Halpamainen hyökkäys maamme historiallista, arvostettua ja kaikinpuolin tasavertaista kielivähemmistöä kohtaan

Helsingin Sanomat 19.2.

Ahvenanmaa on EU:n 20. rikkain alue, käy ilmi unionin tilastotoimiston Eurostatin tilastoista. Ahvenanmaan bruttokansantuote on 47 prosenttia EU:n keskiarvon yläpuolella.

Helsingin Sanomat 17.1.

Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakuntien lisäksi vain Päijät-Häme, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Kymenlaakso maksavat valtiolle enemmän euroja kuin saavat siltä takaisin. . . . Vastaavasti ahvenanmaalaiset ovat Suomen suurimpia nettosaajia. Jokaista saariston asukasta kohti valtio luovuttaa kirstustaan 11 737 euroa erilaisina toimintamenoina ja tulonsiirtoina. Takaisin tulee verotuloina vain 7 803 euroa.

Tähän ei tarvita muuta kommenttia kuin Arvojohtaja Halosen aivomyrsky kieliministeriöstä.

Kotoutuminen, maahanmuutto ja koulun kantokyky: Suomen Kuvalehti 19.2.2009

Millaisia ohjeita voisin antaa henkilölle joka on tulossa tekemään lehteen juttua yläasteelta?

Ne joiden omat lapset eivät ole teini-ikäisiä tai jotka eivät ole töissä teini-ikäisten kanssa kokevat teini-ikäiset hyvin eri tavalla kuin me jotka olemme heidän kanssaan tekemisissä joka päivä. Opettajana unohtuu helposti että ne pikku pirpanat jotka me tunnemme hädin tuskin vaipoista päässeinä, pohjattoman lapsellisina ja epävarmoina tenavina, näyttävät ulkopuolisen silmiin uhkaavalta, rähisevältä, syljeskelevältä möykkälaumalta. Kaksimetrinen tai satakiloinen teinikin on silti vain lapsi. Naamalävistetty tai itseään viiltelevä tai aineriippuvainen tai nuorisorikollinen tai ihan mikä vain, lapsia siitä huolimatta. Mutta joidenkin silmissä aina samoja mummonpotkijoita. Voi kuinka kaikki rakastavatkaan vihata teinejä! Ja juuri siksi heitä pitäisi rakastaa.

Itse pyrin kirjoituksissani kritisoimaan joitakin yhteiskunnallisia ilmiöitä, mutta älköön kukaan väittäkö että kritisoisin lapsia ja nuoria. Kuten olen toisaalla todennut, lapsi ja nuori on (ainakin tiettyyn ikään asti) itse se joka on vähiten syypää aiheuttamiinsa ongelmiin. Missä kohtaa kehitystä ympäristötekijät ja vapaa tahto vaihtavat paikkaa on kiistanalaista, ja yksilöllistä. Maahanmuuttajalapsi ei ole huonon maahanmuuttopolitiikan syyllinen vaan uhri, siinä missä me kaikki muutkin.

Vastatakseni omaan kysymykseeni: paras lähestymismetodi olisi varata aikaa koko vuosi. Totutella meluun, tapoihin ja nuorten tapaan olla. Mennä sisään maailmaan josta kirjoittaa, jättää pois pintakerros ja keskittyä ilmiöihin, ei niiden ilmiasuun.

Tämä pohdinta siksi että Leena Sharma, internetistä tuttu toimittaja (yksi ja kaksi), on tehnyt Suomen Kuvalehteen jutun Myllypuron yläasteesta (joka kirjoitetaan yhteen, siis yläaste, ei ylä-aste, kuten SK:n kannessa...)

Hän on viettänyt viikon koulussa havainnoiden ja haastatellen. Erityinen mauste keitoksessa on että kyseessä on Sharman oma entinen koulu, josta hänellä on huonoja muistoja.

Tässä on oiva paikka iskeä jos haluaa kritisoida kirjoitusta ja sen objektiivisuutta. Voidaan syyllistää toimittajaa liiasta omakohtaisuudesta, revanssin hakemisesta, puhdistautumisesta, epäkypsyydestä... En halua ottaa kantaa jutussa esiintyneiden oppilaiden henkilöön tai käytökseen - uskon että Sharma kertoo sen minkä näki ja koki. Sellainen pikkuasia kannattaa kuitenkin muistaa että nuori ei ole oikeastaan koskaan normaalissa tilassa. Yhden päivän, viikon tai vuodenkaan perusteella ei pitäisi tehdä analyysia, ja toivon että jutussa naamalla ja (toivottavasti) keksityillä nimillä esiintyvät kauhukabinetin asukkaat jätetään rauhaan. Olen heidän puolestaan pahoillaan. Ehkä asiaa olisi palvellut paremmin pelkkä monikulttuuri/maahanmuutto-angle. Siitäkin nimittäin riittää kerrottavaa.

On muuten ihan mahdollista että Suomen Kuvalehti kuulee vielä oppilaiden vanhemmista.

Mielestäni jutussa on selkeästi erillään nähtävissä kaksi juonnetta - toisaalta omakohtainen muistelo ja vertailu, toisaalta monikulttuurisen koulun arjen havainnointi ja analyysi. Koulumuistelot ja teinien kauhistelun voi sivuuttaa ja keskittyä asiaan.

Ainakin nettiversiossa SK:n ja Sharman artikkeli lähtee liikkeelle asialinjalla: nettisivuilla alustuksena itse juttuun toimii koulun entisen rehtorin haastattelu. Myös pääjuttu rakentuu monikulttuurisuus- ja maahanmuutto-osiltaan koulun henkilökunnan haastatteluiden ympärille.

Iso Huom: mikään ei takaa että mediassa julkaistu mielipide vastaisi tarkalleen sitä mitä haastateltava on sanonut tai tarkoittanut. Nojaudun jatkossa vain toimittajan tulkintaan sanotusta. Tämän tason julkisuus saa takuuvarmasti aikaan reaktioita, jos haastatellut tuntevat tulleensa väärin tulkituiksi.

Kuten niin monessa muussakin asiassa poliittisen korrektiuden riivaamassa moku/mamu-keskustelussa joudun toteamaan: tämä ei ollut vielä tässä.

Tässä haastatteluosuus:

Itähelsinkiläisen Myllypuron yläasteen oppilaista kolmannes on maahanmuuttajataustaisia.

Koulusta viime vuonna eläkkeelle jäänyt rehtori Anneli Luotonen ratkoi monikulttuurisuuden ongelmia ansiokkaasti vuosikausien ajan. Presidentti Tarja Halonen myönsi hänelle vuonna 2005 Arjen turvaaja -palkinnon, ja vuoden myllypurolaiseksi hänet valittiin 2007.

Luotonen on julkisissa puheenvuoroissaan muistuttanut kerta toisensa jälkeen, että päättäjien on nyt viimeinen hetki herätä tajuamaan Itä-Helsingin koulujen erityisasema. Ja että pelkillä opetuksen keinoilla ei maahanmuuttajien kotoutumisen haasteita voida ratkaista.

"Sekä opettajat että oppilaat ovat kovassa paineessa, he joutuvat venymään liikaa", Luotonen pohtii. Hän yritti pitkään ajaa yhteistyötä eri hallinnonalojen kesken - laihoin tuloksin.

"Koulu kulkee omassa putkessaan, sosiaalitoimi omassaan, lastensuojelu omassaan. Yritin maahanmuuttajien kohdalla saada eri toimijat työskentelemään yhdessä. Mutta en saanut mitään aikaiseksi. Lastensuojelu ja sosiaalitoimi ovat liian ylikuormitettuja, henkilökunta vaihtui siellä puolen vuoden välein."

Luotonen ei usko, että koulutuksen resurssit jatkossa juurikaan lisääntyvät. Kestääkö koulusysteemi tällaisessa tilanteessa maahanmuuttajin määrän kasvun?

"Vaikea kysymys. Myllypuron yläaste on kestänyt toistaiseksi, koska valtaosa opettajakunnasta suhtautuu tilanteeseen positiivisesti. Tiedän, että tämä ei ole itsestään selvää. Jos opettaja joutuu opettamaan hyvin eritasoisia oppilaita, se aiheuttaa hänessä ymmärrettävää ahdistusta ja vastustusta, että kuinka paljon oikein vaaditaan."

Monet maahanmuuttajat tarvitsisivat Luotosen mielestä aikalisän, mahdollisuuden käydä peruskoulua hieman kauemmin.

"Koulu on ainoa paikka, jossa yhteiskunta pitää kiinni kaikista lapsista. Jos he liukuvat sieltä pois, missä heidät saadaan kiinni? Ei missään. Muualla maailmassa on nähty, mitä tapahtuu joutilaille nuorille miehille, jotka kokevat itsensä syrjityiksi. Jos he eivät ole mukana yhteiskuntaa tukevassa toiminnassa,
he ovat mukana sellaisessa toiminnassa, joka ei ole yhteiskunnan mieleen."

Luotosen esikuva oli ruotsalainen Rinkebyn koulu.

