesta köyhästä ja ongelmaisesta vähäosaisesta kansanosasta.

Jopa löytyi selitys Lipposen mielenkiinnolle. Hänhän on suorastaan järkyttynyt:

Keskustelutilaisuuden emäntä, kansanedustaja Päivi Lipponen totesi järkyttyneensä väitöskirjan tiedoista, että koulut ovat alkaneet eriytyä pahan kerran Helsingissä.

Eriytymisellä Lipponen tarkoittaa nyt siis monikulttuuristumista. Sitä vanhaa, marxilaista luokkajakoa ei nyt kannata mainita, koska se ei näy eikä kuulu Lipposen Töölön-kotiin.

Tästähän on ollut puhetta aiemminkin... toistuvasti...

Minusta on järkyttävää että Herttoniemenrannan ala-asteen oppilaista 25% on maahanmuuttajia (tai -taustaisia). Miksi? Siksi että Herttoniemenranta on uusi, siisti, viihtyisä kaupunginosa hyvien kulkuyhteyksien varrella lähellä Helsingin kantakaupunkia. Asunnot ovat siellä hinnaltaan ainakin minulle yhtä tavoittamattomissa kuin Kaivopuistossa. Jos tällaisen alueen koululaisista joka neljäs on lähtöisin Suomen ulkopuolelta, täytyy todeta että alueelle on osunut erittäin hyvätuloisia ulkomaalaisia. Tai sitten jossain jaellaan porkkanoita toisille enemmän kuin toisille.

Kaikki tietävät että Herttoniemenrannassa on omistusasuntojen joukkoon siroteltuna merkittävä määrä sosiaalisesti tuetun asumisen yksiköitä, ts. vuokrataloja. Octavius kertoo lisää, ja siellähän Venla Berneliuskin möllöttää.

Malinen ja muu henkilökunta Herttoniemenrannassa niittää sitä mitä maahanmuutto- ja maahanmuuttajapolitiikalla kylvetään.

Nyt haluaisinkin kysyä Lipposen Päiviltä: mitä MUUTA maahanmuuttajien asuinalueiden viihtyisyyden ja koulutien tasoittamiseksi pitäisi tehdä kuin päästää heidät asumaan kaupungin hienoimmille paikoille ilman omaa sijoitusta ja panosta? Minkälaisia uusia uhrauksia pitäisi tehdä?

Malinen ei vaikuta aivan tyytyväiseltä kaupunki- ja asuntopolitiikan tuloksiin. Minusta tämä Malisen vetoomus

Asuntopolitiikka on tärkein ongelmien ratkoja. Maahanmuuttajia pitäisi olla jokaisella asuinalueella suhteellisen tasaisesti

kuulostaa Demarin jutussa annetussa viitekehyksessä hätähuudolta: Herran tähden, ottakaa edes osa meidän rikkaudestamme muihin kouluihin!

Tämä tavoite

Tavoitteena pitää olla hyvä lähikoulu niin, että oppilaat, opettajat ja vanhemmat voivat ylpeinä todeta, että meidän koulu on paras,

ei nimittäin tunnu toteutuvan nykyasetuksilla. Ainakaan Herttoniemenrannassa.

Lisähuomio edelliseen

2009-08-06T13:04:00.003+03:00

Tämä pieni huomio ansaitsee oman otsikkonsa, ettei se hukkuisi tekstimassaan. Omasta mielestänikin jaarittelen ja maalailen liikaa, joten yritän pyrkiä jatkossa lyhyempiin iskuihin. Samalla bloggaamisen kynnys pysyy mukavan alhaalla.

Edellisessä kirjoituksessa mainittu YLEn uutinen kertoo meille että

Maahanmuuttajapojat aloittavat peruskoulun jälkeiset opinnot jonkin verran tyttöjä useammin. Opetushallituksessa on huomattu, että maahanmuuttajatytöt eivät välttämättä hae opiskelupaikkaa toista kertaa, mikäli ensimmäisellä hakukerralla ei tärppää.

Tätä seuraa Astrid Thorsin huomio että

kaikissa kulttuureissa ei välttämättä kannusteta opiskeluun samalla tavalla kuin Suomessa.

Niin. Nuo maahanmuuttajat ja heidän erilainen kulttuurinsa.

Huomaatteko miten häikäilemättömästi termiä "maahanmuuttaja" käytetään? Oletan että Astrid viittaa lainatussa lauseessaan joihinkin tiettyihin kulttuureihin, mutta koska olen ennakkoluuloista ja rasismista vapaa, en pysty saamaan päähäni mitä kulttuureja Astrid tarkoittaa.

Onhan nimittäin Media opettanut meille että

Toisen polven maahanmuuttajat pärjäävät koulussa jopa kantaväestöä paremmin. Opetushallituksen tutkimuksen mukaan myös maahanmuuttajissa tytöt menestyvät koulussa poikia paremmin. - Ilta-Sanomat

What. The. Fuck.

Vakavasti puhuttuna tiedän kyllä mitkä kulttuurit pärjäävät ja mitkä eivät, ja niin tietää Astridkin. Me tiedämme myös miksi joidenkin kulttuurien maahanmuuttajatytöt jäävät ilman koulutusta. Me kaikki tiedämme.

Tarvitseeko edes sanoa ääneen? Ja uskaltaako?

Syksyn enteitä 1

2009-08-06T12:04:00.005+03:00

Samalla ennustettavuudella kuin Tiimarin penaali- ja hajukumimainokset kolahtavat luukkuun kesän lopulla, palailevat tavanomaiset epäillyt taas tiedotusvälineisiin. Viesti on tuttu. Me emme tee tarpeeksi maahanmuuttajaväestön hyväksi. Tästä todisteena YLE kertoo että

Opetushallituksen mukaan maahanmuuttajanuorista jopa joka neljäs jää peruskoulusta päästyään ilman aloituspaikkaa ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa. Syyn tähän arvellaan löytyvän kielitaidon puutteista.

Suomi toisena kielenä -opettajien yhdistyksen puheenjohtaja Katriina Rapatin mukaan esimerkiksi aineenopettajien, olipa aine sitten matematiikka tai historia, tulisi nähdä oma roolinsa myös kielenopettajana ja kielellisen aineen opettajana. Näin kielenoppimista voitaisiin tukea paremmin. Peruskoulun maahanmuuttajille suunnatut suomi toisena kielenä -tunnit eivät Katriina Rapatin mukaan yksistään takaa opinnoissa pärjäämistä.

Maahanmuuttajapojat aloittavat peruskoulun jälkeiset opinnot jonkin verran tyttöjä useammin. Opetushallituksessa on huomattu, että maahanmuuttajatytöt eivät välttämättä hae opiskelupaikkaa toista kertaa, mikäli ensimmäisellä hakukerralla ei tärppää.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin mukaan ongelmana on myös se, että kaikissa kulttuureissa ei välttämättä kannusteta opiskeluun samalla tavalla kuin Suomessa.

Ei mikään pieni pala nieltäväksi, eikä koulu ole vielä edes alkanut.

Tällaisten uutisten edessä tahtoo tulla voimaton olo. Mistä aloittaa kommentointi? Mikä on keskeinen asia? Miten purkaa sotku johon koko Suomea ollaan vetämässä?

Aloitetaan alusta.

Jopa joka neljäs jää ilman aloituspaikkaa. Sana "jopa" tarkoittanee että osuus on suuri. En osaa sanoa. Mikä mahtaa olla kantaväestön nuorten osuus niistä joille jatkopaikkaa ei lohkea? Tai niistä jotka menevät lukioon huonoilla papereilla pudotakseen pian pois?

"Joka neljäs" on valtava osuus, kun tarkasteltavana on koko koulunsa lopettava ikäluokka. Vai onko? Keitä ovat "maahanmuuttajanuoret?" Vastatulleita? Koko ikänsä Suomessa asuneita? Jos vastatulleita, en näe suurta syytä huoleen. Tietysti kieli on hakusessa. Tietysti ongelmia on. Mutta turvapaikanhakijoita ei ole vyöryksi asti, pakolaisia otetaan vain 750 ja työperäisistä tulijoista on karjahteleva pula. Neljäsosa mitättömän pienestä määrästä on siis hyvin hyvin vähän. Missä ongelma? Emmekö selviä kourallisesta tyttöjä ja poikia, jotka tarvitsevat vain vähän lisäopetusta, tukea opiskelupaikan haussa ja ehkä pikkiriikkisen kiintiön kielipuolille.

Vai onko totuus että uutisessa maahanmuuttajanuoriin lasketaan se valtaisa, alati kasuava kansanosa joka varttuu itäisen pääkaupunkiseudun lähiöissä? Toisen polven maahanmuuttajat, jotka ovat ensimmäisen polven maahanmuuttajien ainoa konkreettinen kontribuutio Suomen kehitykselle?

Mitä tekemistä heillä olisi maahanmuuttajakategoriassa? Ainakaan jos puhutaan kielivaikeuksista? Miten maahanmuuttajuus rampauttaa koko ikänsä Suomessa asuneen nuoren koulunkäynnin? Mikä osa hänestä on maahanmuuttajaa, jos hän on Suomessa syntynyt?

Uutisen epämääräisyys on huomattava. Jos tarkoitus oli valottaa yhtä maahanmuuton kiistatonta ongelmaa, yritys epäonnistui. Se jää nimittäin kertomatta että ulkonäöltään ja kieleltään erilainen, maahanmuuttajaTAUSTAINEN henkilö on Suomen johtavien monikulttuuristajien kirjoitta mamu silloin kuin HEILLE sopii, ja suomalainen aina muulloin.

Tämä on klassinen kusetuskikka. Aina kun puhutaan maahanmuuttajista ja maahanmuutosta, pitää kysyä: kenestä oikeasti puhutaan.

Teen sen ilkeän johtopäätöksen että myös ikänsä ja koko koulutaipaleensa Suomessa asuneet maahanmuuttajataustaiset nuoret putoavat tähän yhden neljänneksen uhrikategoriaan. Ainakin omat havaintoni ja kirjoitukseni tukevat johtopäätöstä.

Sana "jää" viitannee siihen että mainitut nuoret ovat aktiivisesti hakeneet jatkopaikkaa. Tähän on helppo uskoa, koska jokainen palkkansa arvoinen opo kaivaa ei jätä kiveä kääntämättä saadakseen joka penskan sijoitettua. Vaikka sitten väliaikaisestikin, ks. maininta lukioista edeltä.

Uskon todellakin että kielitaidon puute on selittävä tekijä koulutien tyssäämiselle lähtökuoppiinsa. Mitä tälle asialle voitaisiin tehdä?

Lainaan itseäni Hommafoorumilta. Näpyttelin tuohtuneen pikavastauksen Spinnun postaamaan uutiseen, mutta uskon että olennainen välittyy siitäkin:

Maahanmuuttajien palvelemiseksi ei riitä mikään sen vähempi kuin kokonaan erillinen, rinnakkainen koulujärjestelmä. Mistä rahat? Jos... kun mamujen määrä nykyisen muotoisissa kouluissa lisääntyy, lisääntyy opettajien työmäärä eksponentiaalisesti. Opetat - tai itket ja opetat - matikat ja yhteiskuntaopit monikielisesti ja -kulttuurisesti. Tulos: opettajat kävelevät ulos. Tuollaisen menon pedagogisena tuloksena saadaan sillisalaattia josta TODELLISEN tuen tarpeessa olevat oppilaat eivät saa yhtään mitään. Mutta näyttää hyvältä paperilla: hei me monikulttuuristutaan!

Jos opettaja tuohon Rapatin visioon lähtee, hän joutuu käytännössä luomaan tyhjästä oppimateriaalit ja kasvattamaan omaa kompetenssiaan päättymättömillä jatko-opinnoilla. Mistä rahat? Mistä aika? Mistä motivaatio? Monikulttuurisista kouluista tulee pikkurapattien pelikenttiä. Mitä suomi toisena kielenä-aineen opettaja tietää tiede- ja muiden substanssiaineiden opetuksesta? He askartelevat pienryhmiensä kanssa, pienemmällä perustuntimäärällä, eli heillä on aina enemmän aikaa yhtä oppilasta kohti kuin riviopettajalla.

Periaatteessa Rapatti on ihan oikeassa: jos halutaan kielipuolioppilaat kunnialla läpi koulusta, jotain tuon kaltaista pitäisi viritellä. Kasvukeskusten pakkomonikulttuuristamisella luodaan todellinen kasvuala. Kasvava kysyntä pienille yksiköille joissa on pienet ryhmäkoot ja rajattomasti materiaali- ja henkilöstöresurssia, että maahanmuuttajat, nuo kallisarvoinen rikkaus, saadaan tekemään edes jotain tuottavaa työtä tulevaisuudessa.

Jokainen voi omalta osaltaan funtsia olisiko tuollaisille yksiköille käyttöä ihan kantislapsillakin.

Summa nuivarum: Suomen koulun kantokyky ei kestä lisääntyvää monikulttuurisuutta. Paitsi jos jostain löytyy runsaudensarvi joka syytää rajattomasti rahaa rapattien projektille.

Vaikka rahaa löytyisikin, en näe mitään syytä haaskata sitä kansainvaelluksen ruokkimiseen.

On kaikkien etu että jokainen Suomessa asuva nuori saa koulutuksen, ammatin ja työtä. Se vain ei onnistu niiltäkään joilla kieli ei ole pääasiallinen ongelma.

Rapatti:

Peruskoulun maahanmuuttajille suunnatut suomi toisena kielenä -tunnit eivät Katriina Rapatin mukaan yksistään takaa opinnoissa pärjäämistä.

Maa kutsuu Rapattia. MIKÄÄN ei takaa opinnoissa pärjäämistä. Kielitaidon puute kyllä aika tarkkaan takaa että opinnoissa EI pärjätä.

Sitten yksinkertaiseen mutta kiistämättömään loppupäätelmään: maahanmuutto on huono ajatus sekä vastaanottavalle maalle että muuttavalle yksilölle. Erityisesti lapselle. Suomella ja koulullamme ei ole resursseja auttaa kaikkia. Suomeen saapuminen ei takaa onnea ja menestystä tulijoille. Mitä useampi tulee rasittamaan resurssejamme, sitä vähemmän kaikille riittää. Ensimmäisenä ja eniten kärsii suomalainen lapsi, ja heistä ensimmäisenä ja eniten ne jotka tarvitsisivat systeemin tukiresursseja, eli köyhät, oppimishäiriöiset ja muuten tuettavat yksilöt. Veikkaan että aika moni heistä löytyy siitä kasasta joka variseen lattian raoista sen yhden neljäsosan maahanmuuttajista seurana. Missä heidän tukijansa ovat?

Kesälomatauko

2009-07-03T00:32:00.002+03:00

Julistan kesälomani virallisesti alkaneeksi. En halua ajatellakaan työtä ennen elokuuta, enkä silloinkaan.

Monikulttuuria yritän olla ajattelematta, mutta painajainen vain jatkuu. Hommassa tavataan.

Vihreää miestä kyrsii

2009-05-22T12:13:00.007+03:00

Jukka Relander Vihreiden vaalilehdessä. Kommenteitta paras.

---

Niin kuin kaikki yksinkertaiset ja kauniit jutut, tämäkin rönsyää yli alkuperäisen tarkoituksen. Kuten itse sanoin, ja toiset komppasivat, teksti itsessään kertoo kaiken tarpeellisen. Koska blogiini on kuitenkin linkitetty Relanderin blogin kommenteissa, selvennän tähän joitakin pointteja niille joille tilanne ei ihan heti aukea.

Jukka Relander on niitä yksilöitä jotka samaistavat maahanmuuttokritiikin ja väkivaltaisen, maahanmuuttajavastaisen rasismin. Jos vastustat maahanmuuttopolitiikkaamme vaikkapa taloudellisin, kulttuurillisin tai turvallisuusperustein, tai vain siksi että sinulla Suomen kansalaisena sattuu olemaan oikeus olla jotain mieltä asiasta, olet Relanderin katsannossa siitä huolimatta kiilusilmäinen rotukiihkoilija, kiljupöhnäinen natsiskini, maaseudun umpimielinen peräkammarinpoika tai kaikkia näitä yhtaikaa. Relanderin erityisenä huolenaiheena ovat akateemisesti koulutetut ihmiset jotka koulutuksestaan huolimatta ovat sitä mieltä että maahanmuuton lisääminen ja turvapaikkaturismin paisumisen salliminen eivät ole maallemme ja kansallemme hyväksi.

Relanderilaisessa katsannossa nimittäin akateemisen sivistyksen pitäisi parantaa ihmiset vääristä ja paheksuttavista ajatuksista. Jos näin ei ole käynyt, henkilö ei voi olla oikeasti sivistynyt. Koulutus on epäonnistunut.

Wanhaan hyvään vasemmistolaiseen tapaan Relander niputtaa väärät näkemykset yhden, murskaavan tehokkaan voimasanan alle. Ennen se oli "neuvostovastaisuus", nyt se on "rasismi."

On siis aivan yhdentekevää kuinka laajasti ja kattavasti "meidän rasistien" ajatukset perustellaan. Kun ajatuksen lausuu ääneen "rasisti," ajatuksesta tulee "rasismia." Tällaisia "rasistisia" ajatuksia ei ole tarpeen pohtia sen syvällisemmin, saati sitten kommentoida. Mutta nykyisessä "huomiotalouden" politiikassa kommentoitava on, vaikka kuinka tekisi häijyä. Internetissä nimittäin myös "väärät" ajatukset leviävät, ja shock horror! Suuri yleisö ei vaikenekaan näitä "vääriä" ajatuksia kuoliaaksi tai keräänny toreille massamielenosoituksiin "vääriä" ajatuksia vastaan. Ei, suuri yleisö kiinnostuu, ottaa keskusteluun osaa, osoittaa kannattavansa muita kuin virallisesti hyväksyttyjä "oikeita" ajatuksia.

Miten vaimentaa väärien ajatusten seireeninlaulu? Miten olla huomioimatta yhä kasvavaa äänten pauhua? No tietysti vanhalla tavalla: leimaamalla, väheksymällä, sivuuttamalla. Tämä on kommentoimani kirjoituksen kärki: väärien ajatusten esittäjät ovat natseja, eikä heidän kanssaan leikitä. Hehän jopa häpeävät tulla esiin omilla nimillään.

Laitoin itsekin Relanderin blogiin vastineen. Itse Relanderin blogikirjoitus ei liity asiaan laisinkaan, mikä on sikäli erikoista että olisi odottanut hänen laittavan blogiinsa ylimmäiseksi saman tekstin kuin Vihreiden vaalilehteenkin. Hänen kirjoitustaan ei ole missään muuallakaan Vihreillä sivuilla luettavissa (oman kirjoitukseni ilmestymisaikaan), mutta onneksi nimimerkki Roope on taas ahkeroinut, ja teksti on luettavissa Mediaseuranta-blogissa.

Paremman paikan puutteessa siis laitoin kommenttini Rellun aktuellin, EU:ta käsittelevän kirjoituksen perään:

22.5.2009 16.13
Relander, sanot Vihreiden vaalilehdessä näin:

”Sekin kyllä oudoksuttaa, että keitä nämä maahanmuuttoa kritisoivat rotumme valiot oikein ovat. Nimeltä tiedetään kolme, neljä. Ehkä nettinatsismi on sittenkin aika noloa. Kun niin harva kehtaa riisua kommandopipoaan nimimerkkinsä yltä. Tai ehkä heitä ei ole enempää kuin nuo muutama, jotka ehtivät kaiket päivät roikkua netissä kertomassa, että somalit eivät käy töissä.
”

Hommafoorumilla on julkaistu lukuisia ketjuja joissa kriittiset kertovat taustoistaan ja vaikuttimistaan. Olet varmasti tutustunut. Tai ehkä et uskalla kohdata todellisuutta - onhan helpompi halveksua ryhmää kokonaisuutena.

Itse olen ikäisesi, akateemisesti koulutettu ja vastuullisessa virassa toimiva perheenisä. Vihaan syrjintää, rasismia ja väkivaltaa. Kannatan vakaata ja turvallista yhteiskuntaa jossa sananvapaus on keskeisin arvo. Luonnehtisin itseäni viherdemariksi. Äänestäisin JJ Kasvia jos hän ei olisi ehdolla Vihreissä.

Joitakin meistä kiinnostaa mainitsemasi työvoimapoliittinen ongelma. Muita kiinnostavat muut asiat.

En pyri politiikkaan. Miksi en saisi käyttää nimimerkkiä perheeni ja työpaikkani suojelemiseksi? Vaikka en edes tee mitään lainvastaista, enkä (uskoakseni) useimpien mielestä edes paheksuttavaa?

Miten nimimerkin käyttö vaikuttaa siihen mitä sanon? Taitelijanimi, nom de guerre, nimimerkki - eikö asia ole tärkeämpi kuin sen sanoja?

Relanderin vastaus:

Nikopol kirjoittaa, virheiden [sic] vaalilehden krijoitukseeni viitaten:
”En pyri politiikkaan. Miksi en saisi käyttää nimimerkkiä perheeni ja työpaikkani suojelemiseksi? Vaikka en edes tee mitään lainvastaista, enkä (uskoakseni) useimpien mielestä edes paheksuttavaa?”

Kyllä nimimerkin takaa saa kirjoittaa. Suomi24 on sitä täynnä. Itse en vain suhtaudu vakavasti sellaiseen kritiikkiin, jonka esittäjä ei uskalla esiintyä omalla nimellään. Anonyymisti voi huudella mitä vain, oman nimen kanssa sanoistaan joutuu ottamaan vastuun. Itse toimin niin, aina ja poikkeuksetta.

Itse asiassa olen kirjoitellut asiaan liittyvistä aiheista omalla nimelläni internettiin, noin kymmenen vuotta sitten. Olen myös esittäytynyt livenä vastapuolelle. Kokemukseni olivat huonoja. Omalla nimellään nettiin kirjoittaminen tarkoittaa että kutsuu kaikenlaiset paskanheittäjät, häiriköt ja kylähullut kimppuunsa. Netissä omalla nimellä esiintyminen on sama kuin jos pyrkisi julkisuuteen perinteisillä tavoilla. Myös seuraamukset ovat identtiset.

Ymmärrän että omalla nimellään netissä (tai muuten julkisuudessa) esiintyvät ihmiset tekevät sen jostakin pragmaattisesta syystä. Relanderin tapauksessa on aika selvää miksi hän toimii aina ja poikkeuksetta omalla nimellään. Hänhän on ehdolla Europarlamenttiin. Julkisuus on hänen poliittisille ambitioilleen elinehto. Olisi tällöin melko tyhmää heitellä omia briljantteja näkemyksiään kommandopipon alta, eikö totta?

Me jotka emme pyrkimällä pyri julkisuuteen, julkisiin luottamustoimiin tai edes paikallisiksi kuuluisuuksiksi, emme saa oman nimen käyttämisestä mitään lisäarvoa näkemyksillemme, mielipiteillemme ja argumenteillemme. Mielipiteemme pitää arvottaa niiden itsensä kautta. Niiden lukeminen olisi hyvä alku. Myös kommentointi on blogissani avoin.

Nimettömällä kirjoittajalla voi olla painavaa sanottavaa. Nimellään ja akateemisella arvovallallaan esiintyvän puheet saatetaan punnita ja havaita keveiksi. Anonymiteetin halveksija paljastaa ettei ymmärrä internetin luonnetta ja merkitystä viestintäkanavana. Suomi24-sivuston ja vakavien bloggaajien samaistaminen on pelkästään lapsellista.

Jukka Relander ei ota vakavasti anonyymia kritiikkiä. Kuka ottaa vakavasti Jukka Relanderin?

---

Olen nyt jättänyt Relanderin blogeineen rauhaan. Hänen kiusaamisensa ei tuota iloa eikä tyydytystä, ja työkin on jo tehty.

Siltä varalta että kato käy Rellun kommenteissa, tässä vielä oma "parting shottini":

24.5.2009 16.43
Relander:

"Maahanmuuttoasioita" ei tuotu tähän kommenttiosioon ulkoapäin. Tähän kommenttiosioon tuotiin sinun oma kirjoituksesi. Kirjoitus jota ei ole julkaistu netissä (lähde: google.com äsken) ja johon ei ole mitään kommentointimahdollisuutta. Silti kirjoituksesi on jaettu moniin koteihin. Se käsitteli maahanmuuttokriittisiä, ei maahanmuuttoasioita. Eli kommenttiosioosi tuotiin sinun kirjoituksesi jossa kritisoit maahanmuuttokriittisiä.

Jos omien kirjoitustesi ilmestyminen omaan blogiisi ei miellytä sinua, lopeta internetin käyttö. Tai julkaise "Nettinatsit noloina" täällä, niin keskustelu voidaan käydä asianmukaisessa paikassa. Jos tämä ei käy, keskustelu käydään muualla.

Minä en kuitenkaan täällä keskustele, koska et anonymiteettini vuoksi ota kritiikkiäni vakavasti. Huomautanhan vain että dialogista kieltäytyminen on myös dialogia, ja sen näkevät kaikki. Erityiskiitos Suomi24-vihjauksesta.

Anonyymeja lähteitä ei kannata huomioida. Kysy vaikka Woodwardilta ja Bernsteinilta.

Sanomalaisen mediaviikon pohjanoteeraus

2009-05-18T19:41:00.001+03:00

Maailma pelastui! Eiku...

2009-05-18T08:32:00.004+03:00

Viimeisimmässä kirjoituksessani moitin Vantaan kaupungin suunnitelmia syrjiä työnhaussa hakijoita jotka eivät ole etnisesti sopivia. Korostaakseni sitä mitä kunnan pitäisi mielestäni oikeasti tehdä asukkaidensa eteen - sen sijaan että askartelisi absurdin byrokraattisesti ohjatun monikulttuuristamisen kanssa - otin esimerkin siitä missä kaupunki säästää.

Ilokseni kaupunginhallitus päättikin noudattaa lakia. Jostain kumman syystä kunnat säännönmukaisesti toimivat lain vastaisesti, jos se on niille taloudellisesti kannattavaa. Olen aina ihmetellyt miksi, mutta tavallaan se on ihan luonnollista. Oletteko koskaan kuulleet poliisin pidättäneen kunnan?

Koulunkäyntiavustajat siis saavat kuin saavatkin palkallista työtä koulujen kiinnioloajaksi. Joidenkin mielestä ihmisiä jotka työskentelevät vain kouluvuoden ajan ei tarvitse elättää kesäaikaan. Tämä on järjetön näkemys. Jos koulunkäyntiavustajalle annetaan mielekästä ja hyödyllistä työtä myös kesäksi, hän nimenomaan silloin elättää itse itsensä. Kortistossa veronmaksajat - me - elättäisimme hänet ilman työstä saatavaa hyötyä.

Millaista olisi tehdä haastavaa työtä esim vammaisen oppilaan avustajana kouluvuoden ajan ja sitten joutua kortistoon kesäksi? Kuka pystyisi sitoutumaan työhönsä näillä ehdoilla? Missä on elämän perusedellytys - työn jatkumisesta seuraava turvallisuus ja jatkuvuus? Mistä saadaan luotettavia ja ahkeria ihmisiä töihin alati kasvavaan tarpeeseen, pääkaupunkiseudun elinkustannuksilla, kun palkkaakaan ei tule koko vuodelta?

Koulussa ei ole kausityöläisiä. Kyse ei ole huvipuiston hattaranmyyjistä, marjanpoimijoista tai hiihdonopettajista jotka pakkaavat tavaransa sesongin päätteeksi ja jonottavat taas innoissaan hommiin seuraavana vuonna.

Maailma siis pelastui. Vantaa otti järjen käteen (tai säikähti asiasta noussutta hälyä.) Kaikki on taas hyvin.

No... ei oikeastaan.

Iltalehti: Peruskoulun luokkakoot paisuvat

Sunnuntai 17.5.2009 klo 19.39

Perusopetuksen ryhmäkoot kasvavat, vaikka valtio on yrittänyt tukea rahallisesti ryhmien pienentämistä, MTV3 kertoo.

Valtion osoittama lisäraha ryhmäkokojen pienentämiseen uppoaa monessa kunnassa säästöihin. Niinpä opetusryhmien keskikoko saattaa kasvaa ensi syksynä.

MTV3:n uutiset selvitti tilanteen Suomen suurimmissa kaupungeissa. Useimmissa kaupungeista ryhmäkokojen pienentäminen on poistettu tavoitteista. Esimerkiksi Vantaalla lisäraha on vähennetty opetukseen kohdistuvista leikkauksista.

MTV3:n mukaan ryhmäkoot kasvavat ensi syksynä Vantaalla, Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä sekä mahdollisesti Tampereella.

Virkkunen paheksuu

Opetusministeri Henna Virkkunen (kok) paheksuu kuntien tapaa käyttää ryhmäkoon pienentämiseen tarkoitettua rahaa muihin tarkoituksiin.

Opetusministeriö kerää parhaillaan tietoa siitä, mihin kunnat ovat käyttäneet lisärahaa. Virkkunen sanoo MTV3:lle, että jos rahaa on käytetty muihin tarkoituksiin, ministeriö miettii rahan jakamista ensi vuonna uudelleen.

En ole kuntalain tuntija, mutta jos joku on, voisiko hän kertoa minulle estääkö jokin lakipykälä kouluille tarkoitettujen rahojen korvamerkinnän? Koska kuten sanoin, jos kunnan annetaan, kunta tekee.

Kouluille tarkoitetun rahan jakaminen muualle on varkaus.

Koulunkäyntiavustajajutussa ei ollut kyse suuren suurista rahoista. Tärkeämpi on periaate: mitä kunta priorisoi. Vaikka koulunkäyntiavustajat lopulta päätettiinkin työllistää kesäksi, periaate on se että heidät aiottiin lomauttaa. Luokkakokojutussa on kyse suurista rahoista. Kasvattamalla luokkakokoja voidaan kouluilta ottaa siltä ainoalta momentilta josta on mahdollista nipistää, eli henkilöstöstä.

Koulutilat on pääsääntöisesti maksettu jo kertaalleen. Ylläpitokuluista säästetään jo niin paljon että valtava määrä oppilaita opiskelee homepölyn seassa. Koulukirjoja kierrätetään jo. Kouluruoan taso on laskenut. Ja kun suurin yksittäinen kuluerä on henkilöstö -> kuntarosvo ottaa sieltä.

Mitä luokkakoon kasvaminen tarkoittaa? Siitä lisää seuraavassa.

Veronmaksajan työvoimapoliittinen katsaus

2009-05-11T10:08:00.002+03:00

Kuten todettua, yritän kirjoittelussani keskittyä koulutukseen, koska se on ainoa ala josta tiedän enemmän kuin kadun tallaaja keskimäärin. Mutta koska olen myös veronmaksaja, katson oikeudekseni kommentoida asuinkuntani Vantaan varainkäyttöä. Julkinen kuluttaminen ja koulutus ovat näet samasta potista pois, ja potti taas minun taskuistani pois.

Vantaan kaupunki aikoo tietoisesti ja tarkoituksella toteuttaa syrjintää työvoiman rekrytoinnissa:

Vantaan kaupunki haluaa olla esimerkillinen työnantaja ja alkaa rekrytoida nykyistä enemmän maahanmuuttajia kaupungin työntekijöiksi, todetaan Vantaan uudessa monikulttuurisuusohjelmassa.

Vantaan kaupungilla on vajaat 12 000 työntekijää, joista 2,4 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia.

Kaupungin asukkaista maahanmuuttajataustaisia on lähes kahdeksan prosenttia. Vuoteen 2012 mennessä maahanmuuttajataustaisia arvioidaan olevan jo lähes kymmenen prosenttia vantaalaisista.

"Vieraskielisten työntekijöiden osuutta kaupungin henkilöstöstä tulisi nostaa lähemmäksi heidän osuuttaan kaupungin väestöstä", monikulttuurisuusohjelmassa todetaan.

Samaan aikaan kaupunki kuitenkin tähtää myös työntekijöiden määrän lievään vähentämiseen. Uusia työntekijöitä joudutaan silti lähivuosina palkkaamaan jonkin verran eläkkeelle lähtevien tilalle.

Monikulttuurisuusohjelmassa kaupunkilaisten kansallisuuksien kirjo nähdään parhaimmillaan imagovalttina, joka vetää Vantaalle hyviä työntekijöitä ja menestyviä yrityksiä.

Vantaan kaupunginvaltuusto käsittelee monikulttuurisuusohjelmaa tänään maanantaina.

Lähde: HS (maksullinen digilehti), Homma. Boldaukset ihan omiani.

Etninen tausta työhönoton perusteena on mitä puhtainta syrjintää. Missä viipyvät poliisin ja tasa-arvofanaatikkojen iskuryhmät?

Siteeraan viisaampaani. Kullervo sanoi: "Kaikki kiintiöt lyövät alakoukulla - suoraan ja keskelle turpaa - kaikkea lahjakkuutta ja kyvykkyyttä."

Kun yksityinen työnantaja palkkaa työntekijän, hän haluaa työntekijällä olevan tiettyjä ominaisuuksia. Koulutus, osaaminen, kokemus, luotettavuus, sitoutuminen, etc. Yksityisellä yrityksellä pitäisi ainakin olla täysi vapaus palkata kenet haluaa, koska palkka maksetaan osakkeenomistajien riskillä. Jos yritys pakotetaan lailla omaksumaan erilaisia kiintiöitä sukupuolen, etnisen taustan, iän, vammaisuuden tai muun suoraan työn vaatimuksiin liittymättömän tekijän perusteella, silloin yritys käytännössä pakotetaan madaltamaan rekrytointivaatimuksiaan tai muuten tinkimään työntekijöidensä tasosta. Tähän Kullervon lausunto viittaa. Miksi hakea työpaikkaa taidoillaan ja koulutuksellaan, kun sitä voi hakea munasarjoillaan/kiveksillään tai ihonsa värillä. Tai, kuten Vantaan visiossa, äidinkielellään. Maahanmuuttajia kun on kaiken värisiä ja kokoisia - ainoa selkeästi yhteinen määrittävä tekijä jolla mamu eroaa kantaväestöstä on eri äidinkieli. Ja koska N:nnen polven maahanmuuttaja - tilanteen sopivuudesta riippuen - on joko ikuisesti maahanmuuttaja tai aivan täysi suomalainen - tulee vielä eteen tilanne jossa työntekijä valitaan toisten ohi vain koska hänen isovanhempansa puhuivat kieltä x (jota "maahanmuuttaja" itse osaa vain haparoiden).

Tietysti yritys voi ottaa kiintiöt käyttöön vapaaehtoisesti, esimerkiksi luodakseen itsestään kansainvälisen ja moniarvoisen kuvan. Liike-elämässä näin voidaan menetellä, jos sillä saadaan jotakin lisäarvoa. Riskit toiminnasta jäävät edelleenkin osakkeenomistajille. Osakkeenomistajat päättävät haluavatko tukea omalla taloudellisella riskillään jonkin ihanteen tavoittelua.

Julkisella puolella tilanne on hieman erilainen. Työnantajana kunta/kaupunki on periaatteessa samassa tilanteessa kuin yksityinenkin työnantaja: tehtäviin halutaan paras mahdollinen tekijä. Koska kunnan pyörittäminen on enemmän kuin puhtaaseen voittoon pyrkimistä (tämä ajatus on tosin hämärtynyt osittain näkymättömiin) voidaan ajatella että kunta, enemmän kuin yksityinen yritys, katsoo työntekijänsä sopivuutta myös muista kuin puhtaan liiketaloudellisista näkökulmista. En nyt tarkoita puolueen jäsenkirjaa vaan esim sitä että jonkun vaikeasti työllistyvän erityisryhmän rekrytointi ei-vaativiin tehtäviin voi säästää valtavat summat rahaa joka muuten menisi näiden ryhmien hoitamiseen, virikkeiden tarjoamiseen, mielenterveyteen yms. Vammainen tai mielenterveyskuntoutuja voi saada valtaisasti positiivista energiaa tunteesta että on hyödyksi eikä pelkkä rasite.

Mutta kuka tekee päätöksen siitä että vieraskielisyys ajaa muiden rekrytointikriteerien ohitse? Ja ennen kaikkea, mikä on se lisäarvo jota tällaisella päätöksellä haetaan? Miten se realisoituu kaupungin kassaan?

"Vieraskielisten työntekijöiden osuutta kaupungin henkilöstöstä tulisi nostaa lähemmäksi heidän osuuttaan kaupungin väestöstä", monikulttuurisuusohjelmassa todetaan.

Monikulttuurisuusohjelmassa kaupunkilaisten kansallisuuksien kirjo nähdään parhaimmillaan imagovalttina, joka vetää Vantaalle hyviä työntekijöitä ja menestyviä yrityksiä.

Tässä lyhykäisyydessään tavoite ja sen perustelu. Erilaisuus on tavoiteltavaa ja hienoa sinällään ja itsessään. Mitään konkreettista taloudellista hyötyä ei voida osoittaa. Sen sijaan voidaan osoittaa lukuisia konkreettisia ongelmia joita koituu siitä että työpaikat jaetaan etnisen taustan perusteella eikä esimerkiksi koulutuksen, kokemuksen ja taitojen perusteella.

Jos maahanmuuttajalla/etnistaustaisella/erikielisellä on kaikki työhön tarvittavat edellytykset, hän ei tarvitse kiintiötä päästäkseen töihin. Jos edellytykset puuttuvat, häntä ei pidä palkata.

Tieto siitä että työyhteisön uusi jäsen on kiintiövieraskielinen, joka on valittu työhön toisten ohi erilaisuutensa vuoksi, synnyttää katkeruutta, jopa vihaa erilaisuutta kohtaan. Tähänkö pyritään? No ei tietenkään. Mutta tätä saadaan.

Kuntien raha on tiukalla. Kunnan työt ovat arvossaan kun suhdanteet heittelehtivät. Vieraskielisten nurkanvaltausta ei katsota hyvällä.

Jos rahaa olisi kuin roskaa, olisi ehkä perusteltua yrittää välttää muissa maissa saadut huonot kokemukset maahanmuuttajien kanssa, jopa meillä perinteisesti arvostetun tasa-arvon kustannuksella. Jos rahaa olisi, voitaisiin harrastaa hyväntekeväisyyttä - työllistää muuten työllistämiskelvottomia julkisin varoin. Että he kokisivat olevansa hyödyllisiä yhteiskunnan jäseniä, eivätkä pelkästään rasite. Ettei käy niin kuin Ruotsissa. Ja Saksassa. Ja Ranskassa. Ja Britanniassa. Ja.