"Siellä lähdettiin liikkeelle todella hirveässä tilanteessa: koulu oli poltettu, ja koko lähiö oli räjähtämispisteessä. Uusi rehtori palkkasi talousjohtajan ja sosiaalitoimen ihmisiä, ja tuloksia syntyi heti."

"Mutta suomalainen yhteiskunta ei ole tällaiseen yhteistyöhön valmis. Sittenkö vasta on pakko suostua, kun katastrofi on ovella, kun koko kaupunki pelkää, että joku paikka räjähtää käsiin?"

Luotosen vastaus "kestänyt toistaiseksi" vastaa täysin omaa näkemystäni. Kysymys kuuluukin kuinka paljon lisää kestetään. Tämä on oikeastaan koko blogini olemassaolon syy. Oma näkemykseni on ettei sosiaalista maahanmuuttoa (siis juuri sitä joka pitää sopeutTAA, kotoutTAA ja asutTAA sen sijaan että se sopeutuisi, kotoutuisi ja asuttuisi itse) ei tarvita lisää yhtä ainutta päätä.

Luotonen kertoo myös mistä pärjääminen on revitty: opettajan selkänahasta. Niin kauan kuin motivoituneita ja osaavia ihmisiä riittää, ruuvia voidaan kiristää. Mutta eikös lehdissä ole annettu ymmärtää että opettajankin mitta tulee täyteen?

Merkillepantava asia Luotosen lausunnossa on että samaan ongelmaan sisällytetään myös kantaväestön pahoinvoiva ja syrjäytyvä nuoriso. Maahanmuuttokriittinen lukija saattaa jättää tämän asian huomaamatta, ja rassismia!-kiljuja myös. Kyse EI siis ole vain maahanmuuttajista.

Rinkeby mainitaan rohkaisevana esimerkkinä. Rinkebyn koulusta olen maininnut ennenkin että sen menestystarina on kovin suhteellista laatua. Kertauksen vuoksi: rehtori Börje Ehrstrand todellakin sai syliinsä säkin räjähdysherkkää ongelmajätettä ja käänsi tilanteen paremmaksi. Ollaan silti kaukana hyvästä tai edes hyväksyttävästä tasosta. Rinkebyskolan loistaa erikoisluokillaan joihin hakeudutaan
koulupiirin ulkopuoleltakin, mutta samaan aikaan puolet koulun tavallisista oppilaista jää vaille jatko-opiskelukelpoisuutta.

Voidaan kysyä miten hyvä vertailukohta Rinkeby on. Epäilemättä koululla on toimivat käytänteet joilla yhteistyötä maahanmuuttajaperheiden kanssa YRITETÄÄN hoitaa. Epäilemättä tulokset ovat rohkaisevia Rinkebyn viitekehyksessä. Mutta jos rohkaisevana pidetään sitä että koulu EI pala, lähiössä EI mellakoida, paikka EI ole kauttaaltaan sotkettu ja tuhottu... Se taso jota Rinkebyskolan lähestyy alapuolelta on vielä hyvän matkaa matalammalla kuin meidän "ongelmakouluillamme." Rinkebystä voidaan oppia jotain, mutta kuten sanottua, parasta on pyrkiä tilanteeseen jossa Rinkebyn oppeja ei tarvita.

Itse lehdessä julkaistu artikkeli (osin):

Koulu on kulttuurien sulatusuuni: muuta kuin suomea puhuu äidinkielenään reilu kolmannes oppilasta.

Kielten ja kanssallisuuksien lukumäärä on olennainen osa monikulttuurisuuden numero- ja sanamagiaa. Monesti kuulemme miten on hienoa ja tavoiteltavaa että kaupunkikuvassa näkyy ja kuuluu maailman kielten ja värien kirjo. Monen kymmenen kielen koulu on jotain uskomattoman hienoa.

Todellisuus: mitä useampi kieli, sitä enemmän ongelmia. Asian rikastava (positiivisessa mielessä) vaikutus on jäänyt itselleni totaaliseksi mysteeriksi.

Helsingissä [maahanmuuttajien valmistavia]luokkia on kolmekymmentä, hiljattain perustettiin kolme uutta. Valtosen mielestä yksi valmistava luokka on Myllypuron yläasteelle sopiva määrä. ”Sen verran oppilaita pystymme integroimaan. Suurempia määriä emme.”

Myllypuron koulu on pieni. On siinä ja siinä kuinka niin pieni koulu pystyy selviytymään edes yhdestä valmistavasta luokasta. En nyt tarkoita että valmistavien luokkien porukasta olisi sinänsä suoraa vaivaa (muuten kuin opetuksen järjestämisen ja mahdollisten, rikastavien kulttuurierojen setviminen ja ne satunnaiset järjestyshäiriöt) vaan sitä hetkeä kun valmistavan luokan oppilaat "integroidaan" tavalliseen koululuokkaan. Yhden vuoden opiskelun jälkeen, tavalliseen suomalaiseen yläasteen ryhmään.

Aivan. Eihän siinä aina hyvin käy.

Venäjä, Viro, Gambia, Somalia, Nepal, Tšetšenia. Valmistavan luokan oppilaat ovat muuttaneet Suomeen kaikista maailman kolkista. Valtaosa heistä aloitti syksyllä, mutta uusin tulokas saapui Tartosta vasta edellisellä viikolla. Itse asiassa joululoman jälkeen ryhmään on liittynyt joka viikko uusi oppilas. Se on valmistavan luokan arkea. Tällä hetkellä tilanne on hyvä: kaikki oppilaat puhuvat vähintään auttavasti englantia tai suomea. Yhteinen kieli opettajan kanssa löytyy. Sellaisiakin aikoja on ollut, jolloin kommunikoinnin välineiksi on pitänyt ottaa käsimerkit ja muut luovat ratkaisut.

Merkit ovat sellaiset että luoville ratkaisuille on kasvava kysyntä. Ankkurien laahaamisen ääni kovenee päivä päivältä. Paine iskee Helsingin ja Turun köyhille asuinalueille, esimerkiksi juuri Myllypuroon.

Miten suu laitetaan kun kaupunki ilmoittaa perustavansa kouluun sen toisen valmistavan luokan? Kuntatalouden kurjistuessa yksittäisen toimipisteen odotetaan joustavan ja mukautuvan, koska "johonkinhan ne maahanmuuttajat on saatava mahtumaan. Se että vaikkapa nyt vastaanottokeskuksissa lojuvat 2000 eivät kelpaa yhdellekään kunnalle tarkoittaa että heille tehdään tilaa jonnekin. Tarvittaessa lain voimalla.

Tästähän koko ylhäältä johdetussa ja johdatellussa maahanmuuttopolitiikassa onkin ollut kysymys: niiden joita asia koskee oletetaan joustavan ja mukautuvan.

Jos asut köyhällä alueella tai peräti kaupungin vuokrajonossa, sopeudut ja mukaudut, koska et muuta voi.

Maahanmuuttajataustaisten nuorten välillä on huimia eroja. Niin huimia, että kaikkien ei-alkuperäissuomalaisten niputtaminen samaan joukkoon tuntuu väkivaltaiselta. Oppilaanohjaaja Tiina Valtonen nimeää kolme ryhmää: aina Suomessa asuneet, ne jotka ovat tulleet tänne ala-asteiässä ja vanhimmat, jotka saapuvat suoraan yläasteelle. Osa yläasteikäisistä maahanmuuttajista on luku- ja kirjoitustaidottomia. Osa ei ole käynyt lähtömaassaan päivääkään koulua, tai korkeintaan koraanikoulun. Näille oppilaille vuodet yläasteella eivät mitenkään riitä vaikkapa lukioon siirtymiseen. Toisaalta taas ala-asteikäisten ryhmästä nousee Valtosen mukaan joskus ”koko koulun parhaita oppilaita”.
Valmistavat luokat Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa pullistelevat
oppilaita, ja tulijoita on koko ajan lisää.

Tästä aiheesta minulla on jo kokonainen kirjoitus.

Ilman kielitaitoa ei yksikään maahanmuuttaja pötki pitkälle.
Opetushallituksen verkkosivuilla todetaan: ”Perusopetuksessa maahanmuuttajaoppilaat opiskelevat suomea ’suomi toisena kielenä’ -oppimäärän mukaan, joka eroaa tavoitteiltaan suomea äidinkielenään opiskelevien oppilaiden opetuksesta. Suomen kielen opetus ei rajoitu vain oppiaineen opiskeluun, vaan koko koulussa annettava opetus tukee sitä.”


Äidinkielen opettajat Katriina Rapatti ja Anni Sissonen vetävät suomi toisena kielenä-ryhmiä (S2). Heidän mielestään on kyseenalaista, kuinka paljon ”koko koulussa annettava opetus” oikeasti tukee S2-oppilaiden kehitystä. ”Reaaliaineet ja oppikirjojen tekstit ovat liian vaikeita valmistavasta luokasta tulevalle oppilaalle. Hän saattaa ymmärtää vain 20 prosenttia opetuksesta. Koevastauksista selviää, ettei oppilas ole ymmärtänyt kysymyksiä”, Rapatti pohtii.
”Muiden aineiden ja S2-opetuksen välillä pitäisi olla enemmän vuorovaikutusta”,
sanoo Sissonen.

Tämä on hyvin mielenkiintoinen ja paljastava kommentti. Koulu jossa on paljon maahanmuuttajia muuttuu väkisinkin maahanmuuttajakouluksi, jossa asioita tehdään maahanmuuttajien ehdoilla ja hyväksi. Prosessi on niin vääjäämätön, että jopa opettajat itse alkavat tuntea riittämättömyyden painetta. Reaktio voi olla kuten yllä kuvailtu: meidänhän pitää tehdä enemmän maahanmuuttajiemme hyväksi! Jopa muuttaa opetuksen sisältöä vastaamaan paremmin maahanmuuttajien tarpeisiin!

Ihan tosi, tytöt. Mitä voivimme tehdä sellaisen oppilaan hyväksi joka tulee yläasteelle ilman luku- ja kirjoitustaitoa? Mille mutkalle koulun pitää taipua että tulokkaat pääsevät taatusti tasaveroisiksi muiden kanssa?

Loppujen lopuksi ainoa tapa taata maahanmuuttajille tasavertainen kohtelu koululaitoksessa on luoda jokaiselle kieliryhmälle oma rinnakkainen järjestelmä rajattomine tukiresursseineen. Täydellisessä maailmassa raha tähän tulisi taikaseinästä. Reaalimaailmassa ihmiset saavat kenkää töistä ja verotuotto alenee. Mutta jos kylmät talouden lait eivät tulisi vastaan, ei olisi mitään (poliittisesti korrektia) syytä kieltää maahanmuuttajilta tämä ihmisoikeuteen verrattava etuus.

Tämä hämmentävä ajatuskulku valaisee aktiivisen monikulttuuristamisen vaikutusta yhteiskunnassamme paremmin kuin moniliuskainen analyysi. Meitä ohjelmoidaan.

Eräs kahdeksannen luokan maahanmuuttajaoppilas oli kysynyt Rapatilta historian tunnin jälkeen, mitä eroa on sillä, että Ranska voitti ja että Ranska voitettiin. Toinen taas ihmetteli, että mikä se aatelisto oikein on, joku paikkako.

Pystyn enempiä miettimättä osoittamaan kymmeniä oppilaita joilla ei ole aateliston merkityksestä harmainta aavistustakaan. Samoin aikuisista. Esimerkki ei kuvaa yhtikäs mitään. Suomen kielen sijamuotojen moninaisuus taas on sinänsä validi ongelma, mutta millä ihmeellä me muokkaamme ummikosta peruskoulukelpoisen yhden vuoden opiskelun jälkeen? Vajaakielisten integrointi on valtaisa ongelma, paljon suurempi kuin miltä ne Helsingin kolmisenkymmentä pienluokkaa numeroiden valossa vaikuttavat.

Eikä kieliongelma lopu peruskouluun. Ylemmällä tasolla on uudet, isommat ongelmat.

Ratkaisu? Vähemmän maahanmuuttoa, tai vain maahanmuuttoa joka tuo resurssit tullessaan - koulunkäyntitaidot, kodin tuen, hyvät tulot (joilla katetaan oma ja lasten riittävän laajat ja tasokkaat kieliopinnot) sekä aktiivisuuden omissa ja yhteiskunnallisissa asioissa. Kaikki ominaisuuksia jotka tulevat hyvätuloisen työperäisen ihmisen mukana luonnostaan - näillä IT-guruilla ja muilla huippuasiantuntijoillahan meille monuikulttuuria ja maahanmuuttoa myydään - ja jotka puuttuvat sosiaaliselta maahanmuuttajalta (eli turvapaikanhakijalta) todennäköisesti kokonaan.

Sissosen mielestä tilanne on Myllypurossa kuitenkin hyvä moniin muihin kouluihin verrattuna, sillä ryhmät ovat pieniä. Pienet luokkakoot ovat koulun vahvuus.

”On aivan eri asia, että luokalla on seitsemän oppilasta kuin jos heitä on 25.”

Pienet luokkakoot järjestetään rahalla. Rahaa saa positiivisen diskriminaation kautta, eli olemalla kyllin ongelmainen alue ja koulu (köyhyyttä + maahanmuuttoa). Tämähän ei ole tavoiteltava asiaintila, mutta resurssia sillä kyllä saa.

Vähän kuin sytyttäisi talon palamaan että palokunta tulisi kastelemaan nurmikon.

Näiden havaintojen jälkeen voisi kuvitella, että kansankynttilät suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttajaväestön määrän kasvattamiseen.
Mutta mitä vielä: Rapatin ja Sissosen mielestä maahanmuuttajat ovat rikkaus, heitä on ajateltava voimavarana, suomalainen ”yksi kieli ja yksi kansa” -ajattelutapa ei ole terve ja monikulttuurisuus tuo tuulahduksia maailmalta. ”Opetuksen keinoin voidaan auttaa maahanmuuttajien kotoutumista”, Rapatti vakuuttaa. ”Kaikkia keinoja ei ole vielä kokeiltu.”

Viittaan yllämainittuihin luoviin ratkaisuihin. Niiden aika tulee vielä. Millä ne maksetaan, se onkin mielenkiintoinen kysymys. Maahanmuuttaja voimavarana on kuin sähkö: sitä tulee töpselistä rajattomasti, mutta siitä saa maksaa.

Haluaisin kyllä kuulla miksi yksi kieli ja kansa ei ole terve ajattelutapa. Paremminhan sillä on pärjätty kuin monella muulla versiolla. Ja monikulttuurin tuulahduksista en viitsi edes aloittaa.

Erityisopettaja Ulla Hukka pohtii maahanmuuttoa koulun näkökulmasta, mutta myös laajemmin. ”Maahanmuuttajia käsitellään suomalaisessa poliittisessa keskustelussa kovin varovasti. Ei uskalleta sanoa suoraan mitään, pelätään rasistileimaa. Vaikka meillä olisi vielä mahdollisuus välttää muualla tapahtuneet virheet, kuten gettoutuminen.” Hukan mielestä Myllypuron koulu toimii äärirajoilla. ”Jos halutaan oikeasti integroida nämä nuoret yhteiskuntaan, ulijamääriä ei voi tästä kasvattaa.” Paljon aikaa maailmalla viettänyt Hukka muistuttaa, että vaikka Suomeen otettaisiin joka vuosi kymmeniä tuhansia pakolaisia, maailman ongelmat eivät sillä ratkeaisi. ”Onko määrä ainoa arvo?” hän kysyy.

Allekirjoitan joka sanan. Viisainta puhetta mitä olen lukenut pitkään aikaan Hommafoorumin ulkopuolella.

Jotkut vanhemmat pelkäävät, että Myllypuron tapaisissa kouluissa suomalaisoppilaat eivät saa riittävän hyvää opetusta, koska opettajien aika menee kielitaidottomien maahanmuuttajien auttamiseen. Onkohan peloissa perää? Hukka opettaa itse vain pieniä erityisryhmiä, joten hän siirtää vastausvuoron toisessa
päässä pöytää istuvalle historianopettaja Elina Ojalalle.
”Onhan niissä”, Ojala vastaa lyhyen harkinnan jälkeen. ”Olisi itsepetosta väittää, että oppilaat saavat täällä yhtä hyvää reaaliaineopetusta kuin jossain eriluonteisessa koulussa.”
”Olen miettinyt tätä asiaa paljon. Kuinka alas opetusta voi viedä, että se on vielä kelvollista.” Ojala on tullut siihen tulokseen, että niin kauan kun hän olisi valmis tuomaan omat lapsensa Myllypuroon opiskelemaan, opetus täyttää riittävät kriteerit. Toistaiseksi näin on.

Toistaiseksi. Muuten tämäkin puheenvuoro oli täyttä asiaa. Haastateltu oli muuten toinen kirjoittajista jotka vastasivat Talibbosen aivoripuliin Hesarin yleisönosastolla.

Jotenkin sen vain aistii kun joku puhuu asiasta josta tietääkin jotain. Se on virkistävää.

Opetushallituksen Maahanmuuttajaoppilaat ja koulutus -tutkimuksessa viime vuodelta todetaan, että jopa neljäsosa maahanmuuttajista jää ilman toisen asteen koulutusta. Suurimmassa putoamisvaarassa ovat EU-maiden ulkopuolelta tulevat ensimmäisen polven maahanmuuttajat, joiden riski on kantaväestöön verrattuna yli kolminkertainen. Naisoppilailla jopa nelin- tai viisinkertainen.

Tämäkin havainto on jo käsitelty toisaalla. Netti on nopea. Paperimedia tulee väistymään.

Tuoreimmat tiedot Myllypuron yläasteen oppilaiden sijoittumisesta jatko-opintoihin ovat vuodelta 2006. Koulun päättäneistä 57 oppilaasta 21 prosenttia ei jatkanut toisen asteen koulutukseen. Niistä jotka jatkoivat, siirtyi lukioon 37,8 prosenttia. Luvuissa ovat mukana kaikki yläasteen oppilaat, maahanmuuttajien sijoittumisesta ei ole erikseen tilastoja. Oppilaanohjaaja Tiina Valtonen toteaa,
että jatkosijoittumisessa on olennaista – jälleen kerran – kielitaito.
”Monet tarvitsevat yläasteen jälkeen aikalisän, esimerkiksi maahanmuuttajien kymppiluokan.”
”Peruskoulun jälkeen kaikille oppilaille löytyy koulutuspaikka, mutta on eri asia, pysyvätkö he niissä. Jos perhe tukee, pysyvät.”