Ongelma on se että rahaa ei ole. Vantaan Sanomat:

Vantaan kaupungin sivistystoimi aikoo lomauttaa kesällä 73 koulunkäyntiavustajaa.

Lomauttaminen on vastoin koulunkäyntiavustajille viime vuoden lopulla annettua tietoa sekä kaupunginhallituksen huhtikuussa tekemää päätöstä.

–Onhan tämä järkyttävää, puuskahtaa JHL:n pääluottamusmies Raija Öhman.

Sivistysvirasto lähetti koulunkäyntiavustajille marraskuussa kirjeen, jonka mukaan kaupunki ei tule lomauttamaan sivistystoimen henkilökuntaa kesän 2009 aikana.

Kirjeessä todetaan, että kaupunki tarjoaa mahdollisuuden kesäajan työskentelyyn kaikille vakituisessa työsuhteessa oleville koulunkäyntiavustajille.

Sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth kiistää kuitenkin sen, että kaikille olisi luvattu töitä.

–Me olemme sanoneet, että teemme parhaamme ja etsimme työpaikan kaikille, joille se on mahdollista ja jotka työpaikan haluavat, sanoo Lehto-Häggroth.

Sivistystoimi työllistää tänä kesänä koulunkäyntiavustajia esimerkiksi kehitysvammaisten lasten kesätoimintaan.

Töitä piti järjestyä myös sosiaali- ja terveystoimesta, tilakeskuksesta sekä vapaa-ajan ja asukaspalveluista. Tässä ei onnistuttu Lehto-Häggrothin mukaan suunnitellusti, koska toimialat joutuivat tekemään säästöjä.

–Suhdanteille me emme voi mitään.

Lehto-Häggroth huomauttaa, että lomautettavien koulunkäyntiavustajien määrää on onnistuttu vähentämään vuoden aikana huomattavasti.

Kaupunginhallitus päätti huhtikuussa, että Vantaa ei säästä tänä vuonna lomauttamalla tai irtisanomalla henkilöstöään.

Lehto-Häggrothin tulkinnan mukaan päätös koskee uusia lomautuksia. Hän huomauttaa, että koulunkäyntiavustajien lomauttaminen on ollut Vantaalla "ikiaikainen käytäntö".

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen (kok) on asiasta toista mieltä.

–Päätös tarkoitti kaupungin henkilöstöä kokonaisuudessaan.

Mäkinen toteaa, että ei ole järkevää henkilöstöpolitiikkaa lomauttaa vakituisia työntekijöitä vuodesta toiseen.

Kaupunginhallitus saa selvityksen koulunkäyntiavustajien lomautuksista maanantain kokoukseensa. Selvitystä pyysi Mari Niemi-Saari (sd).

JHL:n edustajien mukaan Vantaa toimii lomautuksilla myös vastoin työsopimuslakia.

Työnantajalla on velvollisuus tarjota töitä ensin omille työntekijöilleen. Nyt kaupunki lomauttaa vakituista henkilöstöä ja palkkaa samaan aikaan kesätyöntekijöitä.

Vantaalla työskentelee noin 235 vakituista koulunkäyntiavustajaa. Heistä 55 haki vapaaehtoisesti palkatonta työlomaa kesäksi.

Täyttä työviikkoa tekevän koulunkäyntiavustajan palkka on vajaa 1800 euroa kuussa. Lomautetuille maksetaan karenssin jälkeen ansiosidonnaista päivärahaa.

–Moni on laskenut sen varaan, että tänä kesänä saa duunia ja täyttä palkkaa, toteaa JHL:n aluetoimitsija Leena Peltoniemi.

Suhdanteille emme voi mitään. Siinäs kuulitte. Onneksi on asioita ja ilmiöitä joiden menoa eteenpäin suhdanteet eivät hetkauta.

Koulunkäyntiavustaja tekee tärkeätä työtä naurettavalla palkalla. Ja kesät mennään kunnan järjestämissä puuhasteluissa. Joita ei riitä kaikille.

Olisiko kunnalla muutakin priorisoitavaa kuin erikielisten näyteikkunamannekiinien työllistäminen kunnan diversiteettikulisseiksi?

Mielestäni kaupunki jossa LUOKKAKOOT OVAT SUOMEN SUURIMMAT voisi kantaa imagonrakentelussaan huolta ihan eri asioista kuin siitä että kunnalle saadaan väkisin lisää erikielisiä töihin.

Mutta tiedättekö mitä siitä seuraa jos kunnan puuhastelemaa monimuotoistamista vastustetaan? Tunnettehan hirsipuu-pelin? Annan vihjeeksi ekan ja vikan kirjaimen.

"R _ _ _ _ _ I!"

Toukokuu on kuukausista nuivin

2009-05-03T09:42:00.005+03:00

Tippaleipä pois nenästä ja simapullo perseestä, koulua on vielä kuukausi jäljellä.

Huomaan kirjoittelevani harvoin, vaikka inspiraatiota olisi vaikka jokapäiväiseen räksytykseen. Älyttömyyksiä ja yhteiskunnallista itsetuhoa työntyy joka tuutista. Juuri siksi mikään ei niin erityisesti kiihota mieltä että siitä lopulta sitten jaksaisi pyöräyttää oman kallisarvoisen näkemyksensä.

Toinen syys hiljaisuuteen on ollut Hommafoorumi. Sen Media ja uutiset-osio on niin aktiivinen ja kattava, että jopa Opettaja-lehden mokutukset (= halventava ilmaus monikulttuuria kritiikittömästi puffaavalle journalistiselle röyhtäisylle) ehtivät sinne riivittäviksi ennen kuin olen edes ehtinyt alan lehteä avata.

Koulumaailma tuntuu vetävän henkeä, ja paskalehdilläkin on nyt muuta tekemistä kuin hehkuttaa pilttiemme syvenevää syöksykierrettä. Eniten taisi maailmaa kohauttaa tutkimus jossa todettiin että (nais)opettajiin kohdistuu ulkonäköpaineita. Tuohon nyt ei viitsi edes heittää mitään sarkastista, muuta kuin että nuorison lisäksi myös naisemme voivat pahoin, ja sen syynä on se sama kuin aina: huono itsetunto. Jos haluaa näyttää että itsetunto on kohdallaan, kannattaakin mennä keekoilemaan työpaikalla pelleksi pukeutuneena kuten jutun kirjoittaja.

Kyllähän koulumaailmassa edelleenkin sattuu ja tapahtuu, ja Vantaankosken kalapalabaliikkiin verrattuna astetta ikävämmät väkivalta- ja varkaustapaukset Myllypuron ylä- ja ala-asteella taisivat jäädä yhden lehden uutisiksi.

23.04.2009 16:05

Poliisipartio kävi kahdesti tiistaina Myllypuron Yläkiventiellä toimivissa kouluissa.

Poliisit selvittivät tappelua ala-asteella ja ryöstöä yläasteella.

Poliisi sai ilmoituksen ala-asteen nujakasta puoli yhdeltätoista aamupäivällä. Kaksi vuonna 1997 syntynyttä poikaa hakkasi nyrkein ja kuristi samanikäistä poikaa.

Uhri sai tilanteessa mustelmia, mutta hänen ei tarvinnut käydä lääkärissä.

Opettajat kertoivat, että osapuolten välillä on ollut aiemminkin pientä kähinää.

Yläasteelle poliisipartio hälytettiin tiistaina sen jälkeen, kun vuonna 1994 syntynyt koulupoika ryösti vuotta nuoremmalta pojalta kännykän. Kännykkä saatiin palautettua sen oikealle omistajalle.

Tosiasiahan on ettei mediaa kiinnosta koulu jos tarjolla ei ole draamaa a) loistavan menestyksen ja kansainvälisen huomion tai b) myyvän skandaalin merkeissä. Se tavallinen hikinen ja puuduttava aherrus ja sen ongelmat eivät puhuttele ostavaa yleisöä.

Tavalliseen aherrukseen nyt vain kuuluvat myös edellä mainitun kaltaiset tapahtumat. Mitään ihmeellistä noissa tapauksissa ei ole, ainoastaan se että poliisi tuli paikalle ja asia mainittiin lehdessä. Yhdessä.

Ihmettelen usein että MITÄ oikein pitäisi tapahtua että koulujen ongelmat otettaisiin vakavan ja laajan yhteiskunnallisen debatin aiheeksi. En nyt tarkoita satunnaisia ammuskeluja vaan resurssien pienenemistä, henkilökunnan väsymistä, koulutilojen huonoa kuntoa ja sen sellaista hidasta eroosiota. Näihin koulu kaatuu jos on kaatuakseen.

Opettaja-lehdestä pari asiaa kuitenkin. Toisaalla käsittelemääni typerääkin typerämpään kolumniin tuli lehdelle tuomitsevaa palautetta, ja palaute julkaistiin.

Mikko Lehtosen kolumni rasismista (Opettaja 13/27.3.) menee yli ymmärryksen. Hänen lainaamansa teksti on arvio jonkin yhteiskunnan kehityksestä ja voisi yhtä hyvin olla jonkun antiikin filosofin kirjoittama.

Siinä kuvattu kehityskulku tulee liian monen ihmisen mieleen, kun media kertoo mikä porukka riehuu Tukholmassa, Malmössä, Pariisissa, Sydneyssä, nämä mainitakseni, tappaa New Yorkissa, Madridissa, Lontoossa, Mumbaissa, nämä mainitakseni, haluaa tappaa piirtäjiä, kirjoittajia, elokuvantekijöitä, silpoo ja murhaa oman perheen tyttäriä ja vielä silmittömästi toisiaankin.

Kuka tahansa pitää kuvattua kulttuuria pimeänä ja barbaarisena. Jos oman kulttuurimme pitäminen parempana on Lehtosen mielestä rasismia, niin olen sitten rasisti.

PEKKA KAAKINEN

Asia siis sikäli kunnossa: kolumnisti on ajatuksineen melko yksin - tai ehkä pikemminkin niin moni on samaa mieltä ettei katsonut tarpeelliseksi kirjottaa kannatuspuheenvuoroa aiheesta.

Halla-ahohan on virallisesti leimattu rikolliseksi rasistiksi, tunnetuin seurauksin. Halla-ahon episodi oikeusjuttuineen ja euroehdokkuuskuvioineen viimeistään osoittaa mikä on median ja siihen kietoutuneen poliittisen nomenklatuuran todellinen valta. Kaikkien pitäisi olla pöyristyneitä, mutta kaduilla ei silti marssita.

Suomi kuristetaan hiljaa, eikä kukaan edes huomaa. Sananvapaus meni jo, ja Tarja hymyilee.

Päätoimittaja Hannu Laaksola on taas vauhdissa. Pääkirjoituksessaan 27.4.2009 Hannu kertoo ettei maahanmuuttajia saa eristää. Keskeinen ajatus oli kai se huomio ettei ihmisillä ole varaa asua siellä missä olisi kiva asua ja hyvät koulut. Tämähän on esim omalla kohdallani ns. spot on. Kirjoitus on sellainen kökkö ettei vatsani kestä liittää sitä tänne, mutta asiasta käyty keskustelu löytyy Hommasta, aloitteellisena tahona kannattajakorttihai J. Mäki-Ketelä, alan miehiä hänkin.

Myös edellinen Opettaja oli silkkaa asiaa. Koko viikon pysyi hyvällä tuulella kun muisti ruotsalaisuus- ja toiseusministeri Stefan Wallinin tiedostuksesta tikahtuneen haastattelun. Paras huumori ei vaadi kommentointia, joten lukaiskaapa itse. Ministeri Wallin harjoittaa ajattelussaan sukupuolisensitiivisyyttä. Förbryllande!

---

Huumorihakuinen sivaltelu on helppo ja halpa tapa tuulettaa todellista ja konkreettista ahdistusta. Asemani vuoksi joudun nielemään niin paljon asioita jotka pitäisi huutaa kovaan ääneen vaikka Ajankohtaisen kakkosen haistapaskakeskusteluissa. Paine on kova. Ihmettelen miten kollegat selviävät. Aikaisempina vuosikymmeninä on ollut ahdistusta päihdeongelmaisten, mielenterveysongelmaisten, köyhien ja syrjäytyneiden, rikos- ja huumekierteisten lasten ja perheiden kanssa. Uusi aika tuo oman lisänsä - Opettaja-lehden Hannu Laaksolan käsittelemää aihetta mukaillen maahanmuuttajat joutuvat elämään meidän oman pohjasakkamme keskellä, eikä se ole kenellekään hyväksi.

Miksi monikulttuurisuus on ongelma? Tämän vuoksi: "Ympärileikatut somalinaiset, 1992, YLE."

Barbaria ujutettiin Suomeen kulttuurin kaavun alla.

Tunnen maahanmuuttajatytön joka tietää joutuvansa ympärileikatuksi, ja hyväksyy asian. Se kuulua kulttuuri.

Tunnen myös maahanmuuttajatytön joka ei uskalla lähteä perheen kanssa "lomalle" kotimaahansa (jossa pitäisi olla täysi harmagedon käynnissä, mutta eihän se nyt saa lomaa häiritä) koska pelkää joutuvansa ympärileikatuksi. Pikkusiskot ovat lähdössä, ja liian nuoria vaikuttamaan päätökseen.

Vähät siitä että hädänalaiset matkustelevat enemmän kuin keskiverto suomalaisministeri. Ongelma on se ettei epäilys riitä toiminnan perusteeksi. Pitää osoittaa rikoksen tapahtuneen. Miten se tehdään, kun sensitiivisyyspaineet estävät jopa terveyssisarta tsekkaamasta mitä kaapujen alla tapahtuu?

En halua Suomeen tällaista kulttuuria. Kuka haluaa?

Maahanmuuttokriittisiä arvostellaan joskus, paitsi rasismista ja ihmissyönnistä, myös siitä että jo maassamme olevien ulkomaalaisten ongelmat pysyvät vaikka maahanmuutto loppuisi kokonaan, ja ettei heillä/meillä ole ratkaisuja. Mutta kenellä on?

Olen iloinen siitä että oleskelu ja kasvaminen Suomessa on saanut monet toiskulttuuriset tytöt kyseenalaistamaan oman kulttuurinsa barbaariset tavat. Tässä on nyt se kaivattu ja harvinainen monikulttuuristumisen positiivinen puoli. Suomi on tytöille parempi paikka kuin kehitysmaa.

Valitettavasti kehitysmaa asuu kehitysmaiden asukkaiden kotona. Voittajia on vähän, eikä Suomi mielestäni pääse omilleen tämän pienen moraalisen voiton perusteella.

Opettaja, sinä et osaa laskea!

2009-03-27T19:31:00.005+02:00

Jo alla mainittu Opettaja-lehti kiinnitti pääkirjoituksessaan huomiota todelliseen ongelmaan. Kielitaito maassamme rapautuu. Meillä opiskellaan liian harvoja kieliä.

KIELITAITOMME VAARASSA

Hannu Laaksola
hannu.laaksola@oaj.fi

Samaan aikaan kun muualla Euroopassa kielitaito on parantumassa, on suomalaisten kielivaranto heikkenemässä. Useissa Euroopan maissa toteutetaan Euroopan komission kieltenopetuksen suositusta 1+2 eli äidinkieli ja kaksi vierasta kieltä, mutta Suomessa tämä ei enää toteudu. Muiden kuin englannin ja toisen kotimaisen kielen opiskelijoiden määrä on jo pitkään näyttänyt alaspäin peruskoulussa ja lukiossa. Pojista vain viidennes opiskelee lukiossa muutakin kieltä kuin englantia ja toista kotimaista.

Suomi on kielellisesti englantilaistunut viime vuosina yhä enemmän ja enemmän. Globalisoituvassa Suomessa englanti on vahvistanut asemaansa viihdeteollisuuden ja sähköisten yhteyksien siivellä. Englannilla onkin yhä tiukempi ote ensimmäisenä vieraana kielenä, ja sen opiskelu alkaa usein jo ennen kolmatta vuosiluokkaa. Yhdeksän oppilasta kymmenestä aloittaa englannin ensimmäisenä vieraana kielenään, ja se viimeinenkin kymmeniköstä tarttuu tähän kieleen vapaaehtoisena pitkänä kielenä. Muiden kielten opiskelu jää pääasiassa vapaaehtoisuuden ja valinnaisuuden varaan.

Valinnaisten ja vapaaehtoisten kielten opiskelun kuitenkin ennakoidaan tulevaisuudessa vähenevän, koska perustettavien kieliryhmien kokoa nostetaan koko ajan säästöihin vedoten. B2-kieltä ei toisaalta enää tarjota kaikissa kouluissa, mikä murentaa tasa-arvon perinteen kielten opetuksessa. Eri osissa maata on hyvin erilaiset mahdollisuudet opiskella muita kieliä kuin englantia. Vaikka Itä-Uudellamaalla ja Pohjanmaalla asiat on hyvin ja Lapissakin keskinkertaisesti, ongelmallisessa tilanteessa ovat Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Etelä- ja Pohjois-Karjala sekä Etelä- ja Pohjois-Savo. Kielten opiskelua yksinkertaisesti arvostetaan eri puolilla maata eri tavoin.

On harhaa luulla, että vastaisuudessa suomalaiset pärjäisivät pelkän englannin avulla. Äskettäin EU-maiden pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattu tutkimus osoitti, että suomalaisista pk-yrityksistä useampi kuin joka kymmenes oli menettänyt kansainvälisiä kauppamahdollisuuksia kielitaitopuutteiden vuoksi. Maailmankielten – arabian, japanin, kiinan, ranskan, espanjan ja venäjän – osaajia tarvitaan Suomessa koko ajan enemmän.

Merkit viittaavat siihen, että saksan, ranskan ja venäjän opiskelijamäärät laskevat edelleen ja Suomesta tulee kielissä suppean osaamisen maa. Se on vakava asia laajemminkin kuin vain koulutuspoliittisesti. Suomi tarvitsee pitkäjänteistä kielivarannon kehittämistä. Vaikka opetuksen järjestäjien on katseltava kieltenopetusta oman alueensa kielitarpeiden kannalta, on niiden ja myös valtakunnan päättäjien otettava ratkaisuissaan huomioon myös valtakunnallinen kielten osaamisen tarve. Ratkaisuja ei pidä tehdä lyhyellä aikavälillä vaan katse on suunnattava 10–15 vuoden päähän.

Ilman riittävää kielivarantoa Suomeen ei synny uusia nokioita eikä hyvinvointimme lisäänny toivotulla tavalla. Kielet ovat siksi vakava asia.

Nousivatko kulmakarvasi boldatussa kohdassa? Etsitkö lopputekstistä jotakin pelastavaa logiikan murusta? Ei, en minäkään sitä löytänyt. Kyllä siinä luki juuri niin kuin siinä luki.

Muistatteko hölmöläläiset jotka kävivät uimassa viljapellossa? Palattuaan uimasta he laskivat toisensa, mutta saivat aina luvuksi yhden liian vähän. Minä, yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, he laskivat, vaikka uimaan mennessä meitä oli kuusi. Yksi on siis hukkunut peltoon.

Naapurikylän täyspäinen joutomies ehdotti että hölmöläläiset työntävät nenänsä tuoreeseen lehmänkakkaraan ja laskevat sitten nenänjäljet. Niitä oli kuin olikin kuusi. Kaikki olivat siis tallella.

Kuka työntäisi Hannu Laaksolan nenän lehmänläjään? Hän nimittäin laskee vieraat kielet kuin hölmöläläinen: ruotsi, yksi. Luemme siis vain yhtä vierasta kieltä!

Pikku uutispläjäys: ruotsi on vieras kieli suomenkielisille. Ruotsin opiskeleminen vie ajan ja resurssin jonkin toisen vieraan kielen opiskelulta. Kuten venäjältä, ranskalta, saksalta, espanjalta, italialta.

Huoli kielten vähyydestä on aiheellinen. Ruotsin sivuuttaminen vieraiden kielten listalta on typeryyttä. Oma kieli + ruotsi + englanti = 1+2, eli ihan sama kuin Euroopassakin. Tyhmempi saattaisi luulla että tämän näkee Opettaja-lehden pääkirjoituksen laatijakin.

Noh, leikki leikkinä. Eihän kukaan oikeasti oleta että ruotsin asema muita VIERAITA kieliä tärkeämpänä kyseenalaistetaan. Heti pääkirjoituksen alla on nimittäin harkittu paikkausliike:

Suomessa osattava ruotsia

Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Ville Virtanen esitti äskettäin, että ruotsin kielen opiskelu pitäisi muuttaa lukiossa vapaaehtoiseksi. Hänen mielestään Suomessa ei tarvita eniten ruotsin kieltä vaan esimerkiksi venäjän osaamisesta olisi enemmän hyötyä joillakin alueilla. Lisäksi hän arvelee, että siellä, missä ruotsia tarvitaan, kieltä luettaisiin edelleen.

Vaikka Virtanen haluaa tehdä tilaa muille kielille, ei ratkaisumalli ole hyvä. Ei voida ajatella, että vain jollain alueella luettaisiin ruotsia, toisella venäjää ja mahdollisesti kolmannella jotain muuta kieltä. Kielten opiskelu ei ole aluekysymys jo pelkästään siksi, ettei kukaan opiskelija voi sanoa, missä päin Suomea hän myöhemmin asuu ja elää.

Lukion tehtävänä on antaa yleissivistystä, johon kuuluu myös ruotsin kieli. Vaikka ruotsi on ylioppilaskirjoituksissa vapaaehtoinen, on jokaisen lukiolaisen osattava myös toista kotimaista kieltä. Perusteluksi siihen ei riitä historia vaan käytännön nykypäivä.

Jään odottelemaan musertavaa empiiristä näyttöä käytännön nykypäivässä ilmenevästä kipeästä ruotsin kielen tarpeesta, mutta en pidättele hengitystäni.

Samaa teemaa jatkaa eläkeläisopettajan hyväntahtoinen toivomus että ruotsia opetettaisiin mielenkiintoisemmin, koska se on oikeastaan helppo kieli. Helppoudesta olen samaa mieltä, mutta epäilen ettei eläkeläisen näppituntuma ruotsinopetuksen nykytilasta ole ihan ajan tasalla. "Vääränlaisen rikssvenskan matkimisen" halventaminen on ihan pelkkää kusipäisyyttä. Ettei opiskelemaansa vierasta kieltä saa yrittää puhua oikein, vaan kannattaa pysytellä helpossa suomenruotsin puheenparressa.

Mikä vain menee läpi, kunhan ideologia on oikea. Tällaisen geriatrisen höpinän julkaiseminen on noloa.

Mikko Lehtonen ja kasvattajan vastuu

2009-03-27T18:33:00.009+02:00

Opettaja-lehdessä nro 13/2009 Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen käsittelee kolumnissaan helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun Jussi Halla-ahon kirjoituksia:

Filosofian tohtori Jussi Halla-aho kehottaa Scripta-blogissaan: ”Jos sinä, arvoisa lukija, epäilet, että olen ulkomaalaisvastainen, rasisti tai jotain muuta, tutki kirjoituksiani. Etsi niistä näyttöä.”

Tein työtä käskettyä. Törmäsin samaisessa blogissa tekstiin paradoksista, johon ”länsimainen sivistys” tulee Halla-ahon mukaan ”matemaattisella varmuudella kaatumaan”. Siteeraan:

”Koska kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, meillä ei mielestämme ole oikeutta assimiloida maahanmuuttajia pakkosyöttämällä heille omia arvojamme (joihin kuuluvat vaikkapa näkemyksemme naisen asemasta tai yksilön fyysisestä koskemattomuudesta). Hitaasti mutta väistämättä ne, joita (ilman ylimielisyyttä ja omantunnontuskia) kutsun barbaareiksi, muuttuvat pienestä ja eksoottisesta joukosta ensin merkittäväksi vähemmistöksi ja sen jälkeen enemmistöksi. Silloin me emme enää määrittele ´hyvää´ yhteiskuntaa. Silloin sen tekevät ne, jotka ovat käyttäneet arvojamme hyväkseen uskomatta itse niihin hetkeäkään. Silloin alkaa pimeys.”

Kirjoittajan asettama tehtävä ei ollut vaikea. Oman tekstinsä valossa Halla-aho on yksiselitteisesti ulkomaalaisvastainen ja rasistinen. Halla-ahon rasismi toimii siten, että hän luokittelee ihmiset kahteen ryhmään, meihin ja muihin. ”Me” on hänelle vertailun lähtökohta, annettu normi. Se tarjoaa ne perusteet, joiden avulla maailma asetetaan järjestykseen ja joiden vaiheille kasautuu voimakkaita myönteisiä ja kielteisiä tunteita. ”Me” samastumme ”hyvään yhteiskuntaan”– sukupuolten tasa-arvo, yksilön fyysinen koskemattomuus – ”muut” (barbaarit) taas ”pimeyteen”.

Tohtori Halla-aho ei olekaan kiinnostava itsessään. Hänellä ei ole mitään sellaista sanottavaa, mitä ei olisi kuultu rasististen ja ulkomaalaisvastaisten ihmisten suusta tuhansia ja taas tuhansia kertoja. Kiinnostavaa on, että tämäkin rasisti haluaa kivenkovaan kieltää rasisminsa.

Halla-aho ei ole kieltonsa kanssa yksin. Nykyisen rasismin ehkä silmiinpistävimpiä piirteitä on sen itsepintainen taipumus esiintyä tuttuakin tutummassa muodossa: ”Minulla ei ole mitään maahanmuuttajia/somaleita/venäläisiä/keitä vain itseeni nähden erilaisia vastaan, mutta…”

Oman rasistisuutensa kieltäminen on tietysti seurausta siitä, että nyky-yhteiskunnassa erilaisuuteen torjuvasti suhtautuvia pidetään kehittymättöminä. 1930-luvun Suomessa Halla-ahon ei olisi tarvinnut puolustella rasismiaan tai yrittää selitellä sitä olemattomiin. Silloin rasistilla oli lupa vihata pystypäin niitä, joita pelkäsi.

Nykyään rasistin leiman välttely tapahtuu kieltämällä: ”En sanonut/tehnyt mitään sen tapaistakaan”, väittämällä tekoa vahingoksi: ”En sanonut niin tahallani” tai ”Tein sen epähuomiossa”, kiistämällä rasistiset aikeet: ”En tarkoittanut sitä” tai ”Sanojani on vääristelty” tai rasistiset päämäärät: ”Tarkoitukseni ei ollut esittää rasistisia näkemyksiä”.

Rasistisen kielen tutkijat näkevät yhdeksi kieltämisen muodoksi myös tarkoituksellisen lieventelyn: äänenpainojen miedontamisen, vähättelyn ja kiertoilmausten käytön: ”En uhkaillut häntä, annoin vain hänelle ystävällisen neuvon” tai ”Tarkoitus ei ollut loukata, vaan esittää rehellinen mielipiteeni!”.

Kiintoisinta rasismin kieltämisessä saattaa kuitenkin olla, että se ei koske vain vakaumuksellisia rasisteja. On hyviä perusteita ounastella, että koko yhteiskunta välttelee tilintekoa rasismin kanssa. Rasisteina tavataan pitää joitakuita toisia – ei meitä. Rasisteja kyllä tavataan, mutta he sijaitsevat joko jossain muualla – lähiöissä, maaseudulla, muissa maissa – tai sitten menneisyydessä. Tästä näkökulmasta rasistiset teot ovat aina poikkeuksia, joihin ovat syypäitä poikkeusyksilöt. ”Me” emme rasisteja ole.

Ehkä Halla-ahon kaltaiset ”ajattelijat” sikiävät juuri tässä maaperässä, jossa liian usein suljemme silmämme institutionaaliselta tai muulta järjestelmälliseltä arjen rasismilta.

Halla-ahon biologian ja maantiedon opettaja kertoi käyneensä tämän kanssa lukioaikoina kiivaita väittelyitä. Antirasistinen opettaja ei ikävä kyllä onnistunut kääntämään oppilaansa päätä. Rasismilta ei saa kuitenkaan kääntää jatkossakaan päätään. Siinä on kasvattajien vastuu. Ja tässäkin vastuuseen sisältyy myös haaste oman itsemme historiallisuuden näkemisestä – sen kysymisestä, mitä ovat ne ”meidän” luokittelujärjestelmämme, joiden nojalla ”muut” näyttävät olevan ikään kuin ”väärässä paikassa”.

Mikko Lehtonen on oikeaan aikaan liikkeellä. Juuri tänään saimme lukea että Halla-aho saa kuin saakin niskaansa täysin poliittisin motiivein ajetun syytteen, joka oikeuskäsittelyn tuloksesta riippumatta tullaan muistamaan pitkään. Ei hyvällä, koska kyseessä on mitä puhtain sananvapauden vastainen manööveri, jossa syyttäjiä ja asianosaisia ei voi erottaa toisiaan.

Rumasti voitaisiin todeta että Lehtonen lehahtaa haaskalle. Todella halpamaisesti ajatteleva saattaa jopa nähdä jonkinlaista synkronisoitua saturaatiokampanjaa, ottaen huomioon Mikon taistolaismenneisyyden, jota suorastaan hupaisan myötäsukainen wikipedia-artikkeli näyttää käsittelevän pienenä nuoruuden oikkuna:

Sukupolvelleen tyypillisesti Lehtonen radikalisoitui poliittisesti kouluaikoinaan, joka johti hänet nuortaistolaiseen liikkeeseen ja toimitsijan tehtäviin mm. Teiniliitossa. Teiniliiton aikojen jälkeen Lehtonen toimi lehtimiehenä toimittaen mm. Toveri ja Uusi valta -lehtiä. Tältä ajalta lienee perua hänen kiinnostuksena absurdeihin sanaleikkeihin, sanan muunnoksiin ja palindromeihin, joka loi perustaa tulevalle merkitysten tulkinnan taituruudelle....

Lehtonen siirtyi Helsingistä Tampereelle 1980-luvun puolivälissä aloittaen kirjallisuustieteen opinnot. Taistolaisen liikkeen maailmankuvan perustana ollutta läsnäolon metafysiikkaa Lehtonen lähti purkamaan laajassa teoreettisessa projektissa, jossa kohteena oli kirjallisuuden subjektikäsityksen muutos modernin tieteen synnystä aina 1900-luvun loppupuolelle saakka.

Maali on osoitettu, toverit, tuli on vapaa.

Halla-aho-keskusteluun (tai siihen mitä sen pitäisi olla, eli maahanmuuttokeskusteluun) Mikon kuluneiden fraasien lista ei tuo mitään uutta. Faktoihin turvautumalla rasisti vain peittelee rasismiaan - tämä tuntuu olevan kritiikin sisältö tätä nykyä, kun itse faktoille ei voi yhtään mitään.

Runsaasti lukeneena ja ilmiselvästi median ja kielen päälle ymmärtävänä miehenä Mikko on tahallaan ymmärtämätön - aivan kuten hänen hengenheimolaisensa valtionsyyttäjälaitoksessa. Itse olen vain pahainen maisteri, mutta osaan silti tulkita lukemaani kriittisesti, ilman ideologisia silmälaseja. Luetaankohan se minulle eduksi vai haitaksi, että aloin aikoinaan lukea Halla-ahon kirjoituksia "vastapuolen" silmin. Näytti nimittäin siltä että ihan oikeat rasistit hakivat oikeutuksen typerille väitteilleen tämän myyttisen älykön epä-blogista (koska eihän tuo blogi ennen ollut vaan kirjoituskokoelma. Nyt se on kirja. Voi median muuttuvia kasvoja!) Totesin luettuani että ne oikeat rasistiset räyhääjät ovat edelleen väärässä, mutta se ei ole Halla-ahon syytä. Hänen kirjoituksensa ovat perusteltuja.

Olen Halla-ahon kanssa samaa mieltä lähes kaikista niistä asioista joista jotain tiedän ja ymmärrän. Asioihin joita en tunne en voi ottaa kantaa, mutta lähteiden käyttö vaikuttaa virheettömältä. Kirjoituksissaan Halla-aho ei "syyllisty" rasismiin (vaikka rasismi ei olekaan laitonta, sitä tunnutaan pitävän laittomana. Tyhmäähän rasismi on, joten fiksuna miehenä Jussi ei ole rasisti. Tämä vain on liian vaikea asia hahmotettavaksi monille.) Kiihottamisrikokseenkin Jussi syyllistyy vain jos joku suostuu kiihottumaan. Pidän antirasisteina itseään pitäviä noitavainolaisia valehtelijoina. Nyt kun he käyttävät oikeuslaitostamme sananvapauden rajoittamiseen ja omiin poliittisiin tarkoitusperiinsä, pidän heitä myös rikollisina.

Mutta Mikon kirjoituksestahan minun piti kirjoitella. Uskon että nettiin tulee vielä teratavukaupalla anti-Jussi- ja pro-Jussi-kirjoituksia, joten minun kontribuutiotani ei oikeastaan kaivata.

Haluan puuttua Mikon kirjoituksen viimeiseen kappaleeseen. Mikko kertoo:

Halla-ahon biologian ja maantiedon opettaja kertoi käyneensä tämän kanssa lukioaikoina kiivaita väittelyitä. Antirasistinen opettaja ei ikävä kyllä onnistunut kääntämään oppilaansa päätä. Rasismilta ei saa kuitenkaan kääntää jatkossakaan päätään. Siinä on kasvattajien vastuu.

Mikko, sinä olet ymmärtänyt kasvattajan vastuun väärin. Sinun mallissasi opettaja tunnistaa oppilaan väärät ajatukset ja muokkaa ne oikeanlaisiksi. Mikko, sinun kasvatusmallisi on totalitaristinen. Mikko, tuo on fasistinen näkemys ja sinä olet fasisti! (tämä oli sitten Leif Salmen-huumoria. Oikeasti ainoa fasisti on Jussi Halla-aho.)

Ensinnäkin: minkälainen opettaja ryhtyy "kiivaaseen väittelyyn" lukiolaisen kanssa? Mitä on väittely? Se on argumenttien taistelua. Parhaiten argumenttejansa puolustava voittaa, vaikka olisi väärässä. Kahden rehellisen ja loogisesti ajattelevan väittelijän väittelyssä voittaja selviää aina, koska todistettavia faktoja ei pimitetä tai peitellä.

On aivan totta ettei rasismia saa jättää huomiotta tai hyväksyä. Ongelmaksi vain muodostuu se että antirasistiksi julistautumalla julistaa automaattisesti kaikki rasisteina pitämänsä väärässä olijoiksi. Tämä ei ole kovin hedelmällinen lähtökohta väittelylle.

Vielä vaikeampaa on enää selvittää mitä rasismi on. Monen muun leksikaalisen yksikön tavoin rasismikin on jo kauan elänyt omaa elämäänsä, kaukana alkuperäisestä merkityksestään. Eilen televisiossa jyrissyt wannabe-kansallisuusasioiden kansankomissaari Johan Bäckman heittelee fasisti- ja fasismi-sanaa kaikkialle. Sana itsessään on menettänyt merkityksensä - jäljelle jää vain aktiivinen teko, toisen nimittäminen fasistiksi/rasistiksi. Sillä erottaudutaan vastustajasta ja tämän edustamasta pahasta.

Mitä tulee entisen opettajan muisteloihin oppilaastaan, haluaisin kuulla myös Halla-ahon version näistä väittelyistä ja niiden rintamalinjoista. Itsekin teinien kanssa moneen kertaan "väitelleenä" en ottaisi näitä yhteenottoja kovin vakavina.

Mutta koska sanojana on sanojen asiantuntija Mikko Lehtonen, sanoilla on merkitystä. Tässä Opettaja-lehden kolumnissa sanojen tehtävä oli osoittaa omalla pienellä panoksellaan että Jussi Halla-aho on kansanvihollinen, rikollinen, ja vielä parantumaton sellainen.

Hienosti tehty, Mikko. Mies joka pystyy tähän:

Väitöskirjassaan Lehtonen tarkasteli laajasti modernin länsimaisen tiedekäsityksen muodostumista. Modernia kartesiolaista tiedettä luonnehtii subjektin maailmasta irrottava dualismi, jota vastaan Lehtonen asettaa kulttuurisen materialismin idean, jota hän luonnehtii nomadin ja kojootin metaforilla. “Nomadin ja kojootin suhteessa tutkiva subjekti ja tutkittava objekti eivät ole toisistaan absoluuttisesti erillisiä eikä niiden ero muodostu siitä, että tutkivan subjektin ajatellaan olevan aktiivinen ja tutkittavan objektin passiivinen.” (s. 260–261) “Nomadin suhde kojoottiin ei ole katseella tapahtuvaa alistamista, vaan katselemista, koskettelemista ja koettelemista sekä tulemista katselluksi, kosketelluksi ja koetelluksi.” (s. 261) Tätä katselemisen ja koskettelun ohjelmaansa Lehtonen on sitten purkanut ja kehittänyt edelleen lukuisissa kulttuuriamme analysoivissa julkaisuissaan.

tietää takuulla mitä tekee, kun kutsuu toista kirjoittajatohtoria rasistiksi Opettaja-lehden kolumnissaan, ja vielä lyö toisen käden muisteloilla vääristä ajatuksista, joita Jussilla oli alle 18-vuotiaana.

Tähän pystyy vain pesunkestävä stalinisti, bolsevikki ja älyllisesti epärehellinen ihminen.

Mikko Lehtonen, sinä yökötät minua.

P.S: sananvapauden hengessä myös internetin pahuuden poistava ilmiantonappula tekee tuloaan kovaa vauhtia. Todellakin, kansanviholliset eivät lepää.

Valkoinen, nuiva kausi

2009-03-20T15:20:00.009+02:00

Hei taas, lukijat. Olen pitänyt pientä bloggausvapaata, samasta syystä kuin varmaan monikin alan bloggaaja (alan bloggaajalla tarkoitan maahanmuuttokriittisiä kirjoittajia - no niin, olen tunnustautunut maahanmuuttokriittiseksi). Syy on se, että kun katsoo maamme nykytilaa ja kehitystä kriittisesti, alkaa nähdä pieniä ja suurempia älyttömyyksiä joka paikassa. Maahanmuuttokriittisyyteen "palaamista" (haha) voi verrata Matrix-elokuvan punaiseen pilleriin jonka syöminen paljastaa kaiken näkemäsi kuvitelluksi. Nuivan pillerin nielaistuaan alkaa nähdä merkkejä suunnattomasta salaliitosta jonka tarkoitus on raunioittaa maamme ja hyvinvointivaltiomme. Tästä havainnosta nousee suuttumus, turhautuminen ja halu tehdä asioille jotakin.

Minun tapani toimia on ollut tämä blogi. Olen yrittänyt täyttää oman valistusvelvollisuuteni kirjoittamalla koulutusta koskevista aiheista, eikä aina edes maahanmuuttoa sivuten.