Sanotaan nyt taas: mamujen pitäminen kärryillä maksaa rahaa. Samaa rahaa maksaisi suomalaistenkin nuorten pitäminen kärryillä. Ostetaanko isommat kärryt? Mistä rahat? Miten pulkan saa kääntymään, kun kyydissä on niin paljon porukkaa?

Pitäisi löytää jonkinlainen tasapaino. Tämä on koulun tuoreen rehtorin Sinikka Saranpään tärkein viesti päättäjille. Tasapaino sen suhteen, kuinka paljon Suomeen otetaan ulkomaalaisia, mihin heidät sijoitetaan asumaan, missä he käyvät koulunsa...
”Nyt maahanmuuttajaoppilaat ovat keskittyneet tänne Itä-Helsinkiin, vaikka tasaisempi jako olisi kaikkien edun mukaista. Koulut, jotka pysyvät umpisuomalaisina, köyhtyvät myös. Eristäminen on yhtä vaarallista kuin keskittäminen.”

Kuka oikeasti pitää umpisuomalaista koulua köyhänä? Me eristämme, kun asutamme vääriin paikkoihin. Mikä olisi ratkaisu?

Saranpää aloitti Myllypurossa viime syksynä. Monet kollegat reagoivat hämmentyneesti: miksi ihmeessä sinne menet, eihän siellä ole kuin ongelmia, käytöshäiriöitä ja resurssipulaa. Ongelmia toki on, mutta on muutakin. Myllypuro ei ole pelkkiä kaupungin vuokratalokasarmeja tai laajaa julkisuutta saaneita myrkkymaita, joiden yltä taloja joudutaan purkamaan. ”Täällä on myös vaurasta omakotitaloaluetta. Koulun rakenteessa pitäisi näkyä, että täällä on kaikenlaista elämää”, Saranpää toteaa. Jos maahanmuuttajavolyymit lähivuosina selvästi kasvavat, mikä näyttää nykypolitiikan valossa todennäköiseltä, se tarkoittaa myös huomattavia taloudellisia satsauksia maahanmuuttajien koulunkäyntiin. Ja moneen muuhunkin asiaan.
”Jos lapset ovat kovin traumatisoituneita tai he ovat yläasteelle tullessaan luku-ja kirjoitustaidottomia, meidän järjestelmämme ei toimi. Ei riitä, että ollaan vuosi valmistavalla luokalla ja sitten integroidutaan yleisopetukseen.”
Oppilaat tarvitsevat muutakin tukea: sosiaalityöntekijöitä, lastensuojeluviranomaisia, nuorisopsykologeja. ”Opettaja ei voi ruveta traumoja hoitamaan, vaikka joutuukin niitä kohtaamaan”, Saranpää muistuttaa.

Tuota ongelmakenttää olen lähestynyt lähes kaikissa kouluaiheisissa bloggauksissani.

Onhan meillä ongelmia, mutta onneksi on myös rahaa. Eikun sitä rahaa ei ollutkaan. Tuohon nyt on turha lisätä yhtään mitään. I sit on your face, ei kun I rest my case.

Myllypuron yläaste
Oppilaita: 238
Muualla kuin Suomessa syntyneitä: 79
Muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia: 89
Eri äidinkieliä: 22
Opettajia: 24
Keskimääräinen opetusryhmän koko: 14 oppilasta

Islam ja sen vaatimat poikkeusjärjestelyt opetuksessa

Toisista kulttuureista saapuneiden maahanmuuttajien erityisasemasta ja -kohtelusta on liikkeellä paljon huhuja ja kuulopuheita. Haluan omalta osaltani hälventää luuloja ja lisätä tietoa. Joten voila: mustaa valkoisella siitä miten muslimioppilaiden erityisasema huomioidaan opetuksessa.

Kaikki lainaukset ovat suoraan Helsingin kaupungin ohjeistuksesta. Vastaukset ovat siis niitä samoja mitkä jokainen veronmaksaja saisi Opetusvirastosta kysyessään. Nämä eivät ole mitään kuviteltuja tilanteita vaan autenttisista kulttuurikohtaamisista syntyneitä käytännön ratkaisuja kulttuurieroihin jotka tekevät maastamme rikkaamman.

Sanat "useimmat muslimit" esiintyvät tekstissä usein. En halua ottaa tässä tekstissä kantaa minkään ilmiön kokoon tai ongelmallisuuten an sich.

Uskon että lukija löytää punaisen langan ilman johdattelua.


Linjausten perusteista:

Peruskoulussa olevat oppilaat osallistuvat perusopetukseen, jolle puitteet
antaa Perusopetuslaki ja -asetus. Lain 11 § sisältää luettelon perusopetuksen oppiaineista. Tässä luettelossa ovat musiikki, liikunta ja kuvataide, aineet joiden opetukseen osallistumisesta joudutaan joskus kouluissa neuvottelemaan.

Peruskoulussa opiskelevan oppilaan tulee osallistua perusopetukseen. Perusopetuslain 18 §:n mukaan oppilaan opetus voidaan järjestää osittain toisin, jos
(1) oppilaalla katsotaan joltakin osin jo ennestään olevan perusopetuksen
oppimäärää vastaavat tiedot;
(2) perusopetuksen oppimäärän suorittaminen olisi oppilaalle olosuhteet ja
aikaisemmat opinnot huomioon ottaen joltakin osin kohtuutonta;
(3) se on perusteltua oppilaan terveydentilaan liittyvistä syistä.

Näin laki ei tunne mahdollisuutta olla osallistumatta perusopetukseen
uskonnollisen tai eettisen vakaumuksen vuoksi. Oppiaineen suorittamisesta ristiriitatapauksissa on sovittava huoltajan kanssa ja koulu tarjoaa huoltajalle sellaiset eriyttävät ratkaisut, jotka koulun arjessa ovat mahdollisia. Näin ratkaisu jää koulun tehtäväksi.

Opetusvirasto suosittelee, että "koulu voi noudattaa joustavia opetusjärjestelyjä ja eriyttää opetusta", mutta tässä pitää ottaa huomioon vastuu- ja turvallisuuskysymykset sekä opetussuunnitelma ja oppilaiden tasavertaisuus opetusjärjestelyjä tehtäessä.

Tasavertaisuudesta:

Oppilaiden välinen tasavertaisuus pitää ottaa huomioon eriyttävissä ratkaisuissa. Jos joku oppilas korvaa tietyn aihealueen toisenlaisilla opinnoilla, pitäisi työmäärän olla suurin piirtein vastaava kuin on työmäärä perusopetuksessa (eli luokassa työskentelevien). Oppilaiden välille syntyy helposti hankauksia, jos he kokevat, että joku saa tehdä jotain muuta tai vastaavasti, jos eriytetty oppilas kokee joutuvansa tekemään liian paljon. Eriyttämisessä kannattaa muistaa se, että vastaavia ratkaisuja on tehty ja tehdään koulussa monesta muustakin syystä. Opettajan työmäärä ei saisi olla kohtuuton, kun hän laatii korvaavia tehtäviä.

Musiikki:

Suurin osa muslimihuoltajista suhtautuu neutraalisti musiikin opetukseen ja oppilaat osallistuvat aineen opetukseen ilman eriyttäviä toimia. Hengellisen musiikin suhteen opettajan täytyy noudattaa samoja periaatteita kuin kaikkien sellaisten oppilaiden suhteen, joilla on erilainen uskonnollinen vakaumus tai sellaista ei ole.

1. Oppilas ei voi soittaa eikä koskea soittimiin

Osa muslimiperheistä suhtautuu kriittisesti soittimiin. Soittamisen oppilas voi korvata esimerkiksi tutustumalla soittimiin ja niiden historiaan sekä käyttötapaan teoreettisesti. Hän voi tehdä esitelmän jostakin/joistakin soittimista jne. Muuten oppilas osallistuu musiikin teorian opiskeluun ja laulamiseen normaalilla tavalla.

2. Oppilas ei voi soittaa eikä laulaa

Osa perheistä ilmoittaa, ettei hyväksy musiikkia lainkaan. He perustavat tämän perimätietoon, jonka mukaan silkkiin pukeutuminen, vapaisiin sukupuolisuhteisiin houkutteleminen ja musiikki-instrumenttien soittaminen on profeetan mukaan tuomittavaa. Tällaisissa tapauksissa olemme vaatineet, että oppilas tekee musiikin teorian tehtävät, jotka opettaja antaa (esim. soittimiin ja niiden käyttötapaan tutustuminen, eri kansojen musiikkiperinteeseen tutustuminen kirjoista, esitelmät säveltäjistä ja musiikilliseen sanastoon tutustuminen). Ääritapauksessa laulun voi korvata resitoimalla Koraania opettajalle ja musiikin kuuntelun kuuntelemalla Koraania korvalappustereoilla joko musiikkiluokassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Huoltajalle pitää korostaa, että musiikkia opettava opettaja on vastuussa kaikista ryhmän oppilaista ao. tunnin aikana ja siksi oppilaan oleskelu musiikkiluokassa tai sen välittömässä läheisyydessä on välttämätöntä. Jos tämä tuottaa oppilaalle vaikeuksia, on mahdollista pyytää huoltajaa kouluun oppilasta valvomaan. Näin on menetelty eräässä tapauksessa, kun oppilas ei pystynyt keskittymään luokan edessä olevassa tilassa.

Kuvataide:

Jotkut muslimit katsovat, että ihmisen tai muun elävän olennon kuvaaminen tai muovaileminen ei ole sallittua. Osalle kielletty on vain ihmishahmo, osalle myös eläimet. Suurin osa muslimeista hyväksyy kaiken kuvaamisen, koska on kyse opetustarkoituksesta. Jos asiasta aiheutuu kuvataidetunneilla tai muilla oppitunneilla pulmia, perheelle kannattaa tähdentää kuvan ja visuaalisuuden merkitystä opetuksessa yleensä ja kuvallisen ilmaisun liittymistä mm. opetuksen eheyttämiseen. Huoltajalle kannattaa siis korostaa, että kuvallinen ilmaisu liittyy paitsi itse kuvataiteeseen, myös monen muunkin oppiaineen opetukseen.

Jos elävän olennon kuvaaminen piirtämällä tai maalaamalla on huoltajan mielestä ehdottomasti kiellettyä, voidaan näissä ääritapauksissa antaa oppilaille muita aiheita. Arviointia suorittavan opettajan on tällöin päätettävä, onko tiettyjen osa-alueiden sisältö kuvataiteen opetussuunnitelmassa korvattavissa ja miten tämä vaikuttaa arviointiin.

Liikunta:

Alemmilla vuosiluokilla tyttöjen ja poikien sekaryhmät eivät aiheuta ongelmia eikä niitä ole tullut paljon 5. tai 6. vuosiluokillakaan, jos koulussa on ollut sekaryhmiä. Huoltajalle kannattaa selvittää, mitä liikuntatunneilla tehdään ja miten suihkussa käyminen ja pukeutuminen on järjestetty. Suihkussa käymisessä voi muslimioppilaiden kohdalla joustaa niin, että he pääsevät tunnilta suihkuun hieman muita aikaisemmin. Joissakin kouluissa muslimioppilaat ovat saaneet käyttää erillistä suihkukoppia, jos sellainen koulussa on ollut.

Musiikkiliikunta on ollut joidenkin muslimihuoltajien mielestä ongelmallista, koska he katsovat tietynlaisen musiikin tanssimusiikiksi. On huoltajia, joiden mielestä Fröbelin palikat –yhtye ja Los Ketchup, Tiputanssi tms. ovat muslimioppilaille sopimatonta musiikkia liikuntatunneilla. Huoltajille kannattaa selvittää, missä tarkoituksessa musiikkia liikunnassa käytetään.
Jos huoltaja ehdottomasti kieltää oppilaan osallistumisen musiikkiliikuntaan, ovat voimassa samat pelisäännöt kuin muidenkin taito- ja taideaineiden kohdalla. Eriyttäminen on mahdollista, mutta sen on tapahduttava niin, että liikuntaa opettava opettaja voi oppilasta valvoa ja että toiminta vastaa musiikkiliikuntaa liikunnan opetussuunnitelman puitteissa. Jos oppilas ei saa liikkua musiikin tahtiin, hän voi samaan aikaan tehdä omia harjoituksiaan salin peräosassa.

Vuosiluokilla 7-9 saattaa joillakin maahanmuuttajataustaisilla muslimitytöillä olla esteitä osallistua joihinkin harjoituksiin esim. kuntosalilla. Näissä tapauksissa tytöt osaavat itse selvittää opettajalle asian ja tilalle voi tarjota jotakin muuta toimintaa.

On sattunut tapauksia, jolloin maahanmuuttajataustainen huoltaja on kieltänyt luistelemisen sillä perusteella, että se aiheuttaa pysyviä vaurioita. Tässä auttaa asiallinen selvitys siitä, mitä vaikutuksia luistelemisella on ja mitä sillä ei ole. Joku huoltaja on saattanut nähdä televisiossa taitoluistelua ja liittää luisteluun vähän pukeutumisen. Tässäkin auttaa asiallinen selvitys.

Liikunnassa on pidettävä kiinni asiallisesta pukeutumisesta. Peittävä vaatetus ei estä ketään liikkumasta ja muslimien pukeutumissääntöjen puitteissa on mahdollista löytää itselleen kunnolliset jalkineet ja muut asusteet liikuntatunteja varten.

Uinti:

Huoltajille on selvitettävä, että Suomessa uinnin opetus on paitsi osa liikunnan opetusta myös elintärkeän kansalaistaidon opetusta. Jokainen huoltaja ymmärtää tämän, koska perheet matkustavat autolautoilla Ruotsiin ja Viroon. Yleensä nuorempien muslimioppilaiden kohdalla ei ole asiassa ongelmia, vaan he voivat osallista uinnin opetukseen. Poikien suhteen muslimihuoltajat ovat kokemusten mukaan väljempiä eikä vastaan ole tullut usein tilanteita, ettei muslimipoika olisi voinut osallistua uinnin opetukseen.

Muslimihuoltajat voivat olla huolissaan riisuutumisesta, suihkussa käymisestä ja saunomisesta uinnin yhteydessä. Nämä asiat voi sopia huoltajan kanssa niin, että ao. oppilas voi riisuutua yksin ja käydä suihkussa ja vaihtaa uima-asun hieman toisten oppilaiden jälkeen. Joillekin muslimityttöjen huoltajille on sopinut se, että tytöt ovat uineet pitkässä t–paidassa. Tämä on kuitenkin aina sovittava etukäteen uimahallin kanssa. Kaikki uimahallit eivät salli pitkiä t–paitaa uima-asuna.

Jos muslimioppilaan huoltaja kieltäytyy uinnin opetuksesta, neuvottelussa huoltajan kanssa on syytä korostaa, että uinti on osa liikunnanopetusta ja välttämätön kansalaistaito. Uimataitoa ei voi päättöarvioinnissa kompensoida millään muulla taidolla, jos oppilaalla on ollut mahdollisuus osallistua uinnin opetukseen. Uimataidon puuttuminen vaikuttaa liikunnan arvosanaan. Jos huoltaja kieltäytyy uinnin opetuksesta, on hänen kirjallisesti sitouduttava huolehtimaan uimataidon oppimisesta.Liikuntavirasto järjestää muslimilapsille uintikursseja.

Koulukohtaisesti voidaan sopia, että osallistuminen ao. kurssille voi korvata koulun järjestämän uinnin opetuksen. Tästä on kuitenkin oltava asianmukainen uinnin opettajan antama todistus.

Koulun juhlat:

Osa muslimioppilaiden huoltajista haluaa oppilaiden osallistuvan koulun kaikkiin juhliin. Osa huoltajista on itse mukana juhlissa. Kuitenkin suuri osa katsoo, että jouluun ja muihin kirkollisiin juhlapäiviin liittyvät juhlat eivät ole sopivia.

1. Joulujuhlat

Monessa koulussa uskonnollinen sisältö on siirretty joulujuhlasta kirkossa pidettävään tilaisuuteen. Jos näin on menetelty, voi huoltajalle kertoa asiasta ja antaa hänen tehdä päätös sen jälkeen.

Yksittäinen virsi tai joululaulu ei tee joulujuhlasta vielä uskonnollista tilaisuutta. Mutta jos juhlassa on selkeästi uskonnollisia aineksia, esim. jouluevankeliumi tai vastaava, on tästä syytä ilmoittaa huoltajille etukäteen. Tällöin vältytään jälkiselvittelyltä. Jotkut koulut ovat sisällyttäneet joulujuhlan uskonnollisen aineksen juhlan alkuosaan ja ilmoittaneet tämän huoltajille. Osa oppilaista on tullut juhlaan tämän osan jälkeen sovitun laulun aikana eikä tästä ole aiheutunut häiriötä.

Osa muslimihuoltajista kuitenkin katsoo, etteivät oppilaat voi missään tapauksessa osallistua joulujuhlaan. Hyviä kokemuksia on saatu, kun muslimioppilaille ja heidän huoltajilleen on järjestetty samaan aikaan joulujuhlan kanssa oma tilaisuus. Islamin opettaja on ollut mukana järjestelyissä. Osa muslimioppilaista on silloin osallistunut sekä joulujuhlaan että omaan tilaisuuteen huoltajan päätöksen mukaan. Jos koulussa ei ole resursseja järjestää tätä, oppilas jää varsinaisesta juhlasta pois. Tällöin voi yhteen luokkaan järjestää oppilaille jotakin toimintaa juhlan ajaksi etenkin silloin, kun todistusten jako tapahtuu joulujuhlan jälkeen.