Jokainen "nuiva" kirjoittaja tunnistaa varmasti tilanteen jossa turhautuminen ja suuttumus alkaa vaarantaa tuotannon asiallisuuden ja objektiivisuuden. Minun kyllästyspisteeni saavutettiin. Suomeksi sanottuna vitutti niin ankarasti että laitoin näppiksen naulaan vähäksi aikaa. Hommafoorumiin saattoi tulla vähän tavallista kitkerämpää kuittia. Enimmäkseen on kuitenkin ollut parempi olla kirjoittamatta kuin kirjoittaa ilkeää tai vihaista tekstiä. Toisaalta aikaakin on ollut aika vähän.

Yksi merkittävä asia on ollut vähemmistövaltuutetun toimiston aktivoituminen. Noitavainot ovat alkaneet tosissaan. Varoittavia esimerkkejä ja ennakkotapauksia haetaan. Vv Johanna Suurpää havittelee väärinajattelijoiden rankaisuvaltaa käyttämällä työrukkasinaan virkamiehistöä ja oikeuslaitosta. Näissä oloissa varovaisuus on valttia. Voidaan sanoa että luomansa pelon avulla Johanna voittaa - ihmiset ovat mieluummin hiljaa kuin oikeassa omalla nimellään. Mutta jos Johanna ja muut virkansa turvin demokratiaa nakertavat uskonsoturit olisivat ajan tasalla, he ymmärtäisivät etteivät netin käyttäjät tarvitse lukemilleen ajatuksille päivystävän dosentin kasvoja. Jos ajatus on hyvä, ei haittaa vaikka sen sanoisi anonyymi nobody.

Kansalaisaktivismi on nousussa.

Palatakseni alussa vihjaamaani pohjaan palamiseen... Harkitsen silti vakavasti ennen kuin kirjoitan harmistukseni syistä. Jotain voinette päätellä siitä että asia koskee esiin tulleita seikkoja erään uusvähemmistömme toimintatavoista ja taloudellisesta pärjäämisestä näinä vaikeina aikoina.

Sen lisäksi ja päälle tulevat tietysti uutisvirrassa ajelehtivat pienet vihjaukset siitä että elämäämme todellakin hallitsee jonkinlainen lumetodellisuus. Tuhannet uudet turvapaikanhakijat. Sadat täysi-ikäiset ankkurilapset. Kymmenien vastaanottokeskusten tarve. Keskustahotellien ja korpimotellien muuttuminen hätämajoitukseksi maahamme ilmestyneille hädänalaisille. Yltyvä ja kiihtyvä rummutus erilaisuuden ihanuudesta ja suomalaisten asenteiden huonoudesta. Vähemmistövaltuutetun ahkerointi suiden sulkemiseksi perusoikeuksien kustannuksella. Ja kaiken yllä presidenttimme äidillisesti hymyilevät kasvot.

Teen varovaisen paluun julkistamalla joitakin laukkuun kertyneitä linkkejä.

KouluHelsinki –lehti on opetusviraston neljä kertaa vuodessa ilmestyvä henkilöstölehti. Viime vuoden viimeisen numeron kansi on kyllin tuomaan tietäväisen hymynkareen jokaisen "nuivan" huulille. Tämä on juuri tätä. Voin taata että koko lehti on lukemisen arvoinen. Mutta uusin KouluHelsinki (ei vielä verkossa, 20.3.) on myös tiukkaa tavaraa. Sivulla 7 keikistelee Helsingin opetuslautakunnan uusi jäsen, Perussuomalaisten (sit.) Jussi Halla-aho. Kysyttäessä tärkeimpiä asioita joihin haluaa lautakunnassa vaikuttaa, Halla-aho vastaa:

Ennen kaikkea haluan seurata sitä, kohdistetaanko hupenevia resursseja koulun perustoimintoihin vai johonkin muuhun.

Sanoisinko että jalo päämäärä.

Saan postia jossa kysellään islamin ja muiden uskontojen opetuksesta kouluissamme. Saman lehden sivulla 21 raportoidaan opetusviraston seminaarista jossa käsiteltiin islaminopetuksen haasteita:

Panittehan merkille tahon jonka kanssa pääkaupunkiseudun kunnat tekevät yhteistyötä? SINE - Suomen Islamilainen Neuvosto. Kuulostaa todella ammattimaiselta ja asiantuntevalta organisaatiolta. Lukekaa itse.

PROFEETTA MUHAMMEDISTA JA ISLAMOFOBIASTA

Eri tahoilla internetissä ja muualla on esiintynyt muslimeja loukkaavia väitteitä profeetta Muhammedista, jotka täyttävät islamofobian tunnusmerkit. Tämän päivän maailmassa ei ole yhdentekevää, mitä julkisilla kanavilla sanoo jostain ihmisryhmästä, sillä pahimmillaan islamofobialla lietsotaan ihmisiä yhtä kansanryhmää, muslimeja vastaan. Olemme lisäksi koonneet alle lyhyesti asioista Profeetan elämästä...

SINE kerää tietoja muslimien syrjintätapauksista ja voi välittää tiedot anonyymeina tapauksina viranomaisille!

Epäilemättä.

Koska aion palata uskonnonopetukseen tulevassa kirjoituksessa, pyydän lukijaa tutustumaan tekstiin itsenäisesti. Koulun perustehtäviä ja resurssien priorisointia pohtivien kannattaa lukaista ajatuksella vasen alanurkka, joka päättyy sanoihin"... Krisna-tietoisuudessa." Kyllä, luitte aivan oikein.

Veroeurosi työssä!

Opettaja-lehden verkkopalvelu on tätä kirjoitettaessa huollossa, mutta uusin lehti kertoi että vain kymmenenesosa romaneista saa opetusta romanikielessä. Tämän hätkähdyttävän huomion hätkähdyttävyys tosin laimenee, kun tutustuu juttuun. Romanikieli, tuo olennaistakin olennaisempi osa Suomen romanien kulttuuriperintöä, ei nimittäin ilmeisesti ole kenenkään äidinkieli. Silti sen opettamista yhteiskunnan varoilla pidetään arvokkaana.

Mistäs sen tietää vaikka romaneita vaivaava työttömyys ja rikollisuus johtuisivat siitä että heidän oman kielensä opetusta on instituutionaalisesti laiminlyöty.

(Humoristisena välihuomiona, joka toivoakseni ei johda yhteydenottoon vähemmistövaltuutetun puolesta, esittelen Octaviuksen blogin kommenttiosiosta löydetyn linkkivinkin. Joku vantaalainen ei pidä graffitista, eikä ihan hirveästi romaneistakaan. Kumma juttu.)

Toinen asia jota aion käsitellä (ja tämän lupasin jo uudenvuoden lupauksissanikin) on vähemmistökielten opetus. Yllä oleva liittyy löyhästi tähänkin. Helsingin kaupunki rahoittaa noin 40:n vieraan kielen opetusta äidinkielenä.

Takuulla toinen toistaan tärkeämpiä kieliä. Perustehtäviä, siis.

Ulkomaanosiossa katse kohdistuu lahden taakse, entiseen emämaahamme Ruotsiin, jolla on huima etumatka meihin nähden kilpajuoksussa kohti monikulttuurista tulevaisuutta. Eri tavoilla tietooni tulleita Ruotsi-uutisia viikon varrelta:

MTV3: Ruotsissa irtisanotaan opettajia. Kun rahat loppuvat, nähdään mistä on varaa leikata. Ledsen, kollegor!

Ruotsissa lama koettelee jo kouluja. Yli tuhat opettajaa on saanut varoituksen irtisanomisesta. Heistä 319 on jo sanottu irti. Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan lähes puolet maan kunnista suunnittelee varoittavansa yhä lisää opettajia.

Ruotsissa on varoitettu jopa 15 000 julkisen sektorin työpaikan häviävän - joiden joukossa paljon koulussa työskenteleviä - jos mitään ei tehdä taloustilanteelle.

Yksi kovimmin kärsivistä kunnista on Borlänge, jossa jopa viidesosa kunnan 500 opettajasta voi pian olla poissa töistä.

- Olemme huolissamme. Lapsilla ei tule olemaan opettajaa joka tunnilla, ja erikoisopettajat tulevat katoamaan, sanoo Nygårdskolanin opettaja Lotta Lagnelius.

Borlängen kunnallisneuvos Nils Perssonin mukaan muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole.

- Täytyy säästää kaikkialta, myös kouluista, vaikka se olisi viimeinen asia, mitä haluaisi tehdä, hän sanoo.

Maan opetusministeri Jan Björklund ei lupaa lisäresursseja kevään budjettiin.

Uusisuomi.fi: Opettajaa lyötiin nyrkkiraudalla kesken oppitunnin. Mikä noita ruotsalaisia vaivaa?

Ruotsissa malmöläinen opettaja sai nyrkkiraudasta kesken koulupäivän. Kolme naamioitua miestä ilmestyi hänen luokkaansa kesken koulupäivän ja pahoinpitelivät häntä, kertoo Dagens Nyheter.

Hieman yhdentoista jälkeen aamupäivällä hänen luokkaansa ilmestyneet miehet kysyivät opettajalta erästä nimeä. Kun opettaja vastasi hänen olevan kyseinen henkilö, miehet kävivät tämän päälle. Yksi heistä löi opettajaa verisesti nyrkkiraudalla.

Koulun rehtorin mukaan oppilaat menivät shokkiin, kun he näkivät miesten pahoinpitelevän opettajaansa kesken tunnin. Opettaja ei itse kuitenkaan joutunut shokkiin. Hän lähti miesten perään.

Pakoon pötkineet miehet hajaantuivat, mutta malmöläisen opettajan onnistui saamaan yhden henkilön kiinni. 21-vuotias mies on poliisin hallussa. Hänellä on rikostausta. Kaksi muuta tekijää ovat edelleen vapaalla jalalla.

Eivätkä Ruotsin vastoinkäymiset lopu tähän. Nyt jopa turvapaikanhakijat karttelevat Svea-mamman hupenevia helmoja!

The Local: Sharp drop in asylum applications to Sweden.

Eivät kai maailman turvattomat ole löytäneet jotain uutta onnelaa - vaurasta, vakaata ja vapaata?

Sama lehti kertoo myös Rosengårdin ympärivuotiseksi muodostuneesta kokonpolttoperinteestä.

Eikä Ruotsinkatsaus olisi täydellinen ilman tätä tietoa: Somalian kapinallisia islamisteja johtaa ruotsalainen!

Vaikka sehän kyllä tiedettiin että kolonialistisella Ruotsilla on jo pitkään ollut vaikutusvaltaa etelän mailla. Efraim Pitkätossu-niminen onnensoturi on jo vuosikymmeniä vaikuttanut Kurrekurredutmaassa neeker... afrikkalaisamerikkalais... hottentottikuninkaana.

Kannatti tosiaan repäistä irti länsinaapurista jo 200 vuotta sitten.

Kyllä tämä tästä. Nyt kaikki kirjoittelemaan nimiä adresseihin ja kannattajakortteihin. Sillä lailla Homma nousee, ja joka vaaleissa vähän lisää.

Halpamainen hyökkäys maamme historiallista, arvostettua ja kaikinpuolin tasavertaista kielivähemmistöä kohtaan

2009-02-27T14:57:00.004+02:00

Helsingin Sanomat 19.2.

Ahvenanmaa on EU:n 20. rikkain alue, käy ilmi unionin tilastotoimiston Eurostatin tilastoista. Ahvenanmaan bruttokansantuote on 47 prosenttia EU:n keskiarvon yläpuolella.

Helsingin Sanomat 17.1.

Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakuntien lisäksi vain Päijät-Häme, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Kymenlaakso maksavat valtiolle enemmän euroja kuin saavat siltä takaisin. . . . Vastaavasti ahvenanmaalaiset ovat Suomen suurimpia nettosaajia. Jokaista saariston asukasta kohti valtio luovuttaa kirstustaan 11 737 euroa erilaisina toimintamenoina ja tulonsiirtoina. Takaisin tulee verotuloina vain 7 803 euroa.

Tähän ei tarvita muuta kommenttia kuin Arvojohtaja Halosen aivomyrsky kieliministeriöstä.

Kotoutuminen, maahanmuutto ja koulun kantokyky: Suomen Kuvalehti 19.2.2009

2009-02-25T19:54:00.006+02:00

Millaisia ohjeita voisin antaa henkilölle joka on tulossa tekemään lehteen juttua yläasteelta?

Ne joiden omat lapset eivät ole teini-ikäisiä tai jotka eivät ole töissä teini-ikäisten kanssa kokevat teini-ikäiset hyvin eri tavalla kuin me jotka olemme heidän kanssaan tekemisissä joka päivä. Opettajana unohtuu helposti että ne pikku pirpanat jotka me tunnemme hädin tuskin vaipoista päässeinä, pohjattoman lapsellisina ja epävarmoina tenavina, näyttävät ulkopuolisen silmiin uhkaavalta, rähisevältä, syljeskelevältä möykkälaumalta. Kaksimetrinen tai satakiloinen teinikin on silti vain lapsi. Naamalävistetty tai itseään viiltelevä tai aineriippuvainen tai nuorisorikollinen tai ihan mikä vain, lapsia siitä huolimatta. Mutta joidenkin silmissä aina samoja mummonpotkijoita. Voi kuinka kaikki rakastavatkaan vihata teinejä! Ja juuri siksi heitä pitäisi rakastaa.

Itse pyrin kirjoituksissani kritisoimaan joitakin yhteiskunnallisia ilmiöitä, mutta älköön kukaan väittäkö että kritisoisin lapsia ja nuoria. Kuten olen toisaalla todennut, lapsi ja nuori on (ainakin tiettyyn ikään asti) itse se joka on vähiten syypää aiheuttamiinsa ongelmiin. Missä kohtaa kehitystä ympäristötekijät ja vapaa tahto vaihtavat paikkaa on kiistanalaista, ja yksilöllistä. Maahanmuuttajalapsi ei ole huonon maahanmuuttopolitiikan syyllinen vaan uhri, siinä missä me kaikki muutkin.

Vastatakseni omaan kysymykseeni: paras lähestymismetodi olisi varata aikaa koko vuosi. Totutella meluun, tapoihin ja nuorten tapaan olla. Mennä sisään maailmaan josta kirjoittaa, jättää pois pintakerros ja keskittyä ilmiöihin, ei niiden ilmiasuun.

Tämä pohdinta siksi että Leena Sharma, internetistä tuttu toimittaja (yksi ja kaksi), on tehnyt Suomen Kuvalehteen jutun Myllypuron yläasteesta (joka kirjoitetaan yhteen, siis yläaste, ei ylä-aste, kuten SK:n kannessa...)

Hän on viettänyt viikon koulussa havainnoiden ja haastatellen. Erityinen mauste keitoksessa on että kyseessä on Sharman oma entinen koulu, josta hänellä on huonoja muistoja.

Tässä on oiva paikka iskeä jos haluaa kritisoida kirjoitusta ja sen objektiivisuutta. Voidaan syyllistää toimittajaa liiasta omakohtaisuudesta, revanssin hakemisesta, puhdistautumisesta, epäkypsyydestä... En halua ottaa kantaa jutussa esiintyneiden oppilaiden henkilöön tai käytökseen - uskon että Sharma kertoo sen minkä näki ja koki. Sellainen pikkuasia kannattaa kuitenkin muistaa että nuori ei ole oikeastaan koskaan normaalissa tilassa. Yhden päivän, viikon tai vuodenkaan perusteella ei pitäisi tehdä analyysia, ja toivon että jutussa naamalla ja (toivottavasti) keksityillä nimillä esiintyvät kauhukabinetin asukkaat jätetään rauhaan. Olen heidän puolestaan pahoillaan. Ehkä asiaa olisi palvellut paremmin pelkkä monikulttuuri/maahanmuutto-angle. Siitäkin nimittäin riittää kerrottavaa.

On muuten ihan mahdollista että Suomen Kuvalehti kuulee vielä oppilaiden vanhemmista.

Mielestäni jutussa on selkeästi erillään nähtävissä kaksi juonnetta - toisaalta omakohtainen muistelo ja vertailu, toisaalta monikulttuurisen koulun arjen havainnointi ja analyysi. Koulumuistelot ja teinien kauhistelun voi sivuuttaa ja keskittyä asiaan.

Ainakin nettiversiossa SK:n ja Sharman artikkeli lähtee liikkeelle asialinjalla: nettisivuilla alustuksena itse juttuun toimii koulun entisen rehtorin haastattelu. Myös pääjuttu rakentuu monikulttuurisuus- ja maahanmuutto-osiltaan koulun henkilökunnan haastatteluiden ympärille.

Iso Huom: mikään ei takaa että mediassa julkaistu mielipide vastaisi tarkalleen sitä mitä haastateltava on sanonut tai tarkoittanut. Nojaudun jatkossa vain toimittajan tulkintaan sanotusta. Tämän tason julkisuus saa takuuvarmasti aikaan reaktioita, jos haastatellut tuntevat tulleensa väärin tulkituiksi.

Kuten niin monessa muussakin asiassa poliittisen korrektiuden riivaamassa moku/mamu-keskustelussa joudun toteamaan: tämä ei ollut vielä tässä.

Tässä haastatteluosuus:

Itähelsinkiläisen Myllypuron yläasteen oppilaista kolmannes on maahanmuuttajataustaisia.

Koulusta viime vuonna eläkkeelle jäänyt rehtori Anneli Luotonen ratkoi monikulttuurisuuden ongelmia ansiokkaasti vuosikausien ajan. Presidentti Tarja Halonen myönsi hänelle vuonna 2005 Arjen turvaaja -palkinnon, ja vuoden myllypurolaiseksi hänet valittiin 2007.

Luotonen on julkisissa puheenvuoroissaan muistuttanut kerta toisensa jälkeen, että päättäjien on nyt viimeinen hetki herätä tajuamaan Itä-Helsingin koulujen erityisasema. Ja että pelkillä opetuksen keinoilla ei maahanmuuttajien kotoutumisen haasteita voida ratkaista.

"Sekä opettajat että oppilaat ovat kovassa paineessa, he joutuvat venymään liikaa", Luotonen pohtii. Hän yritti pitkään ajaa yhteistyötä eri hallinnonalojen kesken - laihoin tuloksin.

"Koulu kulkee omassa putkessaan, sosiaalitoimi omassaan, lastensuojelu omassaan. Yritin maahanmuuttajien kohdalla saada eri toimijat työskentelemään yhdessä. Mutta en saanut mitään aikaiseksi. Lastensuojelu ja sosiaalitoimi ovat liian ylikuormitettuja, henkilökunta vaihtui siellä puolen vuoden välein."

Luotonen ei usko, että koulutuksen resurssit jatkossa juurikaan lisääntyvät. Kestääkö koulusysteemi tällaisessa tilanteessa maahanmuuttajin määrän kasvun?

"Vaikea kysymys. Myllypuron yläaste on kestänyt toistaiseksi, koska valtaosa opettajakunnasta suhtautuu tilanteeseen positiivisesti. Tiedän, että tämä ei ole itsestään selvää. Jos opettaja joutuu opettamaan hyvin eritasoisia oppilaita, se aiheuttaa hänessä ymmärrettävää ahdistusta ja vastustusta, että kuinka paljon oikein vaaditaan."

Monet maahanmuuttajat tarvitsisivat Luotosen mielestä aikalisän, mahdollisuuden käydä peruskoulua hieman kauemmin.

"Koulu on ainoa paikka, jossa yhteiskunta pitää kiinni kaikista lapsista. Jos he liukuvat sieltä pois, missä heidät saadaan kiinni? Ei missään. Muualla maailmassa on nähty, mitä tapahtuu joutilaille nuorille miehille, jotka kokevat itsensä syrjityiksi. Jos he eivät ole mukana yhteiskuntaa tukevassa toiminnassa,
he ovat mukana sellaisessa toiminnassa, joka ei ole yhteiskunnan mieleen."

Luotosen esikuva oli ruotsalainen Rinkebyn koulu.

"Siellä lähdettiin liikkeelle todella hirveässä tilanteessa: koulu oli poltettu, ja koko lähiö oli räjähtämispisteessä. Uusi rehtori palkkasi talousjohtajan ja sosiaalitoimen ihmisiä, ja tuloksia syntyi heti."

"Mutta suomalainen yhteiskunta ei ole tällaiseen yhteistyöhön valmis. Sittenkö vasta on pakko suostua, kun katastrofi on ovella, kun koko kaupunki pelkää, että joku paikka räjähtää käsiin?"

Luotosen vastaus "kestänyt toistaiseksi" vastaa täysin omaa näkemystäni. Kysymys kuuluukin kuinka paljon lisää kestetään. Tämä on oikeastaan koko blogini olemassaolon syy. Oma näkemykseni on ettei sosiaalista maahanmuuttoa (siis juuri sitä joka pitää sopeutTAA, kotoutTAA ja asutTAA sen sijaan että se sopeutuisi, kotoutuisi ja asuttuisi itse) ei tarvita lisää yhtä ainutta päätä.

Luotonen kertoo myös mistä pärjääminen on revitty: opettajan selkänahasta. Niin kauan kuin motivoituneita ja osaavia ihmisiä riittää, ruuvia voidaan kiristää. Mutta eikös lehdissä ole annettu ymmärtää että opettajankin mitta tulee täyteen?

Merkillepantava asia Luotosen lausunnossa on että samaan ongelmaan sisällytetään myös kantaväestön pahoinvoiva ja syrjäytyvä nuoriso. Maahanmuuttokriittinen lukija saattaa jättää tämän asian huomaamatta, ja rassismia!-kiljuja myös. Kyse EI siis ole vain maahanmuuttajista.

Rinkeby mainitaan rohkaisevana esimerkkinä. Rinkebyn koulusta olen maininnut ennenkin että sen menestystarina on kovin suhteellista laatua. Kertauksen vuoksi: rehtori Börje Ehrstrand todellakin sai syliinsä säkin räjähdysherkkää ongelmajätettä ja käänsi tilanteen paremmaksi. Ollaan silti kaukana hyvästä tai edes hyväksyttävästä tasosta. Rinkebyskolan loistaa erikoisluokillaan joihin hakeudutaan
koulupiirin ulkopuoleltakin, mutta samaan aikaan puolet koulun tavallisista oppilaista jää vaille jatko-opiskelukelpoisuutta.

Voidaan kysyä miten hyvä vertailukohta Rinkeby on. Epäilemättä koululla on toimivat käytänteet joilla yhteistyötä maahanmuuttajaperheiden kanssa YRITETÄÄN hoitaa. Epäilemättä tulokset ovat rohkaisevia Rinkebyn viitekehyksessä. Mutta jos rohkaisevana pidetään sitä että koulu EI pala, lähiössä EI mellakoida, paikka EI ole kauttaaltaan sotkettu ja tuhottu... Se taso jota Rinkebyskolan lähestyy alapuolelta on vielä hyvän matkaa matalammalla kuin meidän "ongelmakouluillamme." Rinkebystä voidaan oppia jotain, mutta kuten sanottua, parasta on pyrkiä tilanteeseen jossa Rinkebyn oppeja ei tarvita.

Itse lehdessä julkaistu artikkeli (osin):

Koulu on kulttuurien sulatusuuni: muuta kuin suomea puhuu äidinkielenään reilu kolmannes oppilasta.

Kielten ja kanssallisuuksien lukumäärä on olennainen osa monikulttuurisuuden numero- ja sanamagiaa. Monesti kuulemme miten on hienoa ja tavoiteltavaa että kaupunkikuvassa näkyy ja kuuluu maailman kielten ja värien kirjo. Monen kymmenen kielen koulu on jotain uskomattoman hienoa.

Todellisuus: mitä useampi kieli, sitä enemmän ongelmia. Asian rikastava (positiivisessa mielessä) vaikutus on jäänyt itselleni totaaliseksi mysteeriksi.

Helsingissä [maahanmuuttajien valmistavia]luokkia on kolmekymmentä, hiljattain perustettiin kolme uutta. Valtosen mielestä yksi valmistava luokka on Myllypuron yläasteelle sopiva määrä. ”Sen verran oppilaita pystymme integroimaan. Suurempia määriä emme.”

Myllypuron koulu on pieni. On siinä ja siinä kuinka niin pieni koulu pystyy selviytymään edes yhdestä valmistavasta luokasta. En nyt tarkoita että valmistavien luokkien porukasta olisi sinänsä suoraa vaivaa (muuten kuin opetuksen järjestämisen ja mahdollisten, rikastavien kulttuurierojen setviminen ja ne satunnaiset järjestyshäiriöt) vaan sitä hetkeä kun valmistavan luokan oppilaat "integroidaan" tavalliseen koululuokkaan. Yhden vuoden opiskelun jälkeen, tavalliseen suomalaiseen yläasteen ryhmään.

Aivan. Eihän siinä aina hyvin käy.

Venäjä, Viro, Gambia, Somalia, Nepal, Tšetšenia. Valmistavan luokan oppilaat ovat muuttaneet Suomeen kaikista maailman kolkista. Valtaosa heistä aloitti syksyllä, mutta uusin tulokas saapui Tartosta vasta edellisellä viikolla. Itse asiassa joululoman jälkeen ryhmään on liittynyt joka viikko uusi oppilas. Se on valmistavan luokan arkea. Tällä hetkellä tilanne on hyvä: kaikki oppilaat puhuvat vähintään auttavasti englantia tai suomea. Yhteinen kieli opettajan kanssa löytyy. Sellaisiakin aikoja on ollut, jolloin kommunikoinnin välineiksi on pitänyt ottaa käsimerkit ja muut luovat ratkaisut.

Merkit ovat sellaiset että luoville ratkaisuille on kasvava kysyntä. Ankkurien laahaamisen ääni kovenee päivä päivältä. Paine iskee Helsingin ja Turun köyhille asuinalueille, esimerkiksi juuri Myllypuroon.

Miten suu laitetaan kun kaupunki ilmoittaa perustavansa kouluun sen toisen valmistavan luokan? Kuntatalouden kurjistuessa yksittäisen toimipisteen odotetaan joustavan ja mukautuvan, koska "johonkinhan ne maahanmuuttajat on saatava mahtumaan. Se että vaikkapa nyt vastaanottokeskuksissa lojuvat 2000 eivät kelpaa yhdellekään kunnalle tarkoittaa että heille tehdään tilaa jonnekin. Tarvittaessa lain voimalla.

Tästähän koko ylhäältä johdetussa ja johdatellussa maahanmuuttopolitiikassa onkin ollut kysymys: niiden joita asia koskee oletetaan joustavan ja mukautuvan.

Jos asut köyhällä alueella tai peräti kaupungin vuokrajonossa, sopeudut ja mukaudut, koska et muuta voi.

Maahanmuuttajataustaisten nuorten välillä on huimia eroja. Niin huimia, että kaikkien ei-alkuperäissuomalaisten niputtaminen samaan joukkoon tuntuu väkivaltaiselta. Oppilaanohjaaja Tiina Valtonen nimeää kolme ryhmää: aina Suomessa asuneet, ne jotka ovat tulleet tänne ala-asteiässä ja vanhimmat, jotka saapuvat suoraan yläasteelle. Osa yläasteikäisistä maahanmuuttajista on luku- ja kirjoitustaidottomia. Osa ei ole käynyt lähtömaassaan päivääkään koulua, tai korkeintaan koraanikoulun. Näille oppilaille vuodet yläasteella eivät mitenkään riitä vaikkapa lukioon siirtymiseen. Toisaalta taas ala-asteikäisten ryhmästä nousee Valtosen mukaan joskus ”koko koulun parhaita oppilaita”.
Valmistavat luokat Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa pullistelevat
oppilaita, ja tulijoita on koko ajan lisää.

Tästä aiheesta minulla on jo kokonainen kirjoitus.

Ilman kielitaitoa ei yksikään maahanmuuttaja pötki pitkälle.
Opetushallituksen verkkosivuilla todetaan: ”Perusopetuksessa maahanmuuttajaoppilaat opiskelevat suomea ’suomi toisena kielenä’ -oppimäärän mukaan, joka eroaa tavoitteiltaan suomea äidinkielenään opiskelevien oppilaiden opetuksesta. Suomen kielen opetus ei rajoitu vain oppiaineen opiskeluun, vaan koko koulussa annettava opetus tukee sitä.”

Äidinkielen opettajat Katriina Rapatti ja Anni Sissonen vetävät suomi toisena kielenä-ryhmiä (S2). Heidän mielestään on kyseenalaista, kuinka paljon ”koko koulussa annettava opetus” oikeasti tukee S2-oppilaiden kehitystä. ”Reaaliaineet ja oppikirjojen tekstit ovat liian vaikeita valmistavasta luokasta tulevalle oppilaalle. Hän saattaa ymmärtää vain 20 prosenttia opetuksesta. Koevastauksista selviää, ettei oppilas ole ymmärtänyt kysymyksiä”, Rapatti pohtii.
”Muiden aineiden ja S2-opetuksen välillä pitäisi olla enemmän vuorovaikutusta”,
sanoo Sissonen.

Tämä on hyvin mielenkiintoinen ja paljastava kommentti. Koulu jossa on paljon maahanmuuttajia muuttuu väkisinkin maahanmuuttajakouluksi, jossa asioita tehdään maahanmuuttajien ehdoilla ja hyväksi. Prosessi on niin vääjäämätön, että jopa opettajat itse alkavat tuntea riittämättömyyden painetta. Reaktio voi olla kuten yllä kuvailtu: meidänhän pitää tehdä enemmän maahanmuuttajiemme hyväksi! Jopa muuttaa opetuksen sisältöä vastaamaan paremmin maahanmuuttajien tarpeisiin!

Ihan tosi, tytöt. Mitä voivimme tehdä sellaisen oppilaan hyväksi joka tulee yläasteelle ilman luku- ja kirjoitustaitoa? Mille mutkalle koulun pitää taipua että tulokkaat pääsevät taatusti tasaveroisiksi muiden kanssa?

Loppujen lopuksi ainoa tapa taata maahanmuuttajille tasavertainen kohtelu koululaitoksessa on luoda jokaiselle kieliryhmälle oma rinnakkainen järjestelmä rajattomine tukiresursseineen. Täydellisessä maailmassa raha tähän tulisi taikaseinästä. Reaalimaailmassa ihmiset saavat kenkää töistä ja verotuotto alenee. Mutta jos kylmät talouden lait eivät tulisi vastaan, ei olisi mitään (poliittisesti korrektia) syytä kieltää maahanmuuttajilta tämä ihmisoikeuteen verrattava etuus.

Tämä hämmentävä ajatuskulku valaisee aktiivisen monikulttuuristamisen vaikutusta yhteiskunnassamme paremmin kuin moniliuskainen analyysi. Meitä ohjelmoidaan.

Eräs kahdeksannen luokan maahanmuuttajaoppilas oli kysynyt Rapatilta historian tunnin jälkeen, mitä eroa on sillä, että Ranska voitti ja että Ranska voitettiin. Toinen taas ihmetteli, että mikä se aatelisto oikein on, joku paikkako.

Pystyn enempiä miettimättä osoittamaan kymmeniä oppilaita joilla ei ole aateliston merkityksestä harmainta aavistustakaan. Samoin aikuisista. Esimerkki ei kuvaa yhtikäs mitään. Suomen kielen sijamuotojen moninaisuus taas on sinänsä validi ongelma, mutta millä ihmeellä me muokkaamme ummikosta peruskoulukelpoisen yhden vuoden opiskelun jälkeen? Vajaakielisten integrointi on valtaisa ongelma, paljon suurempi kuin miltä ne Helsingin kolmisenkymmentä pienluokkaa numeroiden valossa vaikuttavat.

Eikä kieliongelma lopu peruskouluun. Ylemmällä tasolla on uudet, isommat ongelmat.

Ratkaisu? Vähemmän maahanmuuttoa, tai vain maahanmuuttoa joka tuo resurssit tullessaan - koulunkäyntitaidot, kodin tuen, hyvät tulot (joilla katetaan oma ja lasten riittävän laajat ja tasokkaat kieliopinnot) sekä aktiivisuuden omissa ja yhteiskunnallisissa asioissa. Kaikki ominaisuuksia jotka tulevat hyvätuloisen työperäisen ihmisen mukana luonnostaan - näillä IT-guruilla ja muilla huippuasiantuntijoillahan meille monuikulttuuria ja maahanmuuttoa myydään - ja jotka puuttuvat sosiaaliselta maahanmuuttajalta (eli turvapaikanhakijalta) todennäköisesti kokonaan.

Sissosen mielestä tilanne on Myllypurossa kuitenkin hyvä moniin muihin kouluihin verrattuna, sillä ryhmät ovat pieniä. Pienet luokkakoot ovat koulun vahvuus.

”On aivan eri asia, että luokalla on seitsemän oppilasta kuin jos heitä on 25.”

Pienet luokkakoot järjestetään rahalla. Rahaa saa positiivisen diskriminaation kautta, eli olemalla kyllin ongelmainen alue ja koulu (köyhyyttä + maahanmuuttoa). Tämähän ei ole tavoiteltava asiaintila, mutta resurssia sillä kyllä saa.

Vähän kuin sytyttäisi talon palamaan että palokunta tulisi kastelemaan nurmikon.

Näiden havaintojen jälkeen voisi kuvitella, että kansankynttilät suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttajaväestön määrän kasvattamiseen.
Mutta mitä vielä: Rapatin ja Sissosen mielestä maahanmuuttajat ovat rikkaus, heitä on ajateltava voimavarana, suomalainen ”yksi kieli ja yksi kansa” -ajattelutapa ei ole terve ja monikulttuurisuus tuo tuulahduksia maailmalta. ”Opetuksen keinoin voidaan auttaa maahanmuuttajien kotoutumista”, Rapatti vakuuttaa. ”Kaikkia keinoja ei ole vielä kokeiltu.”

Viittaan yllämainittuihin luoviin ratkaisuihin. Niiden aika tulee vielä. Millä ne maksetaan, se onkin mielenkiintoinen kysymys. Maahanmuuttaja voimavarana on kuin sähkö: sitä tulee töpselistä rajattomasti, mutta siitä saa maksaa.

Haluaisin kyllä kuulla miksi yksi kieli ja kansa ei ole terve ajattelutapa. Paremminhan sillä on pärjätty kuin monella muulla versiolla. Ja monikulttuurin tuulahduksista en viitsi edes aloittaa.

Erityisopettaja Ulla Hukka pohtii maahanmuuttoa koulun näkökulmasta, mutta myös laajemmin. ”Maahanmuuttajia käsitellään suomalaisessa poliittisessa keskustelussa kovin varovasti. Ei uskalleta sanoa suoraan mitään, pelätään rasistileimaa. Vaikka meillä olisi vielä mahdollisuus välttää muualla tapahtuneet virheet, kuten gettoutuminen.” Hukan mielestä Myllypuron koulu toimii äärirajoilla. ”Jos halutaan oikeasti integroida nämä nuoret yhteiskuntaan, ulijamääriä ei voi tästä kasvattaa.” Paljon aikaa maailmalla viettänyt Hukka muistuttaa, että vaikka Suomeen otettaisiin joka vuosi kymmeniä tuhansia pakolaisia, maailman ongelmat eivät sillä ratkeaisi. ”Onko määrä ainoa arvo?” hän kysyy.

Allekirjoitan joka sanan. Viisainta puhetta mitä olen lukenut pitkään aikaan Hommafoorumin ulkopuolella.

Jotkut vanhemmat pelkäävät, että Myllypuron tapaisissa kouluissa suomalaisoppilaat eivät saa riittävän hyvää opetusta, koska opettajien aika menee kielitaidottomien maahanmuuttajien auttamiseen. Onkohan peloissa perää? Hukka opettaa itse vain pieniä erityisryhmiä, joten hän siirtää vastausvuoron toisessa
päässä pöytää istuvalle historianopettaja Elina Ojalalle.
”Onhan niissä”, Ojala vastaa lyhyen harkinnan jälkeen. ”Olisi itsepetosta väittää, että oppilaat saavat täällä yhtä hyvää reaaliaineopetusta kuin jossain eriluonteisessa koulussa.”
”Olen miettinyt tätä asiaa paljon. Kuinka alas opetusta voi viedä, että se on vielä kelvollista.” Ojala on tullut siihen tulokseen, että niin kauan kun hän olisi valmis tuomaan omat lapsensa Myllypuroon opiskelemaan, opetus täyttää riittävät kriteerit. Toistaiseksi näin on.

Toistaiseksi. Muuten tämäkin puheenvuoro oli täyttä asiaa. Haastateltu oli muuten toinen kirjoittajista jotka vastasivat Talibbosen aivoripuliin Hesarin yleisönosastolla.

Jotenkin sen vain aistii kun joku puhuu asiasta josta tietääkin jotain. Se on virkistävää.

Opetushallituksen Maahanmuuttajaoppilaat ja koulutus -tutkimuksessa viime vuodelta todetaan, että jopa neljäsosa maahanmuuttajista jää ilman toisen asteen koulutusta. Suurimmassa putoamisvaarassa ovat EU-maiden ulkopuolelta tulevat ensimmäisen polven maahanmuuttajat, joiden riski on kantaväestöön verrattuna yli kolminkertainen. Naisoppilailla jopa nelin- tai viisinkertainen.

Tämäkin havainto on jo käsitelty toisaalla. Netti on nopea. Paperimedia tulee väistymään.

Tuoreimmat tiedot Myllypuron yläasteen oppilaiden sijoittumisesta jatko-opintoihin ovat vuodelta 2006. Koulun päättäneistä 57 oppilaasta 21 prosenttia ei jatkanut toisen asteen koulutukseen. Niistä jotka jatkoivat, siirtyi lukioon 37,8 prosenttia. Luvuissa ovat mukana kaikki yläasteen oppilaat, maahanmuuttajien sijoittumisesta ei ole erikseen tilastoja. Oppilaanohjaaja Tiina Valtonen toteaa,
että jatkosijoittumisessa on olennaista – jälleen kerran – kielitaito.
”Monet tarvitsevat yläasteen jälkeen aikalisän, esimerkiksi maahanmuuttajien kymppiluokan.”
”Peruskoulun jälkeen kaikille oppilaille löytyy koulutuspaikka, mutta on eri asia, pysyvätkö he niissä. Jos perhe tukee, pysyvät.”

Sanotaan nyt taas: mamujen pitäminen kärryillä maksaa rahaa. Samaa rahaa maksaisi suomalaistenkin nuorten pitäminen kärryillä. Ostetaanko isommat kärryt? Mistä rahat? Miten pulkan saa kääntymään, kun kyydissä on niin paljon porukkaa?