2. Kevätjuhla ja suvivirsi

Kevätjuhla ei ole aiheuttanut juuri ongelmia, vaan yleensä kaikki oppilaat ovat siihen osallistuneet. Suvivirsi kuuluu suomalaiseen juhlaperinteeseen. Jos oppilaan huoltaja kuitenkin katsoo, että suvivirren sanat loukkaavat oppilaan vakaumusta, hän voi sopia, että oppilas jättäytyy juhlasta pois. On syytä välttää tilanne, että oppilas poistuu juhlasta kesken, kun suvivirsi alkaa. Tällaisia yksittäistapauksia on joissakin kouluissa ollut ja niitä on syytä välttää kertomalla huoltajalle, että suvivirsi on osa juhlaa.


3. Muut juhlat ja tilaisuudet

Yksittäinen virsi ei tee myöskään itsenäisyysjuhlasta uskonnollista, mutta jos oppilaan huoltaja katsoo, että virren laulaminen on vastoin oppilaan vakaumusta, kannattaa sopia, että oppilas jää pois juhlasta. Juhlasta kesken poistuva oppilas aiheuttaa enemmän hämminkiä.

Luokan pikkujouluista ja muista juhlista kannattaa tiedottaa koteihin, ettei niistä aiheudu epätietoisuutta. Monet huoltajat sallivat oppilaiden olla mukana luokan pikkujouluissa, jos sisältö on kulttuuripainotteinen tonttuleikkeineen ja lahjoineen. Osa huoltajista ei halua oppilaiden osallistuvan mihinkään jouluun liittyvään tilaisuuteen ja silloin on hyvä, että kotona tiedetään, milloin ao. tilaisuus luokassa on.


4. Juhlapäiviin liittyvä muu toiminta

Juhlapäiviin liittyy koulussa aina myös muuta toimintaa, kuten askartelua, käsityötä ja kuvataidetta. Tätä kaikkea toimintaa pitää luokassa eriyttää silloin, jos muslimioppilaiden huoltajat eivät pidä juhliin osallistumista soveliaana. Muslimioppilas voi tonttujen sijaan askarrella samasta punaisesta pahvista jotakin muuta. Monet joulukoristeet saa pienellä vaivalla muutettua joksikin ihan muuksi eikä oppilaalle tarvitse järjestää vaihtoehtoista toimintaa, puhumattakaan siirtymisestä toiseen luokkaan. Samoin voi menetellä käsitöissä ja kuvataiteissa. Jos muut piirtävät pääsiäispupuja, voi muslimioppilas piirtää samoilla välineillä ja ohjeilla jotakin muuta.

Juhlapäivät näkyvät koulun käytävillä ja luokkahuoneissa. Tämä on syytä selvittää huoltajille. Koulu on kaikkien koulu ja sekä enemmistöllä että vähemmistöllä on oikeus näkyä koulussa. Myös muslimien juhlapäivät voivat näkyä koulussa ja luokissa, joissa heitä on. Moskeijan kuva luokkahuoneen seinällä voi edistää oppilaiden välistä ymmärtämystä ja saa muslimioppilaat tuntemaan luokkahuoneen omakseen.

Rukoushetket, perjantairukoukseen osallistuminen:

Osa muslimioppilaista ilmoittaa haluavansa rukoilla koulupäivän aikana. Rukousaikataulut vaihtelevat riippuen auringon noususta ja laskusta. Keski- ja iltapäivän rukoushetket sijoittuvat koulupäivään. Useimpien muslimien mielestä rukousaikataulussa voidaan joustaa. Pääperiaatteena kannattaa pitää sitä, että rukoushetki ei saa häiritä koulutyötä eikä rukoileminen kesken oppitunnin ole suotavaa.

Pienten oppilaiden kanssa voi menetellä niin, että he voivat lähteä rukoilemaan viitisen minuuttia ennen tunnin päättymistä, jotta he ehtivät normaalisti välitunnille. He voivat pitää silloin rukoushetkensä käytävän päässä tai muualla luokkahuoneen läheisyydessä. Isompien oppilaiden kanssa voi sopia, että he voivat rukoilla välitunnin aikana tyhjässä luokkahuoneessa tai muussa tilassa.

Silloin tällöin isommat oppilaat pyytävät perjantaisin lupaa lähteä moskeijaan rukoilemaan. Tällaisessa tapauksessa oppilaan pitäisi aina sopia tuntien sisällön opiskelusta asianmukaisella tavalla niiden opettajien kanssa, joiden tunneilta oppilas on poissa. Poissaolo ilman asianomaisen opettajan lupaa ja sopimusta sisältöjen suorittamisesta ei ole mahdollista.

Diskot, retket, käynnit yms:

Diskoihin ja leirikouluihin suhtautuvat monet muslimihuoltajat varauksella. Joukossa on huoltajia, jotka päästävät oppilaan diskoon eivätkä näe siinä ongelmaa. Jotkut huoltajat päästävät oppilaan sillä ehdolla, että hän ei osallistu tanssimiseen. Diskoista on parasta kertoa huoltajalle niiden todellinen sisältö etukäteen. Silloin huoltaja voi itse arvioida, onko toiminta sopivaa vai ei.

Leirikoulun suhteen on myös parasta selvittää huoltajalle mahdollisimman tarkoin, miten asiat siellä tehdään. Tärkeää on mainita, miten yöpyminen, peseytyminen ja ruokailu on järjestetty. Monet vanhemmat pelkäävät tyttöjen ja poikien välistä lähempää kanssakäymistä. Suihkussa käyminen ja saunominen yhdessä muiden oppilaiden kanssa ovat usean muslimihuoltajan mukaan ehdottomasti kiellettyjä, vaikka oppilaat olisivat samaa sukupuolta.
Opetukseen kuuluvat retket ja opintokäynnit eivät ole vapaaehtoisia. Tätä kannattaa painottaa etenkin sellaisille muslimihuoltajille, joiden kotimaissa koulutyö on ollut kovin erityyppistä. Ongelmia retkiin osallistumisessa ei ole juurikaan ollut. Jotkut museo- ja taidenäyttelyvierailut ovat jälkikäteen herättäneet keskustelua, jos esillä on ollut alastomia kuvia tai veistoksia. Opettaja ei voi aina tietää, mitä kaikkea jossakin näyttelyssä on eikä asioita voi silloin ennakoida. Jos opettajalla on tietoa mahdollisista vakaumusta loukkaavista taideteoksista tms. hän voi sopia huoltajan kanssa, että oppilas ohittaa tällaiset ja keskittyy muuhun antiin. Kuitenkin pitää muistaa, että taiteessa ja kulttuurissa on aina ollut ja tulee aina olemaan asioita, jotka saattavat loukata jonkun vakaumusta. Kaikkea ei koskaan voi ennakoida.

Pukeutuminen:

Muslimityttöjen vaatetus ei ole koskaan ollut suuri ongelma Helsingin kouluissa.

Liikuntatunneilla on oltava asianmukainen vaatetus eikä muslimitytöillä ole mahdollisuutta poiketa tästä. Sopiva vaatetus voi olla peittävä ja islamin pukeutumistapojen mukainen. Huivin käytölle liikuntatunneilla ei ole esteitä, mutta turvallisuussyistä se kannattaa solmia siten, ettei se aiheuta ongelmia esim. köysissä, peleissä tai leikeissä. Yläasteella tyttöjen ja poikien liikuntatunnit järjestetään yleensä erikseen ja muslimitytöt ovat yleensä käyttäneet samanlaisia liikuntavaatteita kuin kaikki muutkin.

Kasvohuntujen käyttö voi aiheuttaa pulmia äidinkielen ja kirjallisuuden ja vieraiden kielten tunneilla, jossa suullinen kielitaito on yksi oleellinen osa. Isossa luokassa on puhetta vaikea kuulla kankaan läpi, samoin kielistudiossa. Suullinen kielitaito lienee ainakin neljänneksen arvoinen kielitaidon arvioinnissa. Jos suullisen kielitaidon osuus jää kasvohunnun vuoksi pois kokonaan tai osittain, tämä vaikuttaa arviointiin ja huoltajaa ja oppilasta pitää siitä informoida. Jokaisen oppilaan pitää olla tunnistettavissa kokeissa ja ylioppilaskirjoituksissa. Kasvohuntua käyttävän oppilaan on ennen kokeisiin tai ylioppilaskirjoituksiin osallistumista näytettävä kasvonsa naispuoliselle opettajalle, koska kouluissa ei ole muita tunnistamiskeinoja.

Jos vaatetuksen vuoksi ei voi osallistua kemian työtunneille, opettaja voi antaa korvaavia tehtäviä, mutta tehdä myös selväksi, että kaikkea ei voi korvata, vaan arviointiin vaikuttaa kokeellisen työskentelyn poisjättäminen.

Ruokailu:

Muslimi ei voi syödä Koraanin mukaan sianlihaa eikä sen johdannaisia (kinkkua, leikkeleitä jne.) eikä mitään veriruokia. Naudanliha, lammas, kana ja kalkkuna, joita Suomessa käytetään yleisesti, ovat sallittuja. Ongelmaksi voi joidenkin perheiden kohdalla nousta lihan teurastustapa. Jotkut muslimit eivät syö muuta kuin ns. halal -lihaa, joka on teurastettu juoksuttamalla veri ruhosta ja lausumalla muslimien rukous toimenpiteen yhteydessä. Koraanissa on kohta, jonka mukaan juutalaisten ja/tai kristittyjen teurastaman lihan syöminen on sallittua ja useat muslimiperheet käyttävät tavallista suomalaista naudan-, lampaan-, kanan ja kalkkunan lihaa.