Pitäisi löytää jonkinlainen tasapaino. Tämä on koulun tuoreen rehtorin Sinikka Saranpään tärkein viesti päättäjille. Tasapaino sen suhteen, kuinka paljon Suomeen otetaan ulkomaalaisia, mihin heidät sijoitetaan asumaan, missä he käyvät koulunsa...
”Nyt maahanmuuttajaoppilaat ovat keskittyneet tänne Itä-Helsinkiin, vaikka tasaisempi jako olisi kaikkien edun mukaista. Koulut, jotka pysyvät umpisuomalaisina, köyhtyvät myös. Eristäminen on yhtä vaarallista kuin keskittäminen.”

Kuka oikeasti pitää umpisuomalaista koulua köyhänä? Me eristämme, kun asutamme vääriin paikkoihin. Mikä olisi ratkaisu?

Saranpää aloitti Myllypurossa viime syksynä. Monet kollegat reagoivat hämmentyneesti: miksi ihmeessä sinne menet, eihän siellä ole kuin ongelmia, käytöshäiriöitä ja resurssipulaa. Ongelmia toki on, mutta on muutakin. Myllypuro ei ole pelkkiä kaupungin vuokratalokasarmeja tai laajaa julkisuutta saaneita myrkkymaita, joiden yltä taloja joudutaan purkamaan. ”Täällä on myös vaurasta omakotitaloaluetta. Koulun rakenteessa pitäisi näkyä, että täällä on kaikenlaista elämää”, Saranpää toteaa. Jos maahanmuuttajavolyymit lähivuosina selvästi kasvavat, mikä näyttää nykypolitiikan valossa todennäköiseltä, se tarkoittaa myös huomattavia taloudellisia satsauksia maahanmuuttajien koulunkäyntiin. Ja moneen muuhunkin asiaan.
”Jos lapset ovat kovin traumatisoituneita tai he ovat yläasteelle tullessaan luku-ja kirjoitustaidottomia, meidän järjestelmämme ei toimi. Ei riitä, että ollaan vuosi valmistavalla luokalla ja sitten integroidutaan yleisopetukseen.”
Oppilaat tarvitsevat muutakin tukea: sosiaalityöntekijöitä, lastensuojeluviranomaisia, nuorisopsykologeja. ”Opettaja ei voi ruveta traumoja hoitamaan, vaikka joutuukin niitä kohtaamaan”, Saranpää muistuttaa.

Tuota ongelmakenttää olen lähestynyt lähes kaikissa kouluaiheisissa bloggauksissani.

Onhan meillä ongelmia, mutta onneksi on myös rahaa. Eikun sitä rahaa ei ollutkaan. Tuohon nyt on turha lisätä yhtään mitään. I sit on your face, ei kun I rest my case.

Myllypuron yläaste
Oppilaita: 238
Muualla kuin Suomessa syntyneitä: 79
Muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia: 89
Eri äidinkieliä: 22
Opettajia: 24
Keskimääräinen opetusryhmän koko: 14 oppilasta

Islam ja sen vaatimat poikkeusjärjestelyt opetuksessa

2009-02-08T22:30:00.000+02:00

Toisista kulttuureista saapuneiden maahanmuuttajien erityisasemasta ja -kohtelusta on liikkeellä paljon huhuja ja kuulopuheita. Haluan omalta osaltani hälventää luuloja ja lisätä tietoa. Joten voila: mustaa valkoisella siitä miten muslimioppilaiden erityisasema huomioidaan opetuksessa.

Kaikki lainaukset ovat suoraan Helsingin kaupungin ohjeistuksesta. Vastaukset ovat siis niitä samoja mitkä jokainen veronmaksaja saisi Opetusvirastosta kysyessään. Nämä eivät ole mitään kuviteltuja tilanteita vaan autenttisista kulttuurikohtaamisista syntyneitä käytännön ratkaisuja kulttuurieroihin jotka tekevät maastamme rikkaamman.

Sanat "useimmat muslimit" esiintyvät tekstissä usein. En halua ottaa tässä tekstissä kantaa minkään ilmiön kokoon tai ongelmallisuuten an sich.

Uskon että lukija löytää punaisen langan ilman johdattelua.

Linjausten perusteista:

Peruskoulussa olevat oppilaat osallistuvat perusopetukseen, jolle puitteet
antaa Perusopetuslaki ja -asetus. Lain 11 § sisältää luettelon perusopetuksen oppiaineista. Tässä luettelossa ovat musiikki, liikunta ja kuvataide, aineet joiden opetukseen osallistumisesta joudutaan joskus kouluissa neuvottelemaan.

Peruskoulussa opiskelevan oppilaan tulee osallistua perusopetukseen. Perusopetuslain 18 §:n mukaan oppilaan opetus voidaan järjestää osittain toisin, jos
(1) oppilaalla katsotaan joltakin osin jo ennestään olevan perusopetuksen
oppimäärää vastaavat tiedot;
(2) perusopetuksen oppimäärän suorittaminen olisi oppilaalle olosuhteet ja
aikaisemmat opinnot huomioon ottaen joltakin osin kohtuutonta;
(3) se on perusteltua oppilaan terveydentilaan liittyvistä syistä.

Näin laki ei tunne mahdollisuutta olla osallistumatta perusopetukseen
uskonnollisen tai eettisen vakaumuksen vuoksi. Oppiaineen suorittamisesta ristiriitatapauksissa on sovittava huoltajan kanssa ja koulu tarjoaa huoltajalle sellaiset eriyttävät ratkaisut, jotka koulun arjessa ovat mahdollisia. Näin ratkaisu jää koulun tehtäväksi.

Opetusvirasto suosittelee, että "koulu voi noudattaa joustavia opetusjärjestelyjä ja eriyttää opetusta", mutta tässä pitää ottaa huomioon vastuu- ja turvallisuuskysymykset sekä opetussuunnitelma ja oppilaiden tasavertaisuus opetusjärjestelyjä tehtäessä.

Tasavertaisuudesta:

Oppilaiden välinen tasavertaisuus pitää ottaa huomioon eriyttävissä ratkaisuissa. Jos joku oppilas korvaa tietyn aihealueen toisenlaisilla opinnoilla, pitäisi työmäärän olla suurin piirtein vastaava kuin on työmäärä perusopetuksessa (eli luokassa työskentelevien). Oppilaiden välille syntyy helposti hankauksia, jos he kokevat, että joku saa tehdä jotain muuta tai vastaavasti, jos eriytetty oppilas kokee joutuvansa tekemään liian paljon. Eriyttämisessä kannattaa muistaa se, että vastaavia ratkaisuja on tehty ja tehdään koulussa monesta muustakin syystä. Opettajan työmäärä ei saisi olla kohtuuton, kun hän laatii korvaavia tehtäviä.

Musiikki:

Suurin osa muslimihuoltajista suhtautuu neutraalisti musiikin opetukseen ja oppilaat osallistuvat aineen opetukseen ilman eriyttäviä toimia. Hengellisen musiikin suhteen opettajan täytyy noudattaa samoja periaatteita kuin kaikkien sellaisten oppilaiden suhteen, joilla on erilainen uskonnollinen vakaumus tai sellaista ei ole.

1. Oppilas ei voi soittaa eikä koskea soittimiin

Osa muslimiperheistä suhtautuu kriittisesti soittimiin. Soittamisen oppilas voi korvata esimerkiksi tutustumalla soittimiin ja niiden historiaan sekä käyttötapaan teoreettisesti. Hän voi tehdä esitelmän jostakin/joistakin soittimista jne. Muuten oppilas osallistuu musiikin teorian opiskeluun ja laulamiseen normaalilla tavalla.

2. Oppilas ei voi soittaa eikä laulaa

Osa perheistä ilmoittaa, ettei hyväksy musiikkia lainkaan. He perustavat tämän perimätietoon, jonka mukaan silkkiin pukeutuminen, vapaisiin sukupuolisuhteisiin houkutteleminen ja musiikki-instrumenttien soittaminen on profeetan mukaan tuomittavaa. Tällaisissa tapauksissa olemme vaatineet, että oppilas tekee musiikin teorian tehtävät, jotka opettaja antaa (esim. soittimiin ja niiden käyttötapaan tutustuminen, eri kansojen musiikkiperinteeseen tutustuminen kirjoista, esitelmät säveltäjistä ja musiikilliseen sanastoon tutustuminen). Ääritapauksessa laulun voi korvata resitoimalla Koraania opettajalle ja musiikin kuuntelun kuuntelemalla Koraania korvalappustereoilla joko musiikkiluokassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Huoltajalle pitää korostaa, että musiikkia opettava opettaja on vastuussa kaikista ryhmän oppilaista ao. tunnin aikana ja siksi oppilaan oleskelu musiikkiluokassa tai sen välittömässä läheisyydessä on välttämätöntä. Jos tämä tuottaa oppilaalle vaikeuksia, on mahdollista pyytää huoltajaa kouluun oppilasta valvomaan. Näin on menetelty eräässä tapauksessa, kun oppilas ei pystynyt keskittymään luokan edessä olevassa tilassa.

Kuvataide:

Jotkut muslimit katsovat, että ihmisen tai muun elävän olennon kuvaaminen tai muovaileminen ei ole sallittua. Osalle kielletty on vain ihmishahmo, osalle myös eläimet. Suurin osa muslimeista hyväksyy kaiken kuvaamisen, koska on kyse opetustarkoituksesta. Jos asiasta aiheutuu kuvataidetunneilla tai muilla oppitunneilla pulmia, perheelle kannattaa tähdentää kuvan ja visuaalisuuden merkitystä opetuksessa yleensä ja kuvallisen ilmaisun liittymistä mm. opetuksen eheyttämiseen. Huoltajalle kannattaa siis korostaa, että kuvallinen ilmaisu liittyy paitsi itse kuvataiteeseen, myös monen muunkin oppiaineen opetukseen.

Jos elävän olennon kuvaaminen piirtämällä tai maalaamalla on huoltajan mielestä ehdottomasti kiellettyä, voidaan näissä ääritapauksissa antaa oppilaille muita aiheita. Arviointia suorittavan opettajan on tällöin päätettävä, onko tiettyjen osa-alueiden sisältö kuvataiteen opetussuunnitelmassa korvattavissa ja miten tämä vaikuttaa arviointiin.

Liikunta:

Alemmilla vuosiluokilla tyttöjen ja poikien sekaryhmät eivät aiheuta ongelmia eikä niitä ole tullut paljon 5. tai 6. vuosiluokillakaan, jos koulussa on ollut sekaryhmiä. Huoltajalle kannattaa selvittää, mitä liikuntatunneilla tehdään ja miten suihkussa käyminen ja pukeutuminen on järjestetty. Suihkussa käymisessä voi muslimioppilaiden kohdalla joustaa niin, että he pääsevät tunnilta suihkuun hieman muita aikaisemmin. Joissakin kouluissa muslimioppilaat ovat saaneet käyttää erillistä suihkukoppia, jos sellainen koulussa on ollut.

Musiikkiliikunta on ollut joidenkin muslimihuoltajien mielestä ongelmallista, koska he katsovat tietynlaisen musiikin tanssimusiikiksi. On huoltajia, joiden mielestä Fröbelin palikat –yhtye ja Los Ketchup, Tiputanssi tms. ovat muslimioppilaille sopimatonta musiikkia liikuntatunneilla. Huoltajille kannattaa selvittää, missä tarkoituksessa musiikkia liikunnassa käytetään.
Jos huoltaja ehdottomasti kieltää oppilaan osallistumisen musiikkiliikuntaan, ovat voimassa samat pelisäännöt kuin muidenkin taito- ja taideaineiden kohdalla. Eriyttäminen on mahdollista, mutta sen on tapahduttava niin, että liikuntaa opettava opettaja voi oppilasta valvoa ja että toiminta vastaa musiikkiliikuntaa liikunnan opetussuunnitelman puitteissa. Jos oppilas ei saa liikkua musiikin tahtiin, hän voi samaan aikaan tehdä omia harjoituksiaan salin peräosassa.

Vuosiluokilla 7-9 saattaa joillakin maahanmuuttajataustaisilla muslimitytöillä olla esteitä osallistua joihinkin harjoituksiin esim. kuntosalilla. Näissä tapauksissa tytöt osaavat itse selvittää opettajalle asian ja tilalle voi tarjota jotakin muuta toimintaa.

On sattunut tapauksia, jolloin maahanmuuttajataustainen huoltaja on kieltänyt luistelemisen sillä perusteella, että se aiheuttaa pysyviä vaurioita. Tässä auttaa asiallinen selvitys siitä, mitä vaikutuksia luistelemisella on ja mitä sillä ei ole. Joku huoltaja on saattanut nähdä televisiossa taitoluistelua ja liittää luisteluun vähän pukeutumisen. Tässäkin auttaa asiallinen selvitys.

Liikunnassa on pidettävä kiinni asiallisesta pukeutumisesta. Peittävä vaatetus ei estä ketään liikkumasta ja muslimien pukeutumissääntöjen puitteissa on mahdollista löytää itselleen kunnolliset jalkineet ja muut asusteet liikuntatunteja varten.

Uinti:

Huoltajille on selvitettävä, että Suomessa uinnin opetus on paitsi osa liikunnan opetusta myös elintärkeän kansalaistaidon opetusta. Jokainen huoltaja ymmärtää tämän, koska perheet matkustavat autolautoilla Ruotsiin ja Viroon. Yleensä nuorempien muslimioppilaiden kohdalla ei ole asiassa ongelmia, vaan he voivat osallista uinnin opetukseen. Poikien suhteen muslimihuoltajat ovat kokemusten mukaan väljempiä eikä vastaan ole tullut usein tilanteita, ettei muslimipoika olisi voinut osallistua uinnin opetukseen.

Muslimihuoltajat voivat olla huolissaan riisuutumisesta, suihkussa käymisestä ja saunomisesta uinnin yhteydessä. Nämä asiat voi sopia huoltajan kanssa niin, että ao. oppilas voi riisuutua yksin ja käydä suihkussa ja vaihtaa uima-asun hieman toisten oppilaiden jälkeen. Joillekin muslimityttöjen huoltajille on sopinut se, että tytöt ovat uineet pitkässä t–paidassa. Tämä on kuitenkin aina sovittava etukäteen uimahallin kanssa. Kaikki uimahallit eivät salli pitkiä t–paitaa uima-asuna.

Jos muslimioppilaan huoltaja kieltäytyy uinnin opetuksesta, neuvottelussa huoltajan kanssa on syytä korostaa, että uinti on osa liikunnanopetusta ja välttämätön kansalaistaito. Uimataitoa ei voi päättöarvioinnissa kompensoida millään muulla taidolla, jos oppilaalla on ollut mahdollisuus osallistua uinnin opetukseen. Uimataidon puuttuminen vaikuttaa liikunnan arvosanaan. Jos huoltaja kieltäytyy uinnin opetuksesta, on hänen kirjallisesti sitouduttava huolehtimaan uimataidon oppimisesta.Liikuntavirasto järjestää muslimilapsille uintikursseja.

Koulukohtaisesti voidaan sopia, että osallistuminen ao. kurssille voi korvata koulun järjestämän uinnin opetuksen. Tästä on kuitenkin oltava asianmukainen uinnin opettajan antama todistus.

Koulun juhlat:

Osa muslimioppilaiden huoltajista haluaa oppilaiden osallistuvan koulun kaikkiin juhliin. Osa huoltajista on itse mukana juhlissa. Kuitenkin suuri osa katsoo, että jouluun ja muihin kirkollisiin juhlapäiviin liittyvät juhlat eivät ole sopivia.

1. Joulujuhlat

Monessa koulussa uskonnollinen sisältö on siirretty joulujuhlasta kirkossa pidettävään tilaisuuteen. Jos näin on menetelty, voi huoltajalle kertoa asiasta ja antaa hänen tehdä päätös sen jälkeen.

Yksittäinen virsi tai joululaulu ei tee joulujuhlasta vielä uskonnollista tilaisuutta. Mutta jos juhlassa on selkeästi uskonnollisia aineksia, esim. jouluevankeliumi tai vastaava, on tästä syytä ilmoittaa huoltajille etukäteen. Tällöin vältytään jälkiselvittelyltä. Jotkut koulut ovat sisällyttäneet joulujuhlan uskonnollisen aineksen juhlan alkuosaan ja ilmoittaneet tämän huoltajille. Osa oppilaista on tullut juhlaan tämän osan jälkeen sovitun laulun aikana eikä tästä ole aiheutunut häiriötä.

Osa muslimihuoltajista kuitenkin katsoo, etteivät oppilaat voi missään tapauksessa osallistua joulujuhlaan. Hyviä kokemuksia on saatu, kun muslimioppilaille ja heidän huoltajilleen on järjestetty samaan aikaan joulujuhlan kanssa oma tilaisuus. Islamin opettaja on ollut mukana järjestelyissä. Osa muslimioppilaista on silloin osallistunut sekä joulujuhlaan että omaan tilaisuuteen huoltajan päätöksen mukaan. Jos koulussa ei ole resursseja järjestää tätä, oppilas jää varsinaisesta juhlasta pois. Tällöin voi yhteen luokkaan järjestää oppilaille jotakin toimintaa juhlan ajaksi etenkin silloin, kun todistusten jako tapahtuu joulujuhlan jälkeen.

2. Kevätjuhla ja suvivirsi

Kevätjuhla ei ole aiheuttanut juuri ongelmia, vaan yleensä kaikki oppilaat ovat siihen osallistuneet. Suvivirsi kuuluu suomalaiseen juhlaperinteeseen. Jos oppilaan huoltaja kuitenkin katsoo, että suvivirren sanat loukkaavat oppilaan vakaumusta, hän voi sopia, että oppilas jättäytyy juhlasta pois. On syytä välttää tilanne, että oppilas poistuu juhlasta kesken, kun suvivirsi alkaa. Tällaisia yksittäistapauksia on joissakin kouluissa ollut ja niitä on syytä välttää kertomalla huoltajalle, että suvivirsi on osa juhlaa.

3. Muut juhlat ja tilaisuudet

Yksittäinen virsi ei tee myöskään itsenäisyysjuhlasta uskonnollista, mutta jos oppilaan huoltaja katsoo, että virren laulaminen on vastoin oppilaan vakaumusta, kannattaa sopia, että oppilas jää pois juhlasta. Juhlasta kesken poistuva oppilas aiheuttaa enemmän hämminkiä.

Luokan pikkujouluista ja muista juhlista kannattaa tiedottaa koteihin, ettei niistä aiheudu epätietoisuutta. Monet huoltajat sallivat oppilaiden olla mukana luokan pikkujouluissa, jos sisältö on kulttuuripainotteinen tonttuleikkeineen ja lahjoineen. Osa huoltajista ei halua oppilaiden osallistuvan mihinkään jouluun liittyvään tilaisuuteen ja silloin on hyvä, että kotona tiedetään, milloin ao. tilaisuus luokassa on.

4. Juhlapäiviin liittyvä muu toiminta

Juhlapäiviin liittyy koulussa aina myös muuta toimintaa, kuten askartelua, käsityötä ja kuvataidetta. Tätä kaikkea toimintaa pitää luokassa eriyttää silloin, jos muslimioppilaiden huoltajat eivät pidä juhliin osallistumista soveliaana. Muslimioppilas voi tonttujen sijaan askarrella samasta punaisesta pahvista jotakin muuta. Monet joulukoristeet saa pienellä vaivalla muutettua joksikin ihan muuksi eikä oppilaalle tarvitse järjestää vaihtoehtoista toimintaa, puhumattakaan siirtymisestä toiseen luokkaan. Samoin voi menetellä käsitöissä ja kuvataiteissa. Jos muut piirtävät pääsiäispupuja, voi muslimioppilas piirtää samoilla välineillä ja ohjeilla jotakin muuta.

Juhlapäivät näkyvät koulun käytävillä ja luokkahuoneissa. Tämä on syytä selvittää huoltajille. Koulu on kaikkien koulu ja sekä enemmistöllä että vähemmistöllä on oikeus näkyä koulussa. Myös muslimien juhlapäivät voivat näkyä koulussa ja luokissa, joissa heitä on. Moskeijan kuva luokkahuoneen seinällä voi edistää oppilaiden välistä ymmärtämystä ja saa muslimioppilaat tuntemaan luokkahuoneen omakseen.

Rukoushetket, perjantairukoukseen osallistuminen:

Osa muslimioppilaista ilmoittaa haluavansa rukoilla koulupäivän aikana. Rukousaikataulut vaihtelevat riippuen auringon noususta ja laskusta. Keski- ja iltapäivän rukoushetket sijoittuvat koulupäivään. Useimpien muslimien mielestä rukousaikataulussa voidaan joustaa. Pääperiaatteena kannattaa pitää sitä, että rukoushetki ei saa häiritä koulutyötä eikä rukoileminen kesken oppitunnin ole suotavaa.

Pienten oppilaiden kanssa voi menetellä niin, että he voivat lähteä rukoilemaan viitisen minuuttia ennen tunnin päättymistä, jotta he ehtivät normaalisti välitunnille. He voivat pitää silloin rukoushetkensä käytävän päässä tai muualla luokkahuoneen läheisyydessä. Isompien oppilaiden kanssa voi sopia, että he voivat rukoilla välitunnin aikana tyhjässä luokkahuoneessa tai muussa tilassa.

Silloin tällöin isommat oppilaat pyytävät perjantaisin lupaa lähteä moskeijaan rukoilemaan. Tällaisessa tapauksessa oppilaan pitäisi aina sopia tuntien sisällön opiskelusta asianmukaisella tavalla niiden opettajien kanssa, joiden tunneilta oppilas on poissa. Poissaolo ilman asianomaisen opettajan lupaa ja sopimusta sisältöjen suorittamisesta ei ole mahdollista.

Diskot, retket, käynnit yms:

Diskoihin ja leirikouluihin suhtautuvat monet muslimihuoltajat varauksella. Joukossa on huoltajia, jotka päästävät oppilaan diskoon eivätkä näe siinä ongelmaa. Jotkut huoltajat päästävät oppilaan sillä ehdolla, että hän ei osallistu tanssimiseen. Diskoista on parasta kertoa huoltajalle niiden todellinen sisältö etukäteen. Silloin huoltaja voi itse arvioida, onko toiminta sopivaa vai ei.

Leirikoulun suhteen on myös parasta selvittää huoltajalle mahdollisimman tarkoin, miten asiat siellä tehdään. Tärkeää on mainita, miten yöpyminen, peseytyminen ja ruokailu on järjestetty. Monet vanhemmat pelkäävät tyttöjen ja poikien välistä lähempää kanssakäymistä. Suihkussa käyminen ja saunominen yhdessä muiden oppilaiden kanssa ovat usean muslimihuoltajan mukaan ehdottomasti kiellettyjä, vaikka oppilaat olisivat samaa sukupuolta.
Opetukseen kuuluvat retket ja opintokäynnit eivät ole vapaaehtoisia. Tätä kannattaa painottaa etenkin sellaisille muslimihuoltajille, joiden kotimaissa koulutyö on ollut kovin erityyppistä. Ongelmia retkiin osallistumisessa ei ole juurikaan ollut. Jotkut museo- ja taidenäyttelyvierailut ovat jälkikäteen herättäneet keskustelua, jos esillä on ollut alastomia kuvia tai veistoksia. Opettaja ei voi aina tietää, mitä kaikkea jossakin näyttelyssä on eikä asioita voi silloin ennakoida. Jos opettajalla on tietoa mahdollisista vakaumusta loukkaavista taideteoksista tms. hän voi sopia huoltajan kanssa, että oppilas ohittaa tällaiset ja keskittyy muuhun antiin. Kuitenkin pitää muistaa, että taiteessa ja kulttuurissa on aina ollut ja tulee aina olemaan asioita, jotka saattavat loukata jonkun vakaumusta. Kaikkea ei koskaan voi ennakoida.

Pukeutuminen:

Muslimityttöjen vaatetus ei ole koskaan ollut suuri ongelma Helsingin kouluissa.

Liikuntatunneilla on oltava asianmukainen vaatetus eikä muslimitytöillä ole mahdollisuutta poiketa tästä. Sopiva vaatetus voi olla peittävä ja islamin pukeutumistapojen mukainen. Huivin käytölle liikuntatunneilla ei ole esteitä, mutta turvallisuussyistä se kannattaa solmia siten, ettei se aiheuta ongelmia esim. köysissä, peleissä tai leikeissä. Yläasteella tyttöjen ja poikien liikuntatunnit järjestetään yleensä erikseen ja muslimitytöt ovat yleensä käyttäneet samanlaisia liikuntavaatteita kuin kaikki muutkin.

Kasvohuntujen käyttö voi aiheuttaa pulmia äidinkielen ja kirjallisuuden ja vieraiden kielten tunneilla, jossa suullinen kielitaito on yksi oleellinen osa. Isossa luokassa on puhetta vaikea kuulla kankaan läpi, samoin kielistudiossa. Suullinen kielitaito lienee ainakin neljänneksen arvoinen kielitaidon arvioinnissa. Jos suullisen kielitaidon osuus jää kasvohunnun vuoksi pois kokonaan tai osittain, tämä vaikuttaa arviointiin ja huoltajaa ja oppilasta pitää siitä informoida. Jokaisen oppilaan pitää olla tunnistettavissa kokeissa ja ylioppilaskirjoituksissa. Kasvohuntua käyttävän oppilaan on ennen kokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin osallistumista näytettävä kasvonsa naispuoliselle opettajalle, koska kouluissa ei ole muita tunnistamiskeinoja.

Jos vaatetuksen vuoksi ei voi osallistua kemian työtunneille, opettaja voi antaa korvaavia tehtäviä, mutta tehdä myös selväksi, että kaikkea ei voi korvata, vaan arviointiin vaikuttaa kokeellisen työskentelyn poisjättäminen.

Ruokailu:

Muslimi ei voi syödä Koraanin mukaan sianlihaa eikä sen johdannaisia (kinkkua, leikkeleitä jne.) eikä mitään veriruokia. Naudanliha, lammas, kana ja kalkkuna, joita Suomessa käytetään yleisesti, ovat sallittuja. Ongelmaksi voi joidenkin perheiden kohdalla nousta lihan teurastustapa. Jotkut muslimit eivät syö muuta kuin ns. halal -lihaa, joka on teurastettu juoksuttamalla veri ruhosta ja lausumalla muslimien rukous toimenpiteen yhteydessä. Koraanissa on kohta, jonka mukaan juutalaisten ja/tai kristittyjen teurastaman lihan syöminen on sallittua ja useat muslimiperheet käyttävät tavallista suomalaista naudan-, lampaan-, kanan ja kalkkunan lihaa.

Lisäaineet, jotka saattavat sisältää sikaperäisiä aineita (esim. liivate) ovat joskus ongelma. Lisäaineen rasva voidaan tarkistaa valmistajalta, jos muslimiperhe on tarkka tässä asiassa. Kouluruuan lisäaineiden tarkistamiseen ei henkilökunnalla eikä palvelun tarjoajalla ole resursseja eikä velvoitetta. Huoltaja tai oppilas itse voi varmistaa asian valmistajalta. Jotkut tuotteet on jo tarkistettu, kuten Valiolta tulevat jäätelöt, jotka sisältävät vain kasviperäisiä lisäaineita. Monet muslimiperheet noudattavat tulkintaa, jonka mukaan lisäaineen valmistusprosessissa siasta peräisin olevat aineet ovat hajonneet ja yhdistyneet toisiin aineisiin niin, etteivät ne enää ole Koraanin tarkoittamaa kiellettyä ainetta.

Kouluissa tarjotaan monipuolinen, täysipainoinen ja ohjattu kouluateria, joka kattaa osan nuoren päivittäisestä ravinnontarpeesta. Kouluruokailu täydentää kodissa tapahtuvaa ruokailua. Ruokailu on järjestetty kouluravintolassa itsepalveluna, jolloin oppilas voi itse koota oman ateriansa. Koululounas tarjotaan päivittäin kello 10–12 välillä. Ateriaan kuuluu lämmin ruoka, salaatti, raaste tai tuorepala, näkkileipä ja leipärasva. Ruokajuomaksi tarjotaan maitoa, piimää ja vettä. Ruokalistat (perus- ja kasvisruokalistat) ovat kiertäviä ja kuuden viikon mittaisia.

Perusruokalistan pääruokalajeista noin 70 % - 80 % soveltuu sellaisenaan muslimeille. Kouluruokalistoihin merkitään selkeästi ja havainnollisesti ruokalajien soveltuvuus muslimeille. Jos pääruoka koulussa on sikaperäistä, on muslimioppilaille tarjolla vaihtoehtoinen lämmin ruoka, joka on koottu perus- ja kasvisvaihtoehtojen pohjalta. Jos tarjolla oleva vaihtoehto ei jostakin syystä tyydytä oppilasta, ateriaa voi täydentää leivällä, maidolla, salaatilla ja raasteella.

Muslimiruokavalion tarpeesta huoltaja ilmoittaa erityisruokavaliolomakkeella. Lomake palautetaan koulun terveydenhoitajalle tai luokanopettajalle.

Osallistuminen paastoon on yksi islamin uskonnon viidestä peruspilarista. Pyhä paastokuukausi, Ramadan sijoittuu hieman eri aikaan vuosittain. Yleensä alle murrosikäiset lapset eivät paastoa, mutta tämä vaihtelee riippuen perheestä. Jotkut lapset saattavat paastota jo ala-asteella ollessaan, jotkut harjoittelevat paastoamalla yhden tai kaksi päivää viikossa. Monessa perheessä harjoittelupäivät ovat viikonloppuina, ettei koulutyö kärsi. Hyväksi käytännöksi on havaittu se, että huoltaja tai oppilas itse ilmoittaa keittiöön edeltä käsin, aikooko hän paastota ja onko paastossa keskeytyksiä. Ylemmillä luokilla oleville oppilaille kannattaa muistuttaa ilmoittamisesta.

JOS ASIOISTA EI PÄÄSTÄ SOPIMUKSEEN:

Joskus kouluissa on tullut esille valitettavia tilanteita, jolloin koulun esittämät kompromissiratkaisut eivät ole huoltajalle sopineet. Joku yksittäinen huoltaja on vaatinut oppilasta lähtemään pois, kun lukujärjestyksessä on ollut musiikkia ja oppilas on noudattanut huoltajan kehotusta. Vastaava tilanne on syntynyt myös jossakin liikunnan osalta.

Huoltajaa on syytä muistuttaa siitä, että oppivelvollisuuden suorittaminen on huoltajan vastuulla eikä suinkaan sen estäminen.

Jos oppilaan huoltaja ei suostu tarjottuihin kompromisseihin ja oppilas on poissa säännöllisesti tietyn oppiaineen tunnit, suoritus tässä aineessa on hylätty. Oppilaalle voidaan tämän jälkeen antaa vielä mahdollisuus esim. kesällä tarvittavan näytön antamiseen ao. oppiaineessa. Jos tämänkään ei käy, on ainoa mahdollisuus oppilaan siirtyminen kotiopetukseen. Huoltajalle on kotiopetuksen osalta kerrottava, että jos oppilaalle joskus halutaan peruskoulun päättötodistus kotiopetuksen jälkeen, on hänen suoritettava kaikki peruskoulun oppiaineet - myös musiikki - ns. erityisessä tutkinnossa, jossa hänen tietonsa ja taitonsa tutkitaan.

Punaisia lankoja voi löytää lukuisiakin, jos haluaa. Kehotan etsimään ja kertomaan. Se kaikkein helpoin on perheen pienimmille merkitty valmiiksi.

Keskustelua.

Skolverket: Oppimistulokset laskussa Ruotsissa

2009-02-03T21:00:00.003+02:00

DN ja SvD kommentoivat juuri julkaistua Skolverketin tutkimusta jonka mukaan Ruotsin koulujen oppimistulokset ovat heikkenemässä. Tutkimuksen julkistusajankohta on sensitiivinen, koska Ruotsin opetusministeriä on äskettäin syytetty tilastojen vääristelystä. Tyypilliseen poliitikkotapaan palloa heitellään nyt puolelta toiselle. Oppositio syyttää hallitusta, hallitus taas muistuttaa että tilanteeseen on tultu sen 30:n vuoden aikana jolloin nykyinen oppositio on ollut hallituksessa.

Tutkimustulokset puhuvat omaa karua kieltään. Niiden mukaan Ruotsi on putoamassa siitä sarjasta jossa se on totuttu näkemään, eli joka alan onnistujana ja mallimaana. On ironista että keskivertoisuudesta kansanhyveen tehneen maan koulu on matkalla kohti keskiarvoistumista (medelmåttlighet), eli lähestymässä muiden maiden (huonompia) oppimistuloksia.

Raportin mukaan huononemista on tapahtunut kaikilla tutkituilla osa-alueilla – luetunymmärryksessä, matematiikassa ja luonontieteissä – ja kaikilla tasoilla – sekä huonoin että paras osa oppilaista on kokemut tason laskua. Osaamistason lasku on koetellut pahiten parhaiten osaavaa osaa oppilaista, ja poikien taso on laskenut kautta linjan. On havaittavissa sekä ruotsalaisten oppilaiden tason absoluuttista laskua että muiden vertailumaiden suhteellista tason paranemista. Ruotsi on matkalla alas, keskiarvo on matkalla ylös.

DN kertoo että lintsaaminen ja työrauhaongelmat (= häiriöt opetustilanteessa) ovat Ruotsissa yleisempiä kuin vertailukelpoisissa maissa. Molemmat ongelmat vaikuttavat suoraan oppimistuloksiin: lintsaava ei opi, häiritsijä estää muiden oppimisen. Molemmat ilmiöt lisäävät epäviihtyisyyttä ja turvattomuuden tunnetta. Nämä eivät ole hyviä asioita koulussa jossa kaiken a ja o on (tai ainakin pitäisi olla) positiivinen, luottamusta herättävä ja oppimista ruokkiva ilmapiiri.

Ruotsi on aina kulkenut kehityksessä hivenen Suomen edellä. On aivan oletettavaa että Ruotsissa havaitut yhteiskunnalliset ilmiöt vaikuttavat lähitulevaisuudessa Suomenkin yhteiskunnassa. Varovaisuus on viisautta-koulukunnan edustajat haluavat nähdä Ruotsin kehityksen varoittavana esimerkkinä ja muuttaa Suomen suuntaa. Iloiset optimistit puolestaan ovat vakuuttuneita siitä että Ruotsin kohtaamat vaikeudet voidaan välttää tekemällä asiat paremmin.

Jälkimmäinen koulukunta on ollut Suomessa poliittisen vallan kahvassa oikeastaan aina. Huolestuttavat kehitystrendit on vaiettu kuoliaiksi. Varoittavat äänet on saatettu naurunalaisiksi. Kaikenlainen tulevaisuuspessimismi on tuomittu.

Eräiden asioiden kommentointi negatiivisessa sävyssä on jopa julistettu laittomaksi.

Ruotsinkielinen blogosfääri on hyvin vilkas, ehkä siksi että poliittisen korrektiuden paine on siellä jopa tiukempi kuin Suomessa. Keskustelu raportin sisällöstä, sen implikaatioista ja sen edellyttämistä toimenpiteistä on alkanut. Ja ruma sana sanotaan niin kuin se on.

Alla vapaa suomennokseni erään ruotsalaisen bloggarin näkemyksestä.

Turvattomuutta opiskeluympäristössä

Ruotsalaiset oppilaat tuntevat olonsa koulussa yleisesti turvalliseksi, ja tässä suhteessa Ruotsi sijoittuu melko hyvin vertailussa muiden maiden kanssa. Uhkia ja väkivaltaa ilmenee, muttei sen enempää kuin muissa vertailukelpoisissa maissa. Ongelmia on kuitenkin välittömässä oppimisympäristössä eli luokkahuoneessa. Lintsaaminen on Ruotsissa yleisempää, ja tilannetta luokkahuoneissa kuvaillaan myös rauhattomammaksi ja häiritsevämmäksi. Tässä suhteessa vaikuttaa myös tapahtuneen muutosta huonompaan, luokista on tullut rauhattomampia (melutaso korkea, levottomuutta jne).

Tulkinta

Kysymys kuuluu luonnollisestikin miten huonontunutta tilannetta pitäisi tulkita. On olemassa kaksi uskottavaa osaselitystä. Osaltaan ruotsalainen poliittinen korrektius, sellaisena kuin se ilmenee suhtautumisessa kuriin ja auktoriteettiin koulussa. Ei liene toivottavaa että opettajat pahoinpitelevät oppilaita viivottimella (kuten vanhemmat ruotsalaiset muistavat), mutta nykypäivän Ruotsissa on ilmeisesti menty liian pitkälle vastakkaiseen suuntaan. Tämä voi tehdä [fyysisesti] heikompien oppilaiden tilanteen turvattomaksi. Opettajien sijasta heitä ahdistelevat samanikäiset, ilman että opettajat puuttuvat tilanteeseen. Rauhattomuus luokissa liittynee kurin puutteeseen.

Toinen osaselitys on massamaahanmuutto. Jos tänä päivänä kulkee päiväkodin tai peruskoulun ohi, huomaa nopeasti että Ruotsissa on keskiluokan messiaskompleksin vuoksi käynnissä väestönvaihto. Monet oppilaista tulevat erikielisistä maista, eikä heidän vanhemmillaan ehkä ole kokemusta opiskelusta, et cetera. Joillakin heistä on sotatraumoja, joidenkin kulttuuri on vahvasti patriarkaalinen. Näiden tekijöiden vaikutusta koulutuloksiin ei voida poissulkea. . . . Pohjimmiltaan molemmat selitykset voidaan johtaa todellisuudelle vieraaseen, poliittisesti korrektiin maailmankuvaan, jossa halutaan toisaalta tehdä opettajista ja oppilaista tasa-arvoisia, toisaalta muuttaa väestönkoostumusta perusteellisesti. Vaikkei koulujen osaamistulosten tila olekaan vielä hälyttävä, olisi jo nyt paikallaan alkaa puuttua [koulu- ja maahanmuuttopolitiikkaan]. Muuten on vahvasti epäiltävissä että tulokset jatkavat huononemistaan. Monella alueella.

Niin. Paras tae sille että ongelmat pysyvät ja pahenevat on olla puhumatta niistä. Vielä parempi tae on kieltää keskusteleminen kokonaan.

Kohteliaisuus ja huomaavaisuus kanssaihmisiä kohtaan on hyve. Poliittinen korrektius on terveen järjen syöpä. Ihmiset eivät mene rikki siitä että heidät koetaan osaksi jotakin ongelmaa. Heidän pitäisi ottaa siitä onkeensa, ei nokkaansa.

Ruotsin koululaitoksesta kuuluu tosiaankin kummia, mutta ei niin kummia kuin isoista eurooppalaisista maahanmuuttomaista. Englanti alkaa jo olla ihan oma lukunsa, rinnakkaistodellisuus joka vie Kafkaa kuusi-nolla – oikeastaan Kafkan sijaan pitäisi verrata saarivaltakunnan tapahtumia Lewis Carrollin tuotantoon. Myös Saksa on saanut oman osansa kouluongelmista, joita olen ohimennen käsitellyt aiemminkin. Berliinin Neuköllnin alueen Hauptschule-koulut (vaatimattoman tason päivähoitopaikka muihin kouluihin kelpaamattomille) ovat olleet taas otsikoissa, ja Helsingin Sanomilla on hyviä uutisia:

Vartijat vähentäneet häiriöitä Berliinin ongelmakouluissa

. . . . "Tilanne alkoi mennä mahdottomaksi. Välitunnit olivat yhtä mellakkaa, kun ulkopuolelta alkoi tulla 'vierailijoita' koulun pihamaalle", sanoo johtajaopettaja Volker Steffens.

Vierailijat olivat joidenkin oppilaiden vanhempia sukulaisia tai kavereita, Steffensin mukaan toimettomia maahanmuuttajanuoria, joille tappelunnujakat toivat virkistystä tylsään päivään.

Neukölln tunnetaan Berliinin ongelmakaupunginosana, jossa joka neljäs asukas on maahanmuuttajataustainen, useimmiten myös työtön.

Thomas Morus -koulu puolestaan lukeutuu ongelma-alueen peruskouluihin (Hauptschuleen), Saksan sekalaisen koulujärjestelmän alimpaan kastiin.

Varsinkin suurkaupungeissa ne ovat saaneet ikävän leiman; niillä on liikanimi Restschule, ylijäämäkoulu. Näissä 5.–9.-luokkalaisten kouluissa oppilaiden enemmistö on maahanmuuttajien lapsia. Esimerkiksi Thomas Morusissa 80 prosenttia on ulkomaalaisia, jotka edustavat 40:tä kansallisuutta.

Sopeutumisongelmat ja järjestyshäiriöt ovat saavuttaneet viime vuosina sellaiset mittasuhteet, että Neuköllnissä opettajien ja virkamiesten ei ole enää tarvinnut harrastaa poliittista korrektiutta.

Johtajaopettaja Steffens tilittää avoimesti maahanmuuttajien "alaluokasta", "puuttuvasta henkisestä kapasiteetista" ja perheistä, joissa "Allah on pomo".

Opettajien käsityksen mukaan monet oppilaat elävät kovassa henkisessä paineessa, joka syntyy kodin uskonnollisten perinteiden ja koulun tarjoaman vapauden ristiriidasta.

"Lapsi tai nuori joutuu pelkäämään, että joutuu erilleen perheestään, minkä jälkeen jäljellä ei ole mitään", sanoo Bettina Engel, yksi koulun opettajista.

Engel kertoo oppilaastaan, jonka äiti lähetti vuodeksi Libanoniin isänsä luo oppimaan kunnollisen musliminaisen elämää.

Neuköllnissä koko ikänsä asunut Engel kuvaa työtään enemmän sosiaalityöntekijän kuin opettajan työksi.

Järjestyshäiriöt ovat vähentyneet Thomas Morus -koulussa vartijoiden tulon myötä.

"Ulkopuoliset eivät edes enää yritä sisään", Volker Steffens sanoo.

Alun perin päätös vartiointifirmaan turvautumisesta oli kuitenkin vaikea ja syntyi vasta tiukan äänestyksen jälkeen.

"Päätös merkitsi tietyistä kuvitelmista luopumista. Ei kukaan oikeastaan halunnut, että koulusta tulee linnake niin kuin jossain Amerikassa."

Opettajakunnassa kukaan ei usko, että vartijapalveluista voitaisiin luopua. Rauhattomuuden taustasyyt, esimerkiksi maahanmuuttajien työttömyys, eivät Berliinissä suinkaan ole vähenemään päin.

Jutun julkaiseminen HS:ssa on merkittävä myönnytys reaalimaailman todellisuudelle tuolta lehdeltä jota tunnutaan ajoittain kirjoittavan Kaalimadon kanssa sienen päällä piippua poltellen. Reksin laittamattomat kommentit ja riemastuttava toimituksellinen huomio (todellisuus on tehnyt poliittisesta korrektiudesta lopun) ovat todella virkistävää luettavaa. Ei ole kuitenkaan yllättävää että HS kirjoittaa mitä kirjoittaa: onhan lehden valitseman linjan mukaista osoittaa että monikulttuurisuuden tuomat ongelmat voidaan poistaa hallinnollisilla toimenpiteillä, eivätkä mitkään ongelmat ole pysyviä. Opettajat tietävät että vartijat ovat koulussa pysyäkseen.

Oma näkemykseni on yhtä pessimistinen. Oireiden hoitaminen on housuihin kusemista pakkasella. Ongelma ei poistu, paine kasvaa jossain muualla. Koulun rauhoittaminen järjestysvallalla on eskalaatiota. Oppimistulokset eivät parane, kierre ei katkea.

Veikkaan että Neuköllnin ongelmat siirtyvät kauppakaduille ja metroasemille, tai ehkä vain koulun kulman taakse. Sitä paitsi aikaisemmasta uutisoinnista ei käynyt ilmi että oppituntihäirinnän takana olisivat nimenomaan ulkopuoliset.

Hesari uskalsi sanoa ruman sanan, mutta tilanne ei ole ohi. Ongelma on jo koulussa sisällä.

Monikulttuurinen Seikkailu Punaisella Merellä

2009-02-01T17:57:00.013+02:00

(Varoitus: tämä juttu käsittelee kyllä monikulttuurisuutta ja opettajia, mutta ei monikulttuurista koulua.)

Opettaja-lehti on OAJ:n jäsenlehti. Sen linja on yleensä terveen järjen ja opettajan profession puolesta kuntasektorin kitupiikkilinjaa ja isoimpia alan älyttömyyksiä vastaan. Lehden linjaus monikulttuuriasioissa on virallisen linjan mukainen: monikulttuuristuminen on fantsu ja hieno juttu jota me suomalaiset ihan varppisti tarvitsemme. Valtalehdistöstä poiketen ongelmatkin tuodaan julki, mutta niihin ei haluta juuttua. Ammattikunnan eetos on selviytyä, etsiä uusia ratkaisuja, tehdä mahdoton. Me joudumme selviämään esim kielipuolien massojen odotettavissa olevasta saapumisesta - me siis teemme niin. Poliitikot ja kuntapamput tietävät mitä pitää tehdä, kyllä me keksimme MITEN se tehdään. Vaikka omalla ajalla, ilman palkkaa.

Tämä asenne koko ammattikunnassani ottaa minua joskus suunnattomasti pattiin.

Opettajilta edellytetään viran puolesta hyväksyvää asennetta monikulttuurisuutta kohtaan. Tämä tarkoittaa sitä että opettajien tulee suhtautua jokaiseen oppilaaseen hyväksyvästi ja myönteisesti, tämän alkuperään ja etnisyyteen, uskontoon tms katsomatta. Tämänhän nyt ymmärtää tyhmempikin. Ei-hyväksyminen olisi epäammattimaista - silloin oppilas, lapsi, joutuisi eriarvoiseen asemaan ilman omaa syytään.

Käytännössä jokaisella, opettajallakin, on aivot ja vapaa tahto. Viime kädessä joka jamppa muodostaa oman käsityksensä sekö yksilöistä että ryhmistä, ja suhtautuu sekä yksilöihin että ryhmiin vaihtelevasti. Itsestään selvää kuitenkin on ettei jyrkimpiä näkemyksiään ole viisasta lausua ääneen. Rasistikorttia tehokkaampaa savustusvälinettä tuskin onkaan, paitsi tietysti seksikortti. Koska opettajan pitää kaiken kaikkiaan olla melkoisen jalat maassa-tyyppiä, meidän näkemyksemmekin ovat melko punnittuja. Äärilaidat eivät sovi alalle jolla viisas vaikeneminen on kultaa.

Minä luokittelen ihmisiä surutta, koska tiedän ettei minun luokitteluni johda kaasukammioihin. Jäsennän oman todellisuuteni piirissä liikkuvat ihmiset haitallisuus-, kiinnostavuus- ja ärsyttävyyskriteereillä. (En nyt tarkoita oppilaitani, vaikka kyllä heillekin omat kategoriansa on).

Toinen huvini on lukea ihmisten mielipiteitä ja tuohtua niistä, ihmetellä niitä ja arvailla niiden motiiveja. Kiihotun (sic) varmimmin mielipiteistä joissa surutta lyödään maatamme, kulttuuriamme, kansaamme ja puolustusvoimiamme. Saatan puhista jonkin aiheen vuoksi koko päivän, tai kunnes vaimo käskee lopettaa. Nyt kun minulla on blogi, puhisen tänne. Opettaja-lehden mielipidesivut ovat melko tylsiä tässä mielessä, Hesarista irtoaa paljon enemmän nauruja ja kirouksia. Uusin numero toi kuitenkin jotain uutta ja erilaista luettavakseni. Lainaan tähän kirjoituksen kokonaisuudessaan. Olen korostanut ne kohdat jotka ainakin asiaan vihkiytyneille pomppaavat tekstistä esiin:

Maahanmuuttajan kokemuksia

Opettaja 30.1.2009

Olen nk. maahanmuuttaja, mikä tarkoittaa sitä, että kuulun laajaan Suomessa asuvaan ihmisryhmään, jolla ei ole kansalaisoikeuksia. Asemaani huonontaa se, että olen värillinen ja minut luokitellaan intialaiseksi, mitä en ole.
Kirjoitan, koska olen veteraaniopettaja ja OAJ:n jäsen, olen ollut 30 vuotta naimisissa suomalaisen, valkoihoisen ja suomea äidinkielenään puhuvan naisen kanssa, joka työskentelee Suomen koululaitoksessa, ja nyt jo aikuistuneet lapsemme ovat syntyneet ja kasvaneet Suomessa ja asuvat täällä edelleen.
Vuodenvaihteessa 2008-2009 olin vaimoni kanssa Vantaan opettajien ammattiyhdistyksen järjestämällä Punaisen Meren risteilyllä laivalla. Olin ainoa mustaihoinen yli kahdensadan matkustajan joukossa.
Minulla oli luultavasti sekä egyptiläisten että suomalaisten mielestä kummallinen nimi. Kasvojeni ja nimeni yhdistelmä sai aikaan lukuisia rasistisia tapahtumia, jotka ahdistivat vaimoani ja minua suuresti. Laivan suomalainen henkilökunta ja matkustajat eivät tehneet mitään estääkseen näitä tapahtumia.
Näistä vakavin oli, kun minut kutsuttiin egyptiläisen poliisikomentajan johtamaan kuulusteluun kymmenen aseistetun poliisin, laivan suomalaisen kapteenin ja risteilyisännän eteen. Egypti on poliisivaltio, ja kaikkiin ulkomailla asuviin egyptiläisiin suhtaudutaan epäilyksellä.
Sukunimeni on egyptiläinen, vaikka en ole sieltä lähtöisin. Toinen etunimistäni on kristitty, toinen musliminimi. Tällaisen nimen omaavan henkilön epäillään olevan luopio, mikä on vakava uskonnollinen rikos islamilaisissa maissa.
En oleta suomalaisen henkilökunnan ja suomalaisten matkustajien olevan tiedemiehiä, älykköjä ja ihmisoikeusaktivisteja, mutta oletan heidän tietävän, että heillä on velvollisuus hyväksyä minut ja suojella minua. He olisivat voineet myös ottaa huomioon vaimoni tunteet.
Suomi kuuluttaa nykyisin olevansa monikulttuurinen yhteiskunta. Opettaja-lehtikin kirjoittaa siitä usein.Paljon ei kuitenkaan tiedetä värillisten maahanmuuttajien arkikokemuksista Suomessa. Myöskään heidän suomalaisia puolisoitaan ei kuunnella. Laivan henkilökunnan ja matkustajien välinpitämättömyys olisi saattanut johtaa vangitsemiseeni ja kidutukseeni.

Suomi voisi tehdä enemmän maahanmuuttajiensa puolesta.

Michael Fahmy
Helsinki

Mikäli ymmärsin oikein, Michael on sopeutunut yhteiskuntaamme, tehnyt pitkän päivätyön, tuottanut suomalaisia jälkeläisiä sekä lunastanut paikkansa maamme hyödyllisenä kansalaisena. Ensireaktioni hänen kokemuksiinsa oli närkästys Michaelin puolesta ja sympatia potentiaalisesti vaaralliseen tilanteeseen joutunutta kanssaihmistä (ja hänen puolisoaan) kohtaan.

Kuulostaa siltä että Michael on joutunut Egyptin viranomaisten ja, mahdollisesti, laivan henkilökunnan huonosti kohtelemaksi. Aivan varmasti vastuullisen matkanjärjestäjän tehtävä olisi ollut varmistaa ettei heidän Suomesta matkalle lähtenyt asiakkaansa joudu kohdelluksi huonommin kuin muut matkalaiset, oli peruste sitten nimi tai ulkonäkö. Onneksi tällaisille valituksille on oikeat kanavansa, kuten kaikille liike-elämäsn piirissä tehtäville reklamaatioille. Pahaa mieltähän ei voi korvata, mutta sileät eurot tunnetusti lievittävät.

Michael ei erittele kokemiaan "rasistisia tapahtumia" muuten kuin dramaattisen poliisikuulustelun osalta (pystyykö muuten kukaan kuvittelemaan tilanteen jossa arabi/kehitysmaan poliisi EI olisi aseistautunut?) Jää siis avoimeksi ovatko häntä kohdelleet rasistisesti muutkin kuin Egyptin poliisi. Jos hänelle on esim tarjoiltu hitaammin kuin valkoisille risteilyvieraille, tai erehdytty pitämään palveluskuntaan kuuluvana tai mattokauppiaana tjsp, Michael ottanee asian esiin reklamaatiossaan. Muiden matkustajien mahdollisesti aiheuttamiin rasistisiin tilanteisiinhan matkanjärjestäjän korvausvastuu ei tietenkään ulotu.

On kyseenalaista mitä suomalainen matkanjärjestäjä tai tämän käyttämän risteilyaluksen henkilökunta voi tehdä kolmannen maailman maan viranomaismielivallan edessä. Veikkaan etteivät mitään. Suomalaisia ulkomailla kaltoin kohtelevien viranomaisten ojentaminen on aina virallinen juttu, joka tulee hoitaa virkakanavia pitkin. Hyvitykseksi voi saada korkeintaan muodollisen anteeksipyynnön. Paikan päällä poliisille hanttiin laittaminen voi olla hyvin riskaabeli homma. Ainakin aluksen päällikön tärkeysjärjestyksessä viranomaissuhteiden ja samalla koko aluksen vaarantaminen on viimeiseen asti vältettävä juttu. Sen sijaan risteilyisännän ja kapteenin läsnäolo Michaelin kuulustelussa on pelkästään hyvä juttu, ja hyvin tärkeä tae hänen oikeuksiensa noudattamiselle. Ja koska Michael kuitenkin pääsi palaamaan koti-Suomeen Guantanamon sijasta, asioiden voisi jälkiviisaasti sanoa sujuneen parhaalla mahdollisella tavalla. Pienemmät mieliharmit järjestynevät aikanaan oikeita kanavia pitkin, vaikka Michel tuskin kovin pian lähtee uudestaan poliisivaltioon epäillyttävien kasvojensa ja nimensä kanssa risteilemään.

Michael kuitenkin valitsi julkisen närkästyksensä kanavaksi Opettaja-lehden. Tämäkin on sikäli perusteltua että Opettaja on OAJ:n ja sen jäsenjärjestöjen lehti, ja matka oli jäsenjärjestön organisoima, ja olivatpa sekä Michael että puolisonsa vielä opettajia molemmat.

Nuo korostamani kohdat kuitenkin jäivät mieleeni päällimmäisiksi. Minua kaihertaa ikävä tunne siitä että Michael pitäisi suurimpana syyllisenä kokemiinsa vääryyksiin meitä suomalaisia - ei pelkästään niitä 199:ää valkoista risteilyvierasta + kapteenia vaan meitä kaikkia, kansakuntana ja valtiona.

Meidän pitäisi tehdä enemmän maahanmuuttajiemme hyväksi.

Tämä ajatuksenkulku saattaisi yllättää ja hämmentää, ellen olisi jo vuosia seurannut internetissä ja blogosfäärissä käytävää keskustelua, pikemminkin sotaa, jonka osapuolina ovat toisaalta Suomen kansa ja toisaalta ne "toiset" jotka tietävät että Suomen kansa on rasistista. Näitä "toisia" ovat useimmiten suomalaiset joille Suomi ja muut suomalaiset edustavat universumin alinta ja halveksuttavinta elämän ilmenemismuotoa. Joskus harvoin kuoroon yhtyvät ulkomaalaisetkin, siis ne joista viime kädessä on kysymys. Tämä ainakin toistaiseksi enimmäkseen sanallisella tasolla käytävä sota on kyllä helposti havaittavissa suurimman päivälehtemmekin sivuilla, sillä mielenkiintoisella lisäpiirteellä että niiden "toisten" kanta on selkeästi se Oikea. Me muut olemme siis väärässä, ja Suomen kansa on näinollen rasistista (sekä sisäsiittoista, kulttuuritonta, metsäläistä, rumaa, tyylitöntä, etc.)

Sanomattakin on selvää että minusta nämä Suomen ja suomalaisten halveksijat saavat pitää tunkkinsa ja muuttaa haluamaansa onnen kultamaahan heti seuraavalla lennolla tai laivalla. Voin tulla auttamaan matkalaukkujen kanssa, ja olen valmis pyytämään vikojamme ja puutteitamme anteeksi vilpittömin mielin siitä ilosta että saan nähdä heidän nostavan ankkurin ja jättävän nämä ankeat rannat taakseen pysyvästi.

Michael on työntänyt juurensa sangen syvälle Suomen karuun maaperään, eikä paluu alkukotiin ole oikein vaihtoehto. Niinpä hänen on vain tehtävä kaikkensa valistaakseen meitä siten että maamme muuttuisi mukavammaksi paikaksi hänelle ja muille nimensä ja ulkonäkönsä vuoksi kieroon katsotuille. Olen ensimmäinen myöntämään että tässä suhteessa maassamme on vielä paljon työtä. Ensimmäisen eleen oikeaan suuntaan olisi kuitenkin luontevaa odottaa tulevan ulkomaalaiselta itseltään.

Mielestäni Suomen kansan ja risteilyllä vieraina olleiden vantaalaisten opettajien syyllistäminen en masse raukkamaisiksi sivustakatsojiksi ja salarasisteiksi on aika heikko esitys. Vaatimus enemmän tekemiseksi maahanmuuttajiemme hyväksi on naurettava. Opettaja-lehdessä julkaistun kirjoituksen perusteella olen valmis suoralta kädeltä luokittelemaan Michael Fahmyn rasittavaksi ja kiittämättömäksi ammattivalittajaksi, joka kuvittelee taivaan olevan auki hänelle koska hän on saapunut maahamme rikastuttamaan yhteiskuntaamme korvaamattomalla panoksellaan, ottanut vaimon ja lisääntynyt, jopa maksanut veroja ja mahdollisesti täyttänyt jonkin työnantajan oikean tarpeen juuri hänen osaamiselleen. Meidän kiitollisuutemme hänen panostaan kohtaan pitäisi olla niin suuri että pystymme kollektiivina poistamaan hänen tieltään jopa brutaalin ja korruptoituneen poliisivaltion järjestysvallan veriset kätyrit. Näin kodeistamme käsin. Meidän jotka emme miestä edes tunne emmekä ole koskaan tavanneet.

Michaelilla on siis ollut noin kuukausi aikaa miettiä kiville menneen risteilynsä tapahtumia, omaa ja Suomen osuutta tapahtumissa, ja muotoilla jonkinlainen kannanotto joka voisi johtaa positiiviseen kasvuun ja maailmanlaajuiseen ymmärryksen ja veljeyden lisääntymiseen. Ja tämän hän sai aikaan:

...kuulun laajaan Suomessa asuvaan ihmisryhmään, jolla ei ole kansalaisoikeuksia. Asemaani huonontaa se, että olen värillinen...

...suomalainen henkilökunta ja matkustajat eivät tehneet mitään...

...En oleta suomalaisen henkilökunnan ja suomalaisten matkustajien olevan tiedemiehiä, älykköjä ja ihmisoikeusaktivisteja, mutta oletan heidän tietävän, että heillä on velvollisuus hyväksyä minut ja suojella minua...

...Paljon ei kuitenkaan tiedetä värillisten maahanmuuttajien arkikokemuksista Suomessa. Myöskään heidän suomalaisia puolisoitaan ei kuunnella. Laivan henkilökunnan ja matkustajien välinpitämättömyys olisi saattanut johtaa vangitsemiseeni ja kidutukseeni...

Suomi voisi tehdä enemmän maahanmuuttajiensa puolesta.

Saamme kuulla ettei maahanmuuttajilla Suomessa ole kansalaisoikeuksia. Värillisiä kohdellaan erityisen huonosti. Hänen ongelmissaan paikallisen poliisin kanssa kukaan matkustajista ei tehnyt mitään, vaikka heillä on velvollisuus hyväksyä hänet ja suojella häntä. Hänen arkikokemuksistaan ei tiedetä tarpeeksi. Kaikki tämä olisi voinut johtaa hänen vangitsemiseensa ja kiduttamiseensa.

Tuo loikka hyljeksitystä paarialuokasta itseoikeutetuksi suojelukohteeksi jonka arjesta Suomessa ei tiedetä tarpeeksi on jo melkoinen, mutta ajatusvoltti siitä mikä Michaelin mielestä on huonosti (maahanmuuttajan asema Suomessa) siihen mitä olisi VOINUT tapahtua (vangitseminen ja kidutus) on suorastaan pökerryttävä.

Jos ryhmä aseistautuneita poliiseja nousee Afrikan rannikolla laivaan ja kutsuu porukan ainoan tummakasvoisen kuulusteluun, pitäisikö vantaalaisopettajien eettisen ohjelmoinnin kehottaa heitä spontaanisti heittäytymään ihmiskilveksi tämän ventovieraan ihmisen ympärille? Jos ei muuten, niin hänen puolisonsa mieliksi?

Aivan varmasti Michaelilla on ollut kusiset paikat Egyptin poliisin grillissä. En toivo sellaista kenellekään, ja olen todella pahoillani hänen puolestaan. Mutta onko se suomalaisten vika?

Minulla on velvollisuus puolustaa vain omia perheenjäseniäni. Kaikkien muiden kohdalla tämä velvollisuus on alisteinen oman ja perheeni turvallisuudelle.

Minulla ei ole velvollisuutta hyväksyä ketään tai mitään. Hyväksymisistä päätän itse.

Ja se todellinen piece de resistance -

Suomi voisi tehdä enemmän maahanmuuttajiensa puolesta.

Ollaan sitten mitä mieltä tahansa tuon Kirottujen Laivan tapahtumista Punaisella Merellä, yksi asia on varma: Suomen tekemiset ja tekemättä jättämiset maahanmuuttajiensa kanssa eivät olisi vaikuttaneet asiaan juuta tai jaata.

Michael Fahmy ei nimittäin ole suomalainen. Hän ei ole edes maahanmuuttaja. Hän on ulkomaan kansalainen joka ei ole 30 vuoden Suomessa asumisen jälkeen ottanut Suomen passia.

Ystäväni Google löysi aika vähän tästä kypsään ikään ehtineestä kotivävystä. Hän on kuitenkin vähän ennen lähes kidutuskammioon johtanutta risteilyään kommentoinut omalla nimellään tätä BBC:n kulttuurista identiteettiä koskevaa kirjoitusta. Näin Michael kertoo:

This touches on a very interesting question that I am never allowed to forget. Who am I, and why is it that people do not know me? I live in Helsinki, Finland. My wife of almost 30 years is Finnish. Finns are very conscious of what they look like. They have very strict criteria, and my wife fulfils all the criteria, and she is undisputedly a Finn. Above all, she is white, and she speaks Finnish without a foreign accent. But I do not look like a Finn, and I do not speak Finnish. People are constantly running after me and telling me who I am. They are actually doing something very rude, although they do not intend to be. I was born in a small island-nation with a long history, a unique language of its own, with an alphabet of its own too. It also has clearly defined sea-borders which demarcate it, as a nation, from neighbouring countries. It has been independent virtually throughout its history, and is reputed to have had diplomatic relations with Emperor Claudius of Rome. The population of the country is homogenous, and it has a 100% following of one sect of one world religion. It has been a UN member since 1965. And yet, nobody seems to have heard of it, and if they happen to have heard of it, they identify it with a set of luxury tourist resorts that it advertises abroad. As for me, I have no identity crisis, and no lack of national pride. I belong to many countries, and have many identities, each identity being of a different kind. I am Finnish too, but have not claimed Finnish citizenship. It is assumed, in Finland, that I am neither Finnish nor British, although I am both. I am supposed to be something else, although that something is not understood either. Too much emphasis is put on the skin colour, and very old-fashioned ideas about where people who look like me should be living. When I meet a new person, I do not even ask where he or she comes from. I also do not define them without their permission. Moreover, I do not feel that they lack either national pride or identity.

Näiden kauniiden ja ennen kaikkea kulttuurisesti ja rodullisesti sensitiivisten sanojen jälkeen Michael joutui Egyptin poliisin piinapenkkiin, suomalaisten katsoessa vierestä.

Mitkä mahtavat olla Michaelin mietteet Egyptin pitkän historian ja ainutlaatuisen kulttuurin omaavasta kansasta? Olisiko hän nyt valmis määrittelemään egyptiläiset ilman näiden lupaa?

Ja ennen kaikkea, kävikö hänen mielessään kertaakaan että Suomen passi olisi sittenkin kannattanut ottaa? Ovathan hänen lapsensa jo ainakin halutessaan saaneet sekä Suomen että Brittiläisen Kansanyhteisön passit, joten olisi kannattanut Mikonkin vain veikata sitä turvallisinta hevosta.

Jos suomalaisjoukossa on yksi musta naama, joka suhtautuu kulttuuriseen identiteettiin niin suurpiirteisesti ettei välitä ottaa 30-vuotisen isäntämaan kansalaisuutta, matkustaa eksoottisen saarivaltion passilla ja edustaa juuri sellaista jännittävää kulttuurista monimuotoisuutta jonka perään Suomen ja maailman kukkahattuiset monikulttuuristajat kuolaavat, ja voisi nimensä puolesta olla kotoisin mistä vain ja matkalla mihin vain, pitäisikö Egyptin turvallisuuselinten vain nyökytellä ihailevasti: siinäpä hieno esimerkki ennakkoluulottomasta Homo Globalismuksesta, hänellä ei takuulla ole mitään peiteltävää eikä hänessä ole mitään minkä pitäisi saada poliisivaltion antennin värähtämään?

Minä voin ihan Michaelilta kysymättä määritellä hänet. Tietenkään hänellä ei ole kansalaisuutta, koska 30 vuotta ei ole riittänyt tälle herralle vaadittavan kielitaidon hankkimiseen. Silti hän aivan pokkana haluaa, ei vaan vaatii suomalaisilta hyväksyntää ja suojelua tilanteessa johon hän epäilemättä on omilla valinnoillaan itseään vauhdittanut. Tällainen on mies jonka mielestä Suomen pitäisi tehdä enemmän maahanmuuttajiensa hyväksi. Minä todellakin osaan Michaelin kirjallisen tuotannon perusteella määritellä hänet, jopa hyvin tarkastikin. Mutta koska päinvastoin kuin Michael itse uskon lukijoiden osaavan ajatella omilla aivoillaan, TIEDÄN että tekin osaatte määritellä Michaelin ja laittaa hänet omalle paikalleen maailmankaikkeuden suuressa järjestyksessä.

Olen aidosti kiinnostunut maantieteestä, historiasta ja kulttuureista. Siksi alankin heti tutkia Wikipediaa löytääkseni sen siunatun maankolkan, paratiisisaaren joka tuottaa Michaelin kaltaisia kultahippuja jopa tänne pohjoisen taivaan alle. Jos joku tietää jo vastauksen, laittakoon kommentteihin.

Koulumyönteinen Vantaa

2009-01-29T19:30:00.009+02:00

Muistatteko Vantaankosken koulun oman pikku julkimon, Kalapuikko-Aleksin? Hän on kuulemma taas ollut ehtiväisenä. Kerrotaan että sama heppu olisi ollut tämän pikku välikohtauksen primus motorina:

SEISKALUOKKALAISTEN HÄIRIKÖINTI KURIIN VANTAALLA

Vantaankosken koulua häiriköi pieni ryhmä seiskaluokkalaisia, joiden käytös yritetään nyt saada kuriin erilaisin tukitoimin. Lisätäänkö koulussa tiettyjen aineiden tunteja, erityisopetusta vai koulupsykologeja, sitä ei ole vielä päätetty.

– Nyt katsotaan, mitä koulu tarvitsee, jotta siellä päästäisiin vaikeuksien yli, sanoo Vantaan sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth.

Koululle tehtiin eilen poliisirynnäkkö, kun eräs oppilas oli esitellyt käsiasetta muistuttavaa tupakansytytintä tovereilleen. Poliisi vieraili opinahjossa jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Lehto-Häggroth kuvaa koulun tilannetta poikkeukselliseksi.

– Näin suurta ongelmien sumaa ei ole ehkä aiemmin ollut, Lehto-Häggroth sanoo.

Lehto-Häggrothin mukaan Vantaankosken koulussa on ollut vaikea syksy, ja vuoden alussa alkanut mediahuomio on vain pahentanut opettajien ja oppilaiden jaksamista. Jotain hyvääkin hässäkät ovat tuoneet tullessaan.

– Koulun yhteishenki on parantunut. Ja kaikkien hölmöilyjen alta nousee esille ehkä myös se asia, että meillä on lapsia, jotka ovat todellisessa syrjäytymisvaarassa.

Median eettisen nykytilan tuntien joku käy vielä kaivamassa pikku Aleksin haastateltavaksi. Kola-Ollin jälkeen kansa saa Kalapuikko-Aleksin.

Kuten edellä saamme lukea, jotain positiivista pitää viran puolesta kaivaa paskakasastakin. Nyt positiivisuutta saa edustaa parantunut yhteishenki.

Vähän yksityiskohtaisemmin tapausta käsitellään täällä:

Poliisi vahvisti iltapäivällä, että aseelta näyttävää sytkäriä esitteli koululla sama poika, joka oli osallisena kalapuikkokohussa.

Aamulehden tietojen mukaan kyseinen poika on useasti aiheuttanut harmia koulussa, ja hänestä on tehty kuusi rikosilmoitusta. Hän on muun muassa heittänyt opettajaa lumipallolla päähän.

Lääkkeeksi Vantaankosken hulinointiin mainitaan hieman epämääräisesti joko joidenkin aineiden opetusta, erityisopetusta tai psykologeja. Näiden resurssien saatavuus siis myönnetään riittämättömäksi, vaikkei tämä yksistään olisikaan aiheuttanut Vantaankosken nousua valtakunnan otsikoihin. Vantaalla rahaa ei ole ihan kamalasti jakaa joka koulun erityisiin tarpeisiin. Olen keräillyt tammikuun ajan omaa alaani sivuavia, erityisesti Vantaata koskevia artikkeleita. Ohessa kooste näistä. Kertokaa ihmeessä mitä ajattelette.

Ensiksi Ilta-Sanomat kertoo mitä opettajat ovat mieltä turvallisuudesta:

Opettajat: Kouluista pitää tehdä turvallisempia

Opettajat ovat varsin yksimielisiä siitä, mitä yhteiskunnan tulisi tehdä, jotta kouluista saataisiin turvallisempia.

Yli 90 prosenttia opettajista vaatii Educa-messujen ja opettajien ammattijärjestön OAJ:n teettämässä kyselyssä lisää rahaa nuorisotyöhön, enemmän henkilökuntaa kouluterveydenhuoltoon ja turvallisuuskoulutusta opettajille. Myös pienempiä opetusryhmiä kaivataan kouluihin.

Lähes 90 prosenttia opettajista peräänkuuluttaa myös lisää kuraattoreita, koulupsykologeja ja oppilaanohjaajia. Myös opettajien työn arvostuksen toivotaan nykyistä enemmän huomiota.

Kaikkein yksimielisimmän toiveen opettajat lähettävät vanhemmille: jopa 98 prosenttia opettajista on sitä mieltä, että vanhempien tulisi ottaa nykyistä enemmän vastuuta lastensa kasvattamisesta.

TSN Gallupin toteuttamaa kyselyä varten haastateltiin noin 300 satunnaisesti valittua opettajaa, jotka ovat OAJ:n jäseniä.

---

Suunnilleen yhdeksän opettajaa kymmenestä pitää kaikesta huolimatta kouluja edelleen turvallisina oppilaille. Koko kansaa kouluturvallisuus epäilyttää enemmän: vain kolme neljäsosaa pitää kouluja turvallisina kasvamis- ja oppimispaikkoina.

Vantaan Sanomat: Kouluväkivallasta tehdyt rikosilmoitukset kasvussa

Itä-Uudenmaan poliisin tietoon tuli viime vuonna 50 vantaalaiskoulussa tapahtunutta väkivaltatapausta. Vuonna 2007 kouluväkivallasta kertyi vähemmän rikosilmoituksia, 34 juttua.

–On vaikea sanoa, onko väkivalta todellisuudessa lisääntynyt kouluissa. Voi olla, että tapauksista vain ilmoitetaan aiempaa herkemmin poliisille, puntaroi ylikonstaapeli Hannu Salmilehto.

Salmilehto kertoo, että viime vuoden 50 rikosilmoituksessa oli kyse pääosin oppilaiden nahinoista, joissa lyötiin nyrkein tai kuristettiin kurkusta. Vakavimmissa tapauksissa luita murtui ja oppilas sai taltasta kylkeensä. Juttuja tutkittiin yleensä lievinä tai tavallisina pahoinpitelyinä.

–Kouluissa on yhä turvallista. Ainahan näitä koulutappeluja on ollut, Salmilehto huomauttaa.

Vantaan Sanomat: Vantaan koulumaailmassa nujakoidaan päivittäin

Kouluissa sattuneet kahnaukset ovat viime aikoina saaneet valtakunnallisesti laajaa näkyvyyttä. Vantaan kaupungin turvallisuusasiantuntija Timo Varpula kertoo,että vantaalaisilla ala- ja yläasteilla väkivalta on tuttu ilmiö.

–Oppilailla menee toisinaan sukset ristiin joistain asioista. Joka päivä jossain koulussa sattuu käsirysy.

Tyypillinen väkivaltatapaus on sellainen, jossa kahden 6. tai 7. luokalla olevan koulupojan riita johtaa nyrkkitappeluun tai painiin välitunnilla. Harvemmin tappelijoina ovat tytöt.

Nahina loppuu, kun välituntivalvojana toimiva opettaja tulee tilanteeseen väliin.

–Tavallisesti osapuolet saavat mustelmia tai naarmuja. Sairaalareissuja on harvoin, Varpula arvioi.

Varpulan mukaan Vantaan viime vuoden vakavin kouluväkivaltatapaus sattui toukokuussa itävantaalaisessa yläkoulussa. Koulupoika heitti riidan päätteeksi toista poikaa taltalla. Seurauksena oli, että uhri kiidätettiin sairaalaan, koska taltta upposi hänen kylkeensä. Uhri loukkaantui, muttei hengenvaarallisesti.

–Riita lähti jostain pienestä asiasta. Muita tämän vakavuustason pahoinpitelyjä ei sattunut viime vuonna Vantaalla, Varpula kertoo.

Väkivaltatapauksen vakavuuden perusteella tehdään päätös jatkotoimenpiteestä. Rangaistuksena nahinoitsijoille on useimmiten puhuttelua tai jälki-istuntoa. Ajoittain seurauksena on, että riehuja saa kirjallisen varoituksen tai hänet erotetaan määräajaksi koulusta.

Joskus tappelu menee koulun oppilashuoltoryhmän käsiteltäväksi. Jos oppilas syyllistyy useisiin kahinoihin, eivätkä vanhemmat ja koulu pysty lopettamaan ongelmaa, otetaan jo varhaisessa vaiheessa yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin.

Vähänkin rajummista väkivallanteoista ilmoitetaan aina poliisille.

Varpulan mukaan on hankala sanoa, onko väkivalta lisääntynyt kouluissa, koska kahnauksista ei ole saatavilla koottua tilastoa. Varpulan mukaan tapauksista kuitenkin ilmoitetaan aiempaa enemmän viranomaisille ja medialle.

Kauhajoen jälkimainingit ja lastensuojelulain muutos ovat varmasti syynä ilmoituspiikkiin.

–On huono sanoa, että pojat ovat poikia, mutta puberteetti-iässä nahinointia tapahtuu. Tappeluita on ollut kouluissa aina. Nyt tapauksia on alettu nostaa pintaan aiempaa enemmän, mutta kyllä kouluissa on yhä turvallista, Varpula vakuuttaa.

Hänen mukaansa kouluväkivaltaa voidaan kitkeä parhaiten tiivistämällä viranomaisten ja vanhempien yhteistyötä. On myös järjestettävä entistä enemmän turvallisuustunteja oppilaille opettajien, kaupungin turvallisuusasiantuntijoiden ja lähipoliisin voimin.

Pojat ovat poikia, ja kouluissamme kuulemma turvallista, mutta ainahan sadepäivän varalle kannattaa olla suunnitelma:

Vartti: Vantaan kouluissa varaudutaan aseellisiin konflikteihin

Yhtenäistetty turvallisuussuunnitelmat saadaan alkuvuodesta kaikkien oppilaitosten käyttöön Vantaalla. Esimerkiksi sairastumisia, kuolemantapauksia ja väkivaltatilanteita varten tehdyt suunnitelmat yhtenäistettiin, jotta kouluissa olisi selkeät ja samanlaiset tavat reagoida yllättäviin kriiseihin.

– Suunnitelmaan tulee esimerkiksi ohjeistusta siitä, miten mahdollisiin aseellisiin tilanteisiin reagoidaan. Niitä ei ole mietitty kaikissa kouluissa edes valtakunnallisella tasolla, sanoo projektin vetäjä, sivistysviraston turvallisuusasiantuntija Timo Varpula.