Lisäaineet, jotka saattavat sisältää sikaperäisiä aineita (esim. liivate) ovat joskus ongelma. Lisäaineen rasva voidaan tarkistaa valmistajalta, jos muslimiperhe on tarkka tässä asiassa. Kouluruuan lisäaineiden tarkistamiseen ei henkilökunnalla eikä palvelun tarjoajalla ole resursseja eikä velvoitetta. Huoltaja tai oppilas itse voi varmistaa asian valmistajalta. Jotkut tuotteet on jo tarkistettu, kuten Valiolta tulevat jäätelöt, jotka sisältävät vain kasviperäisiä lisäaineita. Monet muslimiperheet noudattavat tulkintaa, jonka mukaan lisäaineen valmistusprosessissa siasta peräisin olevat aineet ovat hajonneet ja yhdistyneet toisiin aineisiin niin, etteivät ne enää ole Koraanin tarkoittamaa kiellettyä ainetta.

Kouluissa tarjotaan monipuolinen, täysipainoinen ja ohjattu kouluateria, joka kattaa osan nuoren päivittäisestä ravinnontarpeesta. Kouluruokailu täydentää kodissa tapahtuvaa ruokailua. Ruokailu on järjestetty kouluravintolassa itsepalveluna, jolloin oppilas voi itse koota oman ateriansa. Koululounas tarjotaan päivittäin kello 10–12 välillä. Ateriaan kuuluu lämmin ruoka, salaatti, raaste tai tuorepala, näkkileipä ja leipärasva. Ruokajuomaksi tarjotaan maitoa, piimää ja vettä. Ruokalistat (perus- ja kasvisruokalistat) ovat kiertäviä ja kuuden viikon mittaisia.

Perusruokalistan pääruokalajeista noin 70 % - 80 % soveltuu sellaisenaan muslimeille. Kouluruokalistoihin merkitään selkeästi ja havainnollisesti ruokalajien soveltuvuus muslimeille. Jos pääruoka koulussa on sikaperäistä, on muslimioppilaille tarjolla vaihtoehtoinen lämmin ruoka, joka on koottu perus- ja kasvisvaihtoehtojen pohjalta. Jos tarjolla oleva vaihtoehto ei jostakin syystä tyydytä oppilasta, ateriaa voi täydentää leivällä, maidolla, salaatilla ja raasteella.

Muslimiruokavalion tarpeesta huoltaja ilmoittaa erityisruokavaliolomakkeella. Lomake palautetaan koulun terveydenhoitajalle tai luokanopettajalle.

Osallistuminen paastoon on yksi islamin uskonnon viidestä peruspilarista. Pyhä paastokuukausi, Ramadan sijoittuu hieman eri aikaan vuosittain. Yleensä alle murrosikäiset lapset eivät paastoa, mutta tämä vaihtelee riippuen perheestä. Jotkut lapset saattavat paastota jo ala-asteella ollessaan, jotkut harjoittelevat paastoamalla yhden tai kaksi päivää viikossa. Monessa perheessä harjoittelupäivät ovat viikonloppuina, ettei koulutyö kärsi. Hyväksi käytännöksi on havaittu se, että huoltaja tai oppilas itse ilmoittaa keittiöön edeltä käsin, aikooko hän paastota ja onko paastossa keskeytyksiä. Ylemmillä luokilla oleville oppilaille kannattaa muistuttaa ilmoittamisesta.

JOS ASIOISTA EI PÄÄSTÄ SOPIMUKSEEN:

Joskus kouluissa on tullut esille valitettavia tilanteita, jolloin koulun esittämät kompromissiratkaisut eivät ole huoltajalle sopineet. Joku yksittäinen huoltaja on vaatinut oppilasta lähtemään pois, kun lukujärjestyksessä on ollut musiikkia ja oppilas on noudattanut huoltajan kehotusta. Vastaava tilanne on syntynyt myös jossakin liikunnan osalta.

Huoltajaa on syytä muistuttaa siitä, että oppivelvollisuuden suorittaminen on huoltajan vastuulla eikä suinkaan sen estäminen.

Jos oppilaan huoltaja ei suostu tarjottuihin kompromisseihin ja oppilas on poissa säännöllisesti tietyn oppiaineen tunnit, suoritus tässä aineessa on hylätty. Oppilaalle voidaan tämän jälkeen antaa vielä mahdollisuus esim. kesällä tarvittavan näytön antamiseen ao. oppiaineessa. Jos tämänkään ei käy, on ainoa mahdollisuus oppilaan siirtyminen kotiopetukseen. Huoltajalle on kotiopetuksen osalta kerrottava, että jos oppilaalle joskus halutaan peruskoulun päättötodistus kotiopetuksen jälkeen, on hänen suoritettava kaikki peruskoulun oppiaineet - myös musiikki - ns. erityisessä tutkinnossa, jossa hänen tietonsa ja taitonsa tutkitaan.

Punaisia lankoja voi löytää lukuisiakin, jos haluaa. Kehotan etsimään ja kertomaan. Se kaikkein helpoin on perheen pienimmille merkitty valmiiksi.

Keskustelua.

Skolverket: Oppimistulokset laskussa Ruotsissa

DN ja SvD kommentoivat juuri julkaistua Skolverketin tutkimusta jonka mukaan Ruotsin koulujen oppimistulokset ovat heikkenemässä. Tutkimuksen julkistusajankohta on sensitiivinen, koska Ruotsin opetusministeriä on äskettäin syytetty tilastojen vääristelystä. Tyypilliseen poliitikkotapaan palloa heitellään nyt puolelta toiselle. Oppositio syyttää hallitusta, hallitus taas muistuttaa että tilanteeseen on tultu sen 30:n vuoden aikana jolloin nykyinen oppositio on ollut hallituksessa.

Tutkimustulokset puhuvat omaa karua kieltään. Niiden mukaan Ruotsi on putoamassa siitä sarjasta jossa se on totuttu näkemään, eli joka alan onnistujana ja mallimaana. On ironista että keskivertoisuudesta kansanhyveen tehneen maan koulu on matkalla kohti keskiarvoistumista (medelmåttlighet), eli lähestymässä muiden maiden (huonompia) oppimistuloksia.

Raportin mukaan huononemista on tapahtunut kaikilla tutkituilla osa-alueilla – luetunymmärryksessä, matematiikassa ja luonontieteissä – ja kaikilla tasoilla – sekä huonoin että paras osa oppilaista on kokemut tason laskua. Osaamistason lasku on koetellut pahiten parhaiten osaavaa osaa oppilaista, ja poikien taso on laskenut kautta linjan. On havaittavissa sekä ruotsalaisten oppilaiden tason absoluuttista laskua että muiden vertailumaiden suhteellista tason paranemista. Ruotsi on matkalla alas, keskiarvo on matkalla ylös.

DN kertoo että lintsaaminen ja työrauhaongelmat (= häiriöt opetustilanteessa) ovat Ruotsissa yleisempiä kuin vertailukelpoisissa maissa. Molemmat ongelmat vaikuttavat suoraan oppimistuloksiin: lintsaava ei opi, häiritsijä estää muiden oppimisen. Molemmat ilmiöt lisäävät epäviihtyisyyttä ja turvattomuuden tunnetta. Nämä eivät ole hyviä asioita koulussa jossa kaiken a ja o on (tai ainakin pitäisi olla) positiivinen, luottamusta herättävä ja oppimista ruokkiva ilmapiiri.

Ruotsi on aina kulkenut kehityksessä hivenen Suomen edellä. On aivan oletettavaa että Ruotsissa havaitut yhteiskunnalliset ilmiöt vaikuttavat lähitulevaisuudessa Suomenkin yhteiskunnassa. Varovaisuus on viisautta-koulukunnan edustajat haluavat nähdä Ruotsin kehityksen varoittavana esimerkkinä ja muuttaa Suomen suuntaa. Iloiset optimistit puolestaan ovat vakuuttuneita siitä että Ruotsin kohtaamat vaikeudet voidaan välttää tekemällä asiat paremmin.

Jälkimmäinen koulukunta on ollut Suomessa poliittisen vallan kahvassa oikeastaan aina. Huolestuttavat kehitystrendit on vaiettu kuoliaiksi. Varoittavat äänet on saatettu naurunalaisiksi. Kaikenlainen tulevaisuuspessimismi on tuomittu.

Eräiden asioiden kommentointi negatiivisessa sävyssä on jopa julistettu laittomaksi.

Ruotsinkielinen blogosfääri on hyvin vilkas, ehkä siksi että poliittisen korrektiuden paine on siellä jopa tiukempi kuin Suomessa. Keskustelu raportin sisällöstä, sen implikaatioista ja sen edellyttämistä toimenpiteistä on alkanut. Ja ruma sana sanotaan niin kuin se on.