Kouluilla on jo nyt omia kriisisuunnitelmia, mutta ne poikkeavat toisistaan kovasti. Jotkut koulut ovat laittaneet internetiin jopa pohjapiirroksiaan, mikä palvelee ilkivallantekijöitä ja uhkaajia.

Suurin muutos nykyiseen on Varpulan mukaan se, että kouluja neuvotaan ongelmatilanteissa kysymään entistä herkemmin neuvoa sivistysviraston turvallisuusyksiköltä.

– Jos koulu saa esimerkiksi koulu-uhkauksen, rehtorillakin on lupa elää mukana, jopa säikähtää jos häntä uhataan. On hyvä, että mukaan tulee ihmisiä, jotka voivat olla johdon tukena, Varpula sanoo.

Hoitokeinoja ongelmiin keksitään kyllä esittää sitten kun jotain sellaista tapahtuu mikä ylittää uutiskynnyksen - tai pikemminkin sellaista mikä vuotaa jonkun tiedotusvälineen korviin. Yllä esitetyistä esimerkeistä käy piinallisen selväksi että opettajat ovat desensitoituneet verbaaliselle ja fyysiselle väkivallalle. Uutisiin kelpaavia tempauksia järjestetään yläasteillamme lähes päivittäin. Opettajien mielestä tämä on normaalia. Ei mitään erityistä. Silti aina kun näitä tapauksia aletaan ruotia julkisuudessa, yleisöllä nousee tukka pystyyn.

Mutta virallinen kanta on se että pojat ovat poikia.

Hoitokeinoiksi Vantaankosken erityisiin ongelmiin esitetään siis lisää opetusta, erityisopetusta tai koulupsykologin palveluja. Opettajat ovat yksimielisiä siitä että pienemmät ryhmäkoot ovat hyväksi sekä oppimiselle että työrauhalle. Mutta miten tämä tieto huomioidaan kunnissa, ja miten erilaisia resursseja on tarjolla?

HS: Ongelmaoppilaan hoitoon pääsy voi kestää pääkaupunkiseudulla toista vuotta

Vakavasti koulua häiritsevien ja henkisesti pahoinvoivien oppilaiden hoitoon pääsy saattaa pääkaupunkiseudulla kestää jopa yli vuoden.

"Voi sanoa, että 70 prosenttia oppilaista, jotka haluavat psyykkisiin ongelmiin apua, eivät sitä saa ajoissa", kertoo Vantaan peruskoulutoimenjohtaja Ilkka Kalo.

"Kun hoito viivästyy, syntyy tilanteita, joissa ongelmat kärjistyvät", toteaa Helsingin perusopetuksen johtaja Outi Salo.

Koulun väki ei voi omalla päätöksellään siirtää lasta erityisopetukseen tai järjestää hänelle hoitoa. Siihen tarvitaan vanhempien suostumus.

Sekä Outi Salon että Ilkka Kalon mukaan vain hyvin pieni osa vanhemmista kieltäytyy yhteistyöstä, kun heille perustellaan erityisopetuksen tai varsinaisen psyykkisen hoidon tarve.

"Osa saattaa hakea lapsilleen yksityishoitoa. Silloin voi käydä niin, että vanhemmat kertovat meille vain valikoiden hoidon tuloksista", Kalo sanoo.

Hän arvioi, että esimerkiksi Vantaan peruskoulun hankalimmassa ikävaiheessa olevista oppilaista 8–15 prosenttia häiritsee opetusta. Useimmat saadaan kuitenkin toimimaan sääntöjen mukaan tavallisin keinoin.

Erityisopetuksen muutokset huolettavat opettajia

Erityisopetuksen järjestämiseen kaavaillaan muutoksia siten, että eskarilaisia, ykkös- ja kakkosluokan oppilaita ei enää siirrettäisi erityisopetukseen, vaan opetusta tarjottaisiin tehostetusti tarpeen mukaan pienemmissä ryhmissä. Muutosehdotuksen takana on opetusministeriö. Asiasta kertoi HS:fi.

Opettajat ovat huolissaan siitä, sysätäänkö erityisopetusta nyt liikaa kuntien vastuulle, kun myös valtionosuusjärjestelmästä poistuu erityisopetuksen perusteella maksettu portaittainen lisäkorvaus.

Erityisasiantuntija Hanna-Mari Sarlin rauhoittelee opettajien pelkoa todeten, että erityisopetusta annetaan jatkossakin todellisen tarpeen mukaan. Myös tarkastustoiminnan tehostamista harkitaan.

Erityisopetuksessa on tällä hetkellä kahdeksan prosenttia peruskoululaisista.

Nuo oppilaat eivät ole erityisopetuksessa huvin vuoksi. Ja ainoa syy miksi kunnat tekevät yhtään mitään on rahan säästäminen. Kaikki missä kunnille annetaan harkintavaltaa, johtaa palveluiden huononemiseen. Ylläoleva uutinen pitäisi siis lukea näin: opettajat ovat huolissaan koska tietävät että tulevaisuudessa erityisopetusta saa harvempi ja huonommin.

Joko mainitsin että Vantaan luokkakoot ovat keskimäärin suurimmat kaikista isoista kunnista? Arvatkaapa mihin vantaan kuralla oleva talous on johtamassa:

Koulujen ryhmäkoot kasvussa Vantaalla

Osa Vantaan peruskouluista joutuu kasvattamaan ryhmäkokoja ensi lukuvuodeksi säästösyistä. Poliitikot päättivät alentaa perusopetuksen määrärahoja juuri ennen vuodenvaihdetta synkkien talousnäkymien vuoksi, joten käytössä on ensi syksynä noin 800 000 euroa vähemmän kuin nyt.

– Nyt näyttää siltä, että noin kolmasosa kouluista joutuu suurentamaan ryhmäkokoja, perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo arvioi.

Kalon mukaan koulut pyrkivät ensisijaisesti säästämään muista asioista kuin opetuksesta, mutta kaikki eivät valitettavasti siihen pysty. Kuinka paljon ryhmien koot kasvavat ja missä kouluissa, selviää vasta maalis–huhtikuussa.

– Jos meillä olisi enemmän rahaa, emme tietenkään tekisi näin. Mutta tilanne on nyt tämä, Kalo sanoo.

Vantaalla opetusryhmien koko 1.–6.-luokilla on maan korkein, jos vertailuun otetaan mukaan 10 suurinta kaupunkia. Opetusryhmien keskikoko Vantaalla on noin 23 oppilasta.

Silkkaa ilkeyttäni heitän tähän loppuun pari linkkiä joiden perusteella lukijalle kristallisoituu se mihin Vantaalla on rahaa ja mihin ei.

Bloggari Octavius kertoo Vantaan monikulttuurisuuskehittämisohjelmasta osuvassa kirjoituksessaan - alkuperäinen dokumentti täällä.

Vantaa jättää osan koulujen luistinradoista jäädyttämättä.

Vantaa jättää 11 koulun luistelukentät tänä talvena jäädyttämättä säästösyistä. Säästöä syntyy reilut 20 000 euroa, koska yhden kentän jäädyttäminen ja kunnossapito maksaa keskimäärin noin 2000 euroa.

– Summa on pieni, mutta siinä talouden ongelma onkin: pieniä menoja on valtavasti, kiinteistöpalvelujohtaja Petri Koskinen Vantaan kaupungin tilakeskuksesta perustelee päätöstä.

Näin siis Vantaalla. Mikä on lukijan veikkaus, mahtaako turvallisuus ja viihtyisyys Vantaan kouluissa olla nousussa vai laskussa?

PS: Vielä yksi pieni linkki viitaten Vantaan nykyisyyteen ja ei-niin-valoisaan tulevaisuuteen:

Vantaan tarjoamat peruspalvelut – koulu-, päivähoito-, vanhus- ja terveyspalvelut – on jo aiempina vuosina vedetty selvästi naapurikaupunkeja alemmalle tasolle. Jos nyt joudutaan pakon edessä uudelle leikkauskuurille palvelujen tasossa, silloin ollaan lähellä niiden täydellistä rämettymistä.

Tuo juna meni jo.

Kielitaidoton maahanmuuttajanainen pulassa

2009-01-24T20:44:00.010+02:00

Yleisradio uutisoi:

Maahanmuuttajanaiset pulassa ilman kielitaitoa
Maahanmuuttajanaisten parissa työskentelevät asiantuntijat pitävät luku- ja kirjoitustaidottomuutta erittäin vakavana ongelmana. Kielitaidon puute johtaa paitsi moniin arkielämän ongelmiin, naiset eivät usein tiedä heille kuuluvista perusoikeuksista.

Marokosta Suomeen kuusi vuotta sitten tullut Elazizi Hanane on käytännössä opetellut kieltä puhumalla suomalaisten kanssa. Varsinaista kielikoulutusta hän ei ole saanut , koska hän hoitaa lapsia kotona ja mies on Hananen sanojen mukaan aina töissä.

- Osaan lukea esimerkiksi lastenkirjoja. Opin minun lapseni kanssa, Hanane kertoo.

Kolmen lapsen äidillä on paljon kavereita, jotka eivät osaa sanaakaan suomea lähes kymmenen vuoden maassa asumisen jälkeen.

Suomessa arvellaan olevan tuhansia luku- ja kirjoitustaidottomia maahanmuuttajanaisia. He eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa edes omalla kielellään, saati sitten suomeksi. Eniten heitä tulee Afrikan maista.
TIETO OMISTA IHMISOIKEUKSISTA VOI PUUTTUA
Kielitaidottomien naisten määrä todennäköisesti kasvaa, koska turvapaikanhakijoiden määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Varsinkaan pakolaistaustaiset naiset eivät usein edes tiedä, että pari- ja lähisuhdeväkivalta on rikos. Naiset eivät välttämättä tiedä sitäkään, että heillä olisi oikeus tehdä töitä Suomessa.

Järjestöt auttavat naisia selviytymään suomalaisesta arkielämästä, kuten kaupassa käymisestä. Suurin osa maahanmuuttajanaisista vie lapsia kouluunkin, vaikka lapsi joutuu tulkkaamaan yhteydenpitoa vanhemmilleen.

Ns. monikulttuurikriittisten kirjoituksissa naisen asema maahanmuuttajakulttuureissa on kestoaihe. On yleisesti tunnettu fakta että kolmannen maailman maahanmuuttajat eivät suinkaan muutu länsimaisten arvojen kannattajiksi ylitettyään rajan tai saatuaan turvapaikan tai edes saatuaan kansalaisuuden. Erittelemättä sen enempää yksittäisten kulttuurien erityisiä ominaispiirteitä tyydyn toteamaan että erilaiset uskonnolliset ja perinteiset tavat vahvistuvat länsimaisessa yhteiskunnassa. Poikkeuksetta näihin perinteisiin tapoihin kuuluu naisen alisteinen asema perheessä. Kolmannen maailman (ja hyvin suuren osan ensimmäistäkin maailmaa, toisesta puhumattakaan) toimija, aktiivinen osapuoli, on mies. Mies on perheen pää. Hän on paitsi perheensä hallitsija, myös sen ulkosuhteiden hoitaja. Naisen osa suurimmassa osassa maailmaa on, no, naisen osa: synnyttää, hoitaa lapsia, palvella miestään.

Länsimaat, erityisesti pohjoismaat ovat maailman mittakaavassa harvinainen poikkeus. Tasa-arvo on todellista. Mahdollisuudet kodin ulkopuoliseen elämään, uraan, liikkumavapauteen ovat itsestään selvät. Jopa valta päättää avioitumisesta ja lasten hankinnasta on naisella itsellään.

Edellä lainatussa artikkelissa on monta kohtaa jotka saavat, tai ainakin pitäisi saada kaikkien naisten oikeuksista kiinnostuneiden karvat pystyyn. Tuhansia kielitaidottomia, kymmenen maassaolovuoden jälkeen, määrä lisääntynyt räjähdyksenomaisesti.

Karvojen pitäisi nousta pystyyn siitä syystä että asiat joita on voinut aikaisemmin kauhistella kaukaisina, abstrakteina vääryyksinä, ovat nyt sitten meilläkin ihan arkipäivää. Ja koska asiat ovat lähellä, niille pitäisi tehdä jotakin. Se mikä käy Afganistanissa, Irakissa, Somaliassa tai Sudanissa ei nyt jumalauta vaan käy Suomessa. Mutta artikkelin mukaan mikään ei ole joidenkin perheiden kohdalla muuttunut kymmenessä vuodessa. Mikään ei viittaa siihen että asiat muuttuisivat seuraavankaan kymmenen vuoden aikana. Ja koska tulijoita on koko ajan enemmän, ongelma on ja pysyy. Ja kasvaa.

Naisen huono asema ei rajoitu naiseen itseensä. Samalla perheen naispuoliset lapsetkin kasvatetaan "perinteisen" mallin mukaisesti. Koulussa - johon Suomessa on pakko päästää tytötkin - he saavat aivan erilaisen mallin. Ruotsissa, jossa kaikessa ollaan meitä parikymmentä vuotta edellä, on lukuisia esimerkkejä siitä kuinka ristiriita länsimaista vapautta kaipaavien tyttöjen ja perinteisiin arvoihin takertuvien isien riidat ratkaistaan muiluttamalla jälkeläinen takaisin "kotimaahan" tai ns lopullisella tavalla, eli kunniamurhalla.

Tämä kehityskulku on yhtä ennustettavaa ja väistämätöntä kuin kaikki muutkin maahanmuuton lieveilmiöt. Kyse on vain volyymista ja todennäköisyyksistä.

Silti joidenkin mielestä kasvava maahanmuutto kolmannen maailman maista on hyvä juttu.

Mutta miten toimia kielitaidottomien naisten voimaannuttamiseksi? Kielikoulutuksen pitäisi olla pakollista, ja sosiaalietuuksien, jopa asunnon saamisen pitäisi olla kytkyssä aktiivisen kielenopiskelun kanssa. Nythän kielitaitoa tosissaan tarvitaan vasta kansalaisuutta hakiessa. Selvää on että kaikille yhteisten sääntöjen puitteissa kansalaisuus jää perheen äidiltä saamatta. Yhtä selvää on ettei tämä asiaintila ainakaan paranna naisen asemaa.

Mutta vaikka kielikoulutus olisi pakollistakin, on ainakin yksi takaportti olemassa. Naisen kutsuminen synnytyskoneeksi on rumaa mutta osuvaa. Koko hedelmällisen ikänsä joko raskaana, imettävänä tai pikkulapsiinsa sidottuna viettävä äiti pystyy aivan hyvin viettämään toistakin kymmentä vuotta ilman mitään pysyviä kontakteja sen maan todellisuuteen jossa hän elää ja joka häntä elättää. Joko mies tai joku muu välittävä taho hoitaa tulkkaamisen ja asioinnin. Helsingin kaupungilla on merkittävä joukko erilaisia välimiehiä joiden toimenkuva koostuu kielen ja kulttuurin tulkkaamisesta. Kukaan ei Suomessa jää heitteille kielitaidottomuuden vuoksi, AINAKAAN JOS HÄNEN OMA ETNINEN RYHMÄNSÄ ON OSANNUT HOITAA ASIANSA OIKEIN.

Tuleko lukijalle mieleen mitään etnistä ryhmittymää jolla on erittäin suuri medianäkyvyys ja erittäin suuri riippuvuus julkisista tuista? Ryhmä jonka näkyvimmät jäsenet ovat monikulttuurisuuden kansikuvapoikia, jopa -tyttöjä?

Jonnekin korpeen suoraan lentokoneesta viety postimyyntimorsian saattaa todellakin jäädä ilman hänelle kuuluvia oikeuksia. Toisin on niiden ryhmien joilla on jo vankka jalansija suomalaisen monikulttuurisuuden sisäpiirissä.

Voidaan jopa omin silmin todeta ettei kielitaidottomuus välttämättä tarkoita alistettua asemaa tai osattomuutta. Suomessa on tänä päivänä mahdollista elää ilman kielitaitoa. Meillä nimittäin muut hoitavat sinun asiasi jos et itse osaa tai halua. Olettaen tietysti että sinulla on jokin pätevä syy olla hoitamatta itse omia asioitasi. Pakolaisuus ja kielitaidottomuus ovat päteviä syitä.

Täysin vastoin tämän blogin virallista linjaa otan tarkasteluun yksittäistapauksen jonka lukija saa vapaasti yleistää jos siltä tuntuu. Sen voi nähdä toivon pilkahduksena niille joita valvottaa öisin kielitaidottomien maahanmuuttajanaisten kerrassaan kurja asema. Etteivät edes ihmisoikeuksistaan tiedä.

Minulla on ollut ilo ja kunnia seurata erään maahanmuuttajaperheen sopeutumista maahamme lähes alusta asti. Ennuste ei ollut mitenkään loistava - perheen isä kun joutui jäämään kotimaahan, vaikka muu perhe pakenikin henkensä edestä. Turvapaikka löytyi Suomesta. Helvetin esikartanoksi muuttuneessa kotimaassa (jonne edes paatuneita rikollisia ei aikuisten oikeesti saisi lähettää) isä elelee miten kuten, epäilemättä kaivaten lihaansa ja vertansa täältä kylmästä ja kaukaisesta pohjolasta. Onneksi edes voi soitella lapsille silloin tällöin.

Äiti siis saapui rajallemme hädässä lapsineen. Jumala on suuri: asunto ja oleskelulupa järjestyivät. Kaiken kiireen keskellä äiti ei ehtinyt opiskella suomea, ja viiden maassaolovuoden jälkeen lisää jälkikasvua ilmeni. Isän henkilöllisyydestä meillä opetushenkilöstöllä ei ole mitään tietoa, kuten ei ole nyt jo koulunsa lopettaneiden vanhempien lastenkaan isästä. Uskon isän henkilöyden olevan ainakin maahanmuuttajanaisen oman yhteisön sisällä selvitetty tapaus. Sylttytehdas löytyy tietojen mukaan edelleenkin kotimaasta. Miten lie onnistunut yhdistymään vaimoonsa parin vuoden välein sieltä kaukaa. Jumala on suuri. Eivätkä iloiset perhetapahtumat tuohon jääneet. Ilkeämpi voisi uskoa että isä ei oikeastaan asukaan ihan niin kaukana kuin meidän on annettu ymmärtää. Siis se muille viranomaisille ilmoitettu isä. Kertovathan pahat kielet jopa yhteisöstä toiseen kiertelevistä matkaisistä jotka valtion rajalla muuttavat nimeä ja osoitetta, voidakseen elättää perheensä, siis monikossa perheensä, näissä kylmissä ja karuissa pohjoisissa maissa. Erilaisten etuuksien nauttiminen kun on kiusallisesti sidottuna henkilöllisyyteen. Onneksi henkilöllisyys on yhtä venyvä juttu kuin perhekäsitys. Mitäpä ei tekisi perheidensä vuoksi.

Onnekkaita ovat ne isät joiden perheet eivät sijaitse eri maissa. Jopa Espoon ja Helsingin välillä sukkuloivia lähi-isiä on kuulemma tavattu. Mutta mistäs me tietäisimme. Kaikenlaista puhutaan. Jopa se maa josta perhe saapuu saattaa olla eri riippuen siitä keneltä perheen jäseneltä kysytään. Tärkeintähän on että ne kaikkein suojattomimmat saavat turvapaikan. Tarvittaessa useampia.

Tuntemattomalla tavalla kasvava perheemme siis kulkee papereissa yksinhuoltajastatuksella. Lasten lukumäärä lienee estänyt äitiä edelleenkään oppimasta sanaakaan suomea. Onneksi kaikki kouluun ja muuhun lapsia koskevaan liittyvä voidaan hoitaa tulkin välityksellä. Kovin tiukkaa kannustetta kielikursseille ei siis ole. Vanhimpien lasten jo saatua kansalaisuuden ei ole kovin todennäköistä että äitiä kiusattaisiin kielitaitovaatimuksilla.

Nuorimmat lapset pysyvät ummikkoina esikouluikään asti. Tämän takaa rahallisesti tuettu kotihoito. Eihän äiti sellaista itse yksin jaksaisi, mutta Jumala on suuri: vanhemmat tyttäret saavat täyttää äidin sandaalit. Lapset tulevat kyllä hoidetuiksi. Maahanmuuttajien kulttuuri on niin ihanan perhekeskeistä ja yhteisöllistä!

Kuvatunkaltaisten äitien ja heitä elättävän järjestelmän ansiosta Suomessa syntyneiden mutta kielitaidottomien lasten tulva kouluihimme ei ole hellittämässä. Äidin kielitaitokaan ei ole tuttavuutemme aikana petraantunut, vaikka jonkinlainen kuullunymmärrys on joidenkin sanojen kohdalla selvästi kehittynyt.

Kielitaidottomuus on äidille myös helpoin tapa olla puuttumatta nyt aikuisten lastensa koulunkäyntiin joka, sanottakoon tässä, meni päin helvettiä. Eikä heidän kulttuurissaan äidillä olisi valtaakaan poikiaan ohjata.

Kielitaidon puute ei siis tarkoita automaattisesti menolippua sosioekonomiseen pohjasakkaan (tm). Nähdäkseni pakolais-yh-äidin perhe voi aineellisesti hyvin. On ollut ilo olla todistamassa tätä menestystarinaa. Vuodesta toiseen vaihtuvat tulkit (joita onkin työllistetty kiitettävästi) ovat voineet välittää perheelle terveiseni: Suomi välittää. Toivon perheelle kaikkea hyvää.

Sorkkarautaa pitää takoa kun se on kuuma

2009-01-18T13:49:00.004+02:00

Iltapäivämediamme toinenkin loistava tähti, Iltalehti, pystyy sensaationnälässään ihan yhtä hienoihin saavutuksiin kuin Ilta-Sanomat. Kalapalacaustin jälkilaineissa Iltalehti tyydyttää lööpintarvetta Munkkiniemen yhteiskoulun tapahtumilla.

Iltalehden versio:

Aseina puukko ja sorkkarauta - Nuorisojoukko tunkeutui kouluun kesken päivän
16.1.2009 16:51 (Päivitetty 16.1.2009 19:14)

Joukko järeästi varustautuneita nuoria yritti kahdesti päästä pahoinpitelemään helsinkiläiskoulun oppilaan.
Puukolla ja sorkkaraudalla aseistautuneen 4-5 nuoren porukan aikomuksena oli pahoinpidellä yksi koulun poikaoppilas. Aiottu hakkaaminen jäi kuitenkin suorittamatta, koska koulun henkilökunta sai käännytettyä joukon pois molemmilla kerroilla.
Joukkio ilmestyi Munkkiniemen Yhteiskoululle ensimmäisen kerran yhdentoista aikaan perjantaina päivällä ja soitti kännykällä uhrinsa koulun pihalle. Uhkailun kohteeksi joutunut poika pääsi kaverinsa kanssa kuitenkin pakenemaan koulun sisälle, nuorisojoukon seuratessa perässä. Aulassa vahtimestari tuli lopulta apuun.
- Olin itse ruokalassa, kun minulle tultiin kertomaan, että koulussa on tällaisia tunkeilijoita. Lähdin toisen miesopettajan kanssa koulun aulaan, jossa vahtimestari oli pysäyttänyt 4-5 miehen ja pojan ryhmän, koulun rehtori Aki Holopainen kertoo.
Rehtori, opettaja ja vahtimestari saivat puhumalla uhkailevat nuoret lähtemään pois koulusta. - Joukossa oli kaksi selkeästi jo parikymppistä miestä ja 2-3 15-18 -vuotiasta nuorta.
Koulu lukittiin
Uhkailijaporukka palasi koululle noin tunnin kuluttua. Tällä välin henkilökunta oli lukinnut koulun ovet ja seurasi tilannetta turvakameroista. - Silloin ilmoitimme asiasta poliisille, joka tuli paikalle turvaamaan tilannetta, rehtori Holopainen kertoo. Uhkailun kohteena ollut oppilas kuljetettiin tällä välin autolla kotiin. Rehtorin mukaan poika oli aiemmin joutunut sanaharkkaan yhden uhkailijajoukossa mukana olleen nuoren kanssa, joka ei ollut koulun väkeä.
- Tämä oli sitten pyytänyt apuvoimia mukaansa ja tuli jonkinlaiselle kostoretkelle.
Toinenkin tunkeutumisyritys saatiin lopulta torjuttua ilman fyysistä kontaktia.
Turvatoimia ei kiristetä
Rehtori Holopainen myöntää, että koki itsekin
tilanteen uhkaavaksi. - Totta kai, mutta ei tässä nyt yöunia menetetä.
Tärkeintä oli oppilaiden turvaaminen. Aulassa oli ruokatunnin aikaan paljon
väkeä ja osa varmasti koki tilanteen uhkaavana. Rehtorin mukaan välikohtauksesta tiedotetaan maanantaina kaikille oppilaille keskusradion välityksellä. Asia käydään läpi myös uhkailun kohteena olleen alaikäisen oppilaan ja tämän huoltajan kanssa. Mitään kiristettyjä turvatoimia ei kuitenkaan ole suunnitteilla.
- Käymme toki asiaa läpi huolellisesti ja meillä on kouluraattorit ja muu ammattiapu täällä totta kai paikalla. Ei tällaisen yksittäisen tapauksen takia ruveta kuitenkaan paniikkinappulaa painamaan. Tällaista sattuu välillä Suomen kouluissa, kun meillä ei ole niin tiukkaa kontrollia ja ovia lukossa.
Rikosilmoitus tehty

Tunkeilijoista tehtiin myöhemmin päivällä rikosilmoitus poliisille.
- Näin on tapahtunut ja poliisi tutkii tätä laittomana uhkauksena, päivystävä komisario Tom Packalén Helsingin poliisista vahvistaa. Poliisin mukaan nuorisojoukko oli pukeutunut hip hop -tyyliin ja heillä oli mukanaan ainakin puukko ja sorkkarauta.

MATTI TANNERmatti.tanner@iltalehti.fi

Munkkiniemen yhteiskoulun versio:

Tiedote koskien perjantain 16.1.2009 tapahtumia Munkkiniemen yhteiskoulussa
Lauantai 17.1.2009 13.50
Perjantaina 16.1.2009 yhdentoista aikaan aamupäivällä Munkkiniemen yhteiskoulun aulaan ilmestyi arviolta viisi uhkaavasti käyttäytynyttä nuorta miespuolista henkilöä, joista vanhimmat vaikuttivat yli 20-vuotiailta. Paikalle hälytetyt miesopettaja, vahtimestari ja allekirjoittanut määräsivät ulkopuoliset poistumaan koulurakennuksesta, jossa tunkeutujat ehtivät olla kaikkiaan noin minuutin ajan. Tilanne ei muuttunut missään vaiheessa fyysiseksi. Edellä kuvatun tapahtumasarjan näki arviolta 30-50 oppilasta. On ymmärrettävää, jos oppilaat järkyttyivät näkemästään.
Tunkeutujat yrittivät tulla uudestaan koulurakennukseen noin tunnin kuluttua edellisestä, mikä torjuttiin koulun henkilökunnan jäsenten näkyvällä läsnäololla.
Tämänhetkisen käsityksen mukaan nuorisojoukon tarkoituksena oli löytää eräs Munkkiniemen yhteiskoulun oppilas, joka oli aiemmin joutunut riitaan ikäisensä koulun ulkopuolisen henkilön kanssa.
Välittömästi ensimmäisessä kappaleessa kuvattujen tapahtumien jälkeen opettaja
saattoi kyseisen koulun oppilaan kotiinsa turvaan, mistä ilmoitettiin huoltajalle.
Oppilaiden ja henkilökunnan turvaamiseksi osa koulun ulko-ovista lukittiin ja valvontaa lisättiin. Lisäksi uhkatilanteesta ilmoitettiin poliisille, joka suhtautui asiaan vakavasti ja käynnisti välittömästi tarvittavat turvaamistoimet.
Useat tiedotusvälineet ovat huomioineet tapahtuneen. Iltalehden uutisoinnissa mainittuja puukkoa ja sorkkarautaa ei koulun tiloissa ole nähty.
Poliisilla on tiedossaan nuorisojoukon paikalle järjestäneen henkilön nimi ja yhteystiedot. Perjantain tapahtumista tiedotetaan oppilaille koulussa maanantaina 19.1. keskusradiokuulutuksella kolmannen oppitunnin alussa. Lisäksi opettajille annetaan ohjeet käsitellä asiaa tarvittaessa oppituntien aikana. Oppilaat, joilla on erityistä keskustelun tarvetta, voivat kääntyä koulukuraattorin tai apulaisrehtorin puoleen (koulun vaihde 09 477 76 30).
Asiaa koskevat tiedustelut osoitetaan
allekirjoittaneelle, puh. 050 357 05 13.
Aki Holopainen, rehtori

Koulu on hoitanut sekä tilanteen että jälkihoidon esimerkillisesti. Iltapäivämedia taas on hehkuttanut sitä mikä hehkutettavissa oli, eli tunkeutujien aseistautumista.

Koululla ei tehty havaintoja aseista. Iltalehden mukaan poliisi kertoo aseita olleen mukana. Vaikka lehden antamat tiedot olisivat tottakin, on lehden antama kuva koulun tapahtumista suuresti virheellinen. Aseistuksen painottaminen (kolme eri mainintaa otsikossa, ingressissä ja ensimmäisessä kappaleessa!) antaa todella hurjan käsityksen joukosta joka villisti astaloitaan heiluttaen hyökkää kouluun.

Ei tarvitse olla markkinointipsykologian asiantuntija arvatakseen miksi tämä kuva on haluttu antaa.

Ajatelkaa kuvatun kaltaista hunnilaumaa ryntäämässä koulun ovista sisään verenhimoisina. Sitten heidän offensiivinsa kilpistyy yhden keski-ikäisen miehen päättäväiseen vastarintaan. Sellainen hyökkäys siis.

Tällaisia kouluvierailuja tehdään toisinaan. Hommafoorumin keskustelussa kerroin lukijoille oman näkemykseni asiasta:

"Meille ja naapurikouluun ollaan tultu kylään minun aikanani pari kertaa, molemmilla kerroilla mamut asialla, mutta eivät mustat tai muslimit. Myös ala-asteen puolella on käyty uhkailemassa 4-5-luokkalaisia "huoria" jonkin loukkauksen vuoksi. 90-luvulla meno on ollut jopa hurjempaa, ja ihan kotoisin voimin. Hakkaus- ja uhkailuporukoita kokoavat kaikenikäiset ja väriset. Jos mukana on aikuisia serkkuja tai kavereita, mamu/feijatutka piippaa kyllä.

Toisaalta kaikkein surkein ja säälittävin porukka löytyy kotimaisista multiongelmaisista monennen polven syrjäytyneistä.

Otan vihjeitä vastaan luottamuksellisesti. Sanon tämän siksi että blogin kautta tulee sekä vihjeitä että kysymyksiä. Koulu kiinnostaa, eikä keltaiseen mediaan luoteta."

Tapaus sinänsä on vakava, muttei erityislaatuinen. Se että nuorisolla on mukanaan kaikenlaista kättä pidempää on niiiiiiiin vanha juttu ettei siitä kai kukaan kauhistu. Ei pitäisi ainakaan. Vehkeet pysyvät piilossa 99% ajasta. Nuoret ovat vastuuttomia, mutta eivät ihan tyhmiä. Aseen käyttämisen ja näyttämisen kynnys on korkea, koska tapauksiin puututaan heti.

Ei myöskään ole olemassa mitään keinoja pitää puukot ja puntarit pois oppilaiden taskuista. Toistaiseksi sosiaalinen kontrolli ja itsehillintä ovat estäneet suuret veriorgiat.

Mutta oppilaat saattavat näytellä välineitään toisille oppilaille ja uhkailla toinen toisiaan. Sillekään emme voi mitään. Meille ei kerrota.

Mikä oli sorkkarautasensaation opetus? Se ettei tässäkään ole mitään nähtävää. Älä osta iltapäivälehteä. Se minkä kaikki HALUAISIVAT tietää - eli mikä oli tekijöiden etnisyys - on lehdille edelleenkin liian kuuma kebab.

Jos lukija ihmettelee että mihin tässä oikein voi luottaa, kannattaa iltapäivämedian sijaan mennä suoraan tiedon lähteelle, nimittäin Murobbs-palstalle. Ei tarvitse arvailla kuka on ollut asialla ja miksi.

Vantaankoski.Nyt. - Redux

2009-01-17T20:26:00.004+02:00

Kouluun liittyvät teinien perseilyt ovat yksi asia. Aikuisten näistä kärpäsistä keittelemät härkäset ovat toinen.

Vuonna 2009 pitää ottaa huomioon myös perseilevien aikuisten internettiin keittelemät härkäset.

Tarina tullaan muistamaan kalapuikkosotana, jossa opettajilla heitti isopyörä yli, ja nälkäinen poika vietiin maijalla traumatisoitavaksi.

Tarina siinä muodossaan kuin se pitäisi tulla muistamaan:

- Vantaankosken koulussa on ongelmia kurin kanssa. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, etenkään pääkaupunkiseudulla, etenkään Vantaalla, missä luokkakoot ovat maan suurimmat. Kauhajoen ja Jokelan jälkimainingeissa kaupunki on päättänyt ottaa ns tiukan linjan koulujen turvallisuuskysymyksissä. Kaupunki hankkii turvallisuusasiantuntijan. Turvallisuusasiantuntija ottaa työnsä vakavasti.

- Yhden kurittoman kohdalla tulee ns pää vastaan. Johonkin se raja pitää vetää. Kunnan linjauksen mukaan kysytään turvallisuusasiantuntijalta mitä tehdään. Ohje kuuluu: kutsutaan poliisi.

- Sen sijaan että myöntäisi 13-vuotiaansa olevan kipeästi avun tarpeessa, äiti hakee oikeutta ylimmästä asteesta: iltapäivälehdestä. Korkean journalistisen, eettisen ja moraalisen tasonsa velvoittamana iltapäivälehti julkaisee tarinan siinä muodossa jonka äiti kertoo. Luonnollisesti äidin kertomus pohjautuu lapsen versioon. Kertomus on paskaa.

- Iltapäivälehti pyörittää jutun jostain syystä kouluruokailun ympärille. Lehden tietojen varassa lukijoille syntyy käsitys siitä että poliisi tuli paikalle kalapuikon vuoksi. Lehti lyö lisää bensaa liekkeihin jatkamalla kouluruokailuteemasta, mutta antaa samaan aikaan palstatilaa sijaiselle joka paljastaa koulussa olevan suuria ongelmia joidenkin oppilaiden häiriökäyttäytymisen vuoksi. Sen sijaan että keskittyisi tähän todelliseen ongelmaan, tai käyttäisi edes tervettä järkeä, lehti painaa molemmat "tutkintalinjat." Syväkurkun kanssa yhtä paljon palstatilaa saa kouluruokailu, ettei lehden spinnaama kalapuikkokriisi vain sammahtaisi.

- Poliisin kutsuminen kalapuikon, tarkennettuna kalapalan vuoksi on jo niin paksua tuubaa että internet kiinnostuu. Tietoa kertyy nopeasti, ja se on raskauttavaa sekä kunnan turvallisuusasiantuntijan, oppilaan, tämän äidin sekä koulun johdon kannalta. Koulun tilanne on lievästi sanottuna huono, nimettömän lähteen antamat tiedot paljastuvat todenmukaisiksi. Oppilas paljastuu pahimman lajin sählääjäksi jonka paikka ei olisi normaalissa koululuokassa. Hänen irc-gallerianickinsä hyvin kompromettoivine kuvineen ja teksteineen löydetään. Koko maa tietää hänen nimensä, koska oma äiti katsoi parhaaksi paljastaa sen.

Pojan peli on menetetty. Hän on kalapuikkoskandaalin leimaama ilmastointiinpaskantaja niin kauan kuin netti muistaa. Ja netti ei unohda koskaan.

Korjattavaa on varmasti paljon Vantaan kaupungilla ja koululla. Mutta alan miehenä tiedän että kouluissa tehdään jo nyt kaikki mahdollinen ettei tällaista tapahtuisi. Kouluissa toimitaan kuitenkin kunnantalouden määräämissä rajoissa. Tieto hyvän koulun pitämiseksi löytyy joka koulusta. Kun vain voisi tehdä työnsä.

Vantaa kasvattaa luokkakokojaan.

Vanhemmat: kun lapsenne tulee murrosikään, epäilkää oletusarvoisesti kaikkea hänen kertomaansa. Jos lapsen ja opettajien kertomukset poikkeavat toisistaan, ajatelkaa hetki: miksi opettajat valehtelisivat? Jos lapsesi nimi tulee jatkuvasti esiin ilkivalta- tai järjestysongelmatapauksissa, lapsesi on syyllinen. Se on niin yksinkertaista.

ÄLÄ soita iltapäivälehteen. ÄLÄ tee rikosilmoitusta. KUUNTELE opettajia. AJATTELE ennen kuin toimit.

Aleksin äiti toimi väärin. Nyt Aleksi saa kärsiä. Eikä tällainen kärsimys ole kasvattavaa.

Vantaankosken kalapuikkokohu, kouluhelvetti ja Ilta-Sanomat kontaktin tiimellyksessä

2009-01-15T14:51:00.009+02:00

Kuin tilauksesta kouluväkivaltatrilogiani (1, 2, 3) päätyttyä Ilta-Sanomat tarjoilee leivitetyn, rapean kalapalan merkeissä annoksen punnittua, tutkittua ja vastuullista tiedotusta koulujemme nykytilasta (tässä uutisen alkuperäinen muoto, alempana saman päivän iltana päivitetty versio):

Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon - Koulu kutsui poliisit
14.01.2009 06:24
Ylimääräisen kalapuikon ottamisesta puhjennut kriisi kärjistyi mellakan partaalle Vantaankosken yläasteella viime viikolla. Tilannetta selvittämään kutsuttiin poliisi.
Tapahtumien vyöry lähti liikkeelle ruokalan jonosta viime torstaina noin kello 11 aikoihin. 13-vuotias koulupoika otti lautaselleen neljä kalapuikkoa. Se oli väärin, sillä
normiannokseen olisi saanut ottaa vain kolme.
Emäntä huomautti ylimääräisestä kalapuikosta pojalle ja vaati tätä pistämään yhden kalapuikon takaisin.
- Poika sanoi, että eihän sitä voi pistää takaisin, kun se on jo ihan muusissa ja
kastikkeessa, pojan äiti kertoo.
Pian paikalle tuli sananvaihtoa seurannut opettaja, joka tarttui päättäväisesti poikaa olkapäästä kiinni. Kontaktin tiimellyksessä tarjotin antimineen lennähti lattialle.
Opettajat vaativat poikaa siivoamaan jäljet. Poika kieltäytyi. Tästä rangaistukseksi poikaa ei enää päästetty ruuanottoon.
Seuraavaksi poika meni luokkansa kanssa kotitalouden tunnille.
- Kuraattori tuli kahdesti hakemaan luokasta Aleksia, mutta tämä ei lähtenyt mukaan.
Kolmatta kertaa varten koulu otti käyttöön järeämmät aseet.
Opettajanhuoneesta soitettiin paikalle poliisipartio.
Vantaan poliisi sai ilmoituksen häiriötä aiheuttavasta koululaisesta. Oppilas istui luokassa muiden oppilaiden keskellä. Poliisin mukaan poika lopulta lähti.
Poliisipartion saapuminen kouluun sähköisti tunnelman. Osa oppilaista alkoi riehua ja heitellä paperiroskia käytäville. Kahakan yhteydessä ainakin yksi ikkuna
rikkoontui.
Vantaankosken yläaste ei kommentoi tapahtunutta. Vuoden 2003
perusopetuslaki antoi opettajalle ja rehtorille mahdollisuuden poistaa
vastusteleva oppilas luokasta fyysisiä voimakeinoja käyttäen. Kuraattorilla tätä
valtaa ei ole.
Pasi Jaakkonen, Tuomas Manninen

Tämä versio on siis se mihin kansan tieto ja ymmärrys asiasta perustui. Päivän mittaan asiaa puitiin mm radiokanavilla, jonne alkoikin tihkua tietoa tai luuloa asiasta.

Ilta-Sanomien juttu on huvittava, mahtipontinen, maalaileva, lapsellinen ja osoitus lehdelle luonteenomaisesta viemäritason journalismista, ilman vastuuta tai asiantuntemusta.

Puhutaan siis alaikäisen aiheuttamasta järjestyshäiriöstä ja sen jälkipuinnista. Tapahtumia kommentoi ainoana lähteenä asianomaisen oppilaan äiti. Kertomatta jää miten tämä sinänsä ikävä tapaus kiiri Ilta-Sanomien kiireisten journalistien korviin.

Jutussa pistävät silmään sanonnat ja sanavalinnan kriisi, kärjistyi, mellakka, tapahtumien vyöry, kontaktin tiimellys, järeät aseet, sähköisti, kahakka.

Nyt puhutaan siis kiukuttelevasta teinistä ja koulun käyttämistä laillisista keinoista. Kaikki muu on toimittajan omassa päässä.

Valistumaton arvaukseni on että Vantaankosken koulu on liian pieni lammikko Jaakkonen-Manninen-Sonderkommandolle. Heidän elämästään puuttuu säpinää, kyynelkaasua, Merkavan mylvintää ja valkoista fosforia. Paremman puutteessa sentataan sitten Vantaalaisen koulun sukkamehun hajuisesta arjesta.

Onhan siinäkin tarinassa kuulemista, mutta tämä on naurettavaa.

Iltapäivän versioon on ehtinyt jo enemmän actionia:

Ylimääräisen kalapalan ottamisesta puhjennut kriisi kärjistyi mellakan partaalle Vantaankosken yläasteella viime viikolla. Tilannetta selvittämään kutsuttiin poliisi.
Tapahtumien vyöry lähti liikkeelle ruokalan jonosta viime torstaina noin kello 11 aikoihin. 13-vuotias koulupoika otti lautaselleen neljä kalapalaa. Se oli väärin, sillä normiannokseen olisi saanut ottaa vain kolme.
Emäntä huomautti ylimääräisestä palasta pojalle ja vaati tätä pistämään yhden takaisin.
- Poika sanoi, että eihän sitä voi pistää takaisin, kun se on jo ihan muusissa ja kastikkeessa, pojan äiti kertoo.
Pian paikalle tuli sananvaihtoa seurannut opettaja, joka tarttui päättäväisesti poikaa olkapäästä kiinni. Kontaktin tiimellyksessä tarjotin antimineen lennähti
lattialle.
Opettajat vaativat poikaa siivoamaan jäljet. Poika kieltäytyi. Tästä rangaistukseksi poikaa ei enää päästetty ruuanottoon.
Seuraavaksi poika meni luokkansa kanssa kotitalouden tunnille.
- Kuraattori tuli kahdesti hakemaan luokasta Aleksia, mutta tämä ei lähtenyt mukaan.
Kolmatta kertaa varten koulu otti käyttöön järeämmät aseet. Opettajanhuoneesta soitettiin paikalle poliisipartio.
Vantaan poliisi sai ilmoituksen häiriötä aiheuttavasta koululaisesta. Oppilas istui luokassa muiden oppilaiden keskellä. Poliisin mukaan poika lopulta lähti.Poliisipartion saapuminen kouluun sähköisti tunnelman.
Osa oppilaista alkoi riehua ja heitellä paperiroskia käytäville. Kahakan yhteydessä ainakin yksi ikkuna rikkoontui.
Vantaankosken yläaste ei kommentoi tapahtunutta.Vuoden 2003 perusopetuslaki antoi opettajalle ja rehtorille mahdollisuuden poistaa vastusteleva oppilas luokasta fyysisiä voimakeinoja käyttäen. Kuraattorilla tätä valtaa ei ole.
Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo suostuu toteamaan vain, ettei Vantaan kouluissa yleensä soiteta poliisia paikalle harkitsematta asiaa ensin tarkkaan.
- Palkkalistoillamme on turvallisuusasiantuntija, ja usein kouluista otetaan häneen yhteyttä haasteellisissa tilanteissa. Hän antaa suosituksen siitä, miten toimitaan.
Turvallisuusasiantuntija Timo Varpula puolestaan kertoo, että yleensä Vantaan kouluista soitetaan poliisille yhteensä pari kertaa vuodessa. Useimmiten kyse on joko väkivaltaisesta tilanteesta tai ilkivallasta kuten koulun seinien töhrimisestä. Viime vuonna poliisia tarvittiin poikkeuksellisen usein Kauhajoen tapahtumien poikimien koulu-uhkausten vuoksi.

Linkki Kauhajoelle on pystytetty. Tällä jutulla myydään vielä monta lehteä!

Kansa on avautunut aiheesta yli 800 kertaa (and counting) Helsingin Sanomien verkkokeskustelussa. Ilta-Sanomien keskustelussa on jo yli tuhat viestiä. Kansa on liikuttavan yhtä mieltä siitä ettei kolme kalanpalaa riitä kasvavalle pojalle ja että poliisin vaivaaminen yhden kalanpalan vuoksi on naurettavaa. Huomio keskittyy kouluruokailuun ja siihen neljänteen kalanpalaan.

Mielestäni keskusteluun osallistuneen kansan päässä on jotain vikaa. Kyse ei ole kalanpalasesta. Poliisia ei kutsuta selvittelemään yhden kalanpalan kohtaloa. Pitää olla todella pihalla ja irti todellisuudesta että voi edes kuvitella tällaista. Toisaalta on ihan selvää että monella, ehkä enemmistöllä, ei todellakaan ole jalat kovin tukevasti maassa.

En tiedä mistä alkaa ruotia aikuisten (?) ihmisten hataraa kontaktia reaalitodellisuuteen, enkä haluakaan. Minua kiinnostaa se miten helposti aikuiset (?) ihmiset uskovat mitä mielikuvituksellisempia tarinoita koulusta.

Kaikkihan tietävät mitä koulussa tapahtuu, koska ovat olleet itse joskus koululaisia. Jokainen on asiantuntija, jokaisella on näkemys. Tähän asiantuntijuuteen opettajat törmäävät päivittäin. Lähes joka kodista löytyy asiantuntemusta siitä miten lapsia tulisi opettaa, kasvattaa, ojentaa jakohdella. Varsinkin sen oman jälkeläisensä suhteen vanhemmat ovat suorastaan huippuosaajia. Mitä siitä että on yhteiset säännöt, meidän veeti-jessika on erikoistapaus.

Itsekin vanhempana ymmärrän tämän oikein hyvin. Lapsilleenhan haluaa vain parasta, ja aina jäytää pelko (usein aiheellinen) siitä että omaa ainutkertaista lasta, herkkää ja haavoittuvaista, kohdellaan osana massaa.

Koulu tietysti pyrkii ottamaan jokaisen oppilaan yksilönä huomioon. Oppilaita on kuitenkin yhtä opettajaa kohden tunnilla 10-30 kappaletta. On suotavaa, jopa välttämätöntä, että valtaosa heistä alistuu olemaan massaa, käyttäytymään tiettyjen normien mukaisesti. Muuten koulun perustehtävää ei voida toteuttaa.

Erityistarpeet vaativat erityishuomiota. Erityishuomiota saa aina vaatia. Laki sanelee, ja käytäntö määrää, kuka saa erityiskohtelua ja millä perusteella. Sääntö on että säännöt ovat samat kaikille, ja poikkeukset luetellaan erikseen.

Erityistarpeiden huomioimiseksi ne on tuotava esille, tutkittava ja tehtävä päätös. Eriyttäminen, yksilöllistäminen, erityisluokkapaikka, erityiskoulu... Kaikkeen erityishuomioon vaaditaan mustaa valkoisella.

Ne joilla ei ole mustaa valkoisella erityiskohtelusta, saavat saman kohtelun kuin kaikki muutkin. Joustoa, jos sellaista sovelletaan, saa yksilö- ja tapauskohtaisesti.

Lähestulkoon aina ongelmatilanteet kodin ja koulun välillä syntyvät käytösongelmista. Lapsi käyttäytyy tavalla joka ei ole koulun toiminnan ja yleisen hyvinvoinnin kannalta hyväksyttävää. Normaalitilanteessa, oli kyse sitten tappelusta, kiusaamisesta, vandalismista tai varkauksista, tilanteen pitää ensinnäkin tulla opettajien tietoon. Tieto voi tulla itse havainnoimalla, oppilaiden tai vanhemman "ilmiannon" kautta, joskus valitettavasti lähikauppojen henkilökunnan tai jopa poliisin taholta.

Kun asiasta on tietoa, tieto pyritään varmentamaan haastattelemalla asianosaisia. Vasta kun tapahtumien kulku on selvitetty, voidaan ryhtyä korjaaviin ja ojentaviin toimenpiteisiin. Näitä ovat sitten mm vertaissovittelu, korvaukset, rangaistukset (jälki-istunto, varoitus, erottaminen määräajaksi jne). Joskus tarvitaan oikeuslaitoksen apua, esim. pahoinpitely ei ole asianomistajarikos, vaan poliisilla on velvollisuus puuttua tietoonsa tulleisiin tapauksiin asian vaatimalla tavalla. Tällöin asia on pois koulun käsistä, paitsi että erilainen jälkihoito, kuraattorin apu yms jäävät tietysti koulun hoidettavaksi.

Kovaksi keitetyistä dekkareista olen lukenut että poliisia kyrpii kun kaikki joille puhuu,valehtelevat aina. Luuleekohan joku että opettajille kerrotaan kysyttäessä aina suoraan kuka teki mitä ja kenelle? Ehei. Lumipalloa ei heittänyt kukaan, tai ainakaan kukaan ei nähnyt. Käytävällä räjähtäneen raketin sytytti Näkymätön Mies. Luokalla kiusaa Joku, jonka nimeä kukaan ei nyt muista, eikä varsinkaan ole itse koskaan nähnyt ketään kiusattavan. Ja niin edespäin. Nämä ovat ne edellytykset joilla ristiriitoja sovitellaan.

Koska lapset eivät ole Mafian jäseniä, joku aina kuitenkin viime kädessä murtuu, tai vasikoi, ihan miten vain. Ensin on vain käytettävä aikuisen järkeä, elämänkokemusta ja oppilaiden profilointia. Sitten kerätään tavanomaiset epäillyt kokoon ja vaivihkaa kysellään omilta vasikoilta. Tuskin mikään asia jää loppujen lopuksi aivan pimeäksi tapaukseksi. Kun tekijä tiedetään, tiedetään myös korvaajan tai rangaistavan nimi.

Tiedetään myös kenen kanssa joudutaan tekemisiin seuraavaksi, jos ei vielä olla jouduttu: tekijän huoltajan.

Useimmilla huoltajilla on jokseenkin realistinen kuva siitä mitä heidän lapsensa tekevätja mihin he ovat valmiita. Ei kaikilla. Jostain kumman syystä juuri ne yksilöt, useimmiten murrosikäiset pojat, joiden vanhemmilla, usein yksinhuoltajanaisilla, on kaikkein hatarin käsitys lapsukaisensa puuhista, ovat kaikkein useiten syytettyjen penkillä. Mikään tarina ei ole liian epätodennäköinen, mikään liioittelu liian räikeä, mikään kohtuu ei käy mielessäkään, kun pitää puolustaa omia pentujaan. Kun vaikeuksiin joutunut lapsi esittää kotona oman versionsa, siitä muodostuu vanhemmalle Totuus. Kaikki jotka kiistävät Totuuden, ovat pahansuopia, katkeria, ilkeitä, luonnevikaisia, mielisairaita, kaunaisia etc, ja he ovat "aina" inhonneet juuri tätä lasta, ottaneet silmätikukseen, vierittäneet kaiken aina juuri tämän lapsen niskoille.

Ilmiölle on varmasti lääketieteellinen nimi. Jonkinlainen todellisuuspako, itsesuojelu, syyllisyydentunnon peittäminen rajulla toiminnalla, vääristynyt käsitys oman lapsen kypsyydestä ovat yhteisiä nimittäjiä. Tällainen huoltaja pystyy heittämään opettajakunnan niskoille sanoja ja syytöksiä jotka voisivat olla kotoisin halvasta saippuasarjasta. Ulkonäöstä puheääneen, iästä vaatetukseen - kaikki on opettajassa pielessä. Onko siis ihme ettei opettaja tule toimeen lapsen kanssa?!1?

Ennen asiat juoruttiin hiekkalaatikolla ja pyykkituvassa. Sitten puhelimessa. Sitten sähköpostilla - allekirjoittanutkin on saanut maistaa selän takana käytävän kansantuomioistuimen terävää päätä. Asioita ei kannata selvittää avoimesti, koska juoruilu täyttää jonkin tarpeen elämässä.

Tänä päivänä soitetaan Ilta-Sanomille. Ellei laiteta suoraan asiaa poliisille.

Opettajat saavat tänä päivänä suurin piirtein yhtä paljon poliisilla uhkaamista kuin portsarit potkuilla uhkaamista. Ja yleensä opettajien asiakkaat toimivat selvin päin. Malttia, harkintaa tai sovinnonhalua ei ole. On vain tuomitseminen, halu tehdä jotain rankkaa, heti ja funtsimatta.

Tarvitseeko edes mainita ettei asianomaisen oppilaan äiti välttämättä ole se kaikkein paras lähde - edes silloin kun hän on ainoa lähde. Koulu ja poliisihan eivät voi kommentoida alaikäisten asioita muuten kuin virallisesti, ja silloin on kieli keskellä suuta. Ilta-Sanomille ei ihan heti avauduta.

Oppilaan vanhemmalla sen sijaan on oman harkintansa mukaan oikeus paljastaa lehdelle vaikka oppilaan nimi. Miksi hän sen tekisi, sitä en ymmärrä isänä enkä opettajana.

Sana "koulu" tai "koululainen" tai "opettaja" otsikossa myy. Iltapäivälehdistö tietää tämän. Iltapäivälehdistön uutisointi kouluasioista pitää aina nähdä kaupallisen suodattimen läpi. Otsikkoon laitetaan jopa enemmän petäjäistä kuin tavallisesti.

Tämän päivän follow-up-artikkeli Ilta-Sanomissa esittelee yli satakiloisen, kamppailulajeja harrastavan ja turvallisuuskoulutetun ex-sinibaretin, joka kertoo koulun olevan ihan Bronx. Juttu ei ainakaan heti löytynyt verkosta. Mies on ollut koulussa sijaisena ja kertoo jengeistä, pahoinpitelyistä, veitsiuhasta, ja jopa hän itse on saanut nenänsä vereen riehujan kanssa.

Ilta-Sanomien etusivun otsikko jatkaa lehden valitsemaa viemärilinjaa sekä tyylin että asiasisällön osalta:

"KALAPUIKKOKOHU PALJASTI KOULUHELVETIN - OPETTAJAT KERTOVAT"

Kohu syntyy siitä että joku alkaa kohista. Nyt kohisija oli lehti itse. Kouluhelvetti - en edes viitsi. Opettajat kertovat - ei, vaan yksi sijainen kertoo.

Ja tietysti Iltis laittaa itse jutun perään toisen aukeaman - kouluruokailusta. Josta siis EI ollut kysymys.

Kysymys oli oppilaan niskoittelusta. Ensin ruoan, sitten siivoamisen, sitten lähtökäskyn kanssa.

Koulun henkilökunnalla on vastuu oppilaista. Vastuuta on mahdotonta ottaa jos oppilas ei tee yhteistyötä. Mitään tarkempaa tietoa tapauksen ja oppilaan taustoista ei ole saatavilla - koulun suu on sidottu. Joka tapauksessa koulu turvautui siihen ainoaan keinoon mikä sillä oli käytettävissään, koska ilmeisesti kukaan koulun opettajista ei halunnut käyttää lain antamaa oikeuttaan poistaa oppilas paikalta riittävää ja rajallista voimaa käyttäen. Turvauduttiin siihen ainoaan instanssiin joka viime kädessä takaa sen ettei kukaan tule teille syömään teidän jääkaapistanne ja nukkumaan teidän sängyssänne - poliisiin.

Vaihtoehto olisi ollut jättää tapaus huomiotta, antaa mennä vain. Ikävä kyllä juuri tämä asenne on johtanut siihen että nyt ollaan tässä: auktoriteettia ei ole, lapset tekevät mitä haluavat, ja vanhemmat komppaavat. Käräjillä uhataan jos käyttäydyt tilanteessa kuten vastuullisen aikuisen kuuluu.

Ilmeisesti tilanne koululla on päässyt aika pahaksi, muuten näin ei olisi toimittu. Sijaisen tarinan mukaan koulussa on nähty kaikki se tavallinen säpinä mihin teinit pystyvät. Sotkemista, väkivaltaa, uhkailuja, läheltä-piti-tilanteita, opettajien tuntemaa pelkoa.

Ikävää, mutta ei suinkaan ainutkertaista. Ei edes kovin epätavallista.

Kertoisin, jos voisin. Kyllä näitä tapahtuu. Pari kunnon munapäätä samassa vuosikerrassa, resurssipulan kourissa kärvistelevä kaupunki, kyrpiintynyt ja aseeton opettajakunta -> kalapuikkokohu, kouluhelvetti. Täällä ei ole mitään nähtävää, keep moving.

Tämä alkuperäinen kalapalatilanne tuli lehtiin koska joku soitti Iltsariin. Uutisarvo on pieni, myyntiarvo suuri.

Kaupungin edustaja kiistää kamppailijakarpaasin kertomukset pahoinpitelyistä. Tämä kertoo siitä että kunta ja mies tulkitsevat tilanteet eri tavalla. Tästä kirjoitin aikanaan: miten tilanteet koetaan, mikä on väkivaltaa, milloin on uhka, jne. Lisäksi kunnan etu on painaa ongelmat villaisella ja toivoa että ongelmat kasvavat ulos koulusta. Tällä tavalla koulu saa kärsiä joskus vuosiakin. Ei ole mitään syytä epäillä ettei nyrkki heiluisi. Virallisesti pahoinpitelyjä ei ole. It's magic!

Levoton, huojuva massa teinejä ON pelottava näky tottumattomalle, kunnes tuntee yksilöt massan joukosta. Sitten he ovat vain parvi suuria lapsia. Eivät kovin pelottavia, vaikka kuinka haastavat.

Sitten ovat ne pari kunnon seppää joilla on asiat pahasti sekaisin. Heitä sopii pelätä.

Olisiko poliisin kutsumisen takana jotain tällaista? Eikä se leivitetty, rapea kalapala?

Tekisiköhän Iltsikka jutun Aleksin taustoista ja kotioloista? Aleksin äidin luvalla?

Opettajatkin voisivat avautua. Aleksi Kalapuikko, this is your life!

Lisää Vantaan kouluista seuraavassa numerossa.

Koulu, monikulttuuri ja väkivalta, osa 3: maahanmuuttajat ja väkivalta

2009-01-11T19:22:00.007+02:00

Vähän kankea otsikko johtuu siitä että haluan keskittyä tässä viimeisessä teemaa esittelevässä jutussa (ei siis viimeisessä jutussa aiheesta vaan sen esittelystä) nimenomaan juuri tähän aiheeseen: maahanmuuttajaoppilaat väkivallan tekijöinä ja jossain määrin myös kohteina. Tästä aiheesta olisin ehkä aloittanut, ellen olisi niin huolissani imagostani. Pelkurina (eli siis ei riittävän varakkaana kertoakseni näkemyksiäni omalla nimellä) halusin alustaa aiheen niin ettei kukaan hyppää väärään johtopäätökseen - joka siis olisi se että olen rasisti ja haluan hehkuttaa maahanmuuttajien väkivaltaa tässä tämän hetkisessä ylivirittyneessä mamukeskusteluilmapiirissä.

Epäilemättä olisin päässyt siteeratuksi moneen paikkaan jos olisin ladannut kaikkein räväkimmät tapaukset luettavaksi ilman mitään lämmittelyjä. Varsinkin kun tänne on linkki Valtakunnanperkeleen etusivulta, mistä nöyrä kiitokseni.

Koska en edelleenkään halua Ilta-Sanomia oveni taakse, jätän tapauksiin sen verran tulkinnan varaa että voin aina kiistää kaiken. Näinhän me puskasta ampujat teemme, jejapekkojen suureksi harmiksi. Muistettakoon myös vaitiolovelvollisuus viranhoitoon liittyvistä asioista. Kaikkien nuorten ja lasten asiat ovat luottamuksellisia. En halua tehdä politiikkaa yksilöiden ongelmilla, vaan käsitellä ilmiötä.

Väitin edellisessä osassa seuraavaa:

Väitän että nuorten väkivaltaisuus on lähes puhtaasti yksilölähtöistä.
Syntymässä saadut ominaisuudet ja ympäristön vaikutus yhdessä aiheuttavat väkivaltaista käyttäytymistä. Kulttuuritausta voi joissakin tapauksissa vahvistaa joitakin käytösmalleja tai alentaa kynnystä syyllistyä väkivaltaan, mutta selittävien tekijöiden etsiminen ensisijaisesti kulttuurista on virhe. Väitän myös että suomalaisella yhteiskunnalla ja koululla on mahdollisuus vähentää kulttuuritaustan vaikutusta haitalliseen käyttäytymiseen, mutta tällä kyvyllä on rajansa.Taas vahvasti yksinkertaistaen: maahanmuuttajuus tai
erilainen kulttuuritausta sinänsä ei tee kenestäkään väkivaltaista, eikä kukaan ole koodattu noudattamaan oman kulttuurinsa haitallisia käytösmalleja. On kuitenkin aivan selvää että maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on suurempi todennäköisyys käyttäytyä väkivaltaisesti kuin kantaväestöllä.

Tämän jälkeen viittasin synnynnäisten tekijöiden tutkimisen vaikeuteen ja koko aiheen vahvaan arvolataukseen. Todettakoon vielä että synnynnäinen aggressiivisuus tai muut geneettiset tekijät vastaajasta riippuen joko liittyvät tai eivät liity etniseen taustaan. Mutta yhtä lailla saattaa olla kyse yksilön synnynäisistä valuvioista. Kompetenssini ei riitä aiheen vatvomiseen, eikä sillä käytännössä edes ole työssäni väliä. Jos joku on selkeästi sairaanhoidon heiniä, en pidä ongelmaa koulun ongelmana. Muut selvittäköön missä johdot menevät ristiin ja miksi.

Toinen, ylläkin mainittu mahdollinen osatekijä maahanmuuttajan väkivaltaisuudessa on kulttuuritausta. Palaan tähän myöhemmin. Turha kai mainita että kulttuurien eroista joutuu nykyään jostain syystä puhumaan yhtä lailla kieli keskellä suuta kuin biologisesti erilaisten kansanryhmien eroista. Tämä on mielestäni hulluutta ja ristiriidassa koko tieteellisen maailmankuvan kanssa, mutta minkäs teet.

Mielestäni selkeimmät ja suurimmat selittävät tekijät maahanmuuttajalapsen ja -nuoren poikkeavaan (väkivaltaiseen) käytökseen ovat ympäristötekijät, lapsen elämässään kokemat asiat - hänen henkilökohtainen selkäreppunsa. Tähän tekijään kätkeytyvät myös selkeimmät maahanmuuton uhat koko yhteiskunnallemme. Emme ole edes alkaneet tosissaan käsitellä sitä ongelmavyyhteä jonka saamme ratkaistavaksemme joka ikisen maahamme saapuvan avuntarvitsijan mukana. Paitsi tietysti ns. maahanmuuttokriittiset kirjoittajat - heille asia ei ole uusi eikä yllättävä.

Toistaiseksi media ei ole katsonut tarpeelliseksi puuttua näiden kirjoittajien esille ottamiin ongelmiin kovin laajasti. Ymmärtäähän sen että media on ollut liian kiireinen. Onhan toki tärkeämpää julistaa kirjoittajien henkilöiden heikkouksia, nuoruuden toilauksia, aikaisemmin sanottuja harkitsemattomuuksia, muita kompromettoivia detaljeja... Kansalla on oikeus tietää!

Ehkä piakkoin, kun maahanmuuttokriittisten pieksämiseltä ehtivät, median edustajat kääntävät huomionsa niihin asioihin joista nämä henkilöt kirjoittavat. Ehkä piakkoin.

---

Olisi aivan turhaa lähteä pohtimaan maahanmuuttajanuorten väkivaltaisuutta tyypillisen hollantilaisen, amerikkalaisen tai ruotsalaisen maahanmuuttajan näkövinkkelistä. Puhutaan suoraan edes tämän yhden kerran: nuorten väkivaltaisuus on ongelma lähinnä kolmannen maailman maahanmuuttajien kohdalla. Näitä ovat sekä työperäisten että turvapaikanhakijoiden perheiden jälkeläiset. Näiden lisäksi on huomioitava ryhmät jotka pelkän lukumääränsä vuoksi tuovat mukanaan paljon potentiaalia kaikkeen mahdolliseen: idästä ja etelänaapurista muuttavat eurooppalaiset. Sitten ovat turvapaikanhakijat muualta kuin kolmannesta maailmasta - tosin itäisen Euroopan ja kolmannen maailman raja on veteen piirretty.

Määritelmällisesti pakolainen, tai oikeastaan turvapaikanhakija pakenee sotaa, vainoa ja hengenvaaraa. Ilkeät kielet kertovat että ihan jokainen hakija ei välttämättä ole sen suuremmassa hädässä kuin vaarassa joutua menemään töihin, mutta puhutaan nyt niistä oikeista hädänalaisista. Siis niistä jotka tarkkojen tutkimusten jälkeen todetaan todellakin turvapaikan väärteiksi. Heitä on vähän. Minkälainen on pakolaisen mukanaan tuoma henkinen matkatavara?

Riskitekijöitä kriisialueella ja sieltä poistuessa:

Muutto - muuttaminen jopa aivan turvallisissa olosuhteissa on lapselle valtava stressitekijä. Suhteet tuttuihin ihmisiin ja paikkoihin katkeavat. Uudessa elämäntilanteessa riski valita väärä seura tai vääriä toimintamalleja on suuri. Oireilu on normaalia, kunhan elämä hakee (ja saa) uudessa ympäristössä uuden, turvallisen uoman, elämässä on jotakin pysyvää ja jonkinlaista jatkuvuutta. Mitä suurempi muutos, sitä suurempi riski.

Muutto pakon edessä - odottamatta, ilman luonnollista siirtymäaikaa ja surutyötä, syistä joita nuori lapsi ei ymmärrä tai joita hänelle ei osata selittää.

Muutto traumatisoivissa olosuhteissa - esim. nähdä oman kotinsa ja yhteisönsä tuhoutuvan.

Joutuminen eroon perheestä, epävarmuus perheen kohtalosta ja omasta turvallisuudesta. Mikäli perhe pysyy koossa: vanhempien perheenjäsenten trauman läpikäyminen puheissa ja teoissa.

Perheenjäsenen katoaminen, ehkä kuolema.

Perheenjäsenen väkivallan kohteeksi joutumisen ja/tai kuoleman todistaminen.

Väkivallanteon tai sen uhan kohteeksi joutuminen.

Väkivallantekoihin osallistuminen olosuhteiden pakosta; muihin traumatisoiviin tekoihin turvautumaan joutuminen.

Väkivallantekoihin pakottaminen.

Väkivallantekoihin osallistuminen pitkällä ajalla, huumeiden vaikutuksen alaisena.

Kuten tästä (ei suinkaan tyhjentävästä listasta) voi nähdä, kuka tahansa kriisialueelta saapuva yksilö voi olla koko loppuelämänsä mielenterveyspalveluiden tarpeessa. Voidaan jopa sydämettömästi todeta että kaikkein pahimmin kärsineet ovat peruuttamattomasti rikki. Mikään määrä terapiaa ja ymmärrystä ei takaa että vahingoittunut sielu saadaan kuntoon. Etenkin jos maasta ei satu löytymään hoitohenkilökuntaa joka puhuu potilaan kieltä.

Suomalainen yhteiskunta korostaa yksilön taustaa kun arvioidaan yksilön syyllisyyttä kovan luokan rikoksiin. Tämä onkin oikein, koska aniharva syntyy hirviöksi. Hirviöitä tehdään. Onko jonkun mielestä sattumaa että sekä Stalin että Hitler olivat väkivaltaisen ja juopon isänsä pahoinpitelemiä lapsia? Puhdasta psykopaattia lukuunottamatta jokaisen väkivallantekijän taustalta löytyy väkivaltaa, ja tietysti myös päihteitä.

Voidaanko ajatella että turvapaikanhakija jättäisi tämän painolastinsa kotimaahansa?

Muuttamaan joutuneesta mutta muuten ehjän perheen lapsesta on pitkä matka vuosien tappo- ja raiskausorgioihin osallistuneeseen lapsisotilaaseen. Yhtä lailla molemmat ovat turvan tarpeessa. Mutta mistä tiedämme kuka on kuka? Mistä tiedämme mitä todellisuudessa löytyy turvapaikanhakijan taustalta? Ja jos tietäisimmekin, olisiko meillä lääke kaikkiin ongelmiin?

Lasten mielenterveystyö on kroonisessa rahoituskriisissä, ja on ollut sitä koko nousukauden.

Lastensuojelu Helsingissä ei toimi. Ilmiselvät tapaukset joutuvat odottamaan kuukausikaupalla toimia.

Maahanmuuttajien kohdalla erityistarpeita ei ehkä huomata, joko kommunikaatiovaikeuksien tai resurssipulan vuoksi. Myös liika fiksoituminen kulttuurisiin selityksiin ja ennen kaikkea vääränlainen "ymmärtäminen" voivat viivyttää hoitoon ohjaamista.

Muistatteko puheet siitä miten kokonainen sukupolvi miehiä kadotettiin sodissamme? Kuinka miehet palasivat kotiin lapion varteen ja sorvin ääreen henkisinä raunioina? Kuinka seuraavakin sukupolvi menetti lapsuutensa väkivaltaisten ja alkoholilla itseään parantelevien miesten kipuillessa? Kun kriisiapua ei saanut puhelimitse, kun puhumista pidettiin häpeänä ja köysi oli kunniallisempi tie kuin heikkouden myöntäminen?

Monesti kuulee että me ihmiset olemme samanlaisia, emmekä ole miksikään muuttuneet. KUKA haluaa maahansa kansanosan jonka lapsuus ja nuoruus, mahdollisesti koko elämä on mennyt sodan keskellä?

Tiedostavan suvaitsevaiston hellimä kuva pakolaisesta, erityisesti nuoresta, on tänne kylmään ja epävieraanvaraiseen pohjolaan susien keskelle heitetty, ajovaloissa sokaistunut saaliseläin, jonka peli on pelattu jo sillä hetkellä kun hän syntyi eriväriseksi kuin me. Suojelemalla ja auttamalla, ja tietysti meitä susia kurittamalla, pakolainen saa uuden kiinnityksen elämään.

Se mistä ei haluta puhua on että joskus parempi kuvaus on lammasaitaukseen laskettu hyeena.

Me voimme antaa turvapaikan. Olemmeko me itse turvassa turvan saaneilta? Ovatko lapsemme?

Riskitekijöitä uudessa asuinmaassa ja sopeutumisen esteitä:

Tuttuuden puute, vanhan kaipuu. Totuttujen mallien muuttuminen.

Kulttuurishokki.

Kommunikaatiovaikeudet.

Ympäristön kummeksunta, vieroksunta tai vääränlainen mielenkiinto.

Muuttuminen yksilöstä osaksi massaa; redusoituminen ainutlaatuisesta yksilöstä logistiseksi ongelmaksi.

Todellisten selviytymiskeinojen puute.

Ristiriitaiset odotukset.

Tulevaisuuden epävarmuus.

Edelleen vanhempien perheenjäsenten kohtaamien ongelmien suodattuminen omaan kokemusmaailmaan. Toisen huonoista kokemuksista tulee omia.

Yllä on lisää selittäviä syitä siihen miksi sopeutuminen maahan, sen kulttuuriin ja sen ihmisiin jää tapahtumatta. Mikä tahansa näistä, tai aikaisemmin esitetyistä, olisi aivan validi selitys suomalaisnuoren syrjäytymiseen. Juuri tällaisilla syillä perustellaan nuorelle itselleenkin sitä miksi hän ei ole vastuussa tekemisistään.

Maahanmuuttajista puhuttaessa nämä selitykset on jo betonoitu mantraksi joka toimii kuin loitsu Harry Potter-kirjassa. Syrjäytymiys nuivistus! Sosiaalietuus maximus! Työnantajus rasismus! Itse asiassa mikä tahansa ympäristön reaktio (tai sen puute) voi toimia selittävänä tekijänä maahanmuuttajan ongelmille.

Halpamaisena vetona minun on aivan pakko lainata tähän jo mainetta niittäneen "Saidin" (nimi muutettu) tilitys. Tokihan kovia kokenut ansaitsee toisenkin mahdollisuuden?

Jokelan vankilassa istuu katuvainen nuori mies. Somalian levottomuudet ajoivat Saidin kymmenvuotiaana kotimaastaan Suomeen, mutta nyt viidentoista Pohjolassa vietetyn vuoden jälkeen edessä häämöttää karkotus takaisin Afrikkaan.

"Kadun tekojani. Toivon, että saisin vielä toisen mahdollisuuden Suomessa", 26-vuotias mies sanoo Helsingin Sanomille vankilassa.

Viranomaisten mielestä yhteiskunnan etu ajaa Saidin oman edun ohi. Korkein hallinto-oikeus vahvisti hänen ja toisen somalimiehen karkotuspäätökset ennen joulua.

Said on tuomittu lukuisista väkivalta- ja omaisuusrikoksista. Osa niistä on ollut törkeitä. Hän on saanut kaksi yli kahden vuoden vankeustuomiota.

Said ei ole kotoutunut Suomeen.

Näin lukee oikeudenkäyntipapereissa, mutta Saidin mielestä viranomaisten tiedot ovat osaksi pötyä.

Maahanmuuttoviraston mukaan hän on elänyt pääosin sosiaalietuuksilla, mutta Said kertoo tehneensä pääkaupunkiseudulla töitä muun muassa Asematunnelin S-marketissa ja Fallkullan kotieläintilan kahvilassa.

Lisäksi hän kertoo jakaneensa Alueuutisia ja siivonneensa rappukäytäviä.

"Minusta on ollut myös hyötyä tälle maalle. Monella ei ole ollut näin paljon töitä. Mitä siteitä minulla vielä pitäisi olla Suomeen?"

Saidin mukaan häntä kutsuttiin välillä Ihmemies MacGyveriksi, koska hän osasi huolehtia asioistaan.

Tilanne muuttui, kun hän muutti nuorisokotiin 2000-luvun alussa. Siellä nuorukainen tutustui päihteisiin ja rikoksiin.

Said epäilee, että joku pahantahtoinen "vasikka" on levittänyt hänestä valheellista tietoa viranomaisille. Hän ei luota kovin paljon valtion edustajiin.

"Ne inhoavat minua."

Said kertoo pitäneensä yhteyttä Suomessa syntyneeseen poikaansa, vaikka viranomaiset väittävät muuta.

Saidin mukaan viranomaisten väite hänen oman äitinsä asumisesta Somaliassa on perätön.

"Äitini elää Suomessa. Täällä on myös 5–7 veljeäni."

Toisaalta viranomaisetkaan eivät aina luota Saidiin.

Maahanmuuttoviraston mukaan hän tuli Suomeen alun perin väärällä henkilöydellä perheenyhdistämistapauksen kautta.

Syntymävuodekseen Said on ilmoittanut eri tilanteissa 1983 ja 1985.

Viranomaisten mukaan Saidin perättömäksi väittämä tieto äitinsä asumisesta Somaliassa on peräisin mieheltä itseltään.

Tosin kaikki viranomaiset eivät ole karkottamassa Saidia.

Vähemmistövaltuutettu pitää karkotusta kohtuuttomana, koska Said on asunut valtaosan elämästään Suomessa.

Said on määrä karkottaa Somalimaahan, jossa hän asui yhdeksänvuotiaaksi asti. Alue on selvästi rauhallisempi kuin Etelä- ja Keski-Somalia.

"En muista sieltä oikein mitään, enkä tunne ketään."

Viranomaisten mukaan Said voidaan karkottaa sinne, koska hän kuuluu alueen valtaväestöön Ishaak-klaaniin.

Karkotettava voi saada klaanilta tukea ja siten päästä sisään yhteiskuntaan. Näin totesi kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM raportissaan toukokuussa 2007.

Said ei usko, että Ishaak-klaani ottaisi häntä suojiinsa. Hän pelkää paluuta Afrikkaan.

"Papereissa puhutaan jostain klaanista. Se on ihan valhetta koko juttu. Minut tapetaan siellä", hän tuhahtaa.

Karkotettava elättelee vielä toivoa elämästä Suomessa. Hän aikoo valittaa karkotuspäätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Saidin ajatukset suuntautuvat myös Presidentinlinnaan.

"Voisikohan Tarja Halonen armahtaa minut?" hän pohtii.

"Saidin" tarina tiivistää hienosti monia ongelmia. Rajalle ilmestyy ihminen josta emme tiedä yhtikäs mitään. Hän - pieni lapsi, joka takuulla on itse ainoa täysin syytön omaan tilanteeseensa - ei ole edes se henkilö joka hänen väitetään olevan. Hänen on käsketty olla joku muu, olla eri ikäinen, jopa perheen koko muuttuu tilanteen mukaan. Hän joutuu asumaan todennäköisesti tuikituntemattoman porukan kanssa, osana suurta ja kannattavaa sosiaalietuusvilppiä ja kansainvälistä ihmiskauppaa.