Alla vapaa suomennokseni erään ruotsalaisen bloggarin näkemyksestä.

Turvattomuutta opiskeluympäristössä

Ruotsalaiset oppilaat tuntevat olonsa koulussa yleisesti turvalliseksi, ja tässä suhteessa Ruotsi sijoittuu melko hyvin vertailussa muiden maiden kanssa. Uhkia ja väkivaltaa ilmenee, muttei sen enempää kuin muissa vertailukelpoisissa maissa. Ongelmia on kuitenkin välittömässä oppimisympäristössä eli luokkahuoneessa. Lintsaaminen on Ruotsissa yleisempää, ja tilannetta luokkahuoneissa kuvaillaan myös rauhattomammaksi ja häiritsevämmäksi. Tässä suhteessa vaikuttaa myös tapahtuneen muutosta huonompaan, luokista on tullut rauhattomampia (melutaso korkea, levottomuutta jne).

Tulkinta

Kysymys kuuluu luonnollisestikin miten huonontunutta tilannetta pitäisi tulkita. On olemassa kaksi uskottavaa osaselitystä. Osaltaan ruotsalainen poliittinen korrektius, sellaisena kuin se ilmenee suhtautumisessa kuriin ja auktoriteettiin koulussa. Ei liene toivottavaa että opettajat pahoinpitelevät oppilaita viivottimella (kuten vanhemmat ruotsalaiset muistavat), mutta nykypäivän Ruotsissa on ilmeisesti menty liian pitkälle vastakkaiseen suuntaan. Tämä voi tehdä [fyysisesti] heikompien oppilaiden tilanteen turvattomaksi. Opettajien sijasta heitä ahdistelevat samanikäiset, ilman että opettajat puuttuvat tilanteeseen. Rauhattomuus luokissa liittynee kurin puutteeseen.

Toinen osaselitys on massamaahanmuutto. Jos tänä päivänä kulkee päiväkodin tai peruskoulun ohi, huomaa nopeasti että Ruotsissa on keskiluokan messiaskompleksin vuoksi käynnissä väestönvaihto. Monet oppilaista tulevat erikielisistä maista, eikä heidän vanhemmillaan ehkä ole kokemusta opiskelusta, et cetera. Joillakin heistä on sotatraumoja, joidenkin kulttuuri on vahvasti patriarkaalinen. Näiden tekijöiden vaikutusta koulutuloksiin ei voida poissulkea. . . . Pohjimmiltaan molemmat selitykset voidaan johtaa todellisuudelle vieraaseen, poliittisesti korrektiin maailmankuvaan, jossa halutaan toisaalta tehdä opettajista ja oppilaista tasa-arvoisia, toisaalta muuttaa väestönkoostumusta perusteellisesti. Vaikkei koulujen osaamistulosten tila olekaan vielä hälyttävä, olisi jo nyt paikallaan alkaa puuttua [koulu- ja maahanmuuttopolitiikkaan]. Muuten on vahvasti epäiltävissä että tulokset jatkavat huononemistaan. Monella alueella.

Niin. Paras tae sille että ongelmat pysyvät ja pahenevat on olla puhumatta niistä. Vielä parempi tae on kieltää keskusteleminen kokonaan.

Kohteliaisuus ja huomaavaisuus kanssaihmisiä kohtaan on hyve. Poliittinen korrektius on terveen järjen syöpä. Ihmiset eivät mene rikki siitä että heidät koetaan osaksi jotakin ongelmaa. Heidän pitäisi ottaa siitä onkeensa, ei nokkaansa.

Ruotsin koululaitoksesta kuuluu tosiaankin kummia, mutta ei niin kummia kuin isoista eurooppalaisista maahanmuuttomaista. Englanti alkaa jo olla ihan oma lukunsa, rinnakkaistodellisuus joka vie Kafkaa kuusi-nolla – oikeastaan Kafkan sijaan pitäisi verrata saarivaltakunnan tapahtumia Lewis Carrollin tuotantoon. Myös Saksa on saanut oman osansa kouluongelmista, joita olen ohimennen käsitellyt aiemminkin. Berliinin Neuköllnin alueen Hauptschule-koulut (vaatimattoman tason päivähoitopaikka muihin kouluihin kelpaamattomille) ovat olleet taas otsikoissa, ja Helsingin Sanomilla on hyviä uutisia:

Vartijat vähentäneet häiriöitä Berliinin ongelmakouluissa

. . . . "Tilanne alkoi mennä mahdottomaksi. Välitunnit olivat yhtä mellakkaa, kun ulkopuolelta alkoi tulla 'vierailijoita' koulun pihamaalle", sanoo johtajaopettaja Volker Steffens.

Vierailijat olivat joidenkin oppilaiden vanhempia sukulaisia tai kavereita, Steffensin mukaan toimettomia maahanmuuttajanuoria, joille tappelunnujakat toivat virkistystä tylsään päivään.

Neukölln tunnetaan Berliinin ongelmakaupunginosana, jossa joka neljäs asukas on maahanmuuttajataustainen, useimmiten myös työtön.

Thomas Morus -koulu puolestaan lukeutuu ongelma-alueen peruskouluihin (Hauptschuleen), Saksan sekalaisen koulujärjestelmän alimpaan kastiin.

Varsinkin suurkaupungeissa ne ovat saaneet ikävän leiman; niillä on liikanimi Restschule, ylijäämäkoulu. Näissä 5.–9.-luokkalaisten kouluissa oppilaiden enemmistö on maahanmuuttajien lapsia. Esimerkiksi Thomas Morusissa 80 prosenttia on ulkomaalaisia, jotka edustavat 40:tä kansallisuutta.

Sopeutumisongelmat ja järjestyshäiriöt ovat saavuttaneet viime vuosina sellaiset mittasuhteet, että Neuköllnissä opettajien ja virkamiesten ei ole enää tarvinnut harrastaa poliittista korrektiutta.

Johtajaopettaja Steffens tilittää avoimesti maahanmuuttajien "alaluokasta", "puuttuvasta henkisestä kapasiteetista" ja perheistä, joissa "Allah on pomo".

Opettajien käsityksen mukaan monet oppilaat elävät kovassa henkisessä paineessa, joka syntyy kodin uskonnollisten perinteiden ja koulun tarjoaman vapauden ristiriidasta.

"Lapsi tai nuori joutuu pelkäämään, että joutuu erilleen perheestään, minkä jälkeen jäljellä ei ole mitään", sanoo Bettina Engel, yksi koulun opettajista.

Engel kertoo oppilaastaan, jonka äiti lähetti vuodeksi Libanoniin isänsä luo oppimaan kunnollisen musliminaisen elämää.

Neuköllnissä koko ikänsä asunut Engel kuvaa työtään enemmän sosiaalityöntekijän kuin opettajan työksi.

Järjestyshäiriöt ovat vähentyneet Thomas Morus -koulussa vartijoiden tulon myötä.

"Ulkopuoliset eivät edes enää yritä sisään", Volker Steffens sanoo.

Alun perin päätös vartiointifirmaan turvautumisesta oli kuitenkin vaikea ja syntyi vasta tiukan äänestyksen jälkeen.

"Päätös merkitsi tietyistä kuvitelmista luopumista. Ei kukaan oikeastaan halunnut, että koulusta tulee linnake niin kuin jossain Amerikassa."

Opettajakunnassa kukaan ei usko, että vartijapalveluista voitaisiin luopua. Rauhattomuuden taustasyyt, esimerkiksi maahanmuuttajien työttömyys, eivät Berliinissä suinkaan ole vähenemään päin.

Jutun julkaiseminen HS:ssa on merkittävä myönnytys reaalimaailman todellisuudelle tuolta lehdeltä jota tunnutaan ajoittain kirjoittavan Kaalimadon kanssa sienen päällä piippua poltellen. Reksin laittamattomat kommentit ja riemastuttava toimituksellinen huomio (todellisuus on tehnyt poliittisesta korrektiudesta lopun) ovat todella virkistävää luettavaa. Ei ole kuitenkaan yllättävää että HS kirjoittaa mitä kirjoittaa: onhan lehden valitseman linjan mukaista osoittaa että monikulttuurisuuden tuomat ongelmat voidaan poistaa hallinnollisilla toimenpiteillä, eivätkä mitkään ongelmat ole pysyviä. Opettajat tietävät että vartijat ovat koulussa pysyäkseen.

Oma näkemykseni on yhtä pessimistinen. Oireiden hoitaminen on housuihin kusemista pakkasella. Ongelma ei poistu, paine kasvaa jossain muualla. Koulun rauhoittaminen järjestysvallalla on eskalaatiota. Oppimistulokset eivät parane, kierre ei katkea.

Veikkaan että Neuköllnin ongelmat siirtyvät kauppakaduille ja metroasemille, tai ehkä vain koulun kulman taakse. Sitä paitsi aikaisemmasta uutisoinnista ei käynyt ilmi että oppituntihäirinnän takana olisivat nimenomaan ulkopuoliset.

Hesari uskalsi sanoa ruman sanan, mutta tilanne ei ole ohi. Ongelma on jo koulussa sisällä.