Kun Said, 10, kertoo äitinsä olevan vielä Somaliassa, ja Said, 26, kertoo sen olevan valetta, mikä on oikea tapa toimia? Kuka viime kädessä on vastuussa Saidin muuttumisesta pahoinpiteleväksi rikolliseksi?

Säälin Saidia. Jos voisin, kääntäisin kelloja taaksepäin. Haluaisin pelastaa sen noin 10-vuotiaan lapsen, vaikkapa maksamalla hänen sukulaisilleen: antakaa pojan pysyä kotona, äitinsä talossa, mikä vain on parempi kuin lähteä kauppatavaraksi ja taakaksi toiselle puolelle maailmaa. Itselläni on pieniä lapsia, eikä tarvita paljon kuvittelua kun jo kyynel nousee silmäkulmaan. Said poloinen, yksin ja hylättynä.

26-vuotias Said säälittää minua myös. Jos uskoisin hetkenkin että hänestä voisi tulla ympäristölle vaaraton, ehkä jopa hyödyllinen osa suomalaista yhteiskuntaa, olisin valmis miekkarille ettei hän joutuisi palaamaan Somaliaan.

Mutta Saidin pahoinpitelemät ihmiset ja hänen avioton lapsensa ansaitsevat parempaa. Saidin pitää mennä. Paska säkä.

Rajalla on tungosta. Pikku Saideja pukkaa, nyt jo Ruotsistakin. Mitä teemme heille? Otammeko riskin? Jos otamme, kuka kantaa vastuun jos pahin tapahtuu taas?

Huomaan että aiheen on mahdotonta pysyä koulun seinien sisäpuolella. Aihe on laajempi, yhteiskuntaa kokonaisuudessaan koskettava. Sanomattakin on selvää että kaikki Saidit käyvät Suomessa koulua. Onko Said antanut köniin vai ottanut, vai molempia? Onko haukuttu, kutsuttu neekeriksi? Kuinka kauan Saidin kesti oppia haukkumaan takaisin samalla kielellä? Puhuivatko nyrkit ennen kuin Said oppi?

Omakohtaisia havaintoja maahanmuuttajaoppilaiden väkivaltaisuudesta

Epävarmoista oloista saapuneita nuoria yhdistää väkivallankäytössä matala kynnys käyttää voimaa, suhteeton reaktio sekä fyysisiin että verbaalisiin loukkauksiin (tai sellaisiksi koettuihin), piittaamattomuus seurauksista ja katumuksen sekä empatian puuttuminen.

Erilaisia apuvälineitä käytetään hyvin matalalla kynnyksellä. On oikeastaan ihme ettei vahinkoa synny paljon enemmän - vaikka toisaalta ihmettelen ettei juuri mikään teko ole kyllin törkeä päästäkseen lehtiin.

Toimiminen ryhmänä yhtä vastaan nähdään viisaana ja toimivana taktiikkana. Siinä ei ole raukkamaisuuden leimaa - tavoitehan on voittaa.

Yleinen levottomuus, luottamuksen puute ja lyhytjännitteisyys lisäävät todennäköisyyttä ratkaista erimielisyydet voimalla.

Esivaltaan, siis poliisiin tai opettajakuntaan, suhtaudutaan ylenkatseella. Omat teot nähdään oikeutettuina. Mitään ei myönnetä. Totuuden puhuminen on vaikeaa koska totuus on ollut tarpeellista taivuttaa niin monessa paikassa.

Oma tilanne nähdään epärealistisesti. Toisaalta ollaan omaksuttu uhrin asema, toisaalta oma itse ja oma sidosryhmä nähdään ylivertaisena voimaltaan, kulttuurisesti tai tarkemmin määrittelemättömällä tavalla.

Silloin kun toimijoita on tarpeeksi muodostamaan selvän voimaryhmittymän, pyritään ottamaan tila haltuun muilta ryhmittymiltä, erityisesti kantaväestöltä, joka ei ole tottunut ryhmäytymään samalla tavalla. Tämä kehitys noudattaa samaa kaavaa kuin raportit Saksasta ja Ruotsista: pieni vähemmistö onnistuu halutessaan terrorisoimaan koko muuta väestöä rajoitetulla alueella. Tilan haltuun ottaminen sisältää myös vaikeasti kuvailtavan kontrollin tyttöjen koskemattomuuden rajojen määrittelyssä. Lyhyesti sanottuna koskemattomuuden raja alenee. Kielenkäyttö ei ole niinkään ongelma, vaan kyseessä on jonkinlainen henkinen yliote. En varmaan osu kovasti väärään jos yhdistän tähän asiaan sumeilemattoman voimankäytön toisessa sukupuolessa aiheuttaman vaikutuksen. En osaa enkä rohkene analysoida asiaa sen syvällisemmin; tyydyn toteamaan että monikulttuurisissa kouluissa ei toimita siten kuin suomalaisessa yhteiskunnassa sen perinteisten arvojen mukaan toimitaan.

Edellä kuvailtu on siis tulkintani nimenomaan kolmannen maailman (ja muiden kriisialueiden) maahanmuuttajanuorien tilanteesta. Tehköön siitä omat johtopäätökset jokainen kohdallaan. Monikulttuurinen koulu on värähtelevä ja yllätyksellinen paikka!

Mutta tämä kattaa vain ensimmäisen sukupolven. Mitä esimerkit jo mainituista massamaahanmuuton maista kertovatkaan meille toisen sukupolven maahanmuuttajien tilanteesta? Tuleeko tilanne paranemaan vai huononemaan? Entä meillä jo koulua käyvä toinen sukupolvi? Entä lähialueiden maahanmuuttajat? Entäs ne raflaavat tositarinat? Entä kulttuurin osuus selittävänä tekijänä?

Pelkäänpä ettei tämä ollut vielä tässä.

Uuden vuoden lupauksia

2009-01-04T16:24:00.003+02:00

Inhoan keinotekoisia ja räikeitä perinteitä, kuten joulukoristelua ja ennen kaikkea -lauluja. Vaimon ja lasten vuoksi niitä kuitenkin sietää. Vielä kamalampia ovat pakottamalla pakotetut uusperinteet, kuten Ystävänpäivä, Halloween, tipattomat tammikuut ja sen sellaiset. En ole aivan varma joko muinaiset wanhasuomalaiset lupasivat jotain omille kotijumalilleen keskitalven taituttua, mutta ainakin rituaaleja kaihtavaan nenääni tämäkin haiskahtaa uudelta rihkamaperinteeltä (korjatkaa toki jos olen väärässä).

Siitä huolimatta. Asioiden lupaaminen julkisesti voi saada laiskemmat luonteet toteuttamaan jo pitkään suunnittelemansa urakat, tai ainakin niistä luistaminen muodostuu vaivalloisemmaksi. Bloggaajan ominaisuudessa lupaan siis puuttua seuraaviin asioihin heti kun aika antaa periksi:

- viimeinen osa monikulttuurinen koulu ja väkivalta-teemasta, jossa "paljastan" monikulttuurikriittisille itsestään selviä asioita
- uusi juttusarja aiheesta "ei mitään järkeä", eli ne kaikista suurimmat ja älyttömimmät raha- ja resurssireiät peruskoulutuksessa tänään - monikulttuurisuusaspekti toki mukana punaisena lankana
- erittelen joitakin epätasavertaisuuden ilmenemiä Helsingin kaupungin koulujen ohjeistuksessa (otsikoksi suunnittelen "Ei pelkästään uimahallivuoroista")

Muuten ajattelin jatkaa jo tutuksi tullutta marinaa siitä miten kaikki maksaa, erityisesti rikastuminen, ja miksi kaikilta nettomaksajilta (kuten minulta) pitäisi kysyä kuinka paljon olen valmis maksamaan rikastumisen ilosta.

Ensimmäiseksi ajattelin puuttua "Onko mitään järkeä"-sarjassa maahanmuuttajien kotikielen opetukseen. Makusiksi Hommafoorumille lämmittelemättä heitetty roiskaus.

Hyvää uutta vuotta, ja aloittakaa kuntoilu tänään!

Lähestyvä lukuvuoden alku nuivistaa, ja tämä aihe suorastaan kiihottaa.
Täydellisessä maailmassa ihmiset pysyvät tunnekotimaassaan oppimassa tunnekielensä oman tunnekulttuurinsa piirissä kunnes ovat tarpeeksi isoja mennäkseen ulkomaille jonkin oppimansa kansainvälisen kielen turvin, tasavertaisina muun kansainvälisen yhteisön kanssa. Lapset kasvatetaan omassa maassa, omankielisiksi ja -kulttuurisiksi.
Tässä täydellisessä maailmassa ne, jotka eivät pysy omassa maassaan oman kulttuurinsa ja kielensä parissa, huolehtivat lastensa tunne- ja äidinkielentarpeista itse, joko vapaaehtoisvoimin yhdistyksien autta (kuten lukuisat Suomi-koulut ympäri maailmaa) tai omilla rahoillaan ylläpitämällä omaa opetusta ammattilaisvoimin. Nämä vaihtoehdot, yhdessä kotona perheen ylläpitämien kieli- ja kulttuurisiteiden kanssa, varmistavat että lapsi pystyy hyödyntämään vanhempiensa verorahoillaan kustantamaa "ilmaista" suomalaista korkeampaa koulutusta (tai oman kotimaansa vastaavaa järjestelmää.)
Kaikki muut vaihtoehdot ovat vastaanottavan maan harjoittamaa hyväntekeväisyyttä. Kukaan tai mikään ulkopuolinen tekijä ei voi määritellä kuinka paljon toisen maan tulee käyttää rahaa hyväntekeväisyyteen.
Hyväntekeväisyyttä ei ole historiallisten kielivähemmistöjen huomiointi. Suomenruotsalaisten ja ruotsinsuomalaisten kohtelu ja huomioiminen ovat paljon puhuvia esimerkkejä.
Tässähän on selvä bloggauksen paikka. Kiitos inspiraatiosta!

Hyvää ja rauhallista joulua!

2008-12-23T12:36:00.002+02:00

Blogini on uusi ja vaatimaton, mutta kiitos positiivisen huomion blogosfäärissä ja Hommafoorumissa, hittejä tulee ihan mukavasti ja ennen kaikkea tasaisesti. Ilokseni lukijoiden huomio kohdistuu sinne minne toivoinkin, eli koulua ja monikulttuurisuutta koskeviin kirjoituksiin.

Sitemeterin ansiosta saan uudestaan ja uudestaan ällistyä siitä mistä kaikista paikoista blogiani käydään lukemassa. Kulmakarvat ovat kohoilleet hyvinkin taajaan. Uskon että useinpien domain-nimien takaa löytyy kiinnostuneita, sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Ja mielenkiinto on tärkeintä, oli sitten samaa mieltä tahi ei.

Toivotan hyvää ja rauhallista joulua ja uutta vuotta kaikille tasapuolisesti. Ilokseni voin kertoa että huumori-malfunktio Leena Sharman kanssa on käsitelty välillämme hyvässä hengessä. Tyyliini kuuluvat huumorin nimessä tehdyt tyylirikot, ja saatan laatia pahimmista iskuistani ihan oman vihatkaa-minua-bloggauksen. Kiihotutaan!

Nyt on hyvä vetäytyä pyhien viettoon, koska KHO on muistanut Suomen kansaa pienellä joululahjalla:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135242280547

KHO: Kaksi somalia voidaan karkottaa ryöstöjen vuoksi

23.12.2008 8:34 Päivitetty: 23.12.2008 12:06

Korkein hallinto-oikeus on vahvistanut kahden rikoksiin Suomessa syyllistyneen nuoren somalimiehen karkottamisen. Jo aiemmin hallinto-oikeus katsoi, että miehet voidaan karkottaa Somalimaahan.

KHO:n mukaan miesten karkottamista puoltavat jatkuva rikollinen toiminta ja merkittävien siteiden puuttuminen Suomeen. Miehet ovat tehneet esimerkiksi useita ryöstöjä pääkaupunkiseudulla.

Vaikken ihan heti näekään että karkottamisen tekniset esteet voitaisiin ylittää, ajatus on kaunis.

Mitäs lähdit

2008-12-19T03:37:00.004+02:00

Sharman Leena jäi tapauksena askarruttamaan. Miskan juttua ruotiessani jo ehdin pohtia että eiväthän kaikki toimittajat voi olla täydellisen daijuja, lukutaidottomia, mediauusavuttomia väärinymmärrettyjä. Niiden on tehtävä ainakin osa fiboistaan tahallaan.

Kun Miska tuohtui Välihuomioon asti Leenan osakseen saamasta kohtelusta, hän ei varmaankaan tahallaan jättänyt kertomatta että Leena ei ole eilisen teeren tyttö julkisuuspelissä. Hän on suorastaan alan auktoriteetti. Sitäkin arveluttavampaa on sekä Leenan että partiopoika Miskan moraalinen närkästys allekirjoittaneen humoreskista. Täyttihän tuo töräytys kipeän, pakottavan tarpeen, suorastaan ammottavan aukon (sisäinen Sigmund kurtistaa varoittavasti kulmakarvojaan) heidän poliittisessa taktiikassaan. Nyt tarvittiin Halla-ahon tukijoukoista oikein mörkö kuva. Kuva joka liimataan Timo Soinin otsaan.

Ohessa esipuhe Sharman yhdessä Ville Blåfieldin kanssa kirjoittamaan kirjaan joka käsittelee... julkisuutta, sen hallintaa ja manipulointia sekä median - toimittajan - vastuuta.

Niin. Älkää kysykö Leenalta ymmärtääkö hän julkisuuden kiroja. Hänhän kirjoitti siitä kirjan!

Boldaukset allekirjoittaneen, tai hänen sisäisen Sigmundinsa.

Ville Blåfield ja Leena Sharma: Ken leikkiin ryhtyy... Julkisuuden himo ja hinta
Ajatus Kirjat 2007
233 sivua
ISBN 978-951-20-7358-0

Julkisuutta hallitaan vaikenemalla. Ei kaikesta eikä kaiken aikaa, mutta oikeista asioista oikealla hetkellä. Yksinkertainen periaate, mutta kuten tässä kirjassa haastatellut julkisuuden konkarit kertovat, vaikeneminen on käytännössä hyvin vaikeaa, ja kaikki epäonnistuvat siinä joskus. Juuri näistä epäonnistumisista meillä, lehtien lukijoilla ja tekijöillä, riittää hupia. Silloinkin kun julkisuuden henkilöä voi syyttää korkeintaan kokemattomuudesta tai hyväuskoisuudesta. Tai kun hänellä on niin kova tarve puhua (tai hän on niin oman äänensä lumoissa), että harkintakyky pettää. Tai häntä petetään. Suomalaisten toimittajien työtavat eivät aina kestä päivänvaloa. Jos toimittaja pysähtyy liikennevaloissa kyselemään tutun julkkiksen kuulumisia ja julkaisee sen perusteella "kipeän erotilityksen", hän rikkoo journalistin eettisiä ohjeita. Karkeasti riman alta mennään myös silloin kun juttuun vaihdetaan kysymykset jälkikäteen, se otsikoidaan tavalla, jolla ei ole tekstissä katetta tai julkkiksen läheiselle tarjotaan rahaa, jotta häneltä saadaan nyhdettyä intiimejä paljastuksia pariskunnan seksielämästä.
Kaikista näistä keinoista löytyy esimerkkejä tästä kirjassa. Julkkikset itse suhtautuvat likaisiin temppuihin luonteensa mukaisesti: jollekin ne kuuluvat pelin henkeen, joku on heittänyt pyyhkeen kehään, joku taistelee vastaan periaatteesta, joku toinen aidosta raivosta. Kaikki lohduttautuvat sillä, että tämän päivän lehdet ovat huomisen kalankääreitä. Ihmiset ovat juoruilleet siitä lähtien kun oivalsivat, että naapuriluolan yksinhuoltajaäidillä on vispilänkauppaa klaanin viriileimmän metsästäjän kanssa. Itsekin luen lehdistä usein ensimmäiseksi palstat ja jutut, joita haluaisin toimittajana olla vähiten tekemässä. Mojovia juoruja lukiessa pääsee henkiseen sokerihumalaan. Jälkikäteen vatsaa vääntää. Kuvotuksen tunteen laukaisee juorujournalismiin sisäänrakennettu moralisointi. Miksi petit, X? -otsikoissa on lähtökohtaisesti jotain tympeää, on kysymys esitetty tangolaulajalle, poliitikolle tai kirkonmiehelle.

Usein kuulee sanottavan, ettei suomalaismedian sensaatiouutisista kannattaisi kitistä, koska ne ovat niin kilttejä verrattuna vaikkapa brittien keltaiseen lehdistöön. Entä sitten? Suomen hallituskin on kiltti verrattuna Myanmarin sotilasjunttaan, eikä kukaan silti vaadi, ettei suomalaisen demokratian tilaa saisi arvostella. Nyt jos koskaan, kun journalismissa vielä noudatetaan joitain eettisiä ohjeita, on oikea hetki kysyä, millaiseksi haluamme sen kehittyvän. Moni haastateltava vertaa julkisuutta ikiliikkujaan, ensin se nostaa, sitten laskee. Ylistystä seuraa väistämättä pilkka. Sarkasmista ja terävistä sivalluksista syntyy viihdyttävää journalismia; toisaalta kenet tahansa saa parilla osuvalla luonnehdinnalla näyttämään idiootilta. Tämän kirjan sivuilla julkisuussuhteestaan kertovat arvostetut kulttuuripersoonat ja poliitikot. Mukana on myös ihmisiä, joiden nimen perään on tapana liittää rumia adjektiiveja: julkisuustyrkky, aivoton bimbo, omahyväinen kusipää, luuseri, säälittävä tapaus, todella säälittävä tapaus, pelle. Heidän elämänsä on saippuaoopperaa, kolmiodraamaa, syöksykierrettä. Kovista sanoista ei saisi valittaa. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Suomalaisnuoret uskovat kestävänsä. He haaveilevat julkisuudesta: tosi-tv-tähteydestä ja lehtiotsikoista. Tämä tosiasia herättää laajaa, ja ymmärrettävää, hämmennystä. Miksi nyt, kun julkisuus vain raaistuu, otsikot kovenevat? Miksi nyt, kun nuoret ovat paremmin kuin koskaan perillä julkisuuden varjopuolista? Ja jos julkisuuteen on pakko päästä, miksei sitä tavoitella kuten vanhoina hyvinä aikoina, jolloin sentään opeteltiin soittamaan kitaraa, kirjoittamaan runoja tai käytiin Sanelma Vuorteen mallikurssit? Karuimmillaan julkisen puheen raaistuminen näkyy tosi-tv-tuotantojen ympärillä, internetissä käytävässä fanikeskustelussa. Kaikesta substanssista riisutut tosi-tv-tähdet ovat kuin yleisiä käymälöitä, joihin jokainen voi käydä tyhjentämässä lastinsa.

Tavalliseen elämään tyytyvän on vaikea ymmärtää, miksi kukaan haluaa vapaaehtoisesti kamerakännykkäväijytysten ja lehtien vinkkipalkkioiden armoille. Eikö ole epämiellyttävää miettiä, millä tavoin pitelee oluttuoppia baarissa, koska joku saattaa kustantaa ravintolailtansa nappaamalla kuvan kännissä sekoilevasta tähdestä? Vastauksia antavat tämän kirjan ensimmäisessä luvussa julkisuudesta haaveilevat tavalliset suomalaisnuoret. Toisessa luvussa ääneen pääsevät julkisuutta jo maistaneet tosi-tv-tähdet, Big Brother -kilpailun osanottajat. Lopuksi julkisuuden konkarit kertovat oman tarinansa. Kaikki he ovat joskus haaveilleet joksikin tulemisesta, äänensä kuuluville saamisesta, hyvistä bileistä, paremmasta flaksista tai helposta rahasta. "Koska se on niin siistii!" toteaa eräs julkisuushaaveistaan kertonut nuori. Se on yhtä hyvä selitys kuin joku toinenkin.

Helsingissä joulukuussa 2006
Leena Sharma toimittaja

Miska hei, tuntuuko susta nyt vähän tyhmältä?

---

Tässä kaikille kynätyöläisille Lapinlahden linnut ja Aino kirjoittaa.

Toimittajat istuvat rauhallisesti
kauniisti sisustetun huoneen valot
heijastuvat viehättävästi
heidän kauniilta kasvoiltaan
jalot mietteet sykkivät erään kainon
toimittajatytön päässä
tunnen tämän Ainon

Aino kirjoittaa
Cityöistä
Aino kirjoittaa
Helsingistä
Aino kirjoittaa
elämästä
Aino kirjoittaa

On taidenäyttelyn avajaiset
ja kevät
keskustelu on hienovireistä
ja cocktaillasit kilisevät
postmodernia näkemystä
kertoo mies auktoriteetti
Ainolle katsoen ohitse
sillä uusi must-ihminen saapuu arvatenkin

Aino kirjoittaa...

Ainon kotona palaa öinen valo
kirjoituskoneen nauha on loppunut
aterian tarjonnut Antero
on platoniseen yhteyteen sammunut
New Yorkin opas rintansa päällä
Aino miettii voiko hameessa olla sadesäällä

Aino kirjoittaa...

Hei, me toimitetaan!

2008-12-18T18:15:00.009+02:00

Siis nykyään sä et ole yhtään mitään ennen kuin sua on tulkittu väärin Hesarissa. Minun suuri hetkeni tuli tänään.

Miska Rantanen kirjoitti päivän lehdessä Välihuomio-kolumnin

http://www.hs.fi/digilehti/kotimaa/artikkeli/K%C3%A4y+t%C3%A4ss%C3%A4+sitten+asiallista+keskustelua/1135242151838

jossa allekirjoittaneen nimimerkki mainittiin. Koska linkin takainen digiteksti on lehden maksullisessa osassa, tässä valokuva jutusta ja koko hoito kirjoitettuna:

http://i402.photobucket.com/albums/pp110/Nikopol2008/hs18122008miska.jpg

(löytyihän se sitten ilmaiseltakin puolelta: linkki)

VÄLIHUOMIO

Käy tässä sitten asiallista keskustelua

Miska Rantanen
helsingin sanomat

Kollega kirjoitti kolumnin äänikomeetta Jussi Halla-ahosta (perus) ja hänen arvomaailmastaan. Seurauksena verkkoon leimahti keskusteluja, joissa käytiin kovilla kierroksilla. Huippuna oli nimimerkki Nikopolin raiskaustoivotus Halla-ahon vieraskirjassa: "Toivotan [kirjoittajalle] oikein suurta, sykkivää ja ympärileikattua yllätysrakkautta." Toiselle kollegalle on käynyt hullummin. Hänen kirjoittamastaan artikkelista on yli kuukausi, ja tänä aikana hän on saanut useita raiskaus- ja tappouhkauksia. Hänen saamiaan törkyviestejä ei voi perhelehdessä julkaista.

Keskustelu maahanmuuttopolitiikasta ei tällä tavoin taatusti etene. Moni kollega on jo kertonut, etteivät he halua kirjoittaa perussuomalaisista tai Suomen Sisusta, kun seurauksena on heti kuraa sähköpostissa ja luurissa. Samalla monet halla-aholaiset ovat nimenomaan vaatineet "asiallista keskustelua"! Tuoreella Homma-palstalla (www.hommaforum.org) on paikoitellen aitoa yritystä dialogiin, mutta sielläkin pari möläyttelijää riittää hapattamaan ison osan maitoa.

Syytön ei ole Halla-ahokaan, joka on kuitannut monet sammakkonsa "huumorina". Silti hän analysoi itsestään tehtyjä juttuja kuin piru raamattua. Huumorimieheksi hän on yllättävän tosikko ja poliitikoksi herkkänahkainen.

Toisaalta voidaan jälkiviisaasti todeta, että nyt saadaan sitä, mitä tilattiin. Takavuosina maahanmuuton ja kotouttamisen ongelmista oltiin julkisuudessa sukkasilteen. Esimerkiksi ulkomaalaisten yliedustus Helsingin raiskaustilastoissa ohitettiin vähin äänin. Asiaa eivät helpota itseään hyvinä pitävien politiikkojen vastaiskut. Tamperelaisten vasemmistonaisten käynnistämä Nollatoleranssi rasismille -ohjelma pitää huolen siitä, että mustavalkoinen juupas-eipäs-jankkaus jatkuu.

MISKA.RANTANEN@HS.FI

KIRJOITTAJA ON HELSINGIN SANOMIEN POLITIIKAN TOIMITTAJA.

18. joulukuuta 2008 8:25:40

Olisihan ollut ihan liikaa toivottu että vaatimattoman blogini sisältö tai käsittelemäni asiat olisi noteerattu maamme journalismin lippulaivassa. Ei, ainoastaan kuukauden vanha tuotos Vieraskirjasta.

Kaikki aikuisethan tietävät mihin Rannan jutun kärki on suunnattu, ja siihen onkin jo asianmukaisesti reagoitu. Koska en itse ole julkisuuden henkilö enkä sellaiseksi pyri, ei minulla oikeastaan ole mitään syytä puuttua Rannan kirjoitteluun ja tulkintaan nimimerkkini sanomisista.

Mutta kuten Seppo Lehto voisi meille kaikille opettaa, netissä kaikesta jää jälki. Vanha sananlasku kertoo kauimmaksi kuuluvasta pahasta kellosta. Koska aion nyt olla netissä esillä tällä nimimerkillä käsitelläkseni tämän blogin aihepiiriin kuuluvia asioita, en kovin mielelläni hyväksyisi Rannan polttomerkkiä "taas yksi tahdoton halla-aholainen raiskausfantasioissa elävä pienipippelinen nettinatsi."

Niin paljon kuin selittely pilaakin hyvän jutun ja siitä jo saamaani hupia, selitetään nyt sitten niin että toimittajakin tajuaa (tämä toimittaja-ammatin halventaminen on muuten jo toinen luonto – se on ikävää mutta minkäs teet kun negatiivisia yksittäistapauksia tulee vastaan ihan liukuhihnalta.)

Rannan loukattu kollegahan on tietysti Leena Sharma ja kyseinen juttu oli tämä hänen Suomen Kuvalehdessä julkaistu artikkelinsa:

Tule apuun, Sigmund!

Olen hämmentynyt. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini, jota en pidä tyhmänä enkä moraalittomana, kehottaa välttämään tiettyjen ihmisten demonisoimista. Olen melko varma, että hän viittaa puolueensa kuntavaalien ääniharavaan, etelähelsinkiläiseen Jussi Halla-ahoon.

Melko laajalle levinneen käsityksen mukaan Halla-aho ei pidä maahanmuuttajista eikä heidän kulttuuristaan. Halla-aho itse kiistää tulkinnan. Hänen näkemyksensä mukaan "stallarimediat", kuten Helsingin Sanomat ja Yle, vainoavat häntä.

Halla-aho antaa netissa tarkat lukuohjeet blogilleen: "Yritä ymmärtää sanojen ja ilmaisun takana oleva ajatus, ja arvioi sen mahdollista rasistisuutta. Sanat ovat pelkkä vaate, johon ajatus on puettu." Yritän tulkita Halla-ahon seuraavan ajatuksen: "Koska mielestäni oma, länsimainen kulttuurini on parempi kuin afrikkalaiset ja aasialaiset kulttuurit, pidän tarpeellisena linnoittautumista niitä vastaan."

Heti tulee ongelmia. Mitä on esimerkiksi "afrikkalainen" kulttuuri?

Oletetaan - ja tällainen oletus ei Halla-ahon blogin perusteella tunnu kohtuuttomalta - että afrikkalaista kulttuuria edustaa hänen mielestään khatia pureskeleva, työtävieroksuva pyssymies, joka silpoo naisensa sukupuolielimet, palvoo pedofiiliprofeetta Muhammadia ja matkustaa pummilla Eurooppaan.

Tietty logiikka alkaa avautua. Jos Halla-aho näkee "afrikkalaisessa" kulttuurissa vain huonoja ominaisuuksia, hän ei pidä mielipiteitään "Afrikka"-vastaisina vaan totuutena. Vastausta vaille jää yhä kysymys siitä, miksi Halla-ahosta on kasvanut ihminen, joka hahmottaa toiset kulttuurit yksinomaan negaation kautta.

Pieni Sigmund Freud sisälläni kuiskii, että tämä kaikki kietoutuu jotenkin seksin ympärille. Halla-aho hekumoi hieman liikaa sillä, miten "tummaihoiset" miehet raiskaavat suomalaisnaisia öisin Kaisaniemen puistossa. Hänen mielestään islamin älyllinen fabriikki kietoutuu "pimpin" ja "pippelin" ympärille. Ihmiskaupasta väkättäminen on vain feministien salajuoni, jolla yritetään torpedoida venäläisten ja aasialaisten prostituoitujen bisnekset, sillä:

"Heitä ärsyttää ajatus, että suomalainen mies voisi saada edes rahalla pimpsaa silloin, kun haluaa, koska feministien haavemaailmassa torttu on kiristyksen, nöyryytyksen ja kontrolloinnin väline numero uuno."

Mikäköhän se on Halla-ahon haavemaailmassa?

Leena Sharma (Suomen Kuvalehti 45/2008, s. 60)

Pieni Sigmund Leenan sisällä saisi pitää partaisen kitansa kiinni, ellei halua että Leena saa sen mikä hänelle yllä esitetyn perusteella kuuluu. Suomen Kuvalehti oli joskus kaukaisessa menneisyydessä laatujulkaisu, mutta niinhän Hesarikin oli...

Sharman juttu yhdessä muutaman muun aihetta käsitelleen kirjoituksen kanssa kirvoitti näppäimistöltäni tämän:

Nimi : Nikopol
Viesti : Kaikista ihokkaanrepijöistä ihmettelen eniten niitä joiden mielestä Jussi "piehtaroi", "hehkuttaa" tai hänellä on "pakkomielle" raiskauksista ja naisen alistamisesta. Eivätkö he tajua että raiskauksista puhutaan Scriptassa koska niitä tapahtuu, eikä asiasta puhuta avoimesti muualla!?

Ilmeisesti puhuminen ongelmasta on pahempi kuin itse ongelma. Ja Freudilla asian saa kivasti medikalisoitua - pikkustalinistin käsikirjan eka temppu on mielisairaaksi leimaaminen.

Tämän sisältöisen messagen yritin saada läpi Jeja-Poika Moskovasta-blogin kommenteissa, mutta eipä mene läpi. Sattuuhan se kun osuu.

Toivotan Jejalle ja Sharmalle oikein suurta, sykkivää ja ympärileikattua yllätysrakkautta molemmille.

7. marraskuuta 2008 14:48:54

http://www.halla-aho.com/scripta/guestbook/3737.html

(Tuo Leenan kyljessä mainittu Jeja-Poika Moskovasta on tietysti Jeja-Pekka Roos. Kuntavaalien jälkimainingeissa mainittu akateeminen ajattelija on niin aukottomasti osoittanut kyvyttömyytensä nähdä, kuulla ja ymmärtää, etten halua edes puhua hänestä, enkä mainostaa hänen blogikirjoituksiaan täällä. Ne saattavat sitäpaitsi olla jo kadonneet bittiavaruuteen, kuten huomattava osa Jeja-Pekalle osoitetusta kommentoinnista ja kritiikistä. Hänen kohdaallaanhan juuri mainitsen ettei hän suostu julkaisemaan kommenttiani omassa blogissaan. Kommenttini sisältö käy ilmi yltä, samoin kuin arveluni julkaisematta jättämisen motiiveista.)

Ja tämän tuotoksen Miska sitten googlasi, kaivoi esiin tai sai tietoonsa samalla mystisellä tavalla jolla Poliisin esitutkintaprosessin yksityiskohdat löytävät tiensä Sanoma-konsernin toimittajien työpöydälle.

Kun sain Vieraskirjan ja Hommafoorumin kautta tiedon maininnastani HS:ssa laitoin ihan ensiksi vastauksen paikkaan josta Miska sen takuulla löytää:

Nimi : Nikopol
Viesti :

. . . Miskalle lähtee kyllä terveisiä, mutta tuo juttu oli kyllä Hesariksi ihan hyvä.Ihan varmasti jossain on lauma onnettomia joiden mielestä on hyvä idea postailla uhkauksia ja saastaa. Ennen nettiä sama porukka lähetteli postissa ihan sitä ihtiään. Mutta luuleeko toimittaja että me voimme jotain näille tapauksille? Nämä sottapostaajatko nyt määräävät mistä saa kirjoittaa?

Median edustajilta toivoisi nettilukutaitoa että asia erottuisi kohinasta. Sitähän tuo Jeja-kommenttinikin koski. Mutta koska ei mitenkään voida olettaa että toimittajat olisivat kaikki tyhmiä, on pääteltävä että ne tekevät tuon tahallaan. Shokeeraa tai kuole.

. . . . Miskalle vielä tiedoksi: blogissani on juttu "Valinnan paikka." Lue se odotellessasi. Siellä on linkki ja kehoitus käydä etsimässä Vieraskirjasta lisää epäkorrekteja täräytyksiä.

Kyllä sieltä löytyy varmasti jotain mikä estää keskustelun itse Asiasta.

18. joulukuuta 2008 12:16:18

(Viestistä poistettu sivullisia koskevia kohtia.)

Harmittavasti muistin väärin tuon kirjoitukseni nimen jossa mainitsemani linkki oli. Tarkoitin tätä tekstiä ja siitä tätä kohtaa:

Mainittakoon että kyseisessä vieraskirjassa harjoitetaan paljon genrehuumoria, joka tekee ilman kontekstia luetuista tuotoksista jokseenkin hapokkaita. Esim natsi/rasisti-sanojen viljely on itsensä immunisointia väistämättömiä rasistikortteja vastaan.. . . Muita, paljon epäkorrektimpia sutkauksia esim tästä.

No niin , Miska. Nythän on niin että jutussa on hyvä jos se ymmärretään. Vielä parempi on jos sitä ei ymmärretä – siinä piilee suurin hupi jutun kertojalle. Mutta se että joku joka ei ymmärrä lukemaansa kirjoittaa juttuun perustuen kolumnin Helsingin Sanomiin – se on, kuten netissä sanotaan, priceless.

Haluaisin kipeästi jättää aiheen tähän ja kuitata Miskan Välihuomion sanoilla sapienti sat, eli tämä riittää niille jotka ymmärtämään pystyvät. Mutta teen mieluummin kuten Hesarin toimittajakuntakin: aliarvioin lukijaani.

Sharma käytti vulgaaria kyökkipsykiatriaa ja Sigmund Freudin nimeä kyseenalaistaakseen Jussi Halla-ahon maahanmuuttokritiikistä sen seksuaalirikollisuutta koskevan osan. Tehdessään näin Sharma bagatellisoi seksuaalirikollisuuden. Samalla hän hyökkää eminentin laatulehden sivuilta suoraan Halla-ahon henkilön kimppuun. Hän myös leimaa kaikki meidät naisväestön turvallisuudesta huolestuneet tavalliset suomalaiset miehet.

Me tavalliset suomalaiset miehet vihaamme ja halveksimme raiskaajaa enemmän kuin mitään muuta maailmassa, paitsi lapsiinsekaantujia. Aihe herättää sadassa tavallisessa miehessä sadasta valkorystyistä, hehkuvaa vihaa.

Tämä aihe on maahanmuuttokritiikissä esillä koska se on kaikista monikulttuurisuuden lieveilmiöistä kammottavin. Sharman mielestä meillä on pieni pippeli kun pidämme asiaa esillä.

Minussa Sharman artikkeli herätti sekä vihan että säälin tunteita. Säälin siksi että tajusin jälleen kerran että on ihmisiä jotka eivät koskaan voi ymmärtää. Viisainta on olla tuhlaamatta ruutia heihin, koska yleisö ymmärtää kyllä. Sapienti sat. Populismin teho perustuu siihen että vaikka kansa voikin olla tyhmää, se ei koskaan ole niin tyhmää kuin sen luullaan olevan.

Koska viha on hedelmätön tapa käsitellä asiaa, turvaudun huumoriin. Mikä olisi kaikkein selvin, kiistattomin ja helpoiten avautuva freudilainen kielikuva jolla Sharman (ja Jejan) typerän pajatuksen vakavasta aiheesta voisi kuitata? Aivan. Sykkivä, suonikas, suunnaton, voimakas, paksu ja ehdottomasti musta ja ympärileikattu kielikuva. Tätä toivotin heille molemmille, positiivisesti yllätysrakkauden merkeissä. Tätä ei jumalauta sentään voi käsittää väärin, jos on nähnyt yhdenkin jakson Frasieria.

Mielestäni juttu oli aivan loistava. Nimimerkki Pikkupoika tosin Hommafoorumilla sanoi ettei se ollut.

Olen loukkaantunut.

Nyt painan paksulla, suonikkaalla ja muhkuraisella etusormellani enteriä ja lähetän tämän liukkaan, lämpöisen ja sykkivän kirjoituksen kohti Internetin valtavaa, avaraa, tuoksuvaa ja karvaista syliä. Roiskukoon siitä tasapuolisesti Miskan ja koko Hesarin toimituksen kasvoille tahmeaa ja kirpeätä argumentointia.

Jos Leenalla on vielä paha mieli, hän voi kirjoitella tuntojaan etusivulla näkyvään postilaatikkooni yksityishenkilönä. Miska myös, jos sisälläsi on sellainen pakotus. Jos Miska haluaa syyttää minua törkyviestien kirjoittamisesta, hän voi tehdä sen emailissa ihan suoraan - nimimerkki ei ymmärtääkseni nauti kunnian loukkaamattomuuden suojaa. Toivon että uhkailijat ja törkypostaajat saadaan kiinni. Itse en sellainen ole.

Tiedotusvälineille minulla ei ole mitään sanottavaa, mutta toivon että ottaisitte käsittelyyn blogissani OIKEASTI käsittelemiäni asioita.

---

Huomaankin että Leena on jo purkautunut (oops) asian tiimoilta. Onpa harmi etten ehtinyt tuoreeltaan kommentoimaan.

Ekaksi olisin kai ihmetellyt miksi Sharma assosioi sykkivän yllätysrakkauden seksuaaliseksi väkivallaksi. Onko hän yhtä pöyristynyt Jeja-Pekan kohtalosta? Käy sohvalle, Leena. Sisäiset Sigmundimme voivat purkaa patoutumansa yhdessä